pienoiskuva|upright|Kettu rypäletertun alla. Milo Winterin kuvitusta englanninkieliseen teokseen The Æsop for Children, 1919. Kettu ja pihlajanmarjat, alun perin Kettu ja viinirypäleet, on yksi Aisopoksen faabeleista eli eläinsaduista. Siitä on lähtöisin ilmaisu ”happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista”. Faabelin numero Perryn indeksissä on 15.
Tarina on seuraava: ”Kettu löysi pihlajapuun, ja halusi syödä marjoja. Hän yritti napata niitä puusta, mutta ne ovat liian korkealla. Jonkin aikaa turhaan yritettyään kettu totesi: ”Ne ovat kuitenkin happamia”, ja lähti murheissaan pois. Tarinan opetus on, että ihmiset tapaavat haukkua sellaisia asioita, joita he eivät saa.”
Suomessa tarina kertoo pihlajasta, jonka marjat ovat joka tapauksessa happaman makuisia, mutta tarinan alkuperäinen kreikkalainen, Aisopoksen nimiin laitettu versio kertoo viinirypäleistä () ottamatta kantaa niiden makuun. Useimmissa länsimaisissa käännöksissä puhutaan happamista marjoista, mikä tullee Phaedruksen latinankielisestä lisäyksestä. Alkuperäisessä sadussa kettu sanoo ”nehän ovat raakileita” (). __NOTOC__ Katso myös
Kognitiivinen dissonanssi Pitäkää tunkkinne!
Lähteet
Kirjallisuutta
Aiheesta muualla
Aisopoksen Kettu ja viinirypäleet suomen kielellä
Luokka:Aisopoksen faabelit Luokka:Lentävät lauseet