pienois|Machu Picchu. Andien sivilisaatiot olivat Etelä-Amerikan länsirannikon ja Andien vuoriston alkuperäiskansojen esikolumbiaanisia yhteiskuntia. Ne kehittyivät nykyisten Ecuadorin, Perun, Bolivian, Chilen ja Argentiinan alueilla. Vaikka alueet olivat vuoristoisia ja aavikkoisia, niihin syntyi korkeakulttuureja ja imperiumeja, joiden väkiluku kohosi miljooniin ja joiden tärkeimmät asutuskeskukset kasvoivat suurkaupungeiksi. Sivilisaation tärkeimmät keskukset sijaitsivat Keski-Andien ylätasangolla.
Andien arkeologia jaetaan seitsemään aikakauteen: esikeraaminen kausi (9500–1800 eaa.), alkujakso (1800–900 eaa.), varhainen horisontti (900–200 eaa.), varhainen välikausi (200 eaa. – 600 jaa.), keskihorisontti (600–1000 jaa.), myöhäinen välikausi (1000–1476) ja myöhäinen horisontti (1476–1533). Esikeraamisen kauden aikana alue asutettiin, aloitettiin maanviljely ja perustettiin ensimmäiset kylät. Esikeraamisen kauden lopulla (noin 3000–1800 eaa.) alueelle syntyi pysyvää asutusta ja järjestäytyneen yhteiskunnan piirteitä. Keraamisen kauden aikana poliittinen valta keskittyi. Varhaisen horisontin Chavín oli Andien ensimmäinen laajalle levinnyt kulttuuri. Varhaisella välikaudella syntyi paikallisia kulttuureja, joista merkittävimmät olivat Moche ja Nasca. Keskihorisontin suurvaltoja olivat Tiwanaku ja Wari. Niiden hajottua pohjoisrannikolle syntyi Chimújen valtakunta. Myöhäisen horisontin aikana Tawantinsuyu eli inkavaltakunta valloitti lähes koko alueen.
Alueen asutus keskittyi vuoristoalueille yli metrin korkeuteen, missä harjoitettiin maataloutta. Tihein asutus sijaitsi lähellä päiväntasaajaa, missä päivälämpötilat nousivat trooppiselle tasolle. Käytössä oli lukuisia viljelykasveja, kuten puuvilla, peruna, maissi ja maniokki. Andien sivilisaatiot kehittivät monipuolisen aineellisen kulttuurin, johon kuului muun muassa monumentaalista arkkitehtuuria, laaja tieverkosto, tekstiilien kudontaa ja metallurgiaa. Yhteiskunnat jakautuivat perinnöllisiin luokkiin. Uskonto oli keskeisessä asemassa, ja hallitsijaa pidettiin jumalana. Kirjoitusjärjestelmiä ei ollut, mutta tiedonvälitykseen käytettiin muun muassa solmukirjoitusta eli quipua. Inkavaltiota hallittiin byrokraattisesti ja se pyrki järjestelmällisesti levittämään lainsäädäntöään ja ketšuan kieltä. Espanjalaisten saapuminen 1500-luvun alussa johti inkavaltakunnan valloitukseen ja monien Andien sivilisaatioiden piirteiden katoamiseen tai muuttumiseen.
Maantiede
Andien sivilisaatiot syntyivät Etelä-Amerikan länsirannikon korkeassa vuoristossa ja aavikoilla. Alueen esikolumbiaaniset sivilisaatiot sijaitsivat nykyisten Ecuadorin, Perun, Bolivian, Chilen ja Argentiinan alueella. Esihistoriallisena aikana Andeilla oli useita valtakuntia, jotka eivät maantieteellisesti vastaa mitään nykyistä valtiota. Inkojen hallitsema Tawantinsuyu valloitti koko Andien sivilisaation alueen 1530-luvun alkuun mennessä.
