pienoiskuva|oikea|Flanderin kreivikunta vuonna 1477
Flanderin kreivikunta (, ) oli kreivikunta ja yksi Ranskan ruhtinaskunnista, jonka hallitsijalla oli Ranskan päärin arvo. Kreivikunnan rajoilla sodittiin paljon alkaen vuodesta 866, kreivikunnan perustamisesta, vuoteen 1384 saakka, jolloin viimeinen Flanderin kreivi Louis de Male kuoli Saint-Omerissa. Flanderin kreivikunnan olemassaolo yhtenäisenä kokonaisuutena päättyi alueen jakoon uuden ajan koitteessa.
Alue Flanderin kreivikunnan muinainen alue on vain osittain yhteneväinen nykyisen Belgian Flanderin alueen kanssa. Kreivikunnan alue sijaitsi maantieteellisesti lännempänä kuin nykyisin, sillä nykyiset provinssit Flanderin Brabant, Antwerpen ja Limburg eivät kuuluneet kreivikuntaan, ja toisaalta siihen kuului osia nykyisistä Ranskasta ja Alankomaista.
Historiallinen Flanderin kreivikunta koostui seuraavista nykyisistä alueista: Belgiassa: kaksi nykyisen valtion maakuntaa: Länsi-Flanderi (Brugge), ja Itä-Flanderi (Gent); Romaaninen Flanderi, joka käsitti nykyisen Hainaut’n provinssiin liitetyn historiallisen Tournain alueen; Ranskassa (Ranskan Flanderi): Flaamilainen Flanderi (ransk. Flandre flamingante) eli niin sanottu ”Ranskalainen Westhoek” (hol. Franse Westhoek, ransk. Westhoek français), jossa puhutaan flaamia eli Nord-departementin alueen luoteisosassa, joka koostuu Bootlandista eli meritasangosta (Dunkerque) sekä sisemmästä Flanderista eli Sydän-Flanderista (ransk. Cœur de Flandre), jonka keskuksena on Houtland (Hazebrouck), ja Lysin tasangosta, jonka keskuksena on Armentières; Romaanisesta eli ranskalaisesta Flanderista (Lille, Roubaix, Douai), joka oli Flanderin kreivikunnan laajennus ranskalaisen kulttuurin ja ranskan kielen picardin murteen alueelle; Nämä alueet liitti Ludvig XIV Ranskan valtion alueeseen Lillen piirityksen jälkeen. Alankomaissa Zeelantilainen Flanderi (hol. Zeeuws-Vlaanderen), joka on pieni alue Schelden suiston vasemmalla puolella, eli Zeelandin maakunnan eteläisin osa.
Artois Flanderin kreivikunnan lounaispuolella irrotettiin kreivikunnasta jo vuonna 1237.
Historia
Varhaishistoria Alueen ensimmäiset asukkaat olivat siirtyneet alueelta jääkauden etenemisen myötä, mutta jotain jälkiä heistä on jäänyt noin vuodelta 700 000 eaa. erityisesti kalkkikivikerrostumiin. Näistä muinaisista jäänteistä vanhin on Wimereuxissa.
Ensimmäiset homo sapiensiin liittyvät jäljet ovat ajalta 38 000 eaa. Alue oli tällöin aroa, jossa paimennettiin poroja. Kuitenkin kehitys oli hidasta, sillä varhaisimmat maanviljelyyn ja metallien käyttöön liittyvät löydökset (Mont-St-Eloi, Wissant, Etrun, Mont-Noir, etc.) ovat noin vuodelta 3700 eaa.
Noin vuoden 3 000 eaa. paikkeilla ilmasto muuttui ja alueen puusto runsastui. Tällöin saapui uusia asukkaita etelästä. Tältä ajalta ovat myös tiedot ensimmäisistä sodista alueella. Pronssikaudelta noin vuoden 1 500 eaa. paikkeilta on jäänteitä merkittävistä kulttuurivaihdoista nykyisen Ison-Britannian alueen kanssa.
Kelttiläinen aika Noin 1000 eaa. itäisestä Euroopasta tuli uusia asukkaita, jotka toivat mukanaan maanviljelyyn ja karjanhoitoon (eritoten hevosten hoitoon) tarvittavaa tekniikkaa. Baijerissa asuneet keltit toivat alueelle mukanaan raudan käytön.
Toisella ja ensimmäisellä vuosisadalla ennen ajanlaskumme alkua oli belgien vuoro asettua alueelle. Uudet asukkaat assimiloituivat aiempien kelttien kulttuuriin, joskin he säilyttivät germaanisen kielensä ja tapansa. Alueen asutus oli melkoisen taaja, mutta se säilyi vielä maalaismaisena. Vain harvoin tehtiin asumuksiin varustuksia, jotka olivat tyypillisiä vain alueen keskuskylille. Alueelta oli voimakasta muuttoliikettä nykyisen Ison-Britannian alueelle ja se edisti kulttuuri- ja kauppasuhteiden kehitystä.
