Idi Amin Dada (n. 1925 Koboko tai Kampala, Ugandan protektoraatti – 16. elokuuta 2003 Jedda, Saudi-Arabia) oli ugandalainen kenraali ja sotilasdiktaattori, joka hallitsi maata vuosina 1971–1979. Amin muistetaan parhaiten hallintokautensa aikana harjoittamistaan julmuuksista, joissa murhien, kidutusten ja sieppausten uhreiksi joutui satojatuhansia ugandalaisia.
Nuoruus Idi Aminin varhaisesta elämästä ei tiedetä paljoakaan, ja hänen syntymävuotensakin on epävarma. Usein arvioidaan hänen syntyneen vuonna 1925 tai 1926.Allen 2004, s. 14. Makereren yliopiston tutkijan Fred Guweddekon mukaan Amin syntyi 17. toukokuuta 1928 Kampalassa. Guweddekon mukaan hänen vanhempansa olivat katolisuudesta islamiin kääntynyt kakwa-heimoon kuulunut maanviljelijä Amin Dada (alkujaan Andreas Nyabire) ja lugbara-heimon noitatohtori Assa Aatte. Aminin vanhemmat erosivat vuonna 1931, ja Amin kasvoi äitinsä suvun luona Mawalessa Luwerossa. Hänen siskonsa ja veljensä kuolivat vuonna 1932. Vuonna 1936 hän muutti sheikki Ahmed Husseinin luokse ja vuonna 1940 Bomboon enonsa Yusuf Tanaboon luokse.
Amin kävi vuosina 1941–1944 Bombossa sijainnutta islamilaista koulua, jossa opetettiin Koraania. Sen jälkeen hän teki sekalaisia töitä.
Sotilasura Amin liittyi 20-vuotiaana Ugandan brittiläiseen siirtomaa-armeijaan (King’s African Rifles) ensin keittiötyöntekijänä, sitten alokkaana. Amin osallistui 1950-luvun alussa mau-mau-kapinallisliikkeen vastaisiin taisteluihin. Myöhemmin hän valehteli osallistuneensa myös toisen maailmansodan taisteluihin brittijoukoissa Burmassa.Allen 2004, s. 17–19.
Amin menestyi sotilaana ja yleni, vaikka olikin lukutaidoton. Hänestä tuli toinen Ugandan vain kahdesta ugandalaissyntyisestä upseerista ennen maan itsenäistymistä, mikä teki hänestä maassa hyvin arvostetun. Amin tunnettiin upseerina raaoista otteistaan heimoriitojen tukahduttamisessa. 1960-luvun alkuvuosina Aminin johtama pataljoona osallistui paikallisiin karjasotiin Ugandassa ja Keniassa. Vuonna 1962 pataljoona hyökkäsi kenialaiseen kylään ja tappoi sen asukkaita Turkanan verilöylyssä. Valitukset päätyivät Nairobiin, ja brittien tekemissä tutkimuksissa paljastui, että verilöylyssä menehtyneitä oli kidutettu, pahoinpidelty kuoliaaksi ja jopa haudattu elävältä. Vasta itsenäistyneen Ugandan johtaja Milton Obote ei uskaltanut vaatimuksista huolimatta asettaa suosittua ja vaikutusvaltaista Aminia syytteeseen, sillä oli poliittisesti mahdotonta tuomita maan toista alkuperäisväestöä edustavaa upseeria. Obotea tukeneiden ja Aminia tukeneiden sotilaiden välille alkoi kuitenkin syntyä juopaa, ja Amin alkoi koota oman heimonsa miehistä itselleen joukkoja pahan päivän varalle.Allen 2004, s. 19–21.
