Aleksandra Mihailovna Kollontai (, o.s. Domontovitš, ; 31. maaliskuuta (J: 19. maaliskuuta) 1872 Pietari – 9. maaliskuuta 1952 Moskova) oli venäläinen marxilainen kirjailija ja diplomaatti, joka on myöhemmin määritelty myös keskeiseksi marxilaiseksi feministiksi. Runsaasti sosiaalipolitiikasta ja naisen asemasta kirjoittanut Kollontai vaikutti merkittävästi erityisesti Neuvostoliiton alkuaikojen perhepolitiikkaan.
Kollontai syntyi Pietarissa varakkaaseen perheeseen ja opiskeli 1900-luvun taitteessa taloustiedettä Zürichin yliopistossa. Kollontai liittyi bolševikkeihin ensimmäisen maailmansodan aikana ja toimi lokakuun vallankumouksen jälkeen sosiaalisen hyvinvoinnin kansankomissaarina. Kollontai ajoi naisten oikeutta järjestäytyä Neuvostoliiton kommunistisen puolueen sisällä (NKP) ja oli puolueen naisjaoston perustajajäseniä. Kollontai oli mukana NKP:n työväenoppositiossa, joka muun muassa kritisoi uutta talouspolitiikkaa (NEP) ja Brest-Litovskin rauhansopimusta.
Kollontaista tuli yksi maailman ensimmäisistä naisdiplomaateista, kun vuonna 1923 hänet nimitettiin Neuvostoliiton edustajaksi Osloon. Kollontai oli Neuvostoliiton täysivaltainen edustaja (vuodesta 1943 suurlähettiläs) Tukholmassa vuosina 1930–1945. Hän toimi välittäjänä Suomen ja Neuvostoliiton rauhantunnusteluissa vuosina 1940 ja 1944. Kollontai jäi eläkkeelle vuonna 1945 ja kuoli Moskovassa vuonna 1952.
Kollontai kehitti marxilaiseen teoriaan pohjautuvaa näkemystä naisten vapautumisesta ja sukupuolten välisestä tasa-arvosta. Kollontai vaati naisten taloudellista itsenäisyyttä, porvarillisen avioliiton uudistamista ja ydinperheinstituution hävittämistä. Hän käsitteli myös seksuaalisuutta ja rakkautta yhteiskunnallisena kysymyksenä ja pyrki hahmottelemaan uudenlaista seksuaalimoraalia, joka vastaisi sosialistisen yhteiskunnan ihanteita.
Varhainen elämä Aleksandra Mihailovna Domontovitš syntyi vuonna 1872 Pietarissa varakkaaseen mutta poliittisesti vapaamieliseen aristokraattiseen sukuun. Aleksandran äiti oli suomalaisen puutavarakauppiaan tytär Aleksandra Aleksandrovna (o.s. Masalin) ja isä venäläinen keisarillisen armeijan kenraali Mihail Aleksejevitš Domontovitš. Kesät perhe vietti Aleksandran äidinisän Aleksander Masalinin maatilalla Kuusaan hovissa Karjalan Muolaassa.
Nuori Aleksandra osoittautui kotiopetuksessa lahjakkaaksi ja tiedonjanoiseksi. Hänen sanotaan puhuneen jo 7-vuotiaana useita kieliä: ranskaa, saksaa, suomea, englantia, italiaa, bulgariaa ja jonkin verran ukrainaa. Myös Kollontain kotiopettajatar Maria Strahova inspiroi tätä aatteellisesti. Vuoden 1877 perhe vietti Bulgariassa. Muistelmissaan Kollontai on kuvaillut vuotta poliittisena varhaisheräämisenä. Kollontain isä joutui poliittisiin vaikeuksiin liian liberaalien ajatustensa vuoksi, ja perhe lähetettiin takaisin Pietariin.vasen|pienoiskuva|211x211px|Kollontai ja Pavel Dybenko Kollontai valmistui opettajaksi ja oli 1800-luvun lopulla lyhyen aikaa naimisissa pikkuserkkunsa, insinööriupseeri Vladimir Kollontain kanssa. He saivat vuonna 1893 pojan, Mihailin. Kollontain avioliitto käytännössä loppui, kun tämä lähti Sveitsiin opiskelemaan vuonna 1898. Mihail eli lapsuutensa isänsä tai kotiopettajien hoivassa.
Kollontai meni naimisiin Itämeren laivaston johtajan Pavel Dybenkon kanssa vuonna 1918, mutta erosi tästä jo vuonna 1922. Hänellä oli myös pitkä rakkaussuhde NKP:n työväenopposition johtohahmoihin kuuluneeseen Aleksandr Šljapnikoviin.
