Carl Ferdinand Howard Henry (22. tammikuuta 1913 – 7. joulukuuta 2003) oli yhdysvaltalainen evankelinen teologi, journalisti ja järjestöjohtaja, joka auttoi rakentamaan uusevankelista liikettä puolustamalla älyllisesti tinkimätöntä, kulttuurisesti sitoutunutta ortodoksiaa, joka erosi sekä separatistisesta fundamentalismista että teologisesta liberalismista. Henryä pidetään uuden evankelikaalisuuden älyllisenä edustajana.
Elämä ja ura Henry syntyi New Yorkissa saksalaisille siirtolaisvanhemmille ja kasvoi Central Islipissä Long Islandilla. Varhainen kiinnostus journalismiin johti siihen, että hän raportoi lukion tapahtumista The Islip Press -lehdelle ja valmistumisensa jälkeen otti vastaan kokopäiväisen toimittajan työn. Yhdeksäntoistavuotiaana hänestä tuli Smithtown Starin päätoimittaja. Kesällä 1933 Henry sitoutui tietoisesti Jeesukseen Kristukseen. Henry päätti opiskella Wheaton Collegessa Illinoisissa, oppilaitoksessa, joka muovasi monia toisen maailmansodan jälkeisen evankelikaalisuuden johtajia.Roark, D. M.: Henry, Carl Ferdinand Howard (1913–) Teoksessa
Valmistuttuaan Wheatonista (B.A., 1938) Henry opiskeli Chicagossa Northern Baptist Seminaryssä samalla, kun hän opiskeli Wheatonin vastaperustetussa teologian jatko-ohjelmassa. Hän sai maisterin tutkinnon Wheatonista vuonna 1941 ja teologian tohtorin tutkinnon Northern Baptistista vuonna 1942 (hänen väitöskirjansa julkaistiin nimellä Successful Church Publicity: A Guidebook for Christian Publicists, 1943). Noina vuosina hän meni naimisiin (1940) Helga Benderin kanssa, joka oli Kameruniin lähetettyjen baptistilähetyssaarnaajien tytär, toimi opettajana Northern Baptistissa ja hänet vihittiin baptistipastoriksi (1941). Hän ja Helga kirjoittivat teoksen A Doorway to Heaven (1942), joka oli Pacific Garden Missionin historia. Hänen ensimmäinen merkittävä kirjansa oli kuitenkin Remaking the Modern Mind (1946), joka osoitti modernin länsimaisen kulttuurin köyhyyden ja haastoi kristittyjä osallistumaan sellaisen kristillisen ajattelun uudelleenrakentamiseen, joka palvelisi tulevaisuutta. Samaan aikaan Henry opetti kesäisin Gordon Collegessa ja teki filosofian tohtoriopintoja Bostonin yliopistossa, jossa hän vuonna 1949 puolusti väitöskirjaansa Albert C. Knudsonin ja Edgar S. Brightmanin edessä (julkaistiin myöhemmin nimellä Personal Idealism and Strong’s Theology, 1951).
Fullerin opettaja Vuonna 1948 Henry muutti Pasadenaan Kaliforniaan kuuluakseen Fullerin teologisen seminaarin alkuperäiseen opettajakuntaan. Kyseinen oppilaitos perustettiin kohtaamaan moderni teologinen tutkimus, edistämään maailmanlaajuista evankelioimista ja uudistamaan joitakin fundamentalismin epäviehättäviä piirteitä. Henryn teos The Uneasy Conscience of Modern Fundamentalism (1947) oli manifesti, joka kehotti kristittyjä kehittämään kokonaisvaltaisen maailmankatsomuksen, joka kattaisi koko elämän, myös sen sosiaaliset ja poliittiset ulottuvuudet. Monille sodanjälkeisen ajan evankelisille intellektuelleille Henryn kirja oli ratkaiseva vaikutus heidän sosiaalisen omantuntonsa heräämisessä ja separatististen taipumustensa voittamisessa.