Obote ylensi Aminin lopulta Ugandan sotavoimien komentajaksi, ja hänestä tuli myös Oboten oikea käsi. Amin salakuljetti aseita naapurimaan Belgian Kongon vallankumouksellisille ja vaurastui operaatiosta henkilökohtaisesti. Kun Ugandan lainsäätäjät yrittivät syrjäyttää korruptiosta syytetyn Oboten tämän ollessa ulkomaanmatkalla, Amin palautti Oboten valtaan. Obote nimitti itsensä presidentiksi ja julisti Ugandaan sotatilan tukahduttaakseen opposition. Tämän seurauksena Amin sai rajattoman vallan maan armeijan komentajana.Allen 2004, s. 21–23.
Vuonna 1966 Aminin joukot hyökkäsivät Oboten käskystä Bugandan kuninkaan palatsiin. Satoja ihmisiä kuoli, ja kuningas pakeni Englantiin. Operaatio kasvatti Aminin mainetta ugandalaisten keskuudessa.Allen 2004, s. 24–26.
Tammikuussa 1970 Ugandan armeijan kakkosmies murhattiin sen jälkeen, kun hän oli haukkunut Aminia pelkuriksi Oboten salamurhayritystä seuranneiden tapahtumien johdosta. Amin oli pääepäilty, mutta hän esti murhatutkimukset eikä syytteitä nostettu. Tässä vaiheessa Aminille uskolliset eteläisestä Sudanista värvätyt islaminuskoiset sotilaat olivat ylenneet jo armeijan kaikille tasoille.Allen 2004, s. 29–30.
Ugandan johtajana Tammikuussa 1971, kun Obote oli konferenssissa Singaporessa, Aminin joukot tekivät sotilasvallankaappauksen pääkaupunki Kampalassa, ja Amin julisti itsensä maan johtajaksi. Moni ugandalainen näki aluksi Aminin vapauttajana, sillä Oboten diktatuuri oli ollut hyvin epäsuosittu. Aminin odotettiin tuovan Ugandaan demokratian ja vapauden. Amin kiersi maata ja piti hurraaville väkijoukoille puheita, joissa hän lupasi rakentaa sairaaloita ja asuintaloja. Hän tukeutui aluksi kokeneisiin poliitikkoihin mutta määräsi hallituksensa virkamiehet pukeutumaan sotilasunivormuihin ja noudattamaan sotilaallista kuria. Hallitukseensa hän otti niin muslimeja kuin kristittyjäkin. Kuukausi vallankaappauksen jälkeen Amin julisti sotilashallituksensa olevan vallassa vähintään viiden vuoden ajan.Allen 2004, s. 28–35.
Ulkomaat tunnustivat Aminin hallituksen nopeasti. Länsimaat pitivät Aminia länsimielisempänä kuin Obotea. Amin alkoi myös Israelin pyynnöstä tukea Sudanin kapinallisia.Allen 2004, s. 35–37.
Amin aloitti vastustajiensa eliminoinnit jo vallankaappauksen iltana, kun hän teloitutti Obotelle uskollisia upseereita. Myöhemmin hän teloitutti myös Oboten tukijoita hallinnossa. Kaksi yhdysvaltalaista toimittajaa surmattiin kun he olivat alkaneet tutkia väitteitä joukkomurhista. Neljä kuukautta vallankaappauksen jälkeen Amin antoi sotilailleen luvan ampua jokainen rikoksesta tai rikoksen suunnittelusta epäilty. Ugandan kaupungit kaikuivat laukauksista kun ihmisiä teloitettiin.Allen 2004, s. 38–43.
Amin muutti Ugandan sotilasvaltioksi. Hallituksensa rakennuksen hän nimesi komentopaikaksi. Sotilasneuvonantajat saivat siiviilihallituksen vallan ja sotilastuomioistuimet korvasivat siviilituomioistuimet. Sotaherrat nousivat maan alueiden johtoon. Amin värväsi armeijaansa naapurimaiden sotilaita niin että lopulta yli puolet hänen armeijastaan oli ulkomaalaissyntyisiä. Joukkojensa uskollisuuden hän osti rahalla. Sotilasmenojen kolminkertaistuminen vei valtiontalouden yli 10 miljoonaa dollaria miinukselle jo yhdessä vuodessa. Amin perusti maahan jopa laivaston, vaikka Uganda on sisämaavaltio. Konkurssivaroituksiin hän ehdotti ratkaisuksi rahan painamista.Allen 2004, s. 44–45.
