Guinea-Bissaun tasavalta eli Guinea-Bissau sijaitsee Atlantin valtameren rannalla Länsi-Afrikassa. Sen rajanaapurit ovat Senegal ja Guinea. Guinea-Bissau on pinta-alaltaan varsin pieni, ja siellä on noin 1,97 miljoonaa asukasta. Suurin osa maasta on alavaa jokien halkomaa soistunutta rannikkotasankoa.
Valtio oli aikoinaan Portugalin siirtomaa, jonka nimi oli Portugalin Guinea. Guinea-Bissau on eräs maailman vähiten kehittyneistä maista, jonka kehittymistä ovat haitanneet useat vallankaappaukset. Maan bruttokansantuote asukasta kohden on eräs maailman pienimmistä. Sen tärkein tuote on cashewpähkinät.
Maantiede ja luonnonolot
thumb|left|Guinea-Bissaun topografiakartta. thumb|left|Guinea-Bissaun kartta. Guinea-Bissau on varsin pieni ja alava valtio. Maan pohjois-eteläsuuntainen ulottuvuus on 203 kilometriä ja itä-länsisuuntainen 336 kilometriä. Noin 10 prosenttia rannikoille sijoittuvasta pinta-alasta peittyy ajoittain vuorovesien alle. Suurin osa maan pinta-alasta on mangrovesuota ja jokien suistoalueita, jotka kattavat laajat soistuneet rannikkotasangot. Sisämaassa, etenkin maan kaakkoisosassa, maasto on savannin peittämää ylänköä. Ylänköalueen korkein kohta kohoaa noin 300 metriä merenpinnan yläpuolelle.
Tärkeimmät joet ovat Cacheu, Mansoa, Geba ja Corubal. Geba-, Cacheu- ja Corubaljoet muodostavat tärkeän sisämaahan kiemurtelevan vesireitin.
Guinea-Bissaun ilmasto on trooppinen, ja siihen vaikuttaa pasaatituulten kohtaamisvyöhyke. Ilma on lämmin ja kostea vuoden ympäri; vuoden keskilämpötila on noin 27 celsiusastetta. Epäyhtenäisten kuurosateiden sävyttämä ja monsuunin ohjaama sadekausi kestää tyypillisesti kesäkuusta lokakuuhun ja kuiva kausi marraskuusta toukokuulle. Sadanta on suurinta rannikolla, missä voi sataa 1 500 – 3 000 millimetriä vuodessa. Sisämaan savanniympäristöissä sadanta on vaihtelevampaa.
Afrikan mantereen edustalla Atlantilla olevat Bissagossaaret kuuluvat myös Guinea-Bissauhun. Saaret muodostavat samalla Unescon listaaman biosfäärin suojelualueen. Alueen eteläosissa sijaitsee Orangon kansallispuisto (Parque Nacional de Orango), suurin maan kansallispuistoista.
Historia
Varhaishistoria Guinea-Bissaun siirtomaa-aikaa edeltänyttä historiaa ei tunneta kunnolla, mutta alue on ollut asuttuna ainakin vuosituhannen ajan. Ensimmäiset asukkaat olivat metsästäjä-keräilijöitä, mutta myöhemmin siellä kehittyi maanviljely-yhteiskuntia, jotka käyttivät rautatyökaluja riisin viljelyssä. Paikallisyhteisöjä johtivat sekä kyläpäälliköt että vanhemmat, mutta 1200-luvulla nousi keskitetympi mandinkojen Kaabu-valtakunta, joka kaatui lopullisesti vasta 1800-luvun puolivälissä fulbien hyökkäyksen alla.BTI 2020 Country Report — Guinea-Bissau, s. 4.
Kaabu-valtakunta sai käytännössä alkunsa Malin kuningaskunnan vasallivaltiona, ja Mali keräsi kultaa, orjia ja merisuolaa rannikolta sisämaahan. Fulbetkin saapuivat alueelle jo 1100-luvulla, mutta he olivat alkuun Kaabun vallan alla. Vasta 1400-luvulla fulbeja alkoi tulla huomattavasti enemmän.
