Vähä-Heikkilän kartano on Turussa sijaitseva historiallinen kuninkaanlatokartano. Kartano kuului pitkään Turun linnan alaisiin latokartanoihin. Kartanoon kuului laaja yhtenäinen maa-alue, joka kattoi suurimmillaan vuodesta 1557 alkaen nykyisen Vähäheikkilän kaupunginosan lisäksi Korppoolaismäen, Pihlajaniemen ja Puistomäen sekä osia V:stä kaupunginosasta.
Kartanon säilyneet rakennukset sijaitsevat nykyisin Myllymäentien ja Uittamontien risteyksessä. Niihin kuuluvat vuonna 1874 uudistettu päärakennus, jota on kutsuttu myös Vähä-Heikkilän taloksi, sekä kartanon vanhinta säilynyttä osaa edustava paviljonki eli korkea kellaritupa, jossa on 1400-luvulle ajoitettu, historiallisesti arvokas harmaakivikellari. Rakennukset muodostavat nykyisin ainoan näkyvän osan Vähä-Heikkilän kartanon rakennushistoriasta.
Historia
Heikkilän tila
Heikkilän tila mainitaan ensimmäisen kerran kirjallisissa lähteissä vuonna 1457. Tila oli tuolloin osa Kaarinan pitäjää ja sitä asutti asemies Henrik Tawasti, joka oli ostanut tilan kylän perintötalonpojilta. Kirjallisessa lähteessä kerrotaan, että valtionhoitaja Eerik Akselinpoika Tott myöntää tilalle rälssivapauden ("frälsefrijhet på detta godz som han köpt hade af Skattebönder"). Hieman myöhemmin tila vaihtoi omistajaa, joka siirsi kartanon omistuksen Turun tuomiokirkolle. Tuomiokirkon omistuksessa tila tunnettiin Pyhän Henrikin tilana, mutta kirkon omistus jäi lyhytaikaiseksi. Kupila on arvioinut talon peltojen ulottuneen asuinpihasta etelään kohti Pihlajaniemeä ja rajoittuneen idässä Uittamon kylään.
Vuonna 1525 kartanon omistajaksi tuli valtaneuvos Ivar Fleming. 1500-luvun puoliväliin mennessä tila kehittyi suurtilaksi, josta on Ivar Flemingin maakirjassa merkintä suurmiestalona eli ratsupalvelusta vapautettuna säteritilana (Heyckelä sätegård). Vanhin kirjallinen tieto Vähä-Heikkilän asutuksesta löytyy "Vanhan Pietari Kirjurin vero-osoituksista" ("Gamle Peder Schriffweres undervisning um några Lägenheter udi Findland"), joka teetettiin Jaakko Teitin vuosina 1555–1556 Suomessa pidettyä tarkastusta varten. Heikkilän rakennusta on kuvattu silloin tekstissä "Ja on siellä iso kivitalo" ("Och är ther bygt ett stortt stenhus opå").
Kustaa Vaasan kuninkaankartano
Vuonna 1555 Kuningas Kustaa Vaasa peruutti Heikkilän aatelisomistuksen ja teki Heikkilästä ensin kruunun omistuksessa olevan kuninkaankartanon ja myöhemmin vuonna 1557 Turun linnan alaisen kuninkaanlatokartanon. Kantataloksi lunastettiin tässä vaiheessa Henrik Skalmilta Korppolaisten talo, mutta todellisuudessa Heikkilän talo oli jo saanut kuninkaankartanon arvon ja siitä muodostui varsinainen latokartano, johon Korppolainen sulautui. Latokartanona Heikkilä oli yksi Turun linnan maataloudellisista tukikohdista, joiden tehtävänä oli tuottaa elintarvikkeita ja karjataloustuotteita linnan väelle. Heikkilään liitettiin lähiseudulta myös Korpolaisen talo sekä Pisun ja Vilkkilän kylät, talot ja tilukset.
1600-luvulla Heikkilää alettiin kutsua Vähä-Heikkiläksi erotuksena Aurajoen pohjoispuolella sijainneesta suuremmasta Iso-Heikkilän latokartanosta. Turun linnan latokartanoihin kuuluivat Vähä-Heikkilän ja Iso-Heikkilän lisäksi myös Ruissalon, Lausteen ja Kuusiston kartanot. 1600-luvun alkupuolella Turun linnan alikäskynhaltija Erik Andersson Knape asui jonkin aikaa kartanossa. Kartano oli 1600-luvulla myös vuokrattuna, muun muassa valtaneuvos Erik Sparrelle. Vähä-Heikkilän kartanon merkitys hiipui samanaikaisesti, kun Turun linnan puolustuksellinen merkitys väheni.
Sotilasvirkatalo
1682 ruotujakolaitoksen järjestelyssä Vähä-Heikkilästä tuli sotilasvirkatalo, kun siitä tuli Turun ja Porin läänin ratsuväkirykmentin ratsumestarinpuustelli. Ratsuväen ratsumestarin virkatalona kartano oli aina vuosisadan loppuun asti.
