Kuolema Niilillä () on Agatha Christien kirjoittama salapoliisiromaani, joka ilmestyi ensimmäisen kerran Britanniassa Collins Crime Clubin kustantamana 1. marraskuuta 1937The Observer 31.10.1937 (s. 6) ja Yhdysvalloissa seuraavana vuonna Dodd, Mead and Companyn kustantamanaJohn Cooper and B.A. Pyke. Detective Fiction - the collector's guide: Second Edition (s. 82 ja 86) Scholar Press. 1994. American Tribute to Agatha Christie. Ensimmäistä kertaa se ilmestyi suomeksi vuonna 1940 ja uusi suomennos 1978.
Kuolema Niilillä on yksi Christien tunnetuimmista, ja sen pohjalta on tehty samanniminen elokuva vuonna 1978. Tarinassa Hercule Poirot ratkoo vaikeaa rikosta, joka on tapahtunut pienellä turistialuksella Niilillä. Aluksella tapahtuu kolme murhaa, joita Poirot rupeaa ratkomaan ystävänsä herra Racen kanssa.
Juoni
Linnet Doyle ja hänen aviomiehensä Simon Doyle ovat häämatkalla Egyptissä. Simon Doyle oli aikaisemmin ollut kihloissa Linnetin parhaan ystävän Jacqueline De Bellefortin kanssa. Doylet lähtevät laivamatkalle Niiliä pitkin S.S. Karnak -aluksella monien muiden matkustajien tapaan. He ovat: Salome Otterbourne ja hänen tyttärensä Rosalie, Rouva Allerton ja hänen poikansa Tim, Linnetin yhdysvaltalainen lakimies ja holhooja Andrew Pennington, Linnetin palvelijatar Louise Bourget, yhdysvaltalainen neiti Van Schuyler ja hänen serkkunsa Cornelia Robson, Neiti Schuylerin sairaanhoitaja neiti Bowers, salaperäinen mies nimeltään herra Ferguson, arkeologi Signor Richetti, hiljainen mies James Fanthorp, itävaltalainen tohtori Bessner ja Jacqueline De Bellefort. Matkalla on myös mukana yksityisetsivä Hercule Poirot.
Jacqueline on seurannut Linnetiä ja Simonia heidän häistään lähtien, mikä on saanut heidät hyvin vihaisiksi. Eräänä iltana Jacqueline De Bellefort kertoo Poirotille, että hän haluaa tappaa Linnetin ja Simonin. Kun he edellisenä päivänä vierailivat egyptiläisillä rauniolla, kivenlohkare melkein putosi Linnetin päälle. Poirot, Linnet ja Simon luulevat Jacquelinen olevan syyllinen, mutta myöhemmin he saavat selville, että hän oli laivassa koko ajan eikä voi siis olla syyllinen. Poirot tapaa ystävänsä eversti Racen, joka liittyy seurueeseen laivan paluumatkalle. Race kertoo Poirotille, että yksi matkustajista on vaarallinen rikollinen, joka ei kaihda murhia. Samaisena iltana Jacqueline juo itsensä humalaan, ottaa esille pistoolin ja ampuu Simonia jalkaan. Simon vaatii, että Jacquelinesta on huolehdittava ennen häntä, joten kaksi muuta paikalla olevaa, Neiti Robson ja Fanthorp, vievät hänet takaisin hyttiinsä. He noutavat tohtori Bessnerin, joka huolehtii Simonista ja pysyy hänen luonaan koko yön. Sairaanhoitaja Bowers pysyy Jacquelinen luona koko yön. Myöhemmin Fanthorp kertoo Bessnerille, että ase on kadonnut.
Seuraavana päivänä Linnet löydetään kuolleena – hänet on ammuttu. Poirot löytää ison ”J”-kirjaimen seinästä. Myöhemmin Poirot huomaa, että kaksi pulloa kynsilakkaa puuttuu Linnetin huoneesta. Toinen pulloista on nimeltään ”Cardinal” ja sen tumman punaista. Toinen taas on ”Rose”, hailakan vaaleanpunaista kynsilakkaa, mutta pullossa on jäljellä vain kirkkaanpunaista lakkaa. Linnetin helminauha on myös kadonnut. Poirot kuulustelee kaikkia matkustajia. Hän huomaa, että monet kuulivat yön aikana molskahduksen ja juoksuääniä. Neiti Schuyler kertoo kuulleensa molskahduksen ja nähneensä Rosalie Otterbournen heittävän jotain veteen. Rosalie väittää, ettei hän poistunut hytistään eikä heittänyt mitään yli laidan. Louise Bourget kertoo Poirotille, kuinka hän olisi saattanut nähdä murhaajan, jos hän olisi sattunut tekemään tiettyjä asioita, mikä saa Poirotin epäluuloiseksi. Poirot päättelee, että vaikka Jacqueline onkin pääepäilty, hän ei millään voinut tehdä murhaa, koska hänellä oli alibi koko yöksi. Poirot arvelee jonkun nähneen, kun Jacqueline ampui Simonia ja käytti tilaisuutta hyväkseen murhatakseen Linnetin ja lavastaakseen Jacquelinen syylliseksi. Ase löydetään joesta, mikä hämmentää Poirotia, sillä jos joku halusi lavastaa Jacquelinen, niin loogisinta olisi ollut jättää ase Jacquelinen hyttiin.
