Dionysiaka (, ) on Nonnoksen 400-luvulla kirjoittama antiikin kreikkalainen eeppinen runoelma, joka kertoo Dionysoksesta, mutta liittää mukaan myös lukuisia muita mytologisia kertomuksia. Se on pisin antiikin ajalta säilynyt runoteos.
Runoelma kertoo Dionysoksen syntymästä, nuoruudesta ja jumalalliseksi tunnustamisesta sekä erityisesti hänen suuresta sotaretkestään Intiaan. Teos edustaa myöhäisantiikille tyypillistä epiikkaa, jossa klassinen mytologinen aineisto yhdistyy retorisesti rikkaaseen ja kielellisesti äärimmäisen koristeelliseen tyyliin. Runoelma yhdistää sankarieepoksen, hymnisen jumalrunouden ja mytologisen ensyklopedisuuden piirteitä, ja sen keskeisiä teemoja ovat muutos, hedelmällisyys, hurmos ja jumalallisen voiman asteittainen ilmeneminen. Eepoksen rakenne ei ole lineaarinen homeeristen eeposten tapaan, vaan se etenee assosiatiivisesti ja episodimaisesti, sisältäen runsaasti sivutarinoita, muodonmuutoksia, jumalallisia väliintuloja ja eksoottisia kuvauksia.
Historia Teoksen synty
Nonnos eli ja kirjoitti 400-luvulla jaa. Hänestä itsestään ei tiedetä muuta kuin se, että hän oli kristitty. Hänen valtava mytologinen runoelmansa on tunnettu paitsi nimellä Dionysiaka, myös nimellä Bassarika (). Hänen katsotaan kirjoittaneen sen Aleksandriassa. Runoelman tarkemmaksi kirjoitusajaksi on arveltu noin vuosia 444–450. Koska sen aiheena on pakanallinen jumaluus ja lukuisat mytologiset kertomukset, jotkut kirjoittajat ovat olettaneet, että se olisi kirjoitettu ennen Nonnoksen kääntymistä kristinuskoon tai että se olisi laadittu pakanallisen teologian pilkaksi. Kumpikaan käsitys ei kuitenkaan ole täysin perusteltu, sillä ei ole selvää, miksei myös kristitty olisi voinut huvittua kirjoittamalla runon pakanallisista aiheista.
pienoiskuva|vasen|pysty|Dionysiakan kansilehti vuoden 1819 laitoksesta. Useat runoilijat olivat käsitelleet Dionysos-aihetta jo aiemmin, ja Aleksanteri Suuren ajoista lähtien aihe oli saanut lisää suosiota, koska kuningasta verrattiin mielellään jumalaan ja hänen vihollisiaan gigantteihin. Runoelma nojaa moninaisiin lähteisiin: kadonneisiin Dionysos-aiheisiin eepoksiin, joiden kirjoittajiksi tiedetään Dionysios Skytobrakhion, Euforion Khalkislainen, Peisandros Larandalainen ja Soterikhos; Euripideen Bakkhantteihin; Homerokseen, Hesiodokseen ja Kallimakhokseen; sekä muihin runouden lajeihin didaktisesta ja tähtitieteellisestä bukoliseen runouteen ja Pindarokseen. Nonnos käytti myös latinankielisiä lähteitä, erityisesti Ovidiusta ja ajoittain Vergiliusta, ja osoittaa teoksessaan selvästi ihailua Roomaa ja sen kulttuuria kohtaan.
On säilynyt epigrammi, jossa Nonnos puhuu itsestään giganttien taistelua käsittelevän runon tekijänä, mutta vaikuttaa siltä, ettei kyse ole erillisestä teoksesta, vaan viittauksesta Zeuksen ja gigantien taisteluun, joka kerrotaan Dionysiakan alkukirjoissa.
Vaikutus ja tekstihistoria
Teos mainitaan Agathiaksella, toistuvasti Eustathioksella tämän Homeroksen kommentaareissa, sekä Etymologicum magnum -teoksessa.Etymologicum magnum, .
