Oskar Paul Dirlewanger (26. syyskuuta 1895 Würzburg – 5. / 7. kesäkuuta 1945 Altshausen) oli saksalainen sotilas, joka toisessa maailmansodassa komensi useisiin sotarikoksiin syyllistynyttä 36. Waffen-SS-divisioonaa. Hän palveli myös ensimmäisessä maailmansodassa ja Espanjan sisällissodassa. Koulutukseltaan hän oli valtiotieteen tohtori. Dirlewagnerin elämän viimeisiin hetkiin liittyy epäselvyyksiä ja tarkkaa kuolinpäivää ei tiedetä. Liikkeellä oli jopa huhu, että hän palvelisi Ranskan muukalaislegioonassa.
Dirlewangeria pidetään yhtenä pahimmista sotarikollisista. Hänen arvioidaan toiminnallaan aiheuttaneen kymmenien tuhansien, ellei jopa sadantuhannen henkilön kuoleman ja tuhansien tulleen kidutetuiksi. Lisäksi hän syyllistyi henkilökohtaisesti seksuaalirikoksiin ja ryöstelyyn. Tuomion alaikäiseen kohdituneesta seksuaalirikoksesta hän oli saanut jo ennen toista maailmansotaa. Elämä Varhaiset vuodet Oskar Dirlewanger syntyi keskiluokkaiseen perheeseen. Isä oli asianajaja ja isän isä oli kirurgi, äidin isä oli opettaja. Oskar oli perheen kolmesta lapsesta keskimmäinen ja ainoa poika. Perheen muutettua myöhemmin Stuttgartiin syntyi vielä toinen poika. Dirlewanger kävi lukion, tosin ei mitenkään hyvillä arvosanoilla ja kirjoitti ylioppilaaksi. Ylioppilastutkinnon jälkeen hän suunnitteli uraa juristina.
Dirlewanger kirjoittautui lukion jälkeen 1. lokakuuta 1913 vapaaehtoisena Württembergin armeijaan. Hän teki sopimuksen vuoden mittaisesta palveluksesta. Vuoden 1914 kesällä alkoi ensimmäinen maailmansota.Personalakte Oskar Dirlewanger. Washington, D.C.: NARA A 3343, Records of SS Officers from the Berlin Document Center (Die Höhere SS-und Polizeiführer Russland Mitte die Verleihung des Deutschen Kreuzes in Gold die SS-Obersturmbannführer Dr. Dirlewanger, 9. August 1943, Roll SSO-154. Ensimmäinen maailmansota Oskar Dirlewanger osallistui ensimmäiseen maailmansotaan Saksan keisarikunnan armeijassa konekiväärimiehenä ja osallistui myös Belgian valtaukseen sekä raskaisiin Ranskassa käytyihin taisteluihin. Rintamalla hän osoitti henkilökohtaista rohkeutta ja haavoittui useasti. Sotasairaalassa hänet todettiin 40 prosentin invalidiksi.
Dirlewanger siirrettiin vuoden 1916 joulukuussa rintamapalveluksesta esikuntaan. Hän sai tuolloin esimiehiltään tunnustusta ja palkittiin rautaristillä. Sitä ennen hän oli jo saanut urhoollisuusmitalin. Hän palveli siellä maaliskuuhun 1917. Sen jälkeen hänet siirrettiin konekiväärikomppanian johtajaksi. Keväällä 1918 hän haavoittui jälleen. Hänen komppaniansa palveli tuolloin Ukrainaa miehittäneissä joukoissa.
