Kotiäiti

Kotiäiti (myös kotirouva) on työssä käymätön nainen, jonka roolina on kodin ja perheen ylläpitäminen sekä kotitalouden hoito, johon voi sisältyä esimerkiksi lastenhoito, ruoan valmistus, kodinhoito ja ostosten teko. Miespuolinen vastine on koti-isä.

Kielitoimiston sanakirja määrittelee kotiäidin olevan "(kodin ulkopuolisessa) ansiotyössä käymätön äiti".

Länsimaissa naisten stereotyyppisiä sukupuolirooleja haastoi feministinen liike 1900-luvun loppupuolella, jolloin joillekin naisille avautui mahdollisuus valita kotiäitiyden ja uran välillä. Taloudelliset esteet, kuten kallis lastenhoito tai vammaisuus, voivat kuitenkin haitata kumpaakin vaihtoehtoa. Talouden muuttuminen on myös lisännyt kahden tulonsaajan kotitalouksien yleisyyttä.

Sosiologia ja talous

Jotkut feministit ja myös ei-feministiset taloustieteilijät (erityisesti historiallisen materialismin kannattajat, marxilaisen historiantutkimuksen metodologinen lähestymistapa) huomauttavat, että kotiäitien työn arvo jää huomiotta tavanomaisissa taloudellisen tuotannon mittareissa, kuten BKT:ssa tai työllisyysluvuissa. Kotiäiti tekee tyypillisesti monia palkattomia työtunteja viikossa ja on usein riippuvainen miehensä työstä saatavista tuloista taloudellisen tuen saamiseksi. Kotiäitien työ ei sisälly BKT-tilastoihin, koska sitä ei vaihdeta markkinoilla.

Joidenkin taloustieteilijöiden mukaan kotiäidit tekevät usein pitkiä työpäiviä suorittaen erilaisia tehtäviä, kuten ruoanlaittoa, siivousta, lastenhoitoa, vanhusten hoitoa ja perheen raha-asioiden hoitamista. Nämä askareet ovat ratkaisevan tärkeitä perheiden ylläpitämisessä ja muiden perheenjäsenten tuottavan toiminnan, kuten palkkatyön, tukemisessa.

Perinteiset yhteiskunnat

Vastoin yleistä käsitystä, jonka mukaan metsästäjä-keräilijä-yhteiskunnissa miehet tyypillisesti metsästivät eläimiä lihan vuoksi, kun taas naiset keräsivät muita ruokia kuten viljaa, hedelmiä ja vihanneksia (kuten väitetään esimerkiksi Richard B. Leen ja Irven DeVoren kirjassa Man the Hunter 1968), etnografiset tutkimukset viimeaikaisista ja nykyisistä metsästäjä-keräilijäyhteiskunnista osoittavat naisten osallistuvan aktiivisesti metsästykseen, kuten agta-kansan keskuudessa Filippiineillä, jossa naiset metsästävät jopa kuukautisten, raskauden ja rintaruokinnan aikana. Fossiili- ja arkeologiset todisteet viittaavat myös siihen, että naisilla on pitkä historia metsästäjinä. Lisäksi fysiologiset todisteet osoittavat, että naiset soveltuvat paremmin kestävyystoimintaan, mikä olisi voinut edesauttaa saaliin ajamista pitkien matkojen päähän.

Maaseutuyhteiskunnissa, joissa pääasiallinen työlähde on maatalous, naiset ovat myös huolehtineet puutarhasta ja kotieläimistä talon ympärillä, yleensä auttaen miehiä raskaassa työssä, kun työ piti saada nopeasti tehtyä.

Esimerkkejä raskaista maatalouteen liittyvistä töistä, joita perinteinen kotiäiti maaseutuyhteiskunnassa tekee, ovat: Hedelmien poiminta niiden ollessa kypsiä Riisin istuttaminen riisipeltoon Viljan korjaaminen ja pinoaminen Heinän leikkaaminen eläimille

Se, pidettiinkö naisten tuottavia panoksia "työnä", vaihteli ajan ja kulttuurin mukaan. Koko 1900-luvun ajan perhetilalla työskentelevät naiset laskettiin Yhdysvaltojen väestönlaskennassa usein työttömiksi, riippumatta siitä, kuinka paljon työtä he tekivät, kun taas samaa (tai jopa vähemmän) työtä tekevät miehet laskettiin työllisiksi maanviljelijöinä.

Nykyaikainen yhteiskunta

Tutkimus, jossa oli 7733 vastaajaa, jotka olivat 18-65-vuotiaita naimisissa olevia naisia 20 Euroopan maassa, osoitti, että miehet ja naiset jakavat vähemmän kotitöitä maissa, jotka julkisesti tukevat sukupuolten tasa-arvoa. Päinvastoin, naiset tekivät enemmän kotitöitä kuin miehet.

