Choctawit ovat Pohjois-Amerikan alkuperäiskansa, joka historiallisella ajalla asui Yhdysvaltain kaakkoisosissa, nykyisten Mississippin, Alabaman ja Louisianan osavaltioiden alueelta. Choctawien alkuperäinen lukumäärä on arvioiden mukaan saattanut olla jopa 25 000 henkeä.
1800-luvulla choctawit laskettiin viiden sivistyneen heimon ("Five Civilized Tribes") joukkoon, koska he olivat omaksuneet eurooppalaista kulttuuria ja teknologiaa. Pohjois-Amerikassa choctawit muistetaan suuresta avuliaisuudestaan Irlannin 1840-luvun suuren nälänhädän aikana.
Alkuperä Choctawien varhainen alkuperä on tuntematon. Jotkut tutkijat ovat jäljittäneet heidän alkuperänsä Meksikoon, mutta suurin osa uskoo heidän tulleen lännestä Tyynenmeren rannikolta. Myös choctawien oma suullinen perimätieto tukee viimeksi mainittua otaksumaa. Choctawien muuttoliikkeen syyksi on arveltu joko väestön liiallista kasvua, ympäristön sodankäyntiä tai Suuren hengen antamaa kehotusta lähteä pitkälle matkalle.Keller Deeves 1985. s. 7. Jotkut choctawien omista muuttotarinoista kertovat heidän saapumisestaan itärannikolle paikkaan nimeltään Nanih Waiya, jota pitivät hallussaan vaaleaihoiset jättiläiset, jotka katosivat hyvin pian choctawien tulon jälkeen.Keller Deeves 1985. s. 9.
Historia De Soton retkikunnan saapuminen thumb|230px|William Powellin maalaus "Discovery of Mississippi". Maalaus kuvaa Hernando se Sotoa choctawien parissa. pienoiskuva|De Soto joukot polttamassa Mabilea. Choctawien ensimmäinen kosketus eurooppalaisiin tapahtui vuoden 1540 aikana. Tuolloin Meksikonlahden rannikolla ja syvässä etelässä liikkunut espanjalaisen tutkimusmatkailija Hernando de Soton johtama retkikunta kohtasi ryhmän choctaweja, jotka toivottivat kaukaiset vieraansa lämpimästi tervetulleiksi. Kultaa ja muita aarteita Amerikan mantereelta etsineillä de Sotolla ja hänen konkistadoreillaan oli takanaan jo voitokas retki inkojen maahan Perussa.
De Soto jatkoi valloittajan rooliaan Mississippijoen laaksoissa, sillä hän oli tottunut saamaan haluamansa. Espanjalaiset ottivat paikallisia intiaaneja panttivangeikseen ja vaihtoivat näitä elintarvikkeisiin. Eräs de Soton vaatimuksista oli nuorten intiaaninaisten pakottaminen oman miehistönsä viihdyttäjiksi. Choctawien ylintä päällikyyttä edustanut Tus-ka-lo-sa (Tuscaloosan kaupunki nimettiin myöhemmin hänen kunniakseen) myöntyi de Soton vaatimuksiin ja pyysi tämän noutamaan mieleisensä naiset Mabila-nimisestä kylästä.Higdon 2012 s. 12.
De Soton yllätykseksi Mabila paljastui "Troijan puuhevoseksi, jossa naisten sijaan odotti satoja aseistettuja sotureita valmiina taisteluun.Higdon 2012 s. 12. Intiaanit antoivat espanjalaisille mahdollisuuden poistua Mississippin alueelta ilman sodankäyntiä, mutta de Soto ei tyytynyt tähän ratkaisuun, vaan johti miehensä vastarintaan. Choctawit onnistuivat ajamaan vieraansa kylän muurien ulkopuolelle, mutta de Soto lähetti viestinviejän kauempana odottaville pääjoukoilleen. Espanjalaiset hakkasivat kylän portit auki ja tunkeutuivat väkipakolla Mabilaan. Samalla kun jalkaväki työntyi muurien sisäpuolelle niin ratsuväki odotti ulkopuolella valmiina surmaamaan jokaisen pakenevan intiaanin. Taistelun aikana suurin osa siihen osallistuneista choctaweista surmattiin, sillä rautahaarniskoihin pukeutuneilla konkistadoreilla oli aseellinen ja mahdollisesti myös määrällinen ylivoima. Taistelun aikana de Soton sotilaat polttivat Mabilan maan tasalle. Espanjalaisten menetyksistä on eriävää tietoa, mutta useamman lähteen mukaan kuolleiden määrä oli 82.Cushman 2013. s. 30 - 31.
Choctawien ja muiden alueen intiaanien kohtaloa pahensi de Soton päätös jättää joukko omia isorokkoon sairastuneita miehiään paikalliseen intiaanikylään. Tästä alkaneen tuhoisan epidemian uskotaan surmanneen yli 11 000 choctawia ja heidän naapuriaan.