Portugalin Guinea Portugalin Guinea oli ensimmäisiä Saharan eteläpuolisen Afrikan alueita, joihin portugalilaiset rantautuivat 1400-luvulla. Portugali julisti alueen omakseen jo vuonna 1446, mutta vasta 1600-luvulla portugalilaiset perustivat alueelle Portugalin Guinean kenraalikapteenikunnan hallintoa varten. Siirtomaasta tuli 1600- ja 1700-luvuilla orjakaupan keskus. Bissaun kaupunki perustettiin vuonna 1765, ja siitä tuli alueen taloudellinen keskus.
Guinea-Bissaun alueelta vietiin kymmeniätuhansia orjia erityisesti Kap Verdeen kehittämään saarien plantaasitaloutta. Guinea-Bissauta hallittiinkin vuosisatojen ajan Kap Verdestä, mutta portugalilaiset eivät kuitenkaan pitäneet hallussaan kuin oikeastaan rannikkoa. Kap Verdeltä orjia vietiin edelleen muun muassa Kuubaan ja Brasiliaan.
Portugalilaiset alkoivat vallata sisämaan alueita vasta 1800-luvun loppupuolella. Guinea-Bissaun ja Kap Verden siirtokunnan erotettiin toisistaan 1879, ja manneralueesta tuli Portugalin Guinea. Guinean alueella portugalilaisilla, briteillä ja ranskalaisilla oli kuitenkin rajaristiriitoja. Bolama myönnettiin Portugalille vuonna 1870, mutta Casamance Ranskalle vuonna 1886. Ennen ensimmäistä maailmansotaa sisämaan animistiset heimot alistettiin osin maan muslimiväestön tuella, mutta vasta vuonna 1936 vastarinta tukahdutettiin Bissagossaarilla.
Bissausta tuli siirtomaan pääkaupunki vuonna 1941, ja 1951 Portugalin Guineasta tehtiin Portugalin merentakainen provinssi. Aseman muutos oli portugalilaisilta pitkälti näennäinen muutos, millä he pyrkivät välttämään siirtomaapolitiikkaan kohdistuvan kritiikin. Tästä huolimatta Guineassa alkoi voimistua myös itsenäisyysajattelu.
Guinean ja Kap Verden afrikkalainen itsenäisyyspuolue PAIGC perustettiin maanalaisena järjestönä Amílcar Cabralin ja Rafael Barbosan johdolla vuonna 1956. Sen tavoitteena oli alkujaan saavuttaa itsenäisyys rauhanomaisesti, mutta kun elokuussa 1959 portugalilaiset tukahduttivat väkivaltaisesti satamatyöntekijöiden lakon, puolueen näkemys muuttui sotilaallisemmaksi. Guinean itsenäistyttyä PAIGC siirsi päämajansa Conakryyn ja käynnisti 1961 sissisodan portugalilaisia vastaan. Pitkässä sodassa PAIGC:n sissit ottivat hallintaansa suurimman osan maasta, ja Portugalin neilikkavallankumouksen jälkeen Guinea-Bissau ja Kap Verde itsenäistyivät 10. syyskuuta 1974. Itsenäistymisen jälkeen molemmista maista tuli PAIGC-puolueen hallitsemia yksipuoluejärjestelmiä. PAIGC:n tavoitteena oli yhdistää Guinea-Bissau ja Kap Verde yhdeksi valtioksi.
Itsenäinen valtio thumb|left|Guineabissaulaiset sotilaat nostavat juuri itsenäistyneen maan lipun salkoon vuonna 1974. Amílcar Cabralin velipuolesta Luís Cabralista tuli Guinea-Bissaun ensimmäinen presidentti. Häntä syytettiin kapverdeläisten suosimisesta, ja hänet syrjäytettiin vuonna 1980 vallankaappauksella. Maan johtoon tuli silloinen pääministeri João Bernardo Vieira. Yhteydet Kap Verdeen katkaistiin ja samalla unohtui ajatus maiden yhdistämisestä. Maa luopui nimellisesti yksipuoluejärjestelmästä vuonna 1991, ja vuonna 1994 maassa järjestettiin ensimmäiset monipuoluevaalit, jotka PAIGC voitti ja Vieira jatkoi presidenttinä.
