Alkibiadesta vastaan (, ) on Andokideen nimiin laitettu mutta epäperäinen puhe, joka arvostelee Alkibiadesta karkotustuomiosta, jonka uhriksi sekä puhuja että Alkibiades olivat vaarassa joutua. Joskus puhetta on ehdotettu Faiaksin kirjoittamaksi, kun taas toiset ovat arvelleet sen kirjoittajaksi jotakin myöhempää reettoria tai sofistia, sillä nämä käsittelivät mielellään Alkibiadeen puolustamista tai syyttämistä. Puheen numero Andokideen puheiden joukossa on 4.

Historia

Puhe Alkibiadesta vastaan esittää olevansa Andokideen pitämä vuonna 415 eaa., mutta se on todennäköisesti epäaito, vaikka siinä saattaa olla aitoa historiallista ainesta. Harpokration viittaa puheeseen kahdesti epäilemättä sen aitoutta; myös Fotios piti sitä aitona. Andokideen elämäkerran kirjoittaja ei kuitenkaan mainitse tätä puhetta, vaan sen sijaan viittaa Puolustukseen Faiaksia vastaan. Antiikin aikana puhetta pidettiin ajoittain joko Lysiaan tai Aiskhineen tekemänä. Puheen tarkempi tarkastelu osoittaa ainakin, ettei sitä voinut pitää Andokides, eikä hän kirjoittanut sitä jonkun toisen puolesta.

Richard C. Jebbin mukaan ajatus siitä, että Andokides olisi pitänyt tämän puheen, on mahdoton. Puhuja sanoo, että häntä on syytetty neljä kertaa (kohta 8), ja että hän on ollut lähettiläänä Molossiassa, Thesprotiassa, Italiassa ja Sisiliassa (41). Mutta toisaalla Andokides puolustautuu samana vuonna – 415 eaa. – jolloin tämä puhe väitetään pidetyksi, saamiaan syytteitä vastaan ja vetoaa nuoruuteensa ja typeryyteensä. Lisäksi mikään lähde ei mainitse, että Andokides olisi ollut vaarassa tulla ostrakisoiduksi samaan aikaan kuin Nikias ja Alkibiades.

Ei ole uskottavaa myöskään, että Andokides olisi kirjoittanut puheen jonkun toisen – esimerkiksi Faiaks, kuten joskus on ehdotettu – käytettäväksi. Tyyli on sitä vastaan: se on huomattavasti teennäisempää kuin missään Andokideen säilyneessä puheessa, ja lähenee pikemminkin Isokrateen tyyliä. Alkusanojen (1–2) muodolliset vastakkainasettelut ovat tästä selvä esimerkki.

Joskus on esitetty, että puheen olisi kirjoittanut Faiaks itse. Plutarkhos mainitsee, että Faiaks, Alkibiades ja Nikias olivat samaan aikaan vaarassa joutua ostrakisoiduiksi, ja lainaa puheesta Alkibiadesta vastaan – jonka yhteydessä Faiaksin nimi esiintyy – kertomusta, joka esiintyy toisessa muodossa myös tässä puheessa.Plutarkhos: Kuuluisien miesten elämäkertoja, Alkibiades 13. Thukydideelta tiedetään, että Faiaks toimi lähettiläänä ainakin Sisiliassa ja Italiassa.Thukydides: Peloponnesolaissota 5.4. Jos puhe todella kirjoitettiin sinä aikana, jota se käsittelee, ei voida sen enempää todistaa kuin kumotakaan, että Faiaks olisi ollut sen kirjoittaja.

Jebb katsoo, että on todennäköisempää, ettei puhuja edes elänyt niiden tapahtumien aikaan, joita puhe käsittelee. Hänen mukaansa on hyviä syitä uskoa, että se on jonkun myöhäisen sofistin laatima. Tähän viittaa suuri määrä todisteita, ja ennen kaikkea kaksi yleistä syytä: puheen oletettu tilanne ja sen tyylillinen laatu. Näitä käsitellään tarkemmin jäljempänä.

