Nils Adolf Erik Nordenskiöld (18. marraskuuta 1832 Helsinki, Suomen suuriruhtinaskunta – 12. elokuuta 1901 Dalbyö, Södermanland, Ruotsi) oli suomalaissyntyinen Ruotsissa vaikuttanut geologi, tutkimusmatkailija, mineralogi ja naparetkeilijä. Hänen johtamansa retkikunta purjehti vuosina 1878–1879 ensimmäisenä läpi Koillisväylän eli Atlantin ja Tyynenmeren Euraasian pohjoispuolitse yhdistävän meritien. Nordenskiöld suoritti myös tutkimusmatkoja Huippuvuorille ja Grönlantiin ja pyrki etsimään reittiä pohjoisnavalle. Hän kehitti tieteellistä naparetkeilyä, julkaisi suuren määrän maantieteellisiä ja geologisia tutkimuksia sekä keräsi ainutlaatuisen kokoelman historiallisia karttoja. Suomessa ja Ruotsissa häntä on pidetty kansallissankarina ja yhtenä historian suurimmista tutkimusmatkailijoista.
Elämäkerta Varhaiset vaiheet Nordenskiöld kuului ruotsalaistaustaiseen, aateloituun Nordenskiöld-sukuun. Hänen isänsä oli Suomen mineralogian isäksikin kutsuttu tutkija Nils Nordenskiöld (1792–1866) ja suomalainen äiti von Haartman -sukuun kuulunut Margareta Sofia von Haartman, jonka veli oli senaatin talousosaston varapuheenjohtaja Lars Gabriel von Haartman. Nordenskiöld oli kolmas vanhempiensa seitsemästä lapsesta. Hän omaksui isältään kivilajien ja kallioperän tutkimisen innostuksen ja osallistui tämän näytteenkeräysretkille eri puolilla Suomea. Hän oli mukana myös isänsä tutkimusmatkalla, joka suuntautui vuosina 1853–1854 Uralille. Nordenskiöld suunnitteli jo tuolloin omaa tutkimusretkeä Siperiaan ja Pohjois-Aasiaan.Suuri henkilökirja Nordenskiöldin lapsuus kului Mäntsälässä Frugårdin sukukartanossa, joka on nykyään museona.
pienoiskuva|oikea|Nordenskiöldin syntymäkoti Helsingin Bulevardin ja Annankadun kulmassa vuonna 1902. Nordenskiöld aloitti 13-vuotiaana Porvoon lukion, josta hän tosin erosi kolmen vuoden kuluttua useiden muiden oppilaiden tavoin rehtorina toimineen J. L. Runebergin ankaruuden vuoksi.Elämänvaiheet perhekirjeitten valossa: Osa I (vuoteen 1859) Mäntsälän kunta. Viitattu 24.4.2012. Nordenskiöld kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1849 ja opiskeli Helsingin yliopistossa mineralogiaa, matematiikkaa, kemiaa sekä fysiikkaa ja valmistui kandidaatiksi 1853 sekä maisteriksi 1854. Ensimmäisen tieteellisen työnsä hän kirjoitti nilviäisistä. Hän toimi Viipurilaisessa osakunnassa, ja vuonna 1854 hänestä tuli yliopiston fyysis-matemaattisen tiedekunnan kuraattori. Viitattu 24.4.2012. Vuoden 1855 alussa Nordenskiöld väitteli tohtoriksi aiheesta Om grafitens och chondroditens kristallformer.Heinämies 1990, s. 100–101. Hän teki opiskeluvuosinaan kesäisin malminetsintäretkiä ympäri Suomea ja julkaisi valmistumisensa jälkeen 1855 Suomen malmiesiintymiä käsitelleen selonteon Beskrifning öfver de i Finland funna mineralier. Samana vuonna hänet nimitettiin vuori-intendentin konttorin vuorikonduktöörin virkaan. Nordenskiöldin lupaava tieteellinen ura Suomessa kuitenkin katkesi, kun hän joutui venäläisten epäsuosioon. Hän kuului nimittäin K. G. Wetterhoffin johtamaan ryhmään liberaalisti ajattelevia aristokraattisia ylioppilaita, jotka olivat poliittisesti Ruotsiin suuntautuneita ja vastustivat tiukkaan kontrolliin nojannutta yliopiston ja koko maan hallintoa. Nordenskiöld osallistui marraskuussa 1855 erääseen tämän piirin illanviettoon Töölön ravintolassa, jossa keskusteltiin alkaneesta Krimin sodasta ja tiettävästi kohotettiin maljoja Venäjän vihollisille. ”Töölön päivällisinä” tunnetun tapauksen tultua julki osallistujia rangaistiin ja Nordenskiöldkin erotettiin virastaan ja kuraattorin tehtävästä.Klinge, Matti (toim.): Helsingin yliopisto 1640–1990: Keisarillinen Aleksanterin yliopisto 1808–1917, s. 501–502. Otava, Helsinki 1989. Hänet erotettiin myös koko yliopistosta seuraavan kevätlukukauden ajaksi, joten hän siirtyi siksi aikaa Berliiniin opiskelemaan kemiaa.
