Hautajaispuhe korinttilaisten auttajille (, ) on Lysiaan nimiin laitettu mutta mahdollisesti epäperäinen puhe, joka on ylistyspuhe Korintin sodassa kaatuneille sotilalle. Puheen numero Lysiaan puheiden joukossa on 2.
Historia
Lysiaan säilyneiden puheiden joukossa Hautajaispuhe korinttilaisten auttajille (usein vain Hautajaispuhe tai Epitafios) on poikkeuksia siinä, että se ei ole oikeuspuhe, vaan hautajaisissa pidetty hautajaispuhe. Puhe esitetään sellaisena, että se olisi pidetty Korintin sodan aikana niiden Ateenan kansalaisten muistoksi, jotka oli lähetetty Korintin tueksi. Tarkkaa ajankohtaa ei voida määrittää. Puheen kohdassa 59 viitataan Knidoksen taisteluun vuonna 394 eaa. ja Persian laivaston käyntiin Kreikassa vuonna 393 eaa.; kohdassa 63 puolestaan viitataan Ateenan muurien jälleenrakentamiseen jälkimmäisenä vuonna.
Jos oletetaan, että puhetta on toimitettu uudelleen esittämisen jälkeen, se on voitu pitää niiden muistoksi, jotka kaatuivat Korintin taistelussa vuonna 394 eaa. Muussa tapauksessa puheen yhteydeksi voidaan olettaa joko taistelu Korintin Pitkien muurien luona vuonna 392 eaa. tai vuoden 391 eaa. taistelu, jolloin Agesilaos II valtasi Lekhaionin. Kaikkia näitä kolmea hypoteesia vastaan voidaan kuitenkin esittää se vastaväite, että puhuja näyttää viittaavan kyseiseen taisteluun sellaisena, jossa vainajat olivat voittaneella puolella.Lysias: Hautajaispuhe korinttilaisten auttajille 70.
Puheen luonne ja tekijyys
Hautajaispuheen kohdalla on Richard C. Jebbin mukaan tarkasteltava kahta kysymystä: onko se laadittu todellista tilaisuutta varten vai pelkästään harjoitustyönä, ja onko se Lysiaan aito teos vai ei.
Jos puhe olisi kirjoitettu todellista tilaisuutta varten, se tuskin voisi olla Lysiaan työ; sillä Lysias ei ollut Ateenan kansalainen eikä näin voinut itse pitää puhetta, eikä ole todennäköistä, että hän olisi laatinut sen jollekin toiselle, koska neuvosto valitsi hautajaispuhetta pitämään tavallisesti jonkun tunnetun puhujan. Sen sijaan kaksi seikkaa puhuu sen puolesta, että Hautajaispuhe olisi ollut pelkkä retorinen harjoitelma: ensinnäkin viittaukset oletettuihin ajankohtaisiin tapahtumiin – ne ovat riittävän täsmällisiä antaakseen vaikutelman todellisuudesta, mutta eivät vastaa tarkasti mitään tunnettua historiallista tilannetta; toiseksi sellaisten aiheiden laiminlyönti, jotka harjoitustyössä voitiin sivuuttaa, mutta jotka todellisessa puheessa kaikkien sopivuuden ja käytännön sääntöjen mukaan olisivat olleet keskeisiä – nimittäin käytännöllisen neuvon ja lohdutuksen aiheet. Tämä Hautajaispuhe sanoo hyvin vähän vainajista eikä juuri lainkaan pyri lohduttamaan tai kehottamaan eläviä.
Jos siis voidaan olettaa, kuten puheen yleinen luonne viittaa, että se on laadittu vain retorisena esseenä, seuraava kysymys kuuluu: oliko Lysias sen tekijä? Ulkoinen todistusaineisto on epävarmaa. Harpokration ja Ailios Theon liittävät sen epäröimättä Lysiakseen. Aristoteles siteeraa Retoriikassaan erästä Hautajaispuheen kohtaa, joka esiintyy nykyaikaan säilyneessä tekstissä, mutta ei mainitse Lysiasta nimeltä, vaikka samassa luvussa hän mainitsee Perikleen, Isokrateen ja muita nimeltä.Aristoteles: Retoriikka 1411a30–35 (III.10). Tästä ei kuitenkaan voida kohtuudella päätellä muuta kuin että puhe oli Aristoteleen aikana tunnettu ja arvostettu. Dionysios Halikarnassoslainen ei missään mainitse Lysiaan Hautajaispuhetta, ja tämä vaikeneminen herättää epäilyksiä.
