Neljäs suuri herätys viittaa kristillisen uskonnollisen elpymisen aikakauteen Yhdysvalloissa, jonka katsotaan alkaneen noin vuonna 1960 ja jatkuneen sitä seuranneiden vuosikymmenten ajan. Sille oli ominaista evankelikaalisen ja karismaattisen protestantismin elpyminen laajempien maallistumiseen suuntautuvien kulttuuristen muutosten keskellä. Taloushistorioitsija Robert William Fogel hahmotti amerikkalaisten uskonnollisten syklien analyysissaan tämän neljänneksi herätysten sarjassa.
Keskeisiä tunnusmerkkejä olivat Billy Grahamin massat tavoittanut evankeliointi, jonka kampanjat symboloivat toisen maailmansodan jälkeistä protestanttista nousua. Grahamin ohella esiin nousi muitakin karismaattisia uskonnollisia johtajia, kuten katolinen radiopappi Fulton Sheen, jolla oli miljoonia niin katolisia kuin ei-katolisiakin kuulijoita. Toinen keskeinen tunnusmerkki oli 1960- ja 1970-lukujen Jeesus-liike, joka veti vastakulttuurisia nuoria uudestisyntymiskokemusten pariin sekä kirkkokuntien rajat ylittänyt karismaattinen uudistus, joka edisti esimerkiksi kielilläpuhumisen ja uskonparantamisen kaltaisia käytäntöjä.
Lisäksi uskonnollinen nousu ilmeni kirjallisuudessa (Christianity Today, 1955), kristillisissä liberal arts -oppilaitoksissa, kirkkojen ulkopuolisissa kristillisissä järjestöissä (Campus Crusade for Christ, 1951) ja uskonnollis-poliittisissa järjestöissä (Moraalinen enemmistö, 1979). Myös etelän baptisti Jimmy Carterin valinta presidentiksi vuonna 1976 sekä 50 miljoonan uudestisyntyneen kristityn nousu saattoivat olla merkkejä elpyneestä uskonnollisesta kiinnostuksesta.
Lähteet
Luokka:Herätysliikkeet Luokka:Kristilliset käsitteet Luokka:Protestantismi Yhdysvalloissa Luokka:Protestantismin historia