Nordenskiöldin palattua Suomeen hänet nimitettiin 1856 mineralogian dosentiksi, ja häntä pidettiin varmana yliopiston uutena geologian professorina. Vahvistaakseen tieteellisiä näyttöjään Nordenskiöld halusi kuitenkin tehdä kunnollisen tutkimusmatkan. Hänelle myönnettiin suuri matka-apuraha, Aleksanterin-stipendi, Kamtšatkan niemimaalle suuntautuvaa tutkimusmatkaa varten. Nordenskiöld promovoitiin vuoden 1857 promootiossa primusmaisteriksi ja samalla ultimustohtoriksi, mutta promootion läksiäisjuhlasta syntyi kuitenkin uusi poliittinen skandaali: koska 1857 vietettiin Suomen ensimmäisen ristiretken 700-vuotisjuhlaa, promootioon oli kutsuttu Ruotsista arvovieraita. Puheen pitänyt Nordenskiöld esitti Suomen ja Ruotsin välisen yhteyden uusintamista sekä ilmaisi epäilevänsä Suomen tulevaisuutta osana Venäjää. Muun muassa Suomen kenraalikuvernööri Fredrik Vilhelm von Berg vaati Nordenskiöldiltä julkista anteeksipyyntöä, ja kun tämä ei siihen suostunut, matka-apuraha peruttiin.
Nordenskiöld siirtyi Tukholmaan, ei kuitenkaan tarkoituksenaan rakentaa kansallista oppositiota vaan saadakseen tieteellisen uransa etenemään. Tekemiensä kemiallisten ja mineralogisten tutkimustensa ansiosta hän sai siellä jo samana vuonna opettajakseen ja tukijakseen professori Carl Gustaf Mosanderin sekä naparetkeilijä, professori Sven Lovénin. Saatuaan suosituksen Lovénilta hän pääsi 1858 mukaan Otto Torellin tutkimusmatkalle Huippuvuorille. Sieltä palattuaan Nordenskiöld sai saman vuoden lokakuussa kuolleelta Mosanderilta vapautuneet tehtävät: Ruotsin luonnonhistoriallisen valtionmuseon mineralogisen laitoksen intendentin ja samalla myös professorin viran, jota hän sitten hoiti kuolemaansa saakka. Hän teki seuraavina vuosina useita mineraalinäytteiden keruuretkiä eri puolille Skandinaviaa, usein isänsä kanssa, ja jatkoi osaston kokoelmien kartuttamista koko myöhemmän tutkimusmatkailijan uransa ajan. Hän keräsi museolle myös meteoriittikokoelman ja kirjoitti tieteellisiä tutkimuksia meteoriiteistä. Nordenskiöld sai Ruotsin kansalaisuuden vuonna 1860, ja jo tammikuussa 1861 hänelle tarjoutui paikka kuninkaallisessa tiedeakatemiassa. Myöhemmin hänelle tarjottiin professuuria myös Helsingistä, mutta hän ei enää halunnut katkaista menestyksekästä uraansa Ruotsissa.