Eepoksesta on säilynyt papyruslöydöt pois lukien 14 käsikirjoitusta, joista tärkeimpiä on seitsemän. Vanhin ja tärkein on Firenzen Biblioteca Medicea Laurenzianassa oleva Laurentianus XXXII 16 (käsikirjoitus L) noin vuodelta 1280, josta muut säilyneet käsikirjoitukset ovat periytyneet. Muihin lukeutuvat muun muassa Palatinus 1500-luvulta, sekä Vatikaanissa olevat Reginensis 81 vuodelta 1551 ja Ottobonianus 51.Rouse, W. H. D.: ”Dionysiaca: General introduction”. Teoksessa Nonnos 1940, s. vii–ix. Lind, L. R.: ”Recent Text Criticism of The Dionysiaca”. Teoksessa Nonnos 1940, s. xx–xxv.
Teoksen ensimmäinen painettu laitos (editio princeps) oli Gerard Falckenburgin toimittama (Antwerpen 1569, 4:o). Vuonna 1605 ilmestyi Hanaussa oktavoeditio latinalaisine käännöksineen. Sen uusintapainos, johon oli liitetty Daniel Heinsiuksen väitöskirja ja Joseph Scaligerin korjauksia, julkaistiin Leidenissä vuonna 1510 (8:o). Seuraavan edition, jossa oli kriittinen ja selittävä kommentaari, toimitti Christian Friedrich Graefe (Leipzig 1819–1826, 2 osaa, 8:o). Eeposta on käännetty vain vähän nykykielille sen laajuuden vuoksi.
Sisältö
Eepos koostuu 48 kirjasta ja heksametrisäkeestä. Kaksi prooimion-esipuhetta jakaa runoelman kahteen osaan, kirjoihin 1–24 ja kirjoihin 25–48. Jokaisen kirjan alussa on omistusdistikhon. 48 kirjan on selvästi tarkoitus vastata Homeroksen Iliaan ja Odysseian kirjojen yhteismäärää.
Eepos kokoaa yhteen monenlaisia myyttejä, joiden yhdyshahmona toimii Dionysos. Kertomus voidaan jakaa kahteen keskeiseen vaiheeseen: ensin kuvataan Dionysoksen asteittainen jumalallistuminen Zeuksen tahdon mukaisesti, ja toisessa vaiheessa Dionysos lievittää häntä suojelleiden ihmisten kärsimyksiä antamalla heille viinin lahjan.
Dionysoksen teoista ja muodonmuutoksista kerrotaan samassa retorisessa muodossa, kuin missä kuninkaita ylistettiin enkomion-puheissa: esi-isät ja vanhemmat, koti, syntymä, sotavoitot ja koulutus. Kirjat 1–6 kertovat Kadmoksesta, Dionysoksen äidinisästä, ja hänen synnyinpaikastaan Thebasta, ja kirjat 7–12 jumalan lapsuudesta ja nuoruudesta. Kirjat 13–40 kertovat Dionysoksen tärkeimmästä sotaretkestä, joka suuntautui Intiaan. Siihen kuuluvat kaikki herooiselle eeppiselle runoudelle tyypilliset sotaretkikuvausten elementit, kuten sotajoukkojen luettelo, jumalten kokous, aseiden valmistus, jumalten välinen taistelu sekä hautakisat. Eepos päättyy kertomukseen Dionysoksen apoteoosista eli noususta jumalten joukkoon.