Poliittisen toiminnan alku Aleksandra Kollontain insinöörinä työskennellyt aviomies Vladimir Kollontai vei tämän alkuvuodesta 1896 tehdasvierailulle Narvaan. Aleksandra Kollontai kertoi myöhemmin tämän kokemuksen tehneen häneen syvään vaikutuksen. Yhdysvaltalaisen lehden haastattelussa hän sanoi: "Lähdin tehtaalta tuntien etten voi elää ellen tee jotain parantaakseni venäläisten työläisten asemaa. En tuntenut sosialisteja, mutta aloin lukea, ja löysin tieni sosialismiin kirjojen kautta." Kollontaita kiinnostivat muun muassa August Bebelin Nainen ja sosialismi (1879) sekä Friedrich Engelsin teksti Perheen, yksityisomaisuuden ja valtion alkuperä (1884).
1900-luvun taitteessa Kollontai ryhtyi vähitellen kokopäivätoimiseksi kirjailijaksi ja vallankumoukselliseksi. Hän julkaisi vuonna 1898 ensimmäisen artikkelinsa, joka käsitteli kasvatusta. Kollontai lähti opiskelemaan taloustiedettä Zürichin yliopistoon Sveitsiin, koska Venäjällä naisten mahdollisuudet korkeakoulutukseen olivat rajalliset. Hän liittyi Venäjän sosiaalidemokraattiseen työväenpuolueeseen vuonna 1899. 1900-luvun ensimmäisinä vuosina Kollontai tutustui johtaviin saksalaisiin sosialisteihin kuten August Bebeliin, Karl Kautskyyn, Karl Liebknechtiin ja Rosa Luxemburgiin.
Maanpaossa tsaarin Venäjältä Kollontai palasi Venäjälle vuonna 1903 ja omistautui Venäjän sosiaalidemokraattisen työväenpuolueen toimintaan. Samana vuonna julkaistiin Kollontain vuosia työstämä suomalaisen teollisuustyöväen asemaa käsitellyt tutkimus Suomen työläisten elämää (). Tammikuussa 1905 hän oli mukana kulkueessa, joka päättyi verisunnuntain verilöylyyn. Vuonna 1906 hän julkaisi artikkelikokoelman Suomi ja sosialismi. Kollontai joutui vaikeuksiin viranomaisten kanssa, sillä hänen kuvauksiaan suomalaisten työläisten oloista pidettiin liian kumouksellisina. Vuonna 1908 Kollontai joutui pakenemaan Saksaan välttääkseen pidätyksen. Maanpaossa Kollontai muun muassa salakuljetti yhdessä Aleksandr Šljapnikovin kanssa kiellettyä kirjallisuutta pohjoismaiden kautta Venäjälle.
Kollontai vastusti ensimmäistä maailmansotaa ja joutui lyhyeksi ajaksi vankilaan. Sen jälkeen hän asui Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa. Vuonna 1915 Kollontai kävi amerikkalaisten sosialistien kutsumana puhujakiertueella Yhdysvalloissa, jossa hän piti yhteensä yli 120 puhetta kymmenissä kaupungeissa.
Venäjän sosiaalidemokraattisen työväenpuolueen hajotessa 1903 menševikeiksi ja bolševikeiksi Kollontai ei myötäillyt kumpaakaan osapuolta, mutta liittyi viimein menševikkeihin. Ensimmäisen maailmansodan syttyessä Kollontai oli Tirolissa valmistelemassa kansainvälistä naisten kongressia Wienissä. Karl Liebknecht sai järjestettyä hänet puolueettomiin maihin sodan alta. Vladimir Leninin tiukka vastustus ensimmäistä maailmansotaa kohtaan sai Kollontain lopulta liittymään bolševikkeihin vuonna 1914. Kollontai palasi Venäjälle vuoden 1917 helmikuun vallankumouksen jälkeen ja vastusti Kerenskin hallitusta. Kollontai johti naistyöläisten lakkoja ja piti useita julkisia puheita.
Ajattelu Aleksandra Kollontai oli kommunisti, joka on myöhemmin on määritelty myös marxilaiseksi feministiksi, koska sanan nykymerkityksessä hänen toimintaansa ja näkemyksiään voidaan pitää feministisinä. Kollontai itse ei käyttänyt itsestään sanaa feministi vaan korosti naisten aseman parantamista työväen vapauttamisen kautta. Kollontaita on luonnehdittu poliittisesti Leniniä vasemmistolaisemaksi ja ehdottomammaksi.
Kollontai oli edelläkävijä seksuaalimoraalin ja sosialistisen teorian yhdistämisessä. Juuri Kollontain seksuaalisuutta käsittelevät kirjoitukset herättivät aikanaan paljon huomiota.