Sisältö

Puhuja kuvaa aluksi omaa asemaansa ja siihen liittyviä uhkia sekä käsittelee sitä, että julkisen uran aloittamiseen liittyy monenlaisia vaaroja (kohdat 1–2). Tämän jälkeen hän esittää kriittisiä näkemyksiä ostrakismista poliittisena instituutiona (3–6). Hän vetoaa kuulijoihinsa saadakseen puolueettoman ja oikeudenmukaisen käsittelyn (7). Vaikka häntä on aiemmin syytetty neljä kertaa poliittisista rikkomuksista, hän painottaa, ettei näitä tapauksia tule käyttää häntä vastaan. Hän ei ole koskaan tullut tuomituksi, ja juuri tämä osoittaa hänen rehellisyytensä ja uskollisuutensa valtiolle (8–9).Maidment, K. J.: ”Against Alcibiades: Introduction”. Teoksessa

Tämän jälkeen puhuja siirtyy arvostelemaan Alkibiadeen toimintaa ensin tämän julkisessa viranhoidossa. Alkibiades on vieraannuttanut Ateenan valtapiiriin kuuluvat liittolaiset kaksinkertaistamalla heidän veronsa, ja on lisäksi syyllistynyt varojen kavaltamiseen (10–12). Yksityiselämässään Alkibiades ei ole osoittanut sen enempää kohtuullisuutta tai kunniallisuutta. Hän on eronnut vaimostaan kyseenalaisin tavoin (13–15), hän on kohdellut huonosti taidemaalati Agatharkhosta (16–19), ja loukannut Taureasta, joka toimi koregina (20–21). Hänellä oli myös suhde Melokselta kotoisin olleen naisen kanssa sen jälkeen, kun saari oli joutunut Ateenan valtaan (22–23). Puhuja huomauttaa, ettei Alkibiadeen nuoruudenaikainen käytös lupaa mitään hyvää hänen tulevaisuudeltaan (24).

Erityisesti Alkibiadeen toiminta Olympiassa tarjoaa esimerkkejä hänen ylimielisestä ja loukkaavasta käytöksestään. Hän kohteli Diomedesta epäkunnioittavasti (25–28), ja lisäksi hän loukkasi Ateenan virallisia kisalähettiläitä eli arkhitheoroksia (29). Hänen yleinen käytöksensä Olympian kisoissa oli sellaista, ettei se sopinut ateenalaiselle kansalaiselle – ja silti hänet toivotettiin kotikaupunkiinsa tervetulleeksi suurin kunnianosoituksin (30–32).

Puhuja muistuttaa, että myös Kimon joutui aikanaan ostrakisoiduksi, vaikka oli saavuttanut mainetta Olympian kisoissa (33). Hän jatkaa vertaamalla omaa sukuaan Alkibiadeen sukuun, huomauttaen, että molemmat Alkibiadeen isoisistä joutuivat kahdesti ostrakoiduksi (34). Itse puhuja on kuitenkin joutunut vastaamaan teoistaan oikeudessa ja osoittanut siinä yhteydessä vastuullisuuttaan, toisin kuin Alkibiades, joka ei ole koskaan uskaltanut asettua oikeudellisen tarkastelun kohteeksi (35–36).

Puhuja vastaa ennalta mahdolliseen vastaväitteeseen, jonka mukaan hänen vapautuksensa olisi ollut seurausta syyttäjien kyvyttömyydestä – hän katsoo tämän olevan kohtuuton ja epälooginen väite (37–38). Hän varoittaa, että Alkibiades yrittää vedota kuulijakunnan tunteisiin saadakseen myötätuntoa, mutta valtio hyötyisi enemmän hänen karkottamisestaan kuin säilyttämisestään (39–40). Lopuksi puhuja muistuttaa niistä palveluksista, joita hän on aiemmin tehnyt Ateenan hyväksi (41–42).