Ensimmäinen maailmansota päättyi 11. marraskuuta 1918. Saksa hävisi sodan ja Dirlewangerin komppanian olisi pitänyt siirtyä Romaniaan internoitavaksi. Dirlewanger päätti, että näin ei tule tapahtumaan. Hän sai johdettua 600 miestään linjojen läpi Romaniasta kotiin Saksaan. Matkaan lähdettiin 26. marraskuuta 1918 ja Saksassa oltiin 28. joulukuuta 1918. Tästä Dirlewanger sai paljon positiivisia julkisia huomionosoituksia ja hänet ylennettiin reservin yliluutnantiksi. Ingrao, p. 50
Weimarin tasavallan ja kolmannen valtakunnan aika Ensimmäinen maailmansota oli päättynyt Saksan tappioon ja maasta tuli tasavalta. Maa ei rauhoittunut, vaan siellä oli paljon yhteiskunnallista levottomuutta. Monien muiden sotaveteraanien tavoin myös Dirlewangerin oli vaikeaa sopeutua rauhalliseen elämään. Sodan jälkeen hän osallistui aseelliseen Freikorps-toimintaan vuosina 1918-1921 Stuttgartin lähistöllä, Ruhrilla, Saksissa ja Sleesiassa. Tältä ajalta ovat ensimmäiset tiedot Dirlewangerin harjoittamasta liiallisesta väkivallan käytöstä. Hänen on raportoitu kiduttaneen pidätettyjä eikä hän ollut välittänyt siitä, olivatko pidätetyt kommunisteja vai eivät.
Freikorpsissa toimimisen ohella Dirlewangerilla oli aikaa opiskella. Hän sai tehtyä valtiotieteen tohtorin tutkinnon ja hänet promovoitiin Frankfurtissa vuonna 1922. Väitöskirjassaan hän kritisoi suunnitelmataloutta. Samana vuonna hänet rekisteröitiin Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen sekä Sturmabteilungin jäseniksi. Poliisi kiinnostui Dirlewangerista jo varhain. Poliisin raportti ei mairittele kohdettaan. Sen mukaan kyseessä on epävakaa henkilö, joka on väkivaltainen fanaatikko ja alkoholisti ja joka huumeiden vaikutuksen alaisena on väkivaltainen.
Väitöskirjansa jälkeen Dirlewanger työskenteli Erfurtissa kutomon johtajana, työnvälitystoimiston johtajana sekä pankkivirkailijana. Melko pian hän joutui vaikeuksiin. Ensin hän jäi kiinni kavalluksesta ja sen jälkeen seksuaalirikoksesta, tarkemmin sanottuna 14- vuotiaan tytön raiskauksesta. Hänelle tuli myös syyte laittomasta aseiden hallussapidosta. Dirlewanger tuomittiin vankeuteen, erotettiin kansallissosialistisesta puolueesta ja Sturmabteilungin jäsenyydestä. Lisäksi hänen tohtorinarvonsa tuomittiin menetettäväksi. Ingrao, C. 2006. Les chasseurs noirs. La brigade Dirlewanger. Pariisi: Perrin, 86.
Tuomionsa Dirlewanger suoritti Ludwigsburgin vankilassa. Pian vapautumisensa jälkeen hänet vangittiin uudelleen ja vietiin Welzheimin keskitysleirille. Virallisesti häntä syytettiin samoista asioista kuin vankeustuomiossakin. Epävirallinen syy oli, että hän toistuvilla vaatimuksillaan tuomioidensa kumoamisesta häiritsi peräti valtion ylintä johtoa. Hänet sai kuitenkin vapautettua vanha rintamakaveri Gottlob Berger, joka työskenteli SS-Hauptamtissa (päämaja) ja joka oli Heinrich Himmlerin henkilökohtainen ja pitkäaikainen ystävä. Berger näki Dirlewagnerissa henkilön, jota valtakunta saattoi käyttää arkaluontoisimpiin operaatioihinsa. Ingrao, p. 50
Vapautumisensa jälkeen Dirlewanger osallistui Espanjan sisällissotaan vuosina 1937–1939 Legion Condorissa. Hän osoitti sodassa henkilökohtaista rohkeutta ja haavoittui jälleen.