Varhaisin kuvaus Vähä-Heikkilän rakennuksista kokonaisuutena on katsastuspöytäkirjassa vuodelta 1692, jolloin kartano oli ratsumestari Herman Reinhold von Zögen sotilasvirkatalona. Kartano oli pöytäkirjan perusteella ratsumestarin asunnoksi hyvin vaatimaton ja puutteellinen. Pöytäkirjassa miespihan päärakennus kuvataan huonokuntoisena kivitalona: "Vanha halkeillut ja rappeutunut täytemuuriseinäinen kivitalo, kaksitoista ikkunaa, ikkunankarmit mädänneitä, ovi lukolla ja avaimella varustettuna, tuvan alla parrukattoinen kellari ja sen edessä holvattu kellarieteinen". Vastapäätä päärakennusta oli "kamari ja vanha keittiö", joissa molemmissa oli kaksi ikkunaa ja vanhat takat. Kivi- ja hirsirakennusten välisen eteisen kerrotaan olleen ilman kattoa ja korjauskelvoton. Pöytäkirjassa kuvataan majuri Petter Piperin noin vuonna 1680 rakennuttama tupa, jonka kerrotaan myös olevan rappeutunut. Vastapäätä tätä tupaa kerrotaan olevan ränsistyneen saunan, jonka tilalle tarkastuslautakunta ehdottaa rakennettavaksi mallaspirttiä eli orsisaunaa. Näiden kahden rakennuksen välissä kerrotaan vielä olleen vajan. Kartanon miespihasta erillään olleen talouspihan rakennuksina listataan kaksi tallia, pihatto, härkätalli, nuorenkarjan pihatto, pieni lato, sikapihatto, lammasnavetta ja uusi pahnalato.
Irja Sahlbergin arvion mukaan saunaa vastapäätä ollut tupa on tässä vaiheessa luultavasti ollut varattuna palvelusväelle, joten ratsumestareille perheineen on jäänyt käyttöön kamari ja keittiö sekä kivestä rakennettu tupa. Katsastuspöytäkirjassa todetaan, ettei "Vähä-Heikkilän millään rakennuksella ollut minkäänlaista arvoa", ja ratsumestari Zögen tulisi saada perheineen asuttavaksi "tupa kahdella kamarilla, leivintupa eteisineen ja yksi takallinen kamari." Tarkastuksen jälkeen ratsumestari Zöge korjautti kellarin päällä sijaitsevan vanhan tuvan, mutta se ei tullut paljoa vanhaa paremmaksi eikä pitänyt lämpöä, koska vanhat täytemuuriseinät olivat halkeilleet. Miespihaa korjattiin katsastuksen jälkeen joka puolelta ja kartanossa suoritettiin korjauksia ja tehtiin uudisrakennuksia. Kun Zöge luovutti Vähä-Heikkilän edelleen, oli miespiha rakennusten ympäröimä.
Hovioikeuden presidenttien talo pienoiskuva|Hovioikeuden presidentti Johan Creutz oli kartanon omistaja vuodet 1721–1732. Vuoden 1700 tienoilla Vähä-Heikkilä lakkasi olemasta ratsumestarien sotilasvirkatalo. 1702 tilalla tehtiin jälleen tarkastus, kun Vähä-Heikkilän omistajaksi oli tulossa Turun Hovioikeuden varapresidentti Sven Leijonmarck. 1700-luvulla Isovihan jälkeen kartanoa piti panttinaan Leijonmarckin jälkeen useampi Turun hovioikeuden presidentti tai varapresidentti lähes yhtäjaksoisesti. Leijonmarckin jälkeen omistajina olivat järjestyksessä presidentti Johan Creutz, presidentti Samuel Åkerhielm, lääninkamreeri Gustav Krook ja presidentti Petter Silfverskiöld.
Vuoden 1702 tarkastuksesta syntyneessä katselmuskirjassa on kuvaus kartanon rakennuksista Zögen tekemien korjausten ja uudistusten jälkeen. Miespiha kuvataan kaikilta sivuiltaan rakennuksen ympäröimäksi, mutta aukkojakin on, sillä tarkastajat huomauttavat, että niissä oleva yksinkertainen riukuaita tulee korvata lauta-aidalla. Portin todetaan kuitenkin olevan katolla varustettu. Miespihan toisella sivulla kuvataan olevan kaksi tupaa joita vastapäätä toisella sivulla on Zögen rakennuttama kaksikamarinen tupa. Lisäksi miespihaan kuuluu kaksikerroksinen aitta, seitsenpilttuinen talli, varuskamari ja ulkohuone. Miespihan ulkopuolella sijaitsee lisäksi mallassauna, vanha talli, vaunuvaja, kaksi vanhaa aittaa ja kaksi riihiriviä. Tässä vaiheessa päärakennuksen eli kivitalon todetaan edelleen olevan 1600-luvun korjauksien jälkeenkin asuinkelvoton, sillä rakennuksen savupiippu on pudonnut pois ja takka on käyttökelvoton. Tupaa suositellaan muutettavaksi tarvekaluvajaksi. Kellarin, jossa on parrukatto, kuvataan olevan hyväkuntoinen. Sen säilyttämistä varten suositellaan uuden katon rakentamista.
