Pirkko Marjatta Turpeinen-Saari (o.s. Turpeinen, vuosina 1963–1976 Idänpään-Heikkilä, s. 7. marraskuuta 1940 Helsinki) on suomalainen poliitikko ja lääkäri, joka toimi SKDL:n ja Demokraattisen vaihtoehdon kansanedustajana vuosina 1983–1987. Varsinaisen työuransa hän teki Helsingin kaupungin nuorisopsykiatrian ylilääkärinä 1974–1999. Turpeinen-Saari erikoistui vuosikymmenten ajan huumetyöhön.

Elämä Nuoruusvuodet Pirkko Turpeinen-Saaren vanhemmat olivat professori Osmo Turpeinen ja lääkintöneuvos Kaisa Turpeinen. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Kulosaaren yhteiskoulusta 1958 ja valmistui filosofian maisteriksi Helsingin yliopistosta 1961. Turpeinen-Saari toimi Eläinlääketieteellisen korkeakoulun tutkijana ja assistenttina 1960-1964. Suoritettuaan lääketieteen lisensiaatin tutkinnon 1966 hän teki lukuvuoden pituisen opintomatkan Houstonin Texas Research Institute for Mental Sciencekseen. Turpeinen-Saari erikoistui psykiatrian erikoislääkäriksi 1971, jonka jälkeen hän työskenteli Helsingin kaupungin sosiaalilääketieteen toimiston psykiatrina. Erikoistuttuaan lasten- ja nuorisopsykiatriaan hän toimi vuodesta 1974 lähtien nuorisopsykiatrian ylilääkärinä kaupungin nuorisopsykiatrian yksikössä Hesperian sairaalassa.

1970-luvulla Turpeinen-Saari nousi julkisuuteen huumeiden vaaroista puhuvana nuorisopsykiatrina, joka otti kantaa myös kasvatukseen ja lastensuojeluun haastamalla rohkeilla näkemyksillään vanhat auktoriteetit. Hän oli Suomen Lääkäriliiton hallituksen ensimmäinen naisjäsen 1972–1977 ja kuului vuosikymmenen lopusta lähtien abortti- ja sterilisaatiolupia myöntäneisiin Lääkintöhallituksen elimiin.

Politiikkaan Vuonna 1976 Turpeinen-Saari liittyi SKDL:n ja SKP:n jäseneksi. Hän on kertonut omaksuneensa kommunismin nähdessään sen ratkaisuna työssään kohtaamiinsa yhteiskunnallisiin ongelmiin. Turpeinen-Saaren mukaan hänen poliittinen idolinsa oli Urho Kekkonen, jonka valitsijamiehenä hän toimi vuoden 1978 presidentinvaaleissa. Turpeinen-Saari oli SKDL:n liittoneuvoston jäsen vuodesta 1982 lähtien. Vuonna 1983 hänet valittiin eduskuntaan ja 1984 Helsingin kaupunginvaltuustoon. Kansanedustajana Turpeinen-Saari nimitettiin muun muassa Valtion elokuvalautakuntaan, jonka jäsenenä hän kannatti Lauri Harjolan Jäätävä polte -elokuvan kieltämistä "raaistavana". Jumalan teatterin skandaalin yhteydessä Turpeinen-Saari sen sijaan kummasteli teatterikoululaisten saamaa kohtelua syyttäen kulttuuriministeri Gustav Björkstrandia sadismista ja inkvisitiosta.

SKP:n hajaantuessa Turpeinen-Saari edusti aluksi niin sanottuja "kolmaslinjalaisia". Syksyllä 1984 hän keräsi silloisen puolisonsa Jouko Kajanojan kanssa puolueen keskuskomitealle luovutetun 11 000 nimen "yhtenäisyysadressin". Seuraavana keväänä Turpeinen-Saari kuitenkin muodosti neljän SKDL:n kaupunginvaltuutetun kanssa kommunistisen valtuustoryhmän. Huhtikuussa 1986 hänet valittiin vähemmistöläisten perustaman SKP:n järjestöjen toimikunnan keskuskomiteaan. Vähemmistöläiset erotettiin pian SKDL:n eduskuntaryhmästä, jonka jälkeen he järjestäytyivät kesäkuun alussa toimintansa aloittaneeksi Demokraattisen vaihtoehdon ryhmäksi.

Opposition saatua lähtöpassit myös SKP:sta he perustivat oman puolueensa SKP(y):n. Kesällä 1987 pidetyssä edustajakokouksessa Turpeinen-Saari valittiin puolueen keskuskomiteaan ja poliittiseen toimikuntaan. Syksyn eduskuntavaaleissa hän oli SKP(y):n vaalijärjestön Devan ehdokkaana, mutta ei onnistunut uusimaan paikkaansa. Vuoden 1988 presidentinvaaleissa Turpeinen-Saari oli Jouko Kajanojan valitsijamiesehdokaana. Syksyn kunnallisvaaleissa hän onnistui uusimaan paikkansa Devan listoilta. Turpeinen-Saari toimi myös vähemmistökommunistien perustaman Demokraattisen sivistysliiton ensimmäisenä puheenjohtajana 1986–1989.