Etelä-Amerikan Tyynenmeren-rannikko on tuhansien kilometrien matkalta kuivaa ja kuumaa autiomaata. Sisämaassa kohoaa rannikon suuntainen Andien vuoristo. Esikolumbiaanisella ajalla väestö asui lähinnä vuoristossa yli metrin korkeudessa. Sekä vuoristo että aavikko ovat elämälle näennäisesti vihamielisiä ympäristöjä. Silti niihin syntyi korkeakulttuureja ja imperiumeja, joiden väkiluku kohosi miljooniin ja joiden tärkeimmät asutuskeskukset kasvoivat suurkaupungeiksi.
Andien sivilisaatiot harjoittivat maataloutta useiden kilometrien korkeudessa. Tihein asutus sijaitsi lähellä päiväntasaajaa, missä päivälämpötilat nousevat trooppiselle tasolle jopa vuoristossa. Vuodenaikojen vaihtelu ei Keski-Andien ylängöllä ole merkittävää, mutta vuorokausittainen lämpötilojen vaihtelu on suurta: päivä muistuttaa kesää ja yö talvea. Vuorokauden kuumin ja kylmin lämpötila voivat vaihdella 30–40 astetta, ja pakkasta esiintyy useimpina öinä. Keski-Andien ylänkö on pääosin puutonta ruohomaata, jota kutsutaan punaksi. Esihistoriallisella ajalla ylätasangon ilmasto oli kasvillisuutta paremmin suosiva. Vuorijonojen väliin jää lämpimämpiä laaksoja. Punan itäpuolella on ensin kapea subtrooppinen vyöhyke ja sitten trooppiset alarinteet, jotka vähitellen vaihtuvat tasaiseen sademetsään.Pärssinen 2004, s. 15–16.
Jäätikön sulamisvesistä saa alkunsa noin 50 jokea, jotka laskevat mereen Perun rannikolla. Niistä vain kolmessa virtaa vettä ympäri vuoden. Rannikon joet ovat vuolaimmillaan helmi–toukokuussa, minkä jälkeen pienemmät purot kuivuvat. Suurten jokien virtaama vaihtelee vuodesta toiseen huomattavasti.Moseley 2001, s. 134. Kuivimmat seudut sijaitsevat Pohjois-Chilessä Atacaman autiomaassa. Perun keski- ja etelärannikolla sataa keskimäärin 5–10 vuoden välein. Pohjois-Perun rannikolla on yleensä kuivaa, mutta El Niñon aikaan siellä esiintyy rankkasateita, joiden vaikutukset ovat usein tuhoisia. Kesä–marraskuussa rannikolla esiintyy paksua sumua.Pärssinen 2004, s. 15. Ajoittaiset kuivuuskaudet ja rankkasateet tekevät vuodenaikojen vaihtelusta arvaamatonta.
Ecuadorissa vallitsee subtrooppinen ilmasto. Andien vuoristo on Ecuadorin kohdalla vain noin 100 kilometriä leveä, ja sekä vuoriston länsi- että itäpuolella kasvaa trooppista metsää. Myös viileissä vuoristolaaksoissa sataa säännöllisesti. Eteläisten Andien maasto on puutonta ja muistuttaa tundraa. Keski-Andeihin verrattuna maaperä on kuivaa ja suolaista ja ilmasto viileämpi.
Historia
Ensimmäiset kaupungit
Andien sivilisaatio oli yksi maailmanhistorian kuudesta itsenäisesti syntyneestä sivilisaatiosta. Muut olivat Sumer, Egypti, Indus-kulttuuri, Kiina ja Mesoamerikka.