Amin liittoutui Libyan johtajan Muammar Gaddafin kanssa vuonna 1972. Vastineeksi Libyan tarjoamasta taloudellisesta ja sotilaallisesta tuesta Amin katkaisi läheiset suhteensa Israeliin. Hän karkotti Ugandasta israelilaiset neuvonantajansa ja rakennuttajat, alkoi arvostella sionismia ja vaati Israelia palauttamaan haltuunottamansa arabien maat. Lopulta hän vaati koko Israelin hävittämistä ja ylisti Adolf Hitleriä ja holokaustia. Amin alkoi myös korostaa omaa muslimiuttaan ja alkoi edistää islamia Ugandassa muun muassa rakennuttamalla moskeijoita.Allen 2004, s. 46–48.
Elokuussa 1972 Amin määräsi Ugandan intialaiset ja pakistanilaiset poistumaan maasta kolmessa kuukaudessa. Ugandan taloutta pyörittäneiden aasialaisten lähdettyä maan talous romahti, kun kaupankäynti ajautui sekasortoon ja peruselintarvikkeet katosivat kaupoista.Allen 2004, s. 48–55. Intia katkaisi suhteensa Ugandaan aasialaisväestön karkotuksen yhteydessä. Myös Britannia katkaisi diplomaattisuhteet, kun Amin kansallisti 85 brittiläistä yritystä. Lopulta britit vetivät viimeiset kaksi lähettilästään maasta 1977, jolloin Amin julisti ”kukistaneensa Ison-Britannian” ja myönsi itselleen arvonimen Brittiläisen Imperiumin valloittaja ().
Oboten sissijoukot yrittivät syyskuussa 1972 vastavallankaappausta, mutta se epäonnistui. Tapahtuman jälkeen Amin tiukensi sortotoimiaan entisestäänkin.Allen 2004, s. 56–57.
Kun Ugandan talous oli syöksykierteessä ja ihmisiä pakeni maasta, Amin tiukensi otettaan maastaan salaisen poliisinsa avulla. Hän perusti kolme organisaatiota vastaamaan kansalaisten ja sotilaiden valvonnasta, pidätyksistä ja yhä kiihtyvistä teloituksista ja murhista. Hän surmautti tuhansittain ministereitä, tuomareita, liikemiehiä, kirkonmiehiä ja muita epäiltyjä vihollisiaan. Ruumiita syntyi niin paljon, että niitä alettiin lopulta kipata Niiliin.Allen 2004, s. 65–70.
Amin valittiin Afrikan yhtenäisyysjärjestön puheenjohtajaksi vuonna 1975. Sen seurauksena Aminia vastustaneet Tansanian presidentti Julius Nyerere ja Sambian johtaja Kenneth Kaunda boikotoivat järjestön kokousta. Amin käytti asemaansa puheenjohtajana edistääkseen arabien asiaa Lähi-idässä.Allen 2004, s. 72–73.
Kesällä 1976 neljä palestiinalaista ja saksalaista terroristia kaappasi lentokoneen Ateenan ja Tel Avivin välillä ja laskeutui Libyaan. Koska Idi Amin oli Palestiinan vapautusjärjestön tukija, hän salli koneen jatkaa Ugandaan Entebben lentokentälle. Syntyi panttivankitilanne, jossa terroristit uhkasivat tappaa israelilaismatkustajat. Amin tuki terroristien vaatimuksia. Tilanne ratkesi kun Israelin kommandot vapauttivat panttivangit ja surmasivat terroristit. Tapaus paljasti nöyryytetyn Aminin sotavoimien taitamattomuuden ugandalaisille ja koko maailmalle.Allen 2004, s. 73–78.