Heinäkuussa 1939 Dirlewanger lähestyi Himmleriä kirjeellä. Ansioihinsa vedoten hän pyysi päästä SS-joukkoihin. Himmler vastasi kuitenkin kieltävästi vedoten muun muassa kesken olleisiin oikeuskäsittelyihin. Himmler kuitenkin jatkoi, että Legion Condorin ansioilla Dirlewanger voisi pyrkiä vapaaehtoisena Wehrmachtiin jos tilanne niin vaatisi. On myös arveltu, että Himmler kieltäytyi myös siksi, että Dirlewanger ei mitenkään vastannut tämän ideaaliin siitä, millaisen SS-miehen tulisi olla. SS-miehen tuli olla ideaalin mukaan tyynesti käyttäytyvä, sivistynyt, tehokas tappaja, joka tappaisi "humaanisti". Toinen maailmansota Dirlewanger Puolan kenraalikuvernementissä
Dirlewangerin oikeusasiat otettiin uuteen käsittelyyn 20. toukokuuta 1940. Kirjeessään oikeudelle Dirlewanger totesi, että hänellä oli parhaillaan suuria taloudellisia vaikeuksia ja niiden johdosta hän ei ole voinut maksaa edes kansallissosialistisen puolueen jäsenmaksuja. Lisäksi hän edelleen väitti olevansa syytön alaikäisen tytön raiskaukseen. Hän väitti erehtyneensä tytön iästä ja luulleensa tätä ammattikoululaiseksi. Oikeus päätyi kumoamaan Dirlewangerin aikaisemman tuomion ja maksamaan hänelle korvauksia valtion varoista. Lisäksi hänet otettiin uudelleen kansallissosialistisen puolueen jäseneksi.
Berger ryhtyi henkilökohtaisesti kiirehtimään Dirlewangerin pääsyä SS-mieheksi. Hän vetosi siihen, että Dirlewanger on saanut ajanmukaisen sotilaskoulutuksen ja on tehokas sotilas. Berger ehdotti, että Dirlewanger saisi johdattavakseen Sachsenhausenin keskitysleirillä vangittuina pidetyistä salametsästäjistä koostuvan yksikön. Himmler antoi suostumuksensa vuonna 1940.
Myöhemmin yksikköön kerättiin vankiloista ja keskitysleireiltä paatuneita taparikollisia, homoseksuaaleja, poliittisia vankeja ja jopa psykiatristen sairaaloiden asukkeja. Alun perin tarkoituksena oli antaa yksikön sotilaille mahdollisuus lunastaa vapautensa ja parantaa maineensa sotimalla urhoollisesti. Joukkojensa uskollisuuden ja tottelevaisuuden Dirlewanger hankki hakkamalla miehiä, teloittamalla heitä ja uhkailulla.
Yksikkö paisui sadasta miehestä ensin prikaatiksi ja sittemmin muodostettiin 36. Waffen-SS-divisioona. Sen palveluspaikaksi osoitettiin ensin Puolan kenraalikuvernementti ja siellä Lublinin alue. Tehtävänä oli taistella partisaaneja vastaan ja vartioida juutalaisia työleireillä. Dirlewanger johti yhtä työleireistä. Monien SS-miesten vastustuksesta välittämättä hänelle myönnettiin Obergruppenführerin arvo. Vuonna 1941 viranomaiset ottivat Dirlewangerin toimet tarkastettaviksi. SS:n sisäinen oikeus syytti häntä summittaisista murhista, korruptiosta ja luvattomasta sukupuolisuhteesta. Syytteen mukaan hän olisi ollut sukupuoliyhdynnässä Sara Bergmann nimisen juutalaisnaisen kanssa. Kansallissosialistisen Saksan rotulakien mukaan tällaiset suhteet olivat ehdottomasti kiellettyjä.