De Soton retkikunnan matka Pohjois-Amerikassa päättyi vuonna 1542, jolloin chickasawt ja natchezit ajoivat espanjalaiset pois Louisianan alueelta.Andersson & Henriksson 2010. s. 113.
Choctawien suhteet Englannin ja Ranskan siirtokuntiin
Seuraavan kerran choctawit kohtasivat eurooppalaisia viimeistään 1670-luvulla, jolloin Virginialaiset kauppiaat yrittivät solmia kauppasuhteita Alabaman heimoihin. Myöhemmin varhain 1700-luvulla, kun ranskalaiset alkoivat asuttaa Louisianaa, eritoten New Orleansia, Mobilea ja Biloxia, joutuivat choctawit tekemisiin myös heidän kanssaan. Myöhemmin 1730-luvulla Uusi Ranska alkoi hyödyntää suhteitaan choctaweihin käyttämällä näitä sodissa englantilaisia ja näiden liittolaisia chickasaweja vastaan. Samaan aikaan kun osa choctaweista tuki brittejä niin ranskalaismieliset Choctawt auttoivat ranskalaisia torjumaan englantilaisten yritykset vallata New Orleansin.
Etelä-Carolinasta tulleet englantilaiset kauppiaat onnistuivat 1730-luvulta lähtien vaikuttamaan choctaweihin monin lahjoin ja edullisin kauppatavaroin, joka oli laadussa ranskalaisia parempaa. Päällikkö Red Shoes johti englantilaismielisiä choctaweja, kunnes ranskalaisia suosivat choctawit surmasivat hänet. Tästä seurasi joitakin vuosia kestänyt choctawien oma sisällissota, joka päättyi Ranskaa suosivien ryhmien voittoon vuonna 1750.Virrankoski 1994. s. 60.
Uuden Ranskan antautuessa Ison-Britannian kuningaskunnalle vuonna 1763 myös osa choctawien maista joutui englantilaisten haltuun. Ilman omaa tietoaan tai suostumustaan choctaweista tuli osa brittiläistä imperiumia. Monet heistä muuttivat Mississipin länsipuolelle, jokuset taas siirtyivät Louisianaan. Yhdysvaltain vapaussodassa (1775–1783) monet choctawien ryhmät palvelivat George Washingtonin johtamissa siirtokuntien joukoissa koko sodan ajan.Cushman 2013. s. 123. Vuonna 1783 Yhdysvaltain ja choctawien välillä solmittu Hopewellin sopimus lupasi kaksi kolmasosaa nykyisestä Mississippistä choctaweille mutta seuraavien vuosien uudet sopimukset veivät suurimman osan heidän maistaan.Andersson & Henriksson 2010 s. 189.
Pakkomuutto Oklahomaan
pienoiskuva|Vastapuolilla sotivat Pusmataha ja Tecumseh esiintyivät sodassa liittolaistensa univormuissa..Cushman 2013. s. 139. Yhdysvaltain ja Ison-Britannian välillä vuosina 1812–1815 käydyssä sodassa choctawien vaikutusvaltainen päällikkö Pusmataha toi 800 soturiaan Yhdysvaltain puolelle. Samanaikaisesti kun shawneiden johtaja Tecumseh yllytti intiaaneja liittymään brittien joukkoihin, Pusmataha kiersi kylästä toiseen varoittamassa paikallisia heimoja liittymästä englantilaisiin. Tämä taktiikka osoittautui Yhdysvaltain kannalta ratkaisevaksi. Kun kenraali Andrew Jacksonin joukot iskivät New Orleansiin tammikuussa 1815, oli Pusmataha sotureineen taistelemassa Jacksonin tukena.Cushman 2013. s. 137 - 139.
Choctawien ansiot sodassa eivät taanneet heille erityisasemaa muihin heimoihin nähden. Kun Mississippistä tuli Yhdysvaltain osavaltio 1817, paineet paikallisten choctawien siirtämisestä muualle nousivat vahvasti esille. Osa choctaweista siirtyikin oma-aloitteisesti lännemmäksi, jäljelle jääneiden laatiessa oman perustuslain kansansa turvaksi. Mississippin osavaltio lakkautti lain muutamaa vuotta myöhemmin ja vuonna 1830 presidentti Andrew Jackson ajoi kongressissa läpi uuden lain, jonka nojalla choctawit ja muut itäiset heimot siirrettäisiin saman vuosikymmenen kuluessa Mississippijoen länsipuolelle perustettavaan erilliseen intiaaniterritorioon. Choctawit vastustivat hanketta, mutta taipuivat lopulta kirjoittamaan sopimuksen kun Yhdysvallat uhkasi julistaa sodan niskuroivia choctaweja vastaan.Andersson & Henriksson 2010 s. 191.