Perhe Asetuttuaan jo Ruotsiin Nordenskiöld pääsi 1860-luvun alussa vierailemaan Suomessa, josta löysi itselleen puolison, vapaaherratar Anna Mannerheimin (1840–1924). Heidät vihittiin 1. heinäkuuta 1863 Mannerheim-suvulle kuuluvassa Louhisaaren kartanossa. Anna Mannerheim oli luonnontutkijan ja hovioikeuden presidentin Carl Gustaf Mannerheimin tytär ja myöhemmän Suomen marsalkan C. G. E. Mannerheimin täti. Nordenskiöld sai vaimonsa kanssa viisi lasta, joista kolme syntyi hänen ollessaan tutkimusmatkoillaan. Vanhin poika Gustaf Erik Adolf Nordenskiöld (1868–1895) osallistui tutkimusmatkoille Huippuvuorille ja Pohjois-Amerikkaan, nuorin Nils Erland Herbert (1877–1932) puolestaan Etelä-Amerikkaan. Perhe asui Tukholman keskustassa Norrmalmilla ja oleskeli paljon Nordenskiöldien omistamassa Dalbyössä Tukholman eteläpuolella.
Nordenskiöldin veljiä olivat kartanonomistaja ja valtiopäiväedustaja Nils Otto Nordenskiöld (1834–1916) ja Meteorologisen laitoksen pääjohtaja Nils Karl Nordenskiöld (1837–1889). Hänen sisarenpoikansa (ja samalla pikkuserkkunsa poika) oli geologi ja tutkimusmatkailija Otto Nordenskjöld (1869–1928), joka teki 1900-luvun alussa merkittävän tutkimusretken Etelämantereelle.
Ensimmäiset tutkimusmatkat Nordenskiöld osallistui vuonna 1858 Otto Torellin johtamalle tutkimusmatkalle, joka suuntautui Huippuvuorten länsirannikon vuonoille. Se oli ensimmäinen Skandinaviasta käsin tehty yksinomaan tieteellisiin tarkoitusperiin tähtäävä tutkimusmatka arktisille vesille. Retkellä tehtiin eläin- ja kasvitieteellisiä sekä geologisia tutkimuksia, ja Nordenskiöld keräsi Bellsundista tertiäärikaudelta olevia kasvien fossiileja. Nordenskiöld ja Torell tekivät toisen retken Huippuvuorille vuonna 1861, jolloin geologiset tutkimukset ja maantieteellinen paikanmäärittely olivat Nordenskiöldin vastuulla. Retkellä kartoitettiin Koillismaan ja Hinlopensalmen pohjoisosat. Vuonna 1864 suoritetulla kolmannella retkellä Nordenskiöld oli ensimmäistä kertaa itse johdossa, ja tarkoituksena oli tehdä vastaavanlainen kartoitus ja astemittaus sekä kasvi- ja eläinnäytteiden keräys saariryhmän eteläosalle. Tämän retken rahoittivat Ruotsin säätyvaltiopäivät.
pienoiskuva|Nordenskiöld. Nordenskiöldin johtamiin tutkimusretkiin kuului vastaisuudessakin tutkittavien alueiden systemaattinen kartoitus ja maantieteellisten sekä astronomisten mittaustulosten julkaiseminen. Näin saatiin laajoja karttoja ennen puutteellisesti tunnetuista alueista. Hän kehitti entistä tieteellisempään suuntaan painottuvaa naparetkeilyä, johon kuului oleellisesti retkien huolellinen suunnittelu, maan-, luonnon- ja kansatieteellisten tutkimusten suorittaminen sekä kerätyn aineiston työstäminen julkaistavaksi matkan jälkeen. Nordenskiöld yritti yhdistää retkiinsä myös luonnonvarojen taloudellisen hyödyntämisen, mutta hänen Huippuvuorille perustamansa fosfaattikaivos jouduttiin pian lakkauttamaan kannattamattomana, samoin hänen kaivoshankkeensa Suomessa.