Guinea-Bissausta tehdyistä uudistuksista huolimatta maa säilyi yhtenä maailman köyhimmistä. Sitä vaivasivat myös alirahoitettu hallintokoneisto ja korruptio.BTI 2020 Country Report — Guinea-Bissau, s. 5. Maa liittyi vuonna 1997 Länsi-Afrikan talousyhteisöön ja otti samana vuonna käyttöön CFA-frangin, mikä kärjisti lopulta taloudellista ja poliittista epävakautta. Tilanne kärjistyi vuonna 1998, kun Vieira erotti asevoimien komentajan Ansumane Manén. Siitä alkoi 11 kuukautta kestänyt sisällissota. Vieiran uskottiin voittavan konfliktin nopeasti, mutta lopulta hän joutui eristäytymään Bissauhun ja lähtemään toukokuussa 1999 maanpakoon. Seuraavana vuonna järjestettiin vapaina ja reiluina pidetyt vaalit, joissa oppositiojohtaja Kumba Ialá nousi presidentiksi.
Ialán hallintatapa muuttui hiljalleen autoritaarisemmaksi, ja hänet syrjäytettiin syyskuussa 2003. Seuraavat vaalit pidettiin 2005. Maanpaosta palannut Vieira valittiin presidentiksi, mutta poliittiset jännitteet säilyivät. Ne kärjistyivät vuonna 2009 Vieiran ja armeijan komentajan Batista Tagme Na Wain murhiin. Sotilaat surmasivat Vieiran 2. maaliskuuta. Armeijan mukaan kyse ei kuitenkaan ollut kaappauksesta, vaan eräiden sotilaiden kosto edellisenä päivänä pommi-iskussa kuolleen armeijan komentaja Batista Tagme Na Wain puolesta. Tapausta seuranneissa vaaleissa Malam Bacai Sanhá valittiin presidentiksi, mutta hän ei heikon terveytensä takia juurikaan pystynyt saamaan aikaan merkittäviä muutoksia. Hän kuoli vuonna 2012.
Epäsuositun siirtymähallituksen jälkeen vapaissa ja reiluissa vaaleissa José Mário Vazista tuli uusi presidentti. PAIGC sai parlamentista ehdottoman enemmistön, mutta uuden aikakauden kunniaksi pääministeri Domingos Simões Pereira nosti hallitukseen edustajia jokaisesta puolueesta. Vazin kausi oli kuitenkin lopulta sotkuinen, sillä hän ajautui valtataisteluun PAIGC:n sisällä. Viiden vuoden aikana pääministerinä toimi puolenkymmentä poliitikkoa, eikä parlamentti ollut toimintakykyinen. Vuoden 2019 presidentinvaaleissa voittoon nousi PAIGC:sta irronneiden edustajien perustaman Madem G15:n Umaro Sissoco Embaló. PAIGC ei hyväksynyt vaalitulosta, vaan parlamentti nosti presidentiksi Cipriano Cassamán, joka kuitenkin erosi pian. Hän kertoi pelänneensä oman henkensä ja sisällissodan puolesta.
Politiikka
thumb|Guinea-Bissaun kansalliskokouksen (Assembleia Nacional Popular) rakennus. Guinea-Bissau on semipresidentiaalinen tasavalta, jossa on monipuoluejärjestelmä. Toimeenpanovalta on presidentillä, joka valitaan viiden vuoden kaudelle. Maan poliittinen järjestelmä on tuonut epävakautta, sillä perustuslaissa presidentin ja pääministerin valtaoikeudet ovat rajattu varsin epäselvästi. Presidentti valitsee pääministerin parlamenttivaalien perusteella. Presidentti pystyy kuitenkin myös hajottamaan parlamentin. Perustuslain mukaan pääministeri johtaa hallitusta, mutta hallitus on myös poliittisessa vastuussa sekä presidentille että parlamentille. Tämä on johtanut usein epävakauteen ja poliittiseen taisteluun presidentin ja pääministerin välillä.