Marxilainen feminismi
Kollontai kritisoi porvarillista feminismiä tai liberaalifeminismiä, jonka hän katsoi olevan kyvytön auttamaan työväenluokkaisia naisia. Kollontai vaati naisten taloudellista itsenäisyyttä, porvarillisen avioliiton uudistamista ja ydinperheinstituution hävittämistä. Kollontai kuvaa työläisnaisen asemaa Perheen häviäminen -artikkelissaan vuonna 1925:Nainen, työläisäiti, yrittää kaikki voimansa saadakseen samalla kertaa suoritettua kolme eri tehtävää: suorittaakseen työnsä tehtaassa, konepajassa, kirjapainossa tai konttorissa miehen rinnalla ja ehtiäkseen vielä taloudesta huolehtimaan sekä lapsiansa vaalimaan. Naisen hartioille on kapitalismi asettanut raskaan taakan: se on muuttanut hänet palkkatyöläisnaiseksi keventämättä hänen työtään taloudessa ja äidin tehtävissä. Kollontai argumentoi, että sosialismi vaati muutakin kuin tuotantovälineiden kollektiivista omistusta. Se edellytti sosiaalisten suhteiden järjestämistä täysin uudelleen. August Bebelin ja Friedrich Engelsin tavoin hän määritteli yksiavioisen ydinperheen yhteiskunnalliseksi instituutioksi, joka on vastuussa vaurauden ja etuoikeuksien siirtämisestä sukupolvelta toiselle, isiltä heidän laillisille pojilleen. Vuoden 1909 pamfletissaan Naiskysymyksen sosiaaliset perusteet () Kollontai kirjoittaa:Nykymuotoisessa perheessä, jonka rakenteen tapa ja laki vahvistavat, naista sorretaan paitsi henkilönä myös vaimona ja äitinä, ja useimmissa sivistyneen maailman maissa laki asettaa naisen enemmän tai vähemmän riippuvaiseksi miehestään ja antaa miehelle paitsi oikeuden määrätä naisen omaisuudesta myös oikeuden moraaliseen ja fyysiseen ylivaltaan häntä kohtaan. Uusi kommunistinen nainen ja seksuaalimoraali Kollontai puhui ensimmäisten joukossa seksuaalisesta halusta ja rakkaudesta sosialistisessa yhteiskuntateoriassa. Erityisesti Kollontain ajatukset seksuaalisuudesta herättivät paljon huomiota, sillä hänen seksuaalimoraaliin liittyvät kirjoituksensa olivat aikansa Venäjällä poikkeuksellisen avoimia. Hän käsitteli sukupuolisuutta neutraalisti ja piti sitä luonnollisena osana ihmiselämää.
Kollontai käsitteli kommunistisen yhteiskunnan mahdollistamia uusia ihmissuhdemuotoja useissa varhaisissa teksteissään, kuten esseissä Sukupuolten väliset suhteet ja luokkataistelu (1911, ), Rakkaus ja uusi moraali (1911, ) sekä Uusi nainen (1913, ).
Kollontai argumentoi kuuluisassa tekstissään Tietä siivekkäälle Erokselle! Kirje työväen nuorisolle (1923, ), että vallankumous mullistaa sukupuolielämän. "Siivekäs Eros" viittaa tulevaisuuden sukupuolimoraaliin, jossa työ, yhteisöllisyys, rakkaus ja seksuaalisuus kukoistavat astumatta toistensa varpaille. Kuuluisassa kirjoituksessaan Theses on Communist Morality in the Sphere of Marital Relations (1921) hän toteaa seksuaalisuuden olevan ihmisen luonnollinen tarve siinä missä nälkä ja janokin. Ajatus seksuaalisuudesta syömiseen tai juomiseen rinnastettavana, luonnollisena asiana on alun perin August Bebelin ajatus. Kollontai myös useimmiten toivoi rakkauden ja seksuaalisuuden kulkevan käsi kädessä.
Kollontain mukaan tavaratalous ja yksityisomistus olivat synnyttäneet prostituution, jota Kollontai piti inhimillisyyttä alentavana ja työläisnaisten vitsauksena. Kollontai katsoi, että kirkollisen avioliiton hävitessä ja toverillisten liittojen yleistyessä myös prostituutio katoaisi.
Kollontain seksuaalimoraalia käsitteleviä kirjoituksia tulkittiin väärin niin Neuvostoliitossa kuin lännessäkin. Lännessä Kollontain tekstien perusteella naisten väitettiin tulleen sosialisoiduiksi Neuvostoliitossa. Lenin puolestaan piti Kollontain ajatuksia epäsosialistisina.
Poliittinen ura Neuvostoliitossa
Neuvostoliiton varhaiset vuodet
Perheuudistukset kansankomissaarina Vuoden 1917 elokuussa Kollontai valittiin kuudenneksi korkeimmalla äänimäärällä ja ensimmäisenä naisena bolševikkien keskuskomiteaan. Hänestä tuli ensimmäisen neuvostohallituksen sosiaalisen hyvinvoinnin kansankomissaari (suomennettu myös sosiaaliturvan kansankomissaari). Kansankomissarina Kollontai ajoi avioliitto- ja avioeromenettelyjen yksinkertaistamista, paransi aviottomien lasten asemaa ja kampanjoi erilaisten uudistusten puolesta kotielämässä. Kollontai kannatti äitiyslomaa ja terveydenhoitoa äideille ja lapsille. Kollontai päätti muuttaa Aleksanteri Nevskin luostari sotainvalidien turvapaikaksi, mikä herätti raivoa vanhan hallinnon uskonnollisten kannattajien keskuudessa.