Suurin osa choctawien maista (yli 50 000 km²) myytiin joko valtiolle tai yksityisille rikkaille valkoisille. Liittohallituksen mukaan 5 miljoonaa dollaria käytettiin muuton aiheuttamiin kuluihin, ja choctawien oli tarkoitus saada loput 3 miljoonaa dollaria. Suurin osa tästä summasta ei kuitenkaan kulkeutunut koskaan choctawien käsiin.Andersson & Henriksson 2010 s. 189 - 191.
Yhdysvaltain sotaväen nimellisessä valvonnassa choctawt aloittivat kävelynsä Mississippistä Oklahomaan lokakuussa 1831. Matkan pituudeksi tuli noin 885 kilometriä. Pakkomuuton aikana liittovaltion määrärahat muuttoon osoittautuivat riittämättömiksi. Ruokatavarat ja muut tarvikkeet loppuivat ja kulkureitin varrella olevat kauppiaat vaativat kohtuuttomia hintoja elintarvikkeistaan huomattuaan choctawien aseman. Vaikeissa olosuhteissa tapahtuneen pakkomuuton aikana tuhansia choctaweja menehtyi nälkään ja kylmyyteen.Waldman 1985 s. 184.
Alue supistui heti ensimmäisten pakkomuuttojen aikaan nykyisen Oklahoman osavaltion muotoon. Choctawit saivat kunnian nimetä intiaaniterritorio omalla kielellään okla homma eli "punaisen kansan maa".Andersson & Henriksson 2010 s. 190. Territorion maaperä osoittautui karuksi ja viljelymahdollisuudet huonoiksi. Hallituksen niukat muonavarat sekä vihamielisten läntisten heimojen hyökkäykset alensivat choctawien määrää entisestään. Oklahomaan alkoi kuitenkin nousta nopeasti yhä uusia reservaatteja, kun chickasawit, cherokeet, seminolit ja creekit seurasivat choctawien viitoittamaa “Kyynelten polkua”. Myöhemmin he muodostivat yhdessä "viiden sivistyneen heimon" liiton, jonka sisäisessä hallintojärjestelmässä oli jäljellä enää rippeet omasta kulttuurista. Yhdysvaltain sisällissodan aikana choctawit palvelivat Etelävaltioiden joukoissa.
1800-luvun lopulta nykypäivään
1880-luvulla choctawien ja muiden sivistyneiden heimojen maa-alueet joutuivat Yhdysvaltain huomion kohteeksi. Vuonna 1887 tehty laki liikamaiden luovuttamisesta valtiolle ei koskenut sivistyneitä heimoja, mutta 1898 kirjoitetun uuden palstoituslain myötä suurin osa heidän maistaan siirtyi valkoisille viljelijöille. Vuonna 1907 choctawien autonominen hallinto lakkautettiin ja heille myönnettiin Yhdysvaltain kansalaisoikeudet Oklahoman muututtua intiaaniterritoriosta osavaltioksi.Virrankoski 1994. s. 59.
Ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa choctawt saavuttivat mainetta "koodipuhujina". Heidän lähettämänsä viestit perustuivat choctawien omaan kieleen, jota saksalaisten sotajoukot eivät pystyneet murtamaan. Vuonna 1989 Ranskan valtio palkitsi choctawien koodipuhujat maansa korkeimmalla kunniamerkillä "Knight of the National Order of Merit of Francella". Yhdysvaltain hallitus myöntyi antamaan myöhästyneen tunnustuksen koodipuhujille vuonna 2004.Waldman 2006. s. 71.
1950-luvulla Oklahoman choctawit perustivat uudelleen perinteisen hallintonsa ja kehittivät uusia vuosittaisia juhlapäiviä kansansa historian muistoksi. Myös itäisille mailleen jääneet choctawit alkoivat pitää säännöllisesti omia kokoontumisiaan, joissa markkinatoimintaan yhdistettiin perinteisiä joukkuepelejä. choctawien asema parani entisestään 1970-luvun intiaaniaktiivien toiminnan tuloksena. Saman vuosikymmenen lopulla he ostivat presbyteerisen collegen kampuksen Durantista Oklahomasta, ja perustivat sinne ensimmäisen kansallisen pääkaupunkinsa. Samalla he nimesivät itsensä Oklahoman choctawien kansakunnaksi ja omaksuivat hallituksen, jota johti kasanäänestyksellä valittu ylin päällikkö. Choctawien omat poliisivoimat organisoitiin valvomaan kansan etuja.
Choctawien taloudellista tilannetta kohensi ratkaisevasti vuonna 1987 perustettu bingohalli, joka tuotti ensimmäisenä intiaanien pelipaikkana yli miljoonan dollarin voitot. Tämän turvin choctawit kehittivät monia eri palveluita ja projekteja kansansa tulevaisuuden parantamiseksi.