P-tekijä eli yleinen psykopatologia on eri mielenterveyshäiriöiden yhteinen taustatekijä samaan tapaan kuin g-tekijä älykkyyden. Nämä yhteiset taustatekijät ovat osittain geneettisiä. P-tekijä ennustaa parhaiten häiriöiden haittoja esimerkiksi työhön ja ihmissuhteisiin.
P-tekijässä keskeistä on negatiivinen emotionaalisuus eli neuroottisuus. Se on taipumus tuntea kauemmin ja voimakkaammin kielteisiä tunteita, esimerkiksi surua, vihaa sekä turhautumista, ja vaikeutta hallita niitä.
P-tekijässä on myös toiminnanohjausta: miten ihminen kykenee kohdentamaan tarkkaavaisuuttaan ja sopeuttamaan käytöstään eri tilanteisiin. Huono kyky voi olla holtittomuutta ja harkitsemattomuutta tai pakkomielteistä ja joustamatonta, toimintamalleihin jumiutuvaa.
P-tekijä on pitkälti päällekkäistä epävakaan persoonallisuuden kanssa. Jälkimmäisessä on ailahtelevuutta, poikkeuksellisia ajatustapoja ja taipumus tulkita itseä ja ihmissuhteita epäjohdonmukaisesti.
Alttius mielenterveyshäiriöihin aikuisena näkyy yleensä jo lapsuuden tai murrosiän oireina.
Vaikka p-tekijä on yhteinen, mielenterveysongelmien luokittelu eri diagnoosien avulla on silti terveydenhoitojärjestelmälle tarpeellista. Diagnoosit ovat professori Markus Jokelan mukaan pikemminkin oirekuvauksia kuin selityksiä.
P-tekijälle ei ole yhtä luotettavia yksilötason mittareita kuin g-tekijälle.
Historia Vasta 2010-luvun alussa eri mielenterveysongelmien yhteisiä tekijöitä alettiin kutsua "yleiseksi psykopatologiaksi" eli p-tekijäksi.
Mielenterveyden häiriöt ovat hämmästyttävän päällekkäisiä. Esimerkiksi yhden häiriön kriteerit täyttävistä kaksi kolmesta täyttää toisenkin häiriön kriteerit.
Siksi häiriöitä on jaettu eri ylätyyppeihin, kuten sisäistäviin (mm. masennus, ahdistus), ulkoistaviin (mm. epäsosiaalinen käyttäytyminen, päihteiden väärinkäyttö), ajatushäiriöt (mm. skitsofrenia, Epäluuloinen persoonallisuus), kaksisuuntainen mielialahäiriö). Kuitenkin nämä ylätyypitkin korreloivat vahvasti keskenään (r=0,33-0,85). Siksi katsotaan yhden yleistekijän (p-tekijä) kuvaavan psykopatologiaa kattavammin.
Vuodesta 2012 alkaen tutkimukset ovat löytäneet tilastollisia todisteita p-tekijän olemassaolosta. Meta-analyysin mukaan p-tekijän faktorikuormitus jokaiselle diagnoosille oli välillä 0,30-0,70.
Sitä ei tarkkaan tiedetä, mitä p-tekijä on käytännössä, mutta sille on monia uskottavia ehdokkaita, joista kukin saattaa selittää osan p-tekijästä.
P-tekijä on vahvimmin yhteydessä neuroottisuuteen (r = 0,88), toimintakyvyn heikkenemiseen (r = 0,88) ja impulsiivisuuteen (r = 0,87).
Lähteet
*