Konservatismi Suomessa viittaa konservatiiviseen poliittiseen liikehdintään Suomessa, joka korostaa ennen kaikkea perinteiden, jatkuvuuden ja yhteiskunnan asteittaista muutosta vallankumouksellisuuden sijasta. Konservatismilla viitataan yleisessä keskustelussa myös yleiseen oikeistolaisuuteen ja vastustavissa yhteyksissä vanhanaikaisuutena tai edistyksen vastaisuutena.
Suomalaisen konservatismin kehityksen juuret olivat 1900-luvun vaihteessa säätytietoisuudessa. Tämän jälkeen konservatismiin yhdistyi nationalismia, jota ilmensi kolmiyhteys koti, uskonto ja isänmaa. 1960-luvun lopulta eteenpäin konservatismista irtisanouduttiin jyrkästi vanhanaikaisuutena. Neuvostoliiton romahdettua 1990-luvulla politiikkaan alkoi tulla jälleen oikeistolaisia äänenpainoja.
Suomalaista konservatismia on tyypillisesti pidetty eurooppalaista tai yhdysvaltalaista konservatismia maltillisempaa ja kansanomaisempana. Konservatismi jakaa mielipiteitä vahvasti puoluekannatuksen mukaan. Myönteisimmin konservatismiin suhtaudutaan kristillisdemokraattien, perussuomalaisten ja keskustan äänestäjien keskuudessa, joissa äänestäjistä puolet tai yli suhtautuu myönteisesti. Kokoomuksen äänestäjät jakautuvat kahtia. Kielteisimmin konservatismiin suhtaudutaan vasemmistopuolueissa kuten vasemmistoliitossa, vihreissä ja SDP:ssä.
Määritelmä ja keskeiset periaatteet Suomalaisen konservatismin perustaviin ajatuksiin kuuluu orgaaninen käsitys yhteiskunnasta. Konservatismin määritteleviä käsitteitä ovat olleet yhteiskunnan kokonaisuus ja kokonaisetu. Konservatismin merkitys on ollut merkittävä erityisesti maan itsenäisyyden toteuttajana ja puolustajana. Konservatiiviselle ajattelulle on ollut ominaista suhteellisuus muuhun poliittiseen liikehdintään ja aikaan.
Yleisissä asenteissa konservatismiin kytkeytyy ajatus perinteiden ja auktoriteettien kunnioittamisesta. Konservatismiin yhdistyy muun muassa isänmaallisuuden, vakauden ja jatkuvuuden, lainkuuliaisuuden sekä järkiperäisyyden arvot. Suomalaiselle konservatiivisuudelle on tunnusomaista myös talonpoikaisuuden nostaminen konservatiiviseksi ihanteeksi perheen ja kristinuskon rinnalle. Konservatismiin lukeutuvat myös kristillisten arvojen, kuten perinteisen perhemallin ja avioliiton kunnioittaminen.Mikko Lahtinen, Konservatiivinen aatetraditio Suomessa. Teoksessa
Taloudellisessa mielessä suomalainen konservatismi yhdistyy ennen kaikkea työntekoa, yrittäjyyttä ja yksilön omilla pyrkimyksillään toimeen tulemista koskeviin näkemyksiin. Yleisissä mielikuvissa yhdistetään vapaaseen markkinatalouteen sekä kapitalismiin. 2020-luvulla on tehty tutkimushavaintoja, joiden mukaan Suomessa olisi aikasempaa selkeämmin omaksuttu ajatus anglosaksisesta jaosta liberalismiin ja konservatismiin, jossa talouden vapaus kytkeytyy ensisijasesti konservatismiin.