Arviointia

Jebbin mukaan seuraavat seikat todistavat puheen epäperäisyyden:

Väärinkäsitys ostrakismin luonteesta

Jebb katsoo, että sikäli kuin ostrakismikäytännön luonne tiedetään, koko puhe perustuu sen vakavaan väärinymmärrykseen: se olettaa tilanteen, jota ei olisi voinut syntyä. Joka vuosi Ateenan kansankokoukselta kysyttiin muodollisesti, halusiko se järjestää ostrakismiäänestyksen kyseisenä vuonna. Jos vastaus oli myönteinen, määrättiin äänestyspäivä. Agora ympäröitiin aidalla, jokainen kansalainen sai kirjoittaa haluamansa nimen ostrakoniin ja pudottaa sen uurnaan. Jos jokin nimi sai kuusituhatta ääntä, kyseinen henkilö karkotettiin kymmeneksi — myöhemmin viideksi — vuodeksi. Koko toimenpiteelle oli tunnusomaista se, ettei siihen liittynyt mitään avointa kilpailua tiettyjen ehdokkaiden välillä. Ostrakismin tarkoitus oli poistaa vaarallinen henkilö mahdollisimman hiljaisesti ja vähäeleisesti. Nimiä ei mainittu eikä keskusteluja käyty.

Jebbin mukaan ajatus siitä, että joku nousisi kansankokouksessa tai muussa julkisessa tilaisuudessa ja ilmoittaisi olevansa yksi kolmesta, joita uhkaa ostrakismi, ryhtyisi sitten pitkään ja katkeraan hyökkäykseen toista vastaan ja päättäisi puheensa omien ansioidensa ylistämiseen, olisi ollut ateenalaisille mitä sopimattomin ja naurettavin näky. Ensinnäkin he olisivat loukkaantuneet siitä, että puhuja avoimesti väitti — olipa se totta tai ei — kuuluvansa niihin kansalaisiin, joiden vuoksi ostrakismiin turvauduttiin. Toiseksi he olisivat paheksuneet hänen yritystään vaikuttaa äänestykseen. Alkibiadesta vastaan puhuva ei käyttäydy kuitenkaan pelkästään näin; hän jopa väittää, että Alkibiades aikoo puhua seuraavaksi ja yrittää vedota kansaan kyynelillään.

Tyyli

Vaikka pelkkä tilanteen luonne ei riittäisi osoittamaan puheen epäaitoutta, sen tyyli tekee sen Jebbin mukaan lähes kiistatta. Puhuja aloittaa muodollisella aiheenkäsittelyllä, joka on selvästi tarkoitettu luettavaksi, ei kuultavaksi, ja jatkaa sitten luettelemalla kaikki kuluneimmat kertomukset Alkibiadeesta. Tämä puheen varsinainen sisältö on selvästi kokoelmaluonteinen.

Yksittäiset virheet

Puheen epäaitous saa lisätukea yksittäisistä asiavirheistä. Kohdissa 22–23 väitetään, että Alkibiadeella oli lapsi meloslaisesta naisesta, joka joutui hänen valtaansa Meloksen valloituksen jälkeen. Mutta kuten on osoitettu, puhe voi viitata vain kevääseen 415 eaa., ja Melos oli vallattu vasta edellisenä talvena 416–415 eaa. Kohdassa 33 väitetään, että Kimon karkotettiin, koska hän oli naimisissa oman sisarensa (eli Elpiniken) kanssa. Kohdassa 13 mainitaan Delionin taistelun komentajaksi ”Hipponikos”, vaikka oikea nimi oli Hippokrates — taistelu käytiin vain yhdeksän vuotta ennen puheen oletettua ajankohtaa. Tällaiset virheet olisivat olleet mahdottomia sen ajan ateenalaiselle.

Jebbin mukaan on kaiken kaikkiaan hyvin todennäköistä, että puhe on jonkun myöhäisen reettorin käsialaa — henkilön, joka näki Alkibiadeen, Nikiaan ja Andokideen rinnastamisessa dramaattisen aiheen; jolla oli vain epämääräinen käsitys siitä, miten ostrakismi todella toimi; ja joka uskoi olevansa tehtävään valmis, kun oli lukenut Plutarkhokselta kaikki Alkibiadeehen liittyvät skandaalitarinat.

Lähteet

Kirjallisuutta

Andocides: Against Alcibiades. Teoksessa

Aiheesta muualla

Ανδοκίδης: Κατά Αλκιβιάδου. Wikiaineisto. Andocides: Against Alcibiades. Perseus. Andocides: Against Alcibiades. Perseus. Andocides: Against Alcibiades. ToposText.

Luokka:Andokideen puheet