pienoiskuva|Uskonpuhdistaja Martti Luther teoksensa Kirkon Babylonian vankeudesta kannessa. Uskonpuhdistus eli reformaatio on 1500-luvulla Länsi-Euroopassa alkanut liike, joka pyrki oikaisemaan katolisen kirkon opissa näkemiään epäkohtia. Uskonpuhdistuksen taustalla oli jo kauan jatkunut paaviuden alennustila sekä levinnyt turmeltuneisuus kirkon piirissä.
Uskonpuhdistuksen aloittajana pidetään luterilaisen käsityksen mukaan yleisesti saksalaista Wittenbergin yliopiston teologian professoria, tohtori Martti Lutheria, vaikkakin jo ennen häntä jotkut "esiuskonpuhdistajat", esimerkiksi John Wycliffe ja Jan Hus, olivat hyökänneet kirkon virallista oppia vastaan. Lutherin anekauppaa vastaan suuntautuneet 95 teesiä aloittivat levitessään laajan liikkeen, joka myöhemmin sai uusia muotoja. Ranskassa olivat jo aiemmin mm. uskonpuhdistajat Guillaume Farel sekä Theodore Beze julistaneet reformoidun kirkon oppeja. Uskonpuhdistukseen liittyi Lutherin lisäksi joukko muita teologeja, joiden näkemykset poikkesivat Lutherin ajatuksista paljonkin. Niinpä katolisen kirkon jakaantuminen ei loppunut vain luterilaisten syntyyn, vaan synnytti myös anglikaanisen ja reformoidun kirkon sekä lukuisan joukon erilaisia vapaita suuntia.
Uskonpuhdistuksen keskeisiä henkilöitä olivat eräät saksalaiset, sveitsiläiset ja ranskalaiset teologit. Lutherin lisäksi tärkeimpiä olivat Ulrich Zwingli, Philipp Melanchthon ja Jean Calvin. Näiden hengellisten uskonpuhdistajien lisäksi myös maallisten ruhtinaiden valtatavoitteet korostuivat uskonpuhdistuksessa: uskonpuhdistus antoi heille tilaisuuden vapautua katolisen kirkon vallasta. Euroopassa oli lähes koko keskiajan käyty kiivasta valtataistelua paavin ja piispojen sekä maallisten ruhtinaiden vallanjaosta (muun muassa investituurariita). Esimerkiksi Ruotsin uskonpuhdistus toteutettiin täysin kuningasjohtoisesti, sillä se tarjosi kuningas Kustaa Vaasalle mahdollisuuden ottaa kirkko hallintaansa ja peruuttaa sen runsas omaisuus kruunulle. Toinen tärkeä esimerkki oli Henrik VIII:n johdolla toteutettu uskonpuhdistus Englannissa.
Suomen kielessä termiä uskonpuhdistus on alettu käyttää 1840-luvulta. Tätä ennen kirjallisissa yhteyksissä on käytetty pääasiassa termiä reformaatio. Sittemmin termi uskonpuhdistus on vakiintunut suomen yleiskieleen, vaikkakin termiä reformaatio on alettu käyttää ekumeenisissa ja kansainvälisissä yhteyksissä.
Uskonpuhdistuksen taustaa Uskonpuhdistuksen taustalla on katolisen kirkon ongelmalliseksi koettujen käytäntöjen ja opinkappaleiden suhde Raamattuun. Keskeisiksi kiistakysymyksiksi muodostuivat erityisesti käsitys pelastuksesta ja kysymys kirkon viran, etenkin paavin auktoriteetista.
Paaviuden tila
thumb|200px|left|Aleksanteri VI, yksi historian arvostelluimmista paaveista.
Uudelle ajalle tultaessa paavius oli laitoksena yli tuhatvuotias, mutta vasta myöhäiskeskiajalla paavin valta oli kivunnut huippuunsa. Aivan 600-luvun alussa hallinneen paavi Gregorius Suuren on katsottu siirtäneen läntisen kristillisyyden uudelle ajalle,Kristinuskon historia 2000, osa 1, s. 94. ja hänen kautensa jälkeen paavien uskonnollinen ja maallinen valta-asema oli huomattavasti vahvistunut.