Historiallinen kehitys Suomalaisen konservatismin kehitys on muista länsimaista poikkeavaa. Sen 1800-luvulla omaksuma aatemaailma on ollut perustaltaan talonpoikainen, voimakkaan luterilainen, kansallinen ja isänmaallinen. Konservatismi on edustanut suomenkielistä syrjittyä väestöä, joka on pyrkinyt säätykierrossa ylöspäin. Peritty valta oli ruotsinkielisten käsissä ja poliittinen valta kuului Venäjän keisareille.Suvanto 1994, s. 325
Suomalaiselle konservatismille on erityispiirteistä laillisuuden merkitys, joka korostui konservatiivisessa retoriikassa 1900-luvun alkupuolella. Laillisuusretoriikan juuret ovat valkoisen Suomen tulkinnassa sisällissodasta ennen kaikkea lainvastaisena kapinana. Kokoomuspuolue omaksui vuosien 1932–1934 radikaalivaiheen jälkeen ensimmäisen kerran konservatismin julkiseksi poliittiseksi opikseen J. K. Paasikiven puheenjohtajakaudella. 1950-luvulla Tuure Junnila uudisti konservatismia talouspoliittiseen suuntaan tuomalla keskusteluun käsitteet sosiaalinen markkinatalous ja dynaaminen konservatismi.
1960-luvun uusvasemmistolaisuus synnytti vastareaktiona uuskonservatismin, jolla puolustetaan kansallisia perinteitä ja vastustetaan nopeita yhteiskunnallisia muutoksia. 1990-luvun lopun tutkimuksissa havaittiin, että Suomessa orientaatio on jakautunut perinteisesti keskiluokkaisiin arvokonservatiiveihin sekä työläistaustaisiin uuskonservatiiveihin, joiden aatteessa yhdistyi työläisarvojen ja konservatiivisten arvojen kannatus. Jälkimmäisessä korostui erityisesti kriittisyys maahanmuuttoa kohtaan. 2010-luvulla erityisesti konservatismi on noussut keskusteluun erityisesti yhteiskunnallisessa arvokeskustelussa.Westinen Jussi, Elina Kestilä-Kekkonen, Aino Tiihonen: Äänestäjät arvo- ja asenneulottuvuuksilla. Teoksessa
Julkaisut ja akateemiset vaikuttajat Media Konservatismin merkittävä valtakunnallinen tukipylväs oli 1970-luvulta 1990-luvun alkuun sanomalehti Uusi Suomi. Lehti kuului kokoomuksen konservatiiviseen aatesuuntaan ja oikeistolaiseen laitaan, johon remonttimiehet pyrkivät tekemään pesäeroa. Päätoimittaja Pentti Poukan johdolla lehti sekä kritisoi kokoomuksen linjaa että tuki konservatismin linjalla liikkuvia vaikuttajia.
Akateemiset vaikuttajat Konservatismia poliittisfilosofisena traditiona ja ideologiana on Suomessa tutkittu verrattain vähän suhteessa liberalismiin ja sosialismiin. Keskeisin suomenkielinen yleisesitys on yleisen historian professori Pekka Suvannon teos Konservatismi Ranskan vallankumouksesta 1990-luvulle (1994). Turun yliopiston poliittisen historian professori Vesa Vares on puolestaan kirjoittanut konservatismista ja poliittisesta oikeistosta. Konservatismin yleistä ja suomalaista aatesisältöä on eritellyt myös kokoomuksen järjestö- ja tutkimussihteeri Onni Rantala.
Yhdysvaltalaisesta konservatismista ovat puolestaan kirjoittaneet Oulun yliopiston tutkijatohtori Antti Lepistö sekä dosentti Markku Ruotsila.
Keskeiset hahmot Varhaiset ja perustavat ajattelijat Varhaisinta suomalaista konservatismia edustavat J. V. Snellman, Yrjö-Sakari Yrjö-Koskinen ja J. R. Danielson-Kalmari. Suomalaisen poliittisen historian tunnetuimpana konservatiivina on pidetty J. K. Paasikiveä, joka pohti syvällisesti konservatismin sisältöä ja traditioa ennen kaikkea saksalaisen aatekeskustelun kautta.
Lähteet
Viitteet
Luokka:Konservatismi Luokka:Suomen politiikka