Kun siirrytään ulkoisista todisteista sisäisiin, havaitaan niiden puhuvan voimakkaasti Lysiaan tekijyyttä vastaan. Kaikki hänen keskeiset ominaispiirteensä, yksinkertaisuus, viehkeys, selkeys ja mittasuhteiden taju, puuttuvat silmiinpistävästi. Koko puheen rakenne on kömpelö; yksittäiset aiheet on järjestetty huonosti ja niitä käsitellään vuoroin niukasti, vuoroin ylenpalttisen laveasti; kieli on teennäistä, paisuteltua ja monin paikoin siinä määrin hämärää, että on mahdotonta kuvitella tämän puheen ja Olympialaisen puheen katkelman olevan saman tekijän työtä.
Tämän Hautajaispuheen ja Isokrateen Juhlapuheen (Panegyrikos) välillä on useita ilmaisullisia yhtäläisyyksiä, ja näitä on usein selitetty olettamalla Isokrateen lainanneen Lysiaalta. Jebb kuitenkin huomauttaa, että jokainen huolellinen lukija, joka panee merkille, kuinka perusteellisesti Hautajaispuheen retorisimmat osat kantavat centon eli tilkkutekstin leimaa, kallistuu mieluummin siihen oletukseen, että joku paljon heikompi kirjoittaja on lainannut Isokrateelta.
Painoarvoa ei Jebbin mukaan myöskään voida antaa väitteelle, että Platon olisi Meneksenoksessa (n. 386 eaa.?) pitänyt mielessään juuri tätä Hautajaispuhetta. Meneksenos käsittelee kyllä lähes samoja aiheita, mutta nämä aiheet kuuluivat hautajaispuheen vakiintuneeseen lajityyppiin, eivätkä yhtäläisyydet oikeuta olettamaan suoraa jäljittelyä. Jos voidaan pitää varmana, että Aristoteleen Retoriikassa oleva lainaus on peräisin tästä Hautajaispuheesta, puheen laatiminen voidaan tekijästä riippumatta ajoittaa vuosien 380 ja 340 eaa. välille. Joka tapauksessa, ottaen huomioon kreikan kielen yleisen luonteen, sitä tuskin voidaan sijoittaa paljon myöhemmäksi kuin 100-luvun eaa. alkupuoliskolle.
Sisältö
Puhe alkaa vastakkainasettelulla aiheen suuruuden ja puhujalle valmistautumiseen annetun lyhyen ajan välillä (kohdta 1–3). Tämän jälkeen se siirtyy tällaisille puheille tavanomaiseen tapaan muistelemaan Ateenan urotekoja varhaisimmista ajoista lähtien. Siinä kerrotaan sodasta, jossa Theseus torjui amatsonit; ateenalaisten osuudesta argoslaisten hautaamisen järjestämisessä heidän kaaduttuaan Theban edustalla seitsemän sotaretkellä; sekä Ateenan urheasta kieltäytymisestä luovuttaa Herakleen lapset Eurystheukselle (4–16).
Tätä seuraa lyhyt sivupolku ateenalaisten luonteesta autoktooneina sekä kaupungin demokratian varhaisesta kehityksestä (17–19). Persialaissodat, Aiginan piiritys vuonna 458 eaa. sekä kolmenkymmenen tyrannin karkotus mainitaan peräkkäin, ja niiden yhteydessä esitetään huomioita Ateenan ja Spartan valtakuntien välisestä vastakohdasta (20–66). Tämän jälkeen seuraa huomiotaherättävän lyhyt kunnianosoitus vainajille (67–70) sekä hyvin synkkä puhuttelu heidän eloon jääneille omaisilleen (71–76); lopuksi esitetään tavanomainen toteamus vainajien kuolemattomasta kunniasta (77–81).
Lähteet
Kirjallisuutta
Lysias: Funeral Oration. Teoksessa
Aiheesta muualla
Λυσίας: Επιτάφιος. Wikiaineisto. Lysias: Funeral Oration. Perseus. Lysias: Funeral Oration. Perseus. Lysias: Funeral Oration. ToposText.
Luokka:Hautaus Luokka:Lysiaan puheet