Sahlbergin arvion mukaan kartanon kivestä rakennetussa alkuperäisessä päärakennuksessa on ollut samankaltaisuutta esimerkiksi Maskun Stenbergan linnan ja Koroisten piispanlinnan kanssa, joissa tornimainen kivitalo on yhdistynyt hirsirakennuksiin. Vähä-Heikkilän kivitalo oli vuoden 1692 tarkastuksessa yläosastaan jo halkeillut ja heikkokuntoinen, joten Sahlberg on arvioinut rakennuksen olleen peräisin Heikkilän suurtilan alkuajoilta eli jo 1400-luvun lopulta. Heikkokuntoisenakin kivitaloa on pidetty edelleen 1700-luvun alun tarkastuksessa kartanon tärkeimpänä rakennuksena, koska se käsitellään tarkastusraportissa ensimmäisenä. Seuraavan vuoden 1732 tarkastusraportin kuvauksen perusteella Sahlberg on arvioinut kivisen päärakennuksen sijainneen miespihan itäpuolella, eli nykyisen Uittamontien kohdalla.
Uudenkaupungin rauhan jälkeen Sven Leijonmarck erosi tehtävästään hovioikeuden varapresidenttinä ja luopui samalla Vähä-Heikkilän kartanosta. Hovioikeuden presidentti Johan Creutz otti tämän jälkeen kartanon haltuunsa. Isovihan miehitysaika ei turmellut kartanoa merkittävästi, sillä vuoden 1702 tarkastuksessa kuvatuista rakennuksista suuri osa oli jäljellä vielä seuraavassa tarkastuksessa vuonna 1732, jolloin Creutzin leski Gertrude Sophia von Treyden luopui talosta. Vuoden 1732 tarkastusraportista käy ilmi, ettei kartanossa oltu tehty 30 vuoden aikana varsinaisia uudistuksia, vaan ainoastaan joitakin tupia oli purettu ja korvattu uusilla samanlaisilla rakennuksilla. Vuoden 1732 tarkastuksessa todetaan, että kuninkaankartano tulee saattaa arvoaan vastaavaan kuntoon ja talon on saatava kunnollinen päärakennus. Lisäksi kerrotaan, että kreivitär von Treyden on hankkinut juuri tätä tarkoitusta varten 400 hirttä, jotka ovat Vähän-Heikkilän rannalla.
Åkerhielmin uudistukset pienoiskuva|Turun hovioikeuden presidentti Samuel Åkerhielm teki kartanoon isoja muutoksia ja suunnitteli siitä perheelleen kesäasuntoa. Uudistustyöt jäivät kartanon seuraavalle omistajalle, hovioikeuden presidentti Åkerhielmille, joka teetti tilalle 1730-luvulla useampia muutostöitä. Nämä uudistukset noudattivat ajan ruotsalaisia karoliinisiä ihanteita, joka vaati ankaraa yhdenmukaisuutta ja symmetriaa. Åkerhielm käytti uudistustöihin niin paljon aikaansa, että Sahlberg on arvioinut hänen suunnitelleen kartanosta perheelleen kesäasuntoa. Åkerhielmin omistuksessa kartano sai symmetrisen pihan, jonka keskeinen rakennus ei ollut enää miespihan läntisellä puolella oleva, vuonna 1735 valmistunut uusi päärakennus, vaan vanhan 1400-luvun kellarin päälle rakennettu kivitalo, joka uudistettiin paviljongiksi. Viimeistään tässä vaiheessa vanha kivinen ja heikkokuntoinen päärakennus purettiin.
Uutta päärakennusta ja sitä vastapäätä sijainnutta lähes samankaltaista palvelusväen rakennusta peittivät jyrkät turvekatot. Kaikissa asuinrakennuksissa seinät olivat punamullatut. Talojen ulkonurkat olivat laudoitetut ja "siniharmaiksi sivellyt". Sama väri oli kahdesta lautakerrasta tehdyissä ovissa, ikkunoissa sekä ikkunaluukuissa. Karoliinilaiseen tapaan paviljongin alla olevan kellarin "halssi" eli eteinen oli kehystetty kaksoisrappusilla, joitten kaide oli raportin mukaan puusepäntyötä. Portaat johtivat paviljongin sisäänkäynnille, joka oli koristeellinen kaksoisovi. Paviljongin kauneutta lisäsivät kaksinkertaiset ikkunaluukut sekä katon huipulla oleva nuppi, joka oli tinattua peltiä.