SS:n sisäinen rikostutkija Georg Konrad Morgen kirjoitti raporttiinsa, että "... Dirlewanger haittaa ja terrorisoi koko alueen väestöä. Hän vaatii lahjuksia ja kerran hyökkäsi Lublinin ghettoon vaatien lunnaita." Waffen SS Liebstandarten miehet pitivät Dirlewangeria ja tämän yksikön miehiä saastana. Dirlewangerin kerrotaan raiskanneen lapsia, sekä poikia että tyttöjä ja sen jälkeen surmanneen heidät. Sekä Dirlewanger että hänen yksikkönsä olivat todella usein humalassa. Monet valittivat Dirlewangerin toimista ylemmille tahoille, mutta turhaan. Odilo Globočnik kehui Dirlewangerin organisointikykyä, vaikka yksityisesti inhosi tätä ja Himmler hyväksyi hänen toimintansa hiljaisesti, sillä tarvitsi hänen joukkoaan kaikkein likaisimpiin operaatioihin.
Taistelu partisaaneja vastaan Vuoden 1942 helmikuussa Dirlewangerin yksikkö siirrettiin taistelemaan "rosvoja" vastaan. Tämä oli koodinimi Valko-Venäjällä tapahtuneelle partisaanien vastaiselle sodalle. Syyskuussa 1942 Dirlewanger raportoi, että hänen joukkonsa oli surmannut 8350 juutalaista, 389 "rosvoa" ja 1274 epäiltyä. Operaatiossa Dirlewanger suosi menetelmää jossa vallatun kylän koko väestö laitettiin latoon ja se sytytettiin tuleen. Sen jälkeen konekiväärimiehet ampuivat kaikki jotka pääsivät ulos. Dirlewangerin joukon nimettömänä pysynyt jäsen kertoo, että näin surmattiin 2500 henkilöä ja Dirlewanger oli itse innokkaana ampujana. Lisäksi pidätettyjä siviilejä käytettiin ihmiskilpinä ja marssitettiin ihmismiinanraivaajina miinakentille. Dirlewangerin operaatioiden arvellaan vaatineen kaikkiaan 120 000 ihmisen elämän.
Valko-Venäjällä Dirlewanger piti itsellään kerrallaan viittä tai kuutta alaikäistä seksiorjaa. Kyllästyttyään heihin hän surmasi heidät, jotta nämä eivät voisi kertoa tapahtuneesta eteenpäin. Himmler palkitsi Dirlewangerin kultaisella Saksan ristillä tämän sotilaallisista ansioista. Hän kuitenkin piti Dirlewangerin toimintaa keskiaikaisena. Wilhelm Kube, Valko-Venäjän Generalkommissar kirjoitti raportissaan, että Dirlewangerin toiminta aiheuttaa alueella pysyvää vahinkoa, jos vähänkin ajatellaan saada hyvät välit rauhalliseen siviiliväestöön.
Historioitsija Timothy Snyder, joka on tutkinut toisen maailmansodan aikaista Itä-Eurooppaa, on tutkinut myös Dirlewangerin yksikköä ja sen tappioita. Kun Dirlewangerin yksikkö oli surmannut 15 000 henkeä, se oli itse menettänyt vain 92 miestä. Niistäkin suurin osa vain omien tulesta tai alkoholin aiheuttamissa onnettomuuksissa. Tällainen suhdeluku on Snyderin mukaan selitettävissä vain sillä, että osasto hyökkäsi vain aseettomia ihmisiä kohti.
Normaalissa rintamasodankäynnissä Dirlewangerin yksikkö pärjäsi yleensä huonosti, lukuun ottamatta joitain sodan loppuvaiheen viivytystaisteluja missä se kunnostautui. Taistelussa Puolaan etenevää puna-armeijaa vastaan yksikkö kärsi suuria tappioita. Yksikön jäännökset vedettiin Puolaan ja siihen värvättiin uusia miehiä. Uusia miehiä saatiin muun muassa rikoksiin syyllistyneistä SS-miehistä joita pidettiin omalla erillisellä vankileirillään. Varsovan kansannousua kukistamassa