Andien alue sai pysyvää asutusta viimeistään 9000–8000 eaa.,Moseley 2001, s. 91. mahdollisesti jo tuhansia vuosia aiemmin. Esikeraamisen kauden lopulla (noin 3000–1800 eaa.) alueelle syntyi ensimmäisiä monumenttirakennuksia, pysyvää asutusta ja järjestäytyneen yhteiskunnan piirteitä. Merkittäviä myöhäisesikeraamisia kohteita ovat Caralin rannikkokaupunki, sisämaan aavikolla sijainnut El Paraíson temppelikompleksi ja Keski-Andien ylängön Kotosh uskonnollisine perinteineen.Moseley 2001, s. 107–129. Caral lienee ollut Andien ensimmäisen valtion pääkaupunki.
Alkeellista maataloutta esiintyi jo noin 8000 eaa.,Moseley 2001, s. 102–105. mutta kesti tuhansia vuosia, ennen kuin siitä tuli pääasiallinen elinkeino. Perun keskisellä rannikolla kalastus ja maanviljely loivat edellytykset monimutkaisen yhteiskunnan synnylle jo ennen keramiikkaa. Vuoristossa kehitys oli hajanaisempaa, mutta myös siellä esiintyi varhaista kasteluviljelyä, karjanhoitoa ja kyläasutusta.
Keramiikka omaksuttiin Ecuadorin Valdiviassa noin 3000 eaa.Moseley 2001, s. 144, 153–154. ja Perun pohjoisella rannikkoalueella noin 2100–1800 eaa. Laajamittainen maatalous levisi pohjoiselle ylänköalueelle vuoteen 1800 eaa. mennessä ja Titicacan altaaseen vuoden 1600 eaa. jälkeen.Moseley 2001, s. 131–133. Kasvava väestö rakensi suuria hallinnollis-seremoniallisia keskuksia, jotka kilpailivat vaikutusvallasta. Viljelysmaat olivat perhe- ja sukukunnittain järjestäytyneiden yhteisöjen kollektiivisessa omistuksessa. Aiemmin tasa-arvoiset viljelijäyhteisöt alkoivat erkaantua perinnöllisiksi yhteiskuntaluokiksi, kun väestö kasvoi ja kaikki helposti raivattavat viljelysmaat oli otettu käyttöön.Moseley 2001, s. 133–136.
Varhaiset suurvallat
pienois|Tiwanakun aurinkoportti. Oviaukon yläpuolelle kuvattu Sauvajumala esiintyi jo Chavínin ikonografiassa. Vuoden 900 eaa. tienoilla alkoi pitkä kuivuuskausi, jonka seurauksena monet rannikon keskukset autioituivat ja Titicacajärven pinta laski satojen vuosien ajaksi. Pohjoisylängöllä sijaitseva Chavín de Huantarin hallinnollis-seremoniallinen keskus perustettiin noin 800 eaa. Chavínin uskonnollinen kultti ja siihen liittynyt monumenttiarkkitehtuuri levisivät vuoteen 400 eaa. mennessä laajoille sekä ylängöllä että rannikolla.Moseley 2001, s. 158. Kyseessä ei todennäköisesti ollut yhtenäinen valtakunta vaan itsenäisten päällikkökuntien kokonaisuus, jonka eliitti ilmaisi valtaansa ja asemaansa samantapaisin keinoin. Laajasta levinneisyydestään huolimatta se ei ulottunut koko Andien alueelle.
Varhaiskeraamisen kauden nopea väestönkasvu päättyi, kun suurin osa viljelyskelpoisesta maasta oli otettu käyttöön.Moseley 2001, s. 173. Sodat yleistyivät ensi kertaa Andien historiassa. Chavínin vaikutus hiipui vuoden 200 eaa. jälkeen ja korvautui paikallisilla kulttuureilla. Pohjoisrannikolla merkittävin oli Moche ja etelärannikolla Nasca. Titicacan altaassa hallitsivat Pukara ja myöhemmin Tiwanaku. Temppelikeskusten rinnalle syntyi kyliä ja kaupunkeja, jotka usein suojattiin muurein tai linnoituksin. Teokraattinen valta keskittyi perinnölliselle yläluokalle (kuraka), joka väitti polveutuvansa muinaisaikojen sankareista ja osoitti asemaansa kauniilla taide-esineillä.Moseley 2001, s. 173.