Myöhäiskeskiajalla ja uuden ajan alussa paavin suuri maallinen valta ja rikkaus johtivat väärinkäytöksiin. Yksi esimerkki turmeltuneista renessanssipaaveista oli Innocentius VIII, jonka kuoltua paavinistuin oli sekasortoisessa tilassa. Jo hänen hallintokaudellaan kansalaiset olivat antaneet hänelle pilkkanimen ”Rooman isä” hänen lukuisten aviottomien lastensa vuoksi, eikä paavien moraali parantunut hänen kuoltuaankaan. 1400-luvun lopulla etevän lääkärin kerrotaan pystyneen tutkimaan paavin hovissa kaikkia siihen aikaan tunnettuja seitsemää kuppatautia.<ref name=Paavius6>Heininen, s. 57–60.</ref>
Tuleva paavi Aleksanteri VI (Borgia) onnistui vuonna 1492 lahjomaan kardinaalien enemmistön, minkä jälkeen hän nousi paaviksi. Paavi aloitti kautensa lupaavasti, mutta pian hän lopetti uskonnollisen työn ja keskittyi kokoamaan itselleen rikkauksia. Hän jakoi aviottomille lapsilleen sekä kirkollisia virkoja että maa-alueita Kirkkovaltiosta. Paavi myös suunnitteli tekevänsä Kirkkovaltiosta maallisen valtion ja antavan sen sitten pojalleen Cesare Borgialle.
Aleksanteri VI kuoli vuonna 1503. Hänen seuraajansa oli Julius II, joka keskittyi mieluummin sodankäyntiin ja taidemesenaattina toimimiseen kuin uskonnolliseen työhön. Hänestä kertoo vuonna 1513 ilmestynyt kirjoitus Julius exclusus (”Ulos jätetty Julius”). Kirjoitus kuvaa todennäköisesti kuppaan eli syfilikseenDe Santo, N. G. & Bisaccia C. & De Santo, L. S. : CLINICAL CASE Papal deaths caused by cardiorenal disease. First approach.
ARCHIVES OF HELLENIC MEDICINE 2020, 37(Suppl 2):177-181-181. Athens Medical Society www.mednet.gr/archives ARCHIVES OF HELLENIC MEDICINE: ISSN 11-05-3992 kuollutta Julius II:ta, joka yrittää päästä Taivaaseen mutta jota ei päästetä sisään. Kirjoituksen lopussa paavi yrittää vielä avata taivaanportteja aarrekammionsa avaimella.Kristinuskon historia 2000: Uskonpuhdistuksesta nykyaikaan, s. 11.
Vaikka useat renessanssipaavit olivat moraaliltaan turmeltuneita, monet heistä pyrkivät kuitenkin myös panostamaan tieteisiin ja taiteisiin ja kehittämään Roomaa uusilla rakennushankkeilla. Siinä heitä arvosteltiin kirkon ja sen johtamisen laiminlyönnistä. Juuri tähän Julius exclusus puuttui kuvaamalla paavi Julius II:n Pietarille Taivaassa pitämää puhetta. Kun Julius kertoo Rooman ”loistavista palatseista, hyvätuloisista papeista, useista rikkaista ja aseistetuista piispoista, purppuraan puetuista kardinaaleista” ja ”sotakoneista ja palavista soihduista” ja kysyy Pietarin mielipidettä paavin hovin loistosta, Pietari vastaa: ”Näen maallisen tyrannin, Kristuksen vihollisen ja kirkon turmelijan”.Heininen, s. 60–61.
Katolisen kirkon arvostelijat ennen uskonpuhdistusta thumb|200px|Jan Hus poltettiin roviolla Konstanzin kirkolliskokouksen aikana vuonna 1415.
Paaviuden alennustila oli herättänyt yksittäisten teologien ja piispojenkin keskuudessa halua korjata kirkon ongelmia. Näkyviä varhaisia uskonpuhdistajia olivat olleet John Wycliffe Englannissa ja Jan Hus Tšekissä. Heidät molemmat tuomittiin harhaoppisina, ja Jan Hus poltettiin elävältä Konstanzin kirkolliskokouksen aikana vuonna 1415.Heininen, s. 49. Näiden yksittäisten paavin arvostelijoiden lisäksi paavin ylivalta-asemaa oli alettu kyseenalaistaa myös kirkolliskokousten piirissä.Johdatus luterilaiseen tunnustukseen, s. 16
Suuren skisman aikana vuosina 1378–1417 läntinen kristillisyys oli jakautunut useisiin leireihin, jotka kukin tunnustivat omaa paaviaan. Kiistan ratkaisua oli yritetty hakea kirkolliskokouksista. Pisassa pidetty vuonna 1409 pidetty kirkolliskokous oli vain lisännyt skismaan kolmannen osapuolen taistelemaan paavinkruunusta, mutta Konstanzin kirkolliskokouksessa vuonna 1417 onnistuttiin lopettamaan skisma ja valitsemaan paaviksi Martinus V.Heininen s. 49–51. Kirkolliskokous myös vaati, että siitä eteenpäin kokous tulisi pitää korkeