thumb|Lyhytkarvainen saksanseisoja

Lyhytkarvainen saksanseisoja () on mannermainen lintukoirarotu, joka on jalostettu Saksassa 1800-luvulla. Lyhytkarvainen saksanseisoja on monipuolinen ja monikäyttöinen metsästyskoira, jota käytetään pääasiassa seisovana lintukoirana.

Rotu oli vuonna 2025 Suomen 51. eniten rekisteröity koirarotu. Vuosina 2020–2025 Suomessa syntyi joka vuosi noin 200–300 lyhytkarvaista saksanseisojaa.

Ulkonäkö pienoiskuva|Lyhytkarvainen saksanseisoja, jonka häntä on typistetty Lyhytkarvaisen saksanseisojan yleisolemusta kutsutaan jaloksi, nopeaksi, kestäväksi, voimakkaaksi ja sopusuhtaiseksi. Rungon pituuden tulee olla hieman pidempi kuin säkäkorkeus. Kallo on hieman kaartuva. Kirsu on tavallisesti joko ruskea tai musta: pohjaväriltään valkoisilla voi olla täplikäs tai punainen kirsu. Kuonon pitää olla tarpeeksi pitkä, jotta se soveltuu saaliin kantamiseen. Häntä on keskipitkä, hieman kärjestä suppeneva. Rodun värejä ovat ruskea, ruskea valkoisin merkein, tumma ruskeapäistärikkö (ruskea pää ja ruskeita laikkuja sekä pilkkuja), vaalea ruskeapäistärikkö eli kimo, valkoinen ruskein merkein ja ruskea pää ja musta. Keltaiset kulomerkit ovat sallittuja.

Urosten säkäkorkeus on 62–66 cm ja narttujen 58–63 cm.

Luonne ja käyttäytyminen Rotumääritelmän mukaan lyhytkarvaiset saksanseisojat ovat vahvoja, tasapainoisia, luotettavia ja hillittyjä. Lyhytkarvainen saksanseisoja on monipuolinen metsästyskoira. Sitä voidaan käyttää kaikissa maastoissa, kuten avoimilla tai hyvin peitteisillä alueilla. Se on jalostettu kanalintujen metsästykseen, missä se hakee riistan, seisoo sen ja noutaa pudotetun linnun. Lyhytkarvaista saksanseisojaa käytetään muun muassa sorsastuksessa. Lintujen metsästyksen lisäksi sitä voidaan käyttää pienpetojen, kuten kettujen tai supikoirien, metsästyksessä. Hyvän hajuaistin takia sitä voidaan käyttää myös jäljestämiseen.

Tutkimuksissa on todettu, että lyhytkarvaisella saksanseisojalla esiintyy vähemmän aggressiota ja pelkoa vieraita koiria kohtaan ja vieraita ihmisiä kohtaan verrattuna keskimääräiseen koiraan. Lyhytkarvaiset saksanseisojat lähtevät kuitenkin ulkona herkemmin ajamaan takaa esimerkiksi oravia ja lintuja. Ne saattavat myös karata omistajaltaan ulkona muita koirarotuja herkemmin.

Valjakkourheilu Saksanseisojien käyttö valjakkourheilussa on kasvanut viime vuosina. Koiran suurehko koko, vahva rakenne ja nopeus tekevät siitä erinomaisen vetokoiran erityisesti lyhyillä kilpamatkoilla, ns. sprint-luokissa. Ilman kärryä tai rekeä tapahtuvassa canicross-, eli koirajuoksussa ovat saksanseisojat lyhyillä matkoilla (5 km ja alle) yleinen koirarotu. Rotua käytetään myös reki- ja kärryluokissa lyhyillä matkoilla, sekä koirapyöräilyssä.

Pidemmillä matkoilla rodun ominaisuudet eivät ole parhaimmillaan. Suurikokoisena rotuna se kuluttaa paljon energiaa eikä sen energiatehokkuus ole varsinaisten rekikoirarotujen kanssa vertailukelpoinen. Alkuperä Lyhytkarvaisen saksanseisojan historia alkaa Välimeren maista, joissa koiria käytettiin riistalintujen verkkometsästyksessä sekä haukkametsästyksessä. Seisovat lintukoirat tulivat Ranskan ja Flanderin kautta Saksan hoveihin. Näiden koirien tärkein ominaisuus oli seisontataipumus riistalle. Kaksipiippuisen haulikon käyttöönoton (v. 1750) myötä seisovia lintukoiria tarvittiin yhä enemmän, ja riistalintujen lentoon ammunnasta tuli kuninkaallinen urheilumuoto. Napoleon I murskattua feodaalijärjestelmän vuonna 1805 sai saksalainen keskiluokka mahdollisuuden pienriistametsästykseen. Saksassa tästä pelkästään seisovasta koirasta jalostettiin monikäyttöinen metsästyskoira risteyttäen siihen vanhoja saksalaisia rotuja kuten vainukoira, verijälkikoira, ajokoira ja vinttikoira. Hektor I (synt. 1872) pidetään lyhytkarvaisen saksanseisojan esi-isänä. Sen aikaisen koiran tyyppi poikkesi nykypäivän saksanseisojasta. Ne olivat enimmäkseen raskaita, niillä oli usein riippuva maha tai notkoselkä, tihrusilmät ja pehmeät käpälät. Siksi ne työskentelivät verkkaisemmin ja olivat yleensä hyviä noutajia.