500-luvun jälkipuoliskolla koettiin pitkäkestoinen kuivuus. Maatalouden tuottavuus heikkeni ylängöillä; rannikon jokilaaksoissa se romahti.Moseley 2001, s. 223. Pohjoisrannikolla vallitsi Mochen kulttuuri, joka oli ideologisesti ja ehkä myös poliittisesti melko yhtenäinen.Moseley 2001, s. 223–230. Titicacajärven Tiwanaku laajeni suurvallaksi vuoden 550 jälkeen ja hallitsi eteläistä ylätasankoa. Perun vuoristossa sijainnut Huari laajeni suurvallaksi hieman myöhemmin ja syrjäytti rannikon paikalliskulttuurit. Warin valtakunta saavutti suurimman mittansa noin vuonna 800 ja hajosi pian sen jälkeen. Tiwanaku hiipui vuoden 950 jälkeen.
Vuoden 1100 tienoilla alkoi pitkäkestoinen kuivuus, joka jatkui noin vuoteen 1500.Moseley 2001, s. 245. Pahimmin kuivuus iski aavikon kasteluviljelykulttuuriin, jonka suuret keskukset taantuivat. Keski- ja etelärannikolle syntyi pieniä keskenään kilpailleita päällikkökuntia.Moseley 2001, s. 258–261. Pohjoisrannikkoa hallitsi ensin Sicán ja myöhemmin Chimor, joka pyrki järjestelmällisesti laajentamaan valtaansa sotilaallisin valloituksin.Moseley 2001, s. 261–275. Ylätasankojen väestöä siirtyi korkeammalle vuoristoon ja Andien itäisille rinteille, missä sademäärät olivat suurempia. Titicacan altaaseen syntyi pieniä aimaravaltakuntia ja keskiselle ylätasangolle huancojen päällikkökuntia. Vaikeat olosuhteet johtivat yhteiskuntaluokkien voimakkaaseen eriytymiseen.Moseley 2001, s. 245–247, 257–258.
Inkojen valtakunta
Inkojen kuningaskunta alkoi laajentua 1200-luvulla.Moseley 2001, s. 247–257. 1400-luvun lopulla se voitti kilpailijansa Chimorin ja laajeni koko Andien sivilisaation alueelle. Inkat oikeuttivat valtansa esiintymällä sivistyksen luojina ja levittäjinä. Muiden kansojen he katsoivat eläneen barbarian tilassa. Oman valtakuntansa historian inkat esittivät verrattain lyhyenä nopean yhteiskunnallisen ja teknologisen kehityksen kautena. Tämä on johtanut tutkimuskirjallisuudessa virhekäsitykseen, jonka mukaan inkat olisivat lyhyessä ajassa kyenneet luomaan lähes tyhjästä suurvallan, jolla oli tehokas hallinto ja infrastruktuuri. Todellisuudessa inkat hyödynsivät aiempien valtakuntien – Tiwanakun, Warin ja Chimorin – innovaatioita ja instituutioita.
Tawantinsuyu kukistui 1530-luvulla, kun Francisco Pizarron johtamat espanjalaiset valloittivat Perun. Tynkävaltiona se selviytyi vuoteen 1572.Pärssinen 2004, s. 122–125. Samaan aikaan eurooppalaisten mukana levinneet kulkutaudit tappoivat noin 80 % Andien alkuperäisasukkaista. Kuolleisuus oli suurinta rannikolla, missä jopa yli 95 % väestöstä kuoli. Vähäisintä kuolleisuus oli yli 3 kilometrin korkeudessa vuoristossa, missä espanjalaisia liikkui vain vähän ja kylmä ilmasto rajoitti bakteerien leviämistä.Pärssinen 2004, s. 128–130.