Guinea-Bissaun yksikamarisessa kansalliskokouksessa (Assembleia Nacional Popular) on 102 edustajaa. Kausi on neljän vuoden mittainen. Sata edustajaa valitaan 27 vaalipiiristä listavaalin periaatteella ja kaksi edustajaa ulkomailla asuvien guineabissaulaisten äänillä. Puoluekentällä on kaksi selvästi vakiintunutta puoluetta; vuonna 1956 itsenäisyysliikkeen ympärille perustettu PAIGC ja vuonna 1994 perustettu Partido da Renovação Social (PRS). Vuonna 2018 PAIGC:sta loikkasi useita toisinajattelijoita ja perusti Madem G15 -puolueen. Näiden lisäksi Guinea-Bissaussa toimii useita pienempiä puolueita.BTI 2020 Country Report — Guinea-Bissau, s. 11. PAIGC sai vuoden 2019 vaaleissa 47 paikkaa. Toiseksi suurimmaksi puolueeksi nousi Madem, joka sai 27 paikkaa. PRS sai 21 paikkaa ja muut puolueet 7 paikkaa. Samana vuonna järjestetyissä presidentinvaaleissa presidentiksi valittiin Umaro Sissoco Embaló. Pääinisteriksi hän nimitti Nuno Gomes Nabiamin.
Naisilla on paperilla tasavertaiset poliittiset oikeudet, mutta ne eivät yleensä toteudu kulttuuristen tekijöiden takia. Vuonna 2018 asetettu laki vaatii, että 36 prosenttia puolueen ehdokkaista pitää olla naisia. Vuoden 2019 vaaleissa vain 14 naista tuli valituksi. Sama määrä naisia valittiin myös edellisissä vaaleissa. Vuoden 2008 parlamentissa kansanedustajista 10 oli naisia.
Poliittinen kriisi 2025 Presidentti Embalón hajotettua kansalliskokouksen joulukuussa 2023 Guinea-Bissaussa ei ollut parlamenttia maaliskuuhun 2025 mennessä. Yhteistyö oli vaikeaa sen jälkeen, kun armeijan yksiköiden välillä oli yhteenottoja. Presidentin toimikausi päättyi 27. helmikuuta 2025, minkä jälkeen oppositio piti presidentti Embalón vallassaoloa laittomana. Maahan saapui Ecowasin korkean tason valtuuskunta, joka yritti löytää ratkaisun kriisiin. Presidentti Embalón otettua vastaan valtuuskunnan se keskusteli opposition ja kansalaisyhteiskunnan kanssa. Sen jälkeen presidentti määräsi valtuuskunnan poistumaan maasta.
Marraskuun 26. päivänä 2025 uutisoitiin, että ryhmä armeijan upseereita otti maan hallintaansa sen jälkeen, kun presidentti Umaro Sissoco Embaló oli pidätetty. Guinea-Bissaussa odotettiin presidentin- ja parlamenttivaalien tuloksia, kun vallan kaapanneet upseerit esiintyivät valtion televisiossa ja kertoivat keskeyttäneensä vaaliprosessin. Upseerit ilmoittivat sulkeneensa maan rajat ja asettaneensa yöllisen ulkonaliikkumiskiellon. Guinea-Bissaun presidentti Umaro Sissoco Embaló kertoi France24-kanavalle, että hänet syöstiin vallasta sen jälkeen, kun armeijan upseerit väittivät ottaneensa maan täysin hallintaansa. Embaló kertoi, että tilanne maassa on selvitettävä ennen perustuslaillisen järjestyksen palauttamista.