Vähitellen Poirot alkaa tajuta, mitä yön aikana oli tapahtunut. Hän oivaltaa, että Rosalie heitti itse asiassa äitinsä viinavaraston jokeen. Hän epäilee, että Rosalie näki jonkun poistuvan Linnetin hytistä, mutta Rosalie kieltää sen. Lounaalla Race kertoo matkustajille, että kaikki tutkitaan, jotta puuttuvat helmet löytyisivät. Hoitaja Bowers antaa helmet takaisin ja kertoo Poirotille, että neiti Schuyler otti ne, koska hän on kleptomaani. Helmet havaitaan kuitenkin pian väärennöksiksi. Louise Bourget löydetään murhattuna hytistään ja hänellä on kädessään seteleitä, mistä päätellään hänen yrittäneen kiristää murhaajaa. Poirot ja Race menevät tohtori Besserin hyttiin ja kertovat tohtorille ja Simonille, mitä on tapahtunut. Salome Otterbourne astuu sisään ja sanoo tietävänsä, kuka murhasi Linnetin ja Louisen. Simon huutaa, miksi hän ei ollut kertonut tätä heti alusta alkaen. Ennen kuin Otterbourne ehtii lopettaa tarinansa, hänet ammutaan takaapäin ja hän kuolee. Lähes jokainen tulee hyttiin katsomaan, mitä melu oikeastaan oli – Tim saapui ensimmäisenä. Poirot tunnistaa aseen omistajaksi Andrew Penningtonin, joka ei juuri nyt ole läsnä. Poirot pyytää saada tavata Penningtonin tunnin päästä. Sitä ennen Poirot tapaa Timin ja kertoo hänen varastaneen helmet. Timillä oli liittolainen Englannissa, joka teki väärennöksen. Hän vaihtoi oikeat väärennökseen varastaessaan helmet. Tim ei tiedä, oliko Linnet silloin jo kuollut, mutta hän ei muista kuulleensa hengitystä. Rosalie näki Timin, mutta hän ei kertonut kenellekään, koska hän oli rakastunut Timiin. Poirot sanoo, ettei hän kerro poliisille Timin varastaneen helmet, ja antaa hänen mennä naimisiin Rosalien kanssa.
Kun Poirot tapaa Penningtonin, käy ilmi, että Pennington on varastanut osan Linnetin rahoista ja yritti saada Linnetin allekirjoittamaan asiakirjoja, jotka vapauttaisivat hänet vastuustaan. Pennington huomasi pian, että Linnet luki asiakirjat niin huolellisesti, että olisi voinut arvata, mitä Pennington oli tehnyt. Pennington sai tietää, että Simon ei koskaan lukenut asiakirjoja vaan allekirjoitti ne lukematta. Pennington yritti murhata Linnetin kivenlohkareella, jotta voisi hoitaa lakiasiat Simonin kanssa. Pennignton vakuuttaa, että hän ei tappanut Linnetiä ja Poirot on samaa mieltä hänen kanssaan. Lisää paljastuksia seuraa. Fanthorp on asianajotoimistosta, joka epäilee Penningtonia rikoksista. Hän tuli laivalle estääkseen Linnetiä allekirjoittamasta epäilyttäviä asiakirjoja (aikaisemmin hän oli kerran onnistunut siinä). Herra Richetti paljastuu Racen etsimäksi rikolliseksi sen jälkeen kun Race oli kuullut Richettin saamasta sähkösanomasta, joka sisälsi salasanoman.