Henryn vuodet Fullerissa olivat kiireisiä ja antoisia, ja ne vakiinnuttivat yhä enemmän hänen asemaansa nousevan uuden evankelikaalisuuden älyllisenä edustajana.
Christianity Todayn päätoimittaja Vuoteen 1955 mennessä Billy Graham ja L. Neslon Bell kutsuivat Henryä uuden lehden, Christianity Todayn, päätoimittajaksi. Lehden oli tarkoitus antaa evankeliselle yhteisölle vaihtoehtoinen ääni suhteessa pääsuunnan Christian Centuryyn. Aloitettuaan vuoden virkavapaalla seminaarista vuosina 1956–1957 Henry muutti Washingtoniin käynnistämään lehden ja lopulta katkaisi siteensä Fulleriin. Hänen johdollaan Christianity Today ohitti Centuryn, ja joulukuuhun 1967 mennessä sillä oli yli 150 000 maksavaa tilaajaa.
Henryn suuri menestys toimittajana toi hänelle kansainvälistä tunnustusta. Lukuisten puhetilaisuuksiensa ja muihin tehtäviin saamiensa kutsujen lisäksi hänellä oli tilaisuus haastatella teologeja, kuten Karl Barthia, Emil Brunneria, Rudolf Bultmannia ja Paul Tillichiä, ja häntä itseään haastattelivat Time, Newsweek, New York Times sekä radio-ohjelmat. Hänen moniin muihin tehtäviinsä kuuluivat Maailman evankelioimiskongressin puheenjohtajuus (Berliini, 1966) ja Evankelisen teologisen seuran puheenjohtajuus (1967–1970). Henry pysyi päätoimittajana 1. heinäkuuta 1968 asti, jolloin hänet vapautettiin tehtävästään. Hänen lähtönsä näyttää perustuneen hänen ja johtokunnan välisiin väärinkäsityksiin, mutta erityisesti lehden poliittisesti konservatiivisen rahoittajan J. Howard Pew’n kanssa syntyneisiin erimielisyyksiin. Vaikka Henry virallisesti erosi, hän piti sitä ”tahdonvastaisena irtisanomisena kahdentoista vuoden uhrautuvan työn jälkeen”.
Kirjailijana ja puhujana Cambridgen yliopistossa vietetyn väliaikaisen opiskelu- ja tutkimusjakson (1968–1969) jälkeen Henry alkoi julkaista merkittävää kuusiosaista teologista pääteostaan God, Revelation and Authority (1976–1983), jossa puolustettiin raamatullista teismiä, Raamatun täyttä arvovaltaa ja erehtymättömyyttä sekä ymmärrettävän yliluonnollisen ilmoituksen välttämättömyyttä mielekkäälle teologiselle keskustelulle. Palattuaan Yhdysvaltoihin hän otti vastaan tehtävän Eastern Baptist Theological Seminaryssa, jossa hän opetti vuosina 1969–1974 samalla jatkaen laaja-alaisia puhujavelvoitteitaan. Vuonna 1974 hänestä tuli World Visionin kiertävä luennoitsija, tehtävä, joka antoi hänelle mahdollisuuden jatkaa kirjoitustyötään ja toimia kansainvälisessä puhetyössä.
Henry jäi eläkkeelle vuonna 1978, mikä toi hänelle edelleen lukuisia puhe- ja kirjoitusmahdollisuuksia, mukaan lukien American Theological Societyn puheenjohtajuuden vuosina 1979–1980.
Lähteet
Luokka:Yhdysvaltalaiset teologit Luokka:Yhdysvaltalaiset toimittajat Luokka:Yhdysvaltalaiset järjestöjohtajat Luokka:Yhdysvaltalaiset kristilliset kirjailijat Luokka:Vuonna 1913 syntyneet Luokka:Vuonna 2003 kuolleet