Ensimmäisellä Huippuvuorten retkellään Nordenskiöld havaitsi ajojäämassojen hankaloittavan vaikutuksen. Hän spekuloi, että kesäisin Grönlannin ja Huippuvuorten välillä etelään kulkevien merivirtojen vaikutuksesta pohjoisimmat merialueet saattaisivat myöhäissyksyllä olla jäästä vapaat. Noihin aikoihin tiedeyhteisön keskustelussa esitettiin teorioita, joiden mukaan Jäämeri saattaisi olla avoin pohjoisnavalle saakka, ja Nordenskiöld halusi selvittää, kuinka pohjoiseen olisi mahdollista purjehtia. Hän sai tuttaviensa avulla kerätyksi seuraavalle retkelleen yksityisen rahoituksen, jonka merkittävimmästä osasta vastasi ruotsalainen liikemies Oskar Dickson. Tämän taloudellinen tuki oli ratkaiseva Nordenskiöldin myöhempienkin retkien toteutumisessa. Myös maan kuningashuone tuki Nordenskiöldin retkeä, sillä naparetkeily valtakuntaan kuuluville Huippuvuorille nähtiin kansallisena ylpeydenaiheena. Uusi tutkimusmatka Huippuvuorten luoteiskulmalle ja edelleen niiden pohjoispuoliselle merialueelle alkoi merivoimien kapteeni Fredrik von Otterin komentamalla höyrylaiva Sofialla 7. heinäkuuta 1868, ja sen aikana Nordenskiöldin retkikunta eteni pohjoisemmaksi kuin kukaan ennen heitä, 81°42' pohjoista leveyttä. Kerran Sofia oli vähällä upota jäälohkareen puhkaistua aluksen kylkeen reiän, mutta se saatiin pumppujen avulla pidettyä täpärästi pinnalla maihin pääsyyn asti. Tämä matka kuitenkin osoitti, että napajää ulottui uskottua etelämmäs eikä pohjoisnavalle ollut mahdollista päästä meritse. Nordenskiöld toivoi kuitenkin voivansa päästä sinne myöhemmin jäitä myöten.
Nordenskiöld teki vuonna 1870 tutkimusmatkan Grönlantiin, josta hän löysi Diskon saarelta meteoriitteja. Varsinaisena päämääränä oli Grönlannin vielä tuntemattomien sisäosien tutkimus ja saaren ylittäminen jalkaisin. Nordenskiöld odotti, että Grönlannin sisäosissa saattaisi mannerjään sijaan olla esimerkiksi metsiä. Hän pääsi retkueineen kuitenkin Godthåbista vain 56 kilometrin verran sisämaahan. Viimeisen retkensä Huippuvuorille Nordenskiöld teki vuosina 1872–1873. Tavoitteena oli nyt edetä pohjoisnavalle poroilla. Yritys epäonnistui, sillä porot karkasivat ja muonatäydennyksiä tuoneet alukset juuttuivat jäihin, jolloin retkikunta joutui talvehtimaan vaikeissa oloissa Huippuvuorten Mosselbayssa. Maaliskuussa 1873 yritys edetä reillä jäitä pitkin katkesi pian yhden jäsenen kuoltua lumimyrskyssä. Retkikunta oli kuitenkin ensimmäinen, joka kulki Huippuvuorten Koillismaan jäätikön poikki.Barr 2007, s. 215. Lisäksi tieteelliset tutkimukset onnistuivat: retkikunta suoritti astronomisia, meteorologisia, magneettisia ja ilmakehän sähköisyyttä tutkivia mittauksia sekä syväkairauksia ja -luotauksia, kartoitti lisää Koillismaan rantaviivaa ja toi kotiin jälleen runsaasti kasvi- ja eläinnäytteitä. Pohjoisnavan valloittamisen ajatuksesta Nordenskiöld kuitenkin tämän jälkeen luopui.
Koillisväylä ja viimeiset tutkimusmatkat