Irtiotto kommunisteista Kesällä 1990 Turpeinen-Saari siirtyi SKDL:n ja Devan tilalle perustetun Vasemmistoliiton valtuustoryhmään, mutta kieltäytyi liittymästä puolueen jäseneksi. Syksyllä ilmestyneessä Kuka kukin on -teoksessa hän ilmoittaa olevansa sitoutumaton. Turpeinen-Saari kiisti milloinkaan olleensa taistolainen ja väitti edustaneensa enemmistöläisiin kuuluneita "kolmaslinjalaisia", kun hänet erotettiin puolueesta. SKP(y):n Turpeinen-Saari kertoi jättäneensä, koska hänen menettelytapansa eivät saaneet vastakaikua.

Tammikuussa 1991 Turpeinen loikkasi SDP:n valtuustoryhmään. Hän putosi vuoden 1992 kunnallisvaaleissa, mutta onnistui uusimaan paikkansa neljä vuotta myöhemmin. Syksyllä 1998 Turpeinen-Saari erosi kaupunginvaltuustosta muutettuaan pois Helsingistä.

Vuosikymmenen jälkipuoliskolta lähtien Turpeinen-Saari toimi Euroopan neuvoston kidutuksen vastaisen komitean (CPT) psykiatrian asiantuntijana. Turpeinen-Saari jäi eläkkeelle Helsingin kaupungin nuorisopsykiatrian ylilääkärin virastaan 1999, jonka jälkeen hän muutti ulkomaille. Turpeinen-Saari on toiminut myös muun muassa Irti Huumeista ry:n puheenjohtajana.

Venäjämielisyys Nykyään Raaseporissa asuva Turpeinen-Saari oli SDP:n jäsen vuoteen 2015 saakka. Vuoden 2019 eduskunta- ja europarlamenttivaaleissa hän oli Seitsemän tähden liikkeen kärkiehdokkaana yhdessä Paavo Väyrysen ja Ilja Janitskinin kanssa, mutta sai kummassakin vain reilut 100 ääntä. 2020-luvulla Turpeinen-Saari on ollut mukana venäjämielisen Naapuriseuran toiminnassa. Hän on myös puhunut muun muassa Johan Bäckmanin järjestämän putinistista propagandaa levittävän professori Igor Panarinin kirjan julkistustilaisuudessa yhdessä valemediavaikuttaja Juha Korhosen kanssa. Ukrainan sodassa Turpeinen-Saari on puolustanut Venäjää.

Kirjallinen tuotanto Turpeinen-Saari on julkaissut useita kirjoja sekä noin 40 tieteellistä artikkelia riippuvuusongelmista, luovuudesta ja tiedostusprosessista kansainvälisissä sarjoissa. Vuonna 2006 ilmestyneessä kirjassaan Suuri yksinänen Turpeinen-Saari väittää presidentti Kekkosella olleen vuosikymmenten ajan suhteen sihteerinään toimineeseen Marjatta Klemolaan (1915-1998). Hän on julkaissut myös C. G. E. Mannerheimia, Kullervo Manneria ja Ratko Mladićia vertailevan teoksen, jossa Mannerheimista annetaan kuva "pahiksena" ja kahdesta jälkimmäisestä "hyviksinä". Erkki Tuomiojan mukaan Turpeinen-Saari esittää kirjassaan talvisodan syttymisestä tulkinnan, jollaista ei nykyään löydy enää edes venäläisestä historiankirjoituksesta.

Perhe Pirkko Turpeisen ensimmäinen puoliso oli lääkäri Juhana E. Idänpään-Heikkilä. Teologian professori Erkki Kansanaho vihki heidät Kulosaaren kirkossa joulukuussa 1963. Perheeseen syntyi kolme lasta. Pariskunta erosi 1976. Vuosina 1985–1996 Turpeinen oli avioliitossa poliitikko Jouko Kajanojan kanssa. Vuonna 2006 hän avioitui kirjailija Mauno Saaren kanssa.

Vaalimenestys +EduskuntavaalitVuosi VaalipiiriPuolueÄänimääräTulos1983 UusimaaSKDL6 9661987 UusimaaDeva1 7172019 UusimaaSeitsemän tähden liike107

+Presidentin valitsijamiesvaalitVuosi VaalipiiriEhdokasÄänimääräTulos1978 UusimaaUrho Kekkonen2 6701988 UusimaaJouko Kajanoja1 206

+KunnallisvaalitVuosi KuntaPuolueÄänimääräTulos1984 HelsinkiSKDL1 1061988 HelsinkiDeva9081992 HelsinkiSDP4511996 HelsinkiSDP915

+EuroparlamenttivaalitVuosi VaalipiiriEhdokasÄänimääräTulos2019 UusimaaSeitsemän tähden liike117

Teoksia

Lähteet

Aiheesta muualla Pirkko Turpeinen-Saaren kotisivut

Luokka:Kansanedustajat Luokka:Demokraattisessa Vaihtoehdossa vaikuttaneet henkilöt Luokka:SKDL:ssä vaikuttaneet henkilöt Luokka:SKP:ssä (1918–1990) vaikuttaneet henkilöt Luokka:Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen poliitikot Luokka:Helsingin kaupunginvaltuutetut Luokka:Suomalaiset psykiatrit Luokka:Uudenmaan vaalipiiri Luokka:Vuonna 1940 syntyneet Luokka:Elävät henkilöt