Entebben tapauksen jälkeen Amin ryhtyi vainoamaan Ugandan kristittyjä ja murhautti seuraavana vuonna maan arkkipiispan Janani Luwumin, joka oli arvostellut Aminia. Murha tuomittiin maailmalla, ja sen seurauksena moni maa katkaisi diplomaattisuhteensa ja kauppasuhteensa Ugandaan. Jännitteet kasvoivat myös Aminin lähipiirissä, ja hän riitautui varapresidentin ja puolustusministerin kanssa.Allen 2004, s. 80–90.
Syrjäyttäminen ja maanpako Lokakuussa 1978 Amin lähetti armeijansa Tansanian rajan yli, missä joukot ryöstelivät ja murhasivat siviilejä, ja ottivat haltuunsa raja-alueen Tansanian puolella. Tansanian armeija ajoi lopulta ugandalaiset pois ja eteni Ugandan puolelle. Tavalliset ugandalaiset hurrasivat tansanialaisjoukoille näiden edetessä kohti pääkaupunki Kampalaa. Amin sai Libyalta sotilaallista tukea, mutta aavikkosotaan koulutetut libyalaiset eivät osanneet sotia Ugandan maastossa. Pääkaupunki vallattiin huhtikuussa 1979, ja kesäkuuhun mennessä Amin oli syrjäytetty.Allen 2004, s. 90–101, 105.
Amin pakeni vetäytyvien libyalaisjoukkojen lennolla aluksi Libyaan. Siellä hän asui vuoteen 1980, jolloin sai turvapaikan Saudi-Arabiasta. Hän asui Novotel Hotelissä Jeddassa sillä ehdolla, että pysyisi hiljaa. Hän ei kirjoittanut elämäkertaansa ja antoi vain yhden haastattelun BBC:lle. Saudi-Arabian kuningassuvun mielestä Aminin käytös häpäisi islamia.
Amin olisi halunnut palata kotimaahansa mutta ei saanut Ugandan hallitukselta lupaa. Amin ei joutunut koskaan oikeuteen huolimatta valtakautensa aikana tapahtuneista murhista ja muista rikoksista. Aminin valtakaudella Ugandassa murhattiin arviolta yli 300 000 ihmistä.Allen 2004, s. 102..
Heinäkuussa 2003 Aminin terveydentila romahti, ja hän vajosi koomaan. Hän oli useita viikkoja hoidossa Saudi-Arabian parhaimpiin kuuluvassa sairaalassa Jeddassa mutta kuoli 16. elokuuta. Hänet haudattiin muutamia tunteja kuolemansa jälkeen jeddalaiselle hautausmaalle. Hänelle järjestettiin vaatimattomat hautajaismenot.
Käyttäytyminen pienoiskuva|upright|Karikatyyri Idi Aminista. Amin pukeutui brittiläistyyliseen sotilasunivormuun, jonka rintamus oli täynnä hänen itselleen myöntämiään arvomerkkejä. Hän otti valtakautensa aikana itselleen useita mahtipontisia arvonimiä. Hänen virallinen arvonimensä oli ”Hänen korkeutensa, elinikäinen presidentti, sotamarsalkka Al Hadji Tri. Idi Amin, VC, DSO, MC, Kaikkien maan eläinten ja merten kalojen herra sekä Brittiläisen imperiumin valloittaja Afrikassa yleisesti ja etenkin Ugandassa”. Muita Aminin käyttämiä titteleitä olivat muiden muassa ”toisen maailmansodan sankari” ja ”Skotlannin viimeinen kuningas”.
Amin keksi erilaisia tapoja nöyryyttää maassa asuvia brittejä. Hän lähetteli tiheään kirjeitä muiden maiden valtionjohtajille ja antoi näille neuvojaan. Hän puhui auliisti lehtimiehille ja esiintyi avoimena ranskalaisessa dokumenttielokuvassa vuonna 1974. Lännessä hänen leppoisa esiintymisensä ja naurettava pukeutumistyylinsä tulkittiin osoitukseksi harmittomuudesta.Allen 2004, s. 60–65. Ennen pitkää Aminista tulikin länsimaissa pilkan kohde, ja hän oli suosittu pilapiirrosten aihe.