Teoksen rakenne ei ole lineaarinen vaan assosiatiivinen: pääteemoja ympäröivät lukuisat sivuaiheet, joiden avulla rakennetaan laaja mytologinen kokonaisuus. Yhtenäisyys ei synny niinkään pääjuonesta vaan tiettyjen keskeisten teemojen, kuten vieraanvaraisuus, kilpailu, tirkistely, muodonmuutos ja petos, säännöllisestä toistumisesta, sekä retorisista kaavoista, jotka kytkevät yksittäiset episodit toisiinsa. Nonnoksen itse runoelman alussa mainitsema ”variaation poetiikka” ( – ”koska isken esiin vaihtelevan / monivärisen hymnin”)Nonnos: Dionysiaka 1.15. — joka liitetään muodonmuutoksia tekevään Proteuksen hahmoon — näkyy kertomuksen kaikilla tasoilla, kuten aihepiireissä, tarinaelementtien toistossa muunnelmin sekä loputtomissa sanaleikissä synonyymeillä ja antonyymeillä.
Kirjoittain
Kirjojen sisällöt ovat:
Kirja 1 – Runoelma avautuu muusien invokaatiolla, runoilijan puhuttelulla Proteukselle sekä lupauksella laulaa Dionysoksen elämän eri vaiheet vaihtelevalla tyylillä. Kertomus alkaa Dionysoksen alkuperästä: Zeus sieppaa Europen, ja tämän isä käskee Kadmosta, Dionysoksen äidinisää, etsimään tyttären. Kun Zeus on keskittynyt makaamaan Pluton kanssa, hirviö Tyfon varastaa äitinsä Gaian (Maa) käskystä Zeuksen aseet eli ukkosnuolet ja yrittää alistaa koko maailman, levittäen kaaosta ja hävitystä kaikkialle minne menee.Nonnos: Dionysiaka 1–6.
Seuraavaksi Zeus makaa Europen kanssa, mutta tajuttuaan tilanteen vakavuuden hän kutsuu avuksi Panin, Eroksen ja Kadmoksen: Pan pukee Kadmoksen paimeneksi, jotta tämä Eroksen avulla lumoaa Tyfonin paimenlaululla sillä aikaa kun Zeus saa aseensa takaisin. Tyfon hurmaantuu Kadmoksen lauluun niin, että lupaa tälle mitä tahansa vastineeksi, ymmärtämättä, että Kadmos itse asiassa laulaa hänen tappiostaan Zeuksen käsissä.
pienoiskuva|vasen|pysty=0.72|Dionysos, roomalaisaikainen veistos 100-luvulta. Louvre. Kirja 2 – Zeus varastaa salamat Tyfonilta ja vie Kadmoksen turvaan. Kun Tyfon huomaa Kadmoksen ja Zeuksen aseiden kadonneen, hän hyökkää koko kosmosta vastaan myrkkyineen ja eläimineen. Kaaos ja tuho leviävät. Yön aikana itse Nike (Voitto) rohkaisee Zeusta taisteluun. Seuraavana aamuna Tyfon haastaa Zeuksen kaksintaisteluun ja pitkän, koko kosmosta ravistelevan taistelun jälkeen Zeus kukistaa ja surmaa hänet. Maan eheytyessä Zeus lupaa Kadmokselle Areen ja Afroditen tyttären Harmonían käden ja käskee häntä perustamaan Theban.
Kirja 3 – Kadmoksen laiva harhailee merellä ja pysähtyy Samothrakelle, missä Harmonia elää äitipuolensa Elektran ja velipuolensa Emathionin kanssa. Kadmos liittyy heidän seuraansa kauniissa palatsissa ja kertoo Elektralle sukulinjansa. Hermes käskee Elektran antaa Harmonía Kadmoksen puolisoksi ilman myötäjäisiä.
Kirja 4 – Harmonia kieltäytyy ensin menemästä naimisiin Kadmoksen kanssa tämän köyhyyden vuoksi, mutta Afrodite ottaa naapuruston tytön Peisinoen hahmon ja pitää ylistyspuheen Kadmoksen kauneudesta taivuttaakseen hänet. Harmonia lähtee vapaaehtoisesti Kadmoksen mukaan Samothrakelta, ja he purjehtivat Kreikkaan. Kadmos kysyy neuvoa Delfoin oraakkelilta ja saa ohjeen seurata lehmää, kunnes se uupuu, ja perustaa siihen paikkaan Theba. Siellä hän surmaa Areen lohikäärmeen (ja herättää näin jumalan vihan), kylvää sen hampaat ja niittää niistä nousevien miesten sadon.