Lisäämällä tarkkaan harkittu annos pointteria, kuten Solms-Braunfels’in prinssi Albrecht ehdotti, saatiin lyhytkarvaisen saksanseisojan vainu paranemaan ja rakenne kevenemään. Vuodesta 1897 alkaen julkaistu vuosikirja ”Zuchtbuch Deutsch Kurzhaar” on ollut perusta kehitettäessä rodun jalostusta. Prinssi Albrecht zu Solms-Braunfeld kirjasi lyhytkarvaisen saksanseisojan rotumerkit, laati rakenteen arvosteluohjeet ja lopulta yksinkertaiset koesäännöt metsästyskoirille. Nykyään lyhytkarvaisella saksanseisojalla on tarkat jalostus- ja koesäännöt.

Terveys pienoiskuva|Lyhytkarvainen saksanseisoja Rodun keskimääräinen elinikä on noin 10 vuotta, kun tarkastellaan vuosina 2010–2025 kuolleita rotuun kuuluvia. Lyhytkarvaisten saksanseisojien keskimääräistä elinikää laskee merkittävästi nuorille koirille sattuneet tapaturmat. Tyypillisimmät kuolinsyyt ovat vanhuus, syöpäsairaudet, tapaturmat sekä maksan- ja ruoansulatuskanavan sairaudet. Rodun merkittävimmät terveysogelmat ovat epilepsia ja mahalaukunkiertymä

Rodun lonkkaniveldysplasian tilannetta voidaan pitää oikein hyvänä. Noin 95 %:lla lyhytkarvaisista saksanseisojista on terveet lonkat (Suomen Kennelliiton arvosteluasteikolla A tai B). Eriasteista kyynärniveldysplasiaa esiintyy vain 2 %:lla rotuun kuuluvista. Karkeakarvaisten saksanseisojien PEVISA-ohjelmassa on pakollinen lonkkakuvauslausunto sekä kyynärkuvauslausunto.

Rodussa esiintyy hieman epilepsiaa. Epilepsia on toistuvia kohtauksia aiheuttava aivojen sähköisen toiminnan häiriö. Kohtauksia on erityyppisiä ja koiralla voi olla tajunnan, motoriikan, sensorisen toiminnan, autonomisen hermoston tai käyttäytymisen muutoksia. Osa koirista on tajuissaan kohtauksien aikana mutta osa on tajuttomia.

Yksi lyhytkarvaisen saksanseisojan tyypillisimmistä kuolinsyistä on mahalaukunkiertymä. Mahalaukun kiertymässä koiran mahalaukku alkaa kaasuuntua ja kiertyy akselinsa ympäri. Kyseessä on hengenvaarallinen tila. Syvärintaisuus altistaa mahalaukunkiertymälle.

Yleisellä tasolla sisäsiittoisuus lisää sairastavuutta ja heikentää rodun elinvoimaa. Saksanseisojat ovat keskimääräistä koirarotua vähemmän sisäsiittoisia.Geenitutkimuksessa vähiten sisäsiittoisen koirarodun sisäsiittoisuusluku oli hieman alle 10 %. Täysin eri sukulinjoista peräisin olevien serkusten jälkeläisen sisäsiittoisuusluku on 6,25 % ja täyssisarusten jälkeläisellä luku on vastaavasti 25 %, joka on melkein sama, mitä keskimääräisellä koirarodulla on havaittu geenitutkimuksissa. Saksanseisojien jälkeläisen luku on geenitutkimuksissa ollut vain 18 %.

Katso myös

Karkeakarvainen saksanseisoja Pitkäkarvainen saksanseisoja

Lähteet

Lyhytkarvainen saksanseisoja - Saksanseisojakerho ry KoiraNet-jalostustietojärjestelmä

Viitteet

Aiheesta muualla

Luokka:FCI 7 Seisovat lintukoirat Luokka:Seisojat Luokka:Saksalaiset koirarodut Luokka:Seulonnan keskeiset artikkelit