Siperiankärhö (Clematis sibirica)Kurtto, A., Lampinen, R., Piirainen, M. & Uotila, P. 2019: Checklist of the vascular plants of Finland. Suomen putkilokasvien luettelo. — Norrlinia 34: 1–206. (s. 51.) on kärhöihin kuuluva köynnöslaji, joka on luokiteltu myös alppikärhön alalajiksi (C. alpina subsp. sibirica). Lajia tavataan luonnonvaraisena Euraasian havu- ja lehtimetsävyöhykkeellä pääasiassa Tyyneltämereltä Venäjän länsiosiin. Suomessa siperiankärhöä tavataan luonnonvaraisena vain muutamalta kasvupaikalta ja se on rauhoitettu luonnonsuojeluasetuksella.
Ulkonäkö ja koko Siperiankärhö on puuvartinen köynnös, joka kasvaa tavallisesti 0,3–4 metriä pitkäksi, joskus jopa kahdeksaan metriin saakka. Kasvi suikertelee pitkän monivuotisen vartensa avulla maata pitkin tai kiipeää kärhilehtiensä avulla puiden, lähinnä kuusten, oksistoissa. Sen lehdet ovat vastakkain. Lehden lapa on kaksi kertaa kolmilehdykkäinen; lehdykät ovat 3–7 cm pitkiä, puikeita ja sahalaitaisia. Kellanvalkoiset, ulkopinnaltaan kiiltävän myötäkarvaiset, nuokkuvat kukat ovat yksittäin lehtihangoissa. Joskus harvoin kukat voivat olla myös violetinsinisiä. Kukan perä on 8–15 cm pitkä. Kukan kehä on teriömäinen ja se koostuu neljästä 2,5–4 cm pitkästä kehälehdestä. Siperiankärhö kukkii Suomessa kesä-heinäkuussa. Kasvin siemenet kypsyvät pienissä mutta pitkäotaisissa ja huomiota herättävän höyhenmäisesti karvaisissa pähkylöissä, jotka leviävät helposti tuulten mukana. Siperiankärhö on myrkyllinen kasvi.Retkeilykasvio 1998, s. 75.Hakalisto 1997, s. 124.
Siperiankärhö on punakoison (Solanum dulcamara) lisäksi ainoa Suomen alkuperäislajistoon kuuluva puuvartinen köynnös eli liaani.
Levinneisyys Siperiankärhön yhtenäinen levinneisyysalue ulottuu Euraasian havu- ja lehtimetsävyöhykkeellä Tyynenmeren rannikolta Siperian läpi länteen aina Äänisjärven lähistölle. Lännempänä sitä tavataan vain muutamin paikoin Suomesta sekä Etelä-Norjasta Gudbrandsdalenin alueelta. Suomesta siperiankärhö tunnetaan vain muutamasta hyvin erillisestä paikasta. Kristiinankaupungin Lapväärtistä esiintymä löydettiin vuonna 1947, 30 vuotta myöhemmin 1977 laji löytyi Tervolasta. Nurmeksen esiintymä tuli viralliseen tietoon 1981, mutta maanomistajat tietävät lajin kasvaneen samalla paikalla niin kauan kuin muistavat. Laji on myöhemmin löydetty myös pohjoiselta Uudeltamaalta 2000-luvulla.Lampinen, R. & Lahti, T. 2011: Kasviatlas 2010: Siperiankärhön levinneisyys Suomessa. Helsingin yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 6.11.2011.
Elinympäristö Siperiankärhö suosii mannermaista ilmastoa. Laji vaatii ravinteisen ja mieluiten kalkkipitoisen maaperän. Suomessa se kasvaa rehevissä, tuoreissa kangasmetsissä ja lehdoissa. Kasvupaikat ovat usein kuusivaltaisia sekametsiä. Siperiankärhö rauhoitettiin Suomessa vuonna 1952. Kaikki vanhat esiintymät ovat nykyisin suojelualueiden sisällä.
Käyttö Siperiankärhöä viljellään toisinaan myös koristekasvina, mutta yleisemmin Suomessa viljellään toista lähilajia, alppikärhöä (Clematis alpina).Suomen puu- ja pensaskasvio 1992, s. 97. Se kukkii edellisen vuoden versoin, joten sitä ei leikata syksyllä tai keväällä.
Lähteet Hakalisto, Sirkka: Siperiankärhö. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Ryttäri, Terhi & Kettunen, Taina. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 124. Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998. Suomen puu- ja pensaskasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Palmén, Annikki & Alanko, Pertti & Tigerstedt, Peter M. A.. Dendrologian seura – Denrologiska Sällskapet r.y., Helsinki 1992.
Viitteet
Aiheesta muualla Kasviatlas 2022: Siperiankärhön (Clematis sibirica) levinneisyys Suomessa. Suomen Lajitietokeskus: Siperiankärhö – Clematis sibirica Luontoportti: Siperiankärhö (Clematis sibirica)
Luokka:Kärhöt Luokka:Suomen vaarantuneet kasvit