Kirja 5 – Kadmos perustaa Theban ja pyhittää sen seitsemän porttia seitsemälle jumalalle ja planeetalle. Jumalat osallistuvat hänen ja Harmonían häihin ja lahjoittavat heille runsaasti lahjoja; erityistä huomiota saa Afroditen antama kaulakoru. Heille syntyy neljä tytärtä, Autonoe, Agaue, Ino ja Semele sekä poika Polydoros. Kadmos antaa Autonoen puolisoksi keksijänä kuuluisan Aristaioksen. Heille syntyy poika Aktaion, intohimoinen metsästäjä. Eräänä päivänä Aktaion näkee Artemiin kylpemässä alastomana lähteessä ja muuttuu rangaistukseksi hirveksi, jonka hänen omat koiransa repivät. Autonoe ja Aristaios etsivät hänen ruumistaan, mutta löytävät sen vasta, kun Aktaionin haamu ilmestyy isälleen ja kehottaa hautaamaan hirven luut.
Agaue nai Ekhionin ja synnyttää tälle Pentheuksen. Ino nai Athamaan, mutta Semele on varattu Zeukselle, joka yhä suree Persefonen kanssa siittämänsä ”ensimmäisen Dionysoksen” Zagreuksen kuolemaa. Tästä alkaa Persefonen tarina: kaikki olympolaiset jumalat ovat raivokkaasti rakastuneita häneen.
Kirja 6 – Demeter, Zeuksen huomiosta kiihtyneenä, menee ennustuksen jumalan Astraioksen luo, joka laatii Persefonen horoskoopin ja ennustaa, että Zeus raiskaisi hänet pian. Demeter kätkee Persefonen luolaan, mutta Zeus yhtyy häneen käärmeen hahmossa, ja tästä syntyy Zagreus. Heran yllytyksestä titaanit surmaavat Zagreuksen ja paloittelevat hänet. Raivossaan Zeus hukuttaa maailman tulvalla, joka aiheuttaa hävitystä paimenjumalille ja joille.
Kirja 7 – Elämä maan päällä on kurjaa. Aion, ajan jumala, anoo Zeusta lievittämään kuolevaisten kohtaloa. Zeus ennustaa, että Dionysoksen syntymä muuttaa kaiken. Eros saa Zeuksen rakastumaan Semeleen. Tyttö herää kauheasta painajaisesta, joka ennustaa hänen kuolemansa salaman kuluttamana, ja häntä neuvotaan uhraamaan Zeukselle ennepahan torjumiseksi. Uhriveren roiskuttua Semelen päälle hän kylpee alasti läheisessä joessa, jolloin Zeus huomaa hänen kauneutensa ja rakastuu kiihkeästi. Sinä yönä Zeus yhtyy Semeleen ja muuntautuu kosiskelun aikana eri eläinten hahmoihin.Nonnos: Dionysiaka 7–12.
pienoiskuva|pysty=1.08|Zeus ja Semelen kuolema. Peter Paul Rubensin maalaus, ennen 1640. Kirja 8 – Semele tulee raskaaksi Dionysoksesta. Kateus kertoo teosta Heralle, joka naamioituu luotettavaksi vanhaksi naiseksi ja huijaa nuoren tytön pyytämään saada nähdä Zeuksen täydessä aseistuksessaan salamoineen. Semele pyytää, eikä Zeus voi kieltäytyä. Ukkosen liekit polttavat Semelen elävältä, ja Zeus tekee hänestä kuolemattoman.
pienoiskuva|pysty=1.08|Dionysoksen syntymä. Mosaiikki Aionin talossa Pafoksessa.