Pohjoisten seutujen vauraus ja hyvinvointi kiinnostivat myös Caesaria, mutta alueen valloittaminen kesti pitkään. Kuitenkin samaan aikaan jatkui idästä päin tuleva muuttoliike ja alueen oli kyettävä sopeuttamaan uudet ja entiset asukkaat toisiinsa.
Pax romana Gallialais-roomalaisella ajalla alue oli yhdistetty suuralueseen nimeltään Belgia, jossa asuivat morin heimon (kelttiläiset) asukkaat. Nämä heimot tarjosivat tiukan vastuksen roomalaisille valloittajille. Alue oli jaettu kaupunkeihin, joista useat olivat roomalaisten perustamia. Alue oli idästä länteen ja pohjoisesta etelään kulkevien teiden risteyksessä, ja roomalaisille hyvät tiet olivat todella tärkeitä. Elämä oli hyvin maaseutukeskeistä ja se keskittyi viljan ja villan tuotantojen ympärille.
Kristinusko oli vielä hyvin heikoissa asemissa Maximianuksen ja Diocletianuksen aikana. Kuitenkin vuonna 445 Clodion le Chevelu, joka oli alueen frankkien johtaja ja roomalaisten voittaja, valloitti tämän alueen Tournaita ja Cambraita myöten. Tätä valloitusta seurasivat Attilan suorittamat ryöstöt ja valloitukset vuonna 449. Tällöin kelttiläiset kielet olivat kuitenkin hävinneet latinan kielen vaikutuksesta muualta paitsi alueen pohjoisosasta. Alueen vauraus ilmeni voimakkaana väestönkasvuna, vaikkakin invaasiot olivat alituisena uhkana.
Vuonna 486 Klodvig I valloitti maan, joka hänen jälkeläistensä aikana oli osa Neustriaa ja sitä hallitsivat ”metsänvartijat”. Vasta 600-luvulla käsitteistöön ilmaantui Flanderi, mutta se tarkoitti ilmestymisajankohtanaan vain Bruggen ympäristön seutua.
Varhaisvaiheet ja kasvu (866–1127)
Alkuvaihe (866–879) Katso: Luettelo Flanderin kreiveistä
Flanderin kreivikunta sai 800-luvulla alueellisen sijaintinsa Lys-joen laaksosta, Schelden länsipuolelta sekä Bruggen ja Saint-Omerin väliseltä alueelta. Suuri osa maa-alueesta oli merestä vapautunutta alankoa. Muutamat karolingiperheet ylläpitivät alueella sekä hallinnollista, että kirkollista valtaa, mutta se ei ollut sidottuna alueen suoraan hallintaan.
Frankkien valtakunnan useat jaot (Verdun 843, Ribemont 880) ja eritoten normannien (viikingit) valloitusretket repivät ja heikensivät alueen tasapainoa. Tuleva kreivikunta sijaitsi frankkien kuningaskunnan rannikkoalueella (Francia occidentalis), eli Schelde -joesta etelään, missä valtarakenteet kaikkein ensimmäisenä heikkenivät. Syynä oli kuninkaallisen vallan kykenemättömyys taistella normanneja ja näiden ryöstöretkiä vastaan. Tämän seurauksena alueen väestö turvautui paikallisiin mahtimiehiin, jotta olisivat saaneet turvan jokapäiväiselle elämälleen.
Tässä historiallisessa tilanteessa tuli esiin Baudouin, ensimmäinen Flanderin kreiveistä. Markiisin arvo salli hänelle lähinnä rajakreivin tehtävät. Hänen asemansa ja varallisuutensa kasvoivat hänen vuonna 863 Judit Flanderilaisen, Kaarle Kaljupään tyttären kanssa solmimansa avioliiton ansiosta. Baudouin käytti valtaansa lähinnä Flanderin ”sydänalueella”, Bruggen kreivikunnassa, Gentissä ja Memposcissä (nykyisin Bergues). Nämä alueet yhdistettiin yhdeksi Flanderin kreivikunnaksi hänen seuraajansa aikana. Baudouinin kuollessa vuonna 879 vallan periytyminen sai kuninkaallisen vahvistuksen. Tämä sama perhe säilytti valtansa Flanderin kreivikunnassa aina vuoteen 1280 saakka.
Flaamien vaurauden perustus (879–1070) Baudouin I:n vanhin poika Baudouin II (879–918) rakensi varsinaisen flaamien vahvan yhteisön. Vaikka normannit ryöstelivätkin pahasti aluetta vuosina 879–883, hän rakennutti alueelle lukuisia linnoituksia (bourg). Vaaran uhatessa asukkaat saattoivat paeta niiden turviin. Hän pyrki laajentamaan alueitaan poliittisesti ja onnistuikin siinä osittain, murhaamalla vastustajansa. Näin Saint-Omerin alue liitettiin kreivikuntaan. Hänen seuraajansa Arnoul I Suuri (918–965) onnistui paremmin kreivikunnan laajennuksessa. Hänen aikanaan muun muassa Arras ja Douai liitettiin kreivin alueisiin.