Simone de Beauvoirin teoksessa Toinen sukupuoli hän puhuu siitä, kuinka yhteiskunta painostaa naisia löytämään merkityksen ja tarkoituksen suhteistaan miehiin. Luvussa "Rakastunut nainen" de Beauvoir selittää, että naisille, erityisesti kotiäideille, opetetaan keskittymään miehistään ja lapsistaan huolehtimiseen. Tämä voi johtaa siihen, että nämä naiset jättävät huomiotta oman identiteettinsä ja omat tarpeensa. De Beauvoir väittää, että rakastuneet naiset, erityisesti kotiäidin roolissa olevat, määrittelevät itsensä usein suhteidensa kautta. Tämä voi tehdä heistä riippuvaisia miehistään täyttymyksen tunteen saamiseksi. Monille naisille heidän arvonsa on sidottu siihen, kuinka hyvin he huolehtivat kodista ja perheestä, sen sijaan että he tavoittelisivat omia unelmiaan tai halujaan. Hän myös kritisoi sitä, kuinka tämä johtaa epätasa-arvoiseen suhteeseen, jossa naisen odotetaan uhraavan itsensä, kun taas mies nähdään vahvana ja itsenäisenä. De Beauvoir uskoo, että tämä estää naisia olemasta todella vapaita ja estää heitä kasvamasta yksilöinä. Se pakottaa heidät aina riippumaan kumppanistaan.

Koulutus

Kotiäitien kouluttamisen menetelmistä, tarpeellisuudesta ja laajuudesta on keskusteltu ainakin 1900-luvulta lähtien.

Maakohtaisia erityispiirteitä

Kiina

Keisarillisessa Kiinassa (lukuun ottamatta Tang-dynastian kausia) naiset olivat sidottuja kodinhoitoon Kungfutselaisuuden oppien ja kulttuurinormien vuoksi. Yleensä tytöt eivät käyneet koulua ja viettivät siksi päivän kotitöitä tehden (esimerkiksi ruoanlaittoa ja siivousta) äitiensä ja naispuolisten sukulaistensa kanssa. Useimmissa tapauksissa aviomies oli elossa ja kykenevä työhön, joten vaimolta oli lähes aina kielletty töiden vastaanotto ja hän vietti päivänsä lähinnä kotona tai tehden muita kotitöitä. Kun konfutselaisuus levisi ympäri Itä-Aasiaa, tätä sosiaalista normia noudatettiin myös Koreassa, Japanissa ja Vietnamissa. Kun jalkojen sitominen yleistyi Song-dynastian jälkeen, monet naiset menettivät kyvyn työskennellä kodin ulkopuolella.

Kiinan tasavallan perustamisen jälkeen vuonna 1911 nämä normit vähitellen lieventyivät, ja monet naiset pystyivät siirtymään työelämään. Pian sen jälkeen yhä useammat naiset alkoivat saada luvan käydä koulussa. Kiinan kansantasavallan hallintokauden alusta vuonna 1949 kaikki naiset vapautettiin pakollisista perherooleista. Suuren harppauksen ja kulttuurivallankumouksen aikana jotkut naiset työskentelivät jopa aloilla, jotka oli perinteisesti varattu miehille.

Intia

Perinteisessä hindulaisessa perheessä perheen pää on Griha Swami (Talon herra) ja hänen vaimonsa on Griha Swamini (Talon emäntä). Sanskritin sanat Grihast ja Grihasta kuvaavat kotiäidin toimintojen kokonaisuutta. Grih on sanskritin juuri kodille; siitä johdettuja ovat Grihasta, Grihast ja Grihastya. Pariskunta elää Grihastashram-tilassa (perhejärjestelmä) kasvattaen perhettä. Naista kutsutaan nimillä Grihalakshmi (talon rikkaus) ja Grihashoba (talon kunnia). Perheen vanhimpia kutsutaan nimellä Grihshreshta.

Modernissa intiassa, monet naiset ovat työssä, erityisesti suuremmissa kaupungeissa kuten Mumbai, Delhi, Kolkata, Chennai, Hyderabad ja Bangalore, joissa useimmat naiset työskentelevät. Koti-isän rooli ei ole perinteinen Intiassa, mutta se on sosiaalisesti hyväksytty kaupunkialueilla. Erään sosiologin vuonna 2006 tekemän tutkimuksen mukaan kaksitoista prosenttia naimattomista intialaisista miehistä harkitsisi koti-isänä olemista Business Today -lehden tekemän kyselyn mukaan. Kuitenkin vain 22,7 prosenttia intialaisista naisista on mukana työvoimassa, verrattuna 51,6 prosenttiin miehistä. Näin ollen naiset ovat useammin hoitajia, koska useimmat eivät työskentele kodin ulkopuolella.

