Liikuntafysiologia on tieteellinen ala, joka tutkii kehon vastetta ja pitkäaikaisia sopeutumisprosesseja liikuntaan ja harjoitteluun, keskittyen siihen, miten fysiologiset järjestelmät (kuten sydän- ja verenkierto-, hengitys-, tuki- ja liikuntaelin- ja umpieritysjärjestelmä) yhdistyvät ylläpitämään homeostaasia kohonneen aineenvaihduntatarpeen aikana.
Liikuntafysiologia tutkii mekanismeja, joilla liikunta aktivoi sympaattista hermostoa, nostaa sykettä ja parantaa hapenkuljetusta, lisää hengitystiheyttä sekä laukaisee hormonivasteita tukemaan energiantuotantoa ja kudosten korjautumista. Pitkäaikainen liikunta altistaa kehon sopeutumiselle, kuten parantuneelle aerobiselle kapasiteetille, tehokkaammalle lihassäikeiden toiminnalle, lisääntyneelle luuntiheydelle sekä alentuneille riskitekijöille kroonisille sairauksille, kuten lihavuudelle, diabetekselle ja sydän- ja verisuonitaudeille.
Liikuntafysiologian juuret ulottuvat antiikin Kreikan koulukuntiin, jotka tunnistivat lihakset liikkeen lähteeksi. Varhaiset nykyaikaiset edistysaskeleet saavutettiin 1700-luvulla Antoine Lavoisier’n työllä, joka yhdisti hapenkulutuksen energiankulutukseen liikunnan aikana. Ala vakiintui 1900-luvun alussa, ja sen merkkipaaluihin kuuluu Archibald V. Hillin ja Otto Meyerhofin vuoden 1922 Nobelin palkinto fysiologiassa tai lääketieteessä heidän löydöksistään lihasten supistumisen energialiikenteessä ja happivelan roolista, mikä loi perustan aineenvaihdunnan ymmärtämiselle harjoittelun yhteydessä. Myöhempiä merkittäviä saavutuksia ovat Rodolfo Margarian vuonna 1933 tarkentamat happivelan käsitteet sekä keskeisten biokemiallisten reittien, kuten glykolyysin (Meyerhof, Nobel vuonna 1922) ja Krebsin syklin (Hans Krebs, Nobel vuonna 1953), selvittäminen, jotka liittivät liikuntavasteet laajempaan solufysiologiaan.
Käytännössä liikuntafysiologia tukee sovelluksia kliinisen lääketieteen, urheilun ja kansanterveyden alueilla, joissa ammattilaiset suunnittelevat räätälöityjä harjoitusohjelmia suorituskyvyn optimoimiseksi, kuntouttamiseksi ja elinikäisen terveyden edistämiseksi. Urheilussa se parantaa harjoitusohjelmia kestävyyden ja voiman kehittämiseksi sekä pyrkii vähentämään loukkaantumisriskiä. Kliinisessä työssä se tukee esimerkiksi verenpaineen ja sydäntautien hallintaa valvottujen ohjelmien avulla, jotka edistävät toimintakykyä ja elämänlaatua. Hyvinvoinnissa se muodostaa perustan liikuntasuosituksille esimerkiksi istumatyöhön liittyvien sairauksien ehkäisemiseksi.
Katso myös Fysioterapia Happivelka Liikuntatiede Liikuntalääketiede Urheilulääketiede
Lähteet
*