Poirot kertoo Racelle tienneensä oikean murhaajan jo paljon aikaisemmin, mutta hän halusi hoitaa ensin pois tieltä muut asiat kuten helmet ja kivenlohkareen. Lopulta hän kertoo Racelle, neiti Robsonille ja tohtori Bessnerille murhaajista. Hän teoriansa, että joku oli sattumalta kuullut, mitä tapahtui Jacquelinen ja Simonin välillä tuona iltana, oli väärä. Siksi hän ei heti tajunnut totuutta. Jacqueline ja Simon tekivät sen yhdessä. Jacqueline teeskenteli ampuvansa Simonin ja kun kaikki huolehtivat Jacquelinesta Simonin vaatimuksesta, Simon otti aseen, ampui Linnetin ja sitten itseään jalkaan ja lopuksi heitti aseen jokeen ennen kuin muut palasivat. Kun tohtori Bessner tutki hänet, vaikutti todellakin siltä, että Jacqueline olisi ampunut hänet. Simon käytti aikaisemmin tekoverta ja laittoi sen kynsilakkapulloon Linnetin huoneessa. Simon tajusi Louisen vihjeen, että tämä tiesi, kuka murhaaja on, ja lähetti Jacquelinen tappamaan tämän. Kun rouva Otterbourne kertoi Simonille, että hän tietää murhaajan henkilöllisyyden, Simon huusi hänelle aloittamaan tarinan alusta, jotta Jacqueline ehtisi hakea aseen, ampua rouva Otterbourne ja palata hyttiinsä. Simon ja Jacqueline aikoivat mennä naimisiin, sillä he olivat edelleen rakastuneet toisiinsa ja voisivat nyt elää ylellisyydessä. Jacqueline kertoo Poirotille suunnitelleensa murhat, koska Simonilla ei ollut tarpeeksi sisua ja älykkyyttä. Kun kaikki ovat poistumassa laivasta, Jacqueline käyttää toista asettaan ja ampuu Simonin ja itsensä. Neiti Robson hyväksyy tohtori Bessnerin kosinnan, mikä ei ole herra Fergusonin mieleen, sillä hän on koko matkan ajan piirittänyt neiti Robsonia.
Henkilöt
Hercule Poirot, salapoliisi Eversti Race, Poirotin ystävä Linnet Doyle, seurapiirikaunotar Simon Doyle, Linnetin aviomies Jacqueline de Bellefort, Simonin entinen kihlattu Andrew Pennington, Linnetin amerikkalainen uskottu Marie Van Schuyler, rikas amerikkalaisrouva Cornelia Robson, neiti Van Schuylerin köyhä serkku Neiti Bowers, neiti Van Schuylerin sairaanhoitaja Herra Ferguson, kommunisti Rouva Allerton, mukava englantilaisrouva Tim Allerton, edellisen originelli poika Salome Otterbourne, kaappijuoppo kirjailijatar Rosalie Otterbourne, edellisen katkeroitunut tytär Jim Fanthorp, englantilainen lakimies Tohtori Bessner, itävaltalainen lääkäri Signor Richetti, italialainen arkeologi Charles, Windleshamin markiisi, Linnetin ex-kihlattu Joanna Southwood, Linnetin ystävä Louise Bourget, Linnetin palvelijatar
Vastaanotto
Caldwell Harpurin lyhyt arvostelu Times Literary Supplementissä 20.11.1937 päättyi toteamukseen: "Hercule Poirot, kuten tavallisesti, kaivaa totuuden esiin, joka on niin ennennäkemätön, että olisi epäreilua, jos tämän arvostelun kirjoittaja edes vihjaisisi jotain sen suuntaan.".The Times Literary Supplement 20.11.1937 (s. 890)
The New York Times Book Review -lehdessä (6.2.1938) Isaac Anderson esitteli juonen alkuasetelman ja sanoi lopuksi: "Lukijalla on oikeus odottaa paljon tällaiselta kaksikolta [Agatha Christie ja Hercule Poirot], eikä hän tule pettymään."The New York Times Book Review 6.2.1938 (s. 18).
The Observerissä (14.11.1937) "Torquemada" (Edward Powys Mathers) aloitti toteamalla "Ensimmäisenä tällä viikolla tulee Agatha Christie. Hänen kolmesta viimeisimmästä romaanistaan kaksi ei ollut täysosumia, mutta Kuolema Niilillä on jälleen sellainen." Hän esittelee juonen alkuasetelman ja jatkaa sitten: "Kauheita asioita tapahtuu ja – ilman että Christie keskeyttäisi tarinansa esittääkseen haasteen Poirotille – hän antaa Poirotin tehdä yhteenvedon johtolangoistaan yhdessä ainoassa kappaleessa 60 sivua ennen loppua. Vasta sen jälkeen eläkkeellä oleva väsymätön etsivä päättää kertoa totuuden, ja lukija on vihainen itselleen. Kun Poirot kertoo totuuden, vihastus jää ihailun varjoon. Toinen toistaan seuranneet ruumiit ovat näissä kuolonkekkereissä täysin loogisia. Vedenpitävä alibi on kerta kaikkiaan loistava ja ilman Poirotia se olisi jäänyt myös vedenpitäväksi. Se ei ole sen epätodennäköisempi kuin ylipäätään tällainen tapahtumaketju kertomakirjallisuudessa. Eikä se perustu niinkään lukijan hämäämiseen vaan lähes yhteen ainoaan huolellisesti sommiteltuun tapahtumaan." Hän päätti arvostelun: "Vaikka ympäristön kuvaus on toissijaista, se on pätevää."The Observer 14.11.1937 (s. 7)