Pohjois-Korea

Noin vuoteen 1990 asti Pohjois-Korean hallitus vaati jokaista työkykyistä miestä työskentelemään jossakin valtion yrityksessä. Kuitenkin noin 30 % työikäisistä naimisissa olevista naisista sai jäädä kotiin kokopäiväisiksi kotiäideiksi (vähemmän kuin joissakin muissa alueen maissa kuten Etelä-Koreassa, Japanissa ja Taiwanissa; enemmän kuin entisessä Neuvostoliittossa, Manner-Kiinassa ja Pohjoismaiden maissa kuten Ruotsissa, ja suunnilleen saman verran kuin Yhdysvalloissa). 1990-luvun alussa, sen jälkeen kun arviolta 900 000-3 500 000 ihmistä menehtyi Pohjois-Korean nälänhädässä, vanha järjestelmä alkoi romahtaa. Joissakin tapauksissa naiset aloittivat myymällä kotona valmistettua ruokaa tai kotitaloustavaroita, joita ilman he pystyivät olemaan. Nykyään ainakin kolme neljäsosaa pohjoiskorealaisten markkinoiden myyjistä on naisia. Eräs Pjongjangissa kiertävä vitsi kuuluu: "Mitä yhteistä aviopuolisossa ja lemmikkikoirassa on?" Vastaus: "Kumpikaan ei työskentele eikä ansaitse rahaa, mutta molemmat ovat söpöjä, pysyvät kotona ja voivat pelotella varkaita."

Ruotsi

Termi ("kotiäiti") syntyi 1920-luvulla, jolloin sitä käytettiin vastakohtana termille , "ammattinainen". Vuosien 1930 ja 1960 välillä kotiäitien määrä Ruotsissa kasvoi 930 000:sta 1 148 000:een. Tämä kehitys liittyi siirtymiseen maatalousyhteiskunnasta teollisuusyhteiskuntaan. 1930-luvulta lähtien maataloudessa työskentelevien ihmisten määrä laski, ja yhä useammat ihmiset muuttivat maaseudulta kaupunkeihin. Samaan aikaan naimisissa olevien parien määrä kasvoi. Yhä useammat ihmiset, pääasiassa miehet, ansaitsivat elantonsa kotitalouden ulkopuolella, pääasiassa palkkatyössä teollisuudessa. Naisista tuli kotiäitejä, joilla oli erityinen vastuu lapsista.

1960-luvun lopulta lähtien kotiäitien määrä väheni tasaisesti. Monet siirtyivät palkkatyöhön kouluissa, terveydenhuollossa ja sosiaalihuollossa julkisen sektorin laajentuessa. Yli 500 000 kotiäitiä siirtyi työelämään 1960-luvun lopun ja 1980-luvun alun välillä. Pelkästään vuosien 1968 ja 1970 välillä uusien työssäkäyvien naisten määrä Ruotsissa kasvoi 100 000:lla joka vuosi.

Työvoiman kysynnän ja sukupuolten tasa-arvon yhdistelmä johti useisiin poliittisiin uudistuksiin, jotka helpottivat naisten työskentelyä ja perheiden mahdollisuuksia huolehtia lapsistaan yhdessä. 1930- ja 1940-luvuilla yhdeksällä kymmenestä ruotsalaisesta lapsesta oli äiti, joka työskenteli kotona heidän kasvaessaan; 1980-luvulle tultaessa alle yhdellä kymmenestä lapsesta oli äiti, joka oli kotiäiti.

Kehitys 1960-luvulta eteenpäin oli hyvin paljon seurausta hallituksen toimista. Naisten siirtymistä työmarkkinoille edistettiin poistamalla yhteisverotus ja laajentamalla lastenhoitomahdollisuuksia. Puolisoiden yhteisverotus poistettiin vuonna 1971. Julkista lastenhoitojärjestelmää laajennettiin ja 970-luvun loppuun mennessä 350 000 lasta oli ilmoittautunut päiväkoteihin. Sitä, että naiset olivat ansiotyössä kuvailtiin win-win-tilanteeksi myös lapsille. Ajatuksena oli, että lasten oli vaikeampi kehittää itsenäisyyttään, jos he viettivät päivänsä ylisuojellussa kotiympäristössä, kuin jos he olivat päiväkodissa pätevän henkilökunnan kanssa.

Yhdistynyt kuningaskunta

1400-1600-luvut

Esimerkki henkilöstä, jota kuvataan kotiäidiksi ("house wife" kirjoitettuna "huswyfe"), näkyy vuoden 1452 asiakirjassa, jossa Elizabeth Banham Dunstablesta, Bedsistä, on kuvattu näin.

Iso-Britanniassa 1600-luvun kotiäitien elämä koostui erillisistä selkeistä kodin sisäisistä rooleista miehille ja naisille. Tyypillisesti miesten työ koostui yhdestä erityistehtävästä, kuten kyntämisestä. Naiset olivat vastuussa erilaisista ajankohtaisista tehtävistä, kuten lehmien lypsämisestä, vaatteiden tuotannosta, ruoanlaitosta, leipomisesta, kodinhoidosta, lastenhoidosta ja niin edelleen. Pitkän tehtäväluettelonsa vuoksi naisilla oli pitkiä työpäiviä ilman mahdollisuutta nukkua riittävästi vuoden kiireisinä aikoina. Heidän työtään kuvataan seuraavasti: "kotiäidin tehtävillä 'ei ole koskaan loppua', yhdistäen päivittäisen syklin kausittaiseen työhön".

1800-1900-luvut