Arnoul Suuri laajensi alueitaan myös ottamalla Boulonnaisin ja Ternoisin veljeltään Adalolphe Boulognelaiselta (k. 933) ja törmäsi tämän jälkeen itseensä kuninkaaseen sekä myös muihin suuriin valtakunnanvasalleihin: Normandian herttuaan, Vermandoisin kreiviin sekä Ranskan herttuaan. Vaikka kyseiset vasallit olivatkin sotilaallisesti vahvoja, he olivat myös syvällisesti uskonnollisia. Näin Arnoul I tuki luostarilaitosta vahvistanutta liikettä sekä kannatti uskonnollista reformaatiota, ei kuitenkaan uskonpuhdistuksen tavoitteiden mukaisesti.
Vuonna 962 Adalolphe Boulognelaisen lapset onnistuivat frankkien kuningas Ludvig IV:n avustuksella saamaan uudelleen haltuunsa Boulognen kreivikunnan, joka oli kuulunut heidän isälleen Boulognen kreivi Arnoul II:lle, joskin alisteisena Flanderin kreivikunnalle. Kaksi peräkkäistä alaikäistä kreivikunnan hallitsijaa (Arnoul II de Flandre, Baudouin IV), eivät kuitenkaan onnistuneet vähentämään Flanderin hallitsijasuvun valtaa. Vuonna 988 Flanderin Arnould II:n varakas leski Provencen Rozala, joka oli Baudouin IV:n holhooja, avioitui kapetingihallitsija Robert II:n kanssa, mutta samanaikaisesti Flanderi säilytti itsenäisyytensä.
Kreivikunnan maa-alue stabilisoitui ja pysyi muuttumattomana lähes kaksisataa vuotta. Kreivikunnan sydänalue, johon kuuluivat Gent, Brugge, Lille ja Saint-Omer ympäristöineen, oli suoraan kreivin hallinnassa. Eteläisissä osissa kreiviä edustivat paikalliset linnanherrat, jotka eivät olleet maata omistavaa luokkaa. Aivan kreivikunnan eteläisissä ja itäisissä osissa kreivikuntaa hallitsivat kreivin vasallit Boulognessa, Guînesissa, Hesdinissä, Saint-Polissa ja Lensissä. Näin kreivikunnan suurin vaara eli sen mureneminen pienempiin osiin oli saanut alkunsa.
Kreivien Baudouin IV (988–1035) ja Baudouin V (1035–1067, joka kuoli Ranskan kuninkaan Filip I:n holhoojana ja Vilhelm Valloittajan appena) valtakaudet muodostavat Flanderin kreivikunnan ensimmäisen vaiheen kukoistusajan. Vaikka tänä aikakautena alueellinen laajeneminen etelään pysähtyikin, se kuitenkin jatkui kohden keisarikuntaa Schelden toisella puolen. Keisarit ovat perustaneen alueelle rajavasallikuntiaan: Vanenciennes, Ename ja Antwerpen, sekä vahvistaneet Cambrain piispan valtaa. Tähän Flanderin kreivit vastasivat anastamalla Valenciennesin vuonna 1007. Vastapalvelukseksi annettiin Waein alue, joka oli Gentistä pohjoiseen ja Alostin alue, joka jäi Schelden ja Dendrejoen väliin. Täten muodostui myös keisarillisen Flanderin alue ja kreiveistä tuli myös Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan ruhtinaita. Avioliitto tulevan kreivi Baudouin VI:n ja Hainaut’n kreivikunnan perillisen Richilden välillä mahdollisti näiden kahden kreivikunnan unionin (1067–1070).
Hallitsijasukujen ongelmia (1070–1128) Baudouin VI:n kuolema sai aikaan dynastisen eli hallitsijasukua koskevan kriisin. Hainaut’n kreivikunta meni hänen nuorimmalle pojalleen, kun taas itse Flanderin kreivikunta siirtyi vanhimman pojan Arnoult III:n kuoltua (1071) lyhyen sodan jälkeen, edellisen kreivin Baudouin VI:n veljelle Robert I:lle. (1071–1093). Robert I:n jälkeläiset hallitsivat Flanderia aina vuoteen 1119 saakka: Robert II vuosina 1093–1111 ja Baudouin VII vuosina 1111–1119. Tämän jälkeen perintö siirtyi Baudouin VII:n testamentilla tämän serkulle Tanskan Kaarlelle, joka hallitsi vuosina 1119–1127Kaarle oli Tanskan kuninkaan Knut IV eli Pyhän sekä Flanderin Adèlen poika, sekä Kreivi Robert II:n sisarenpoika ja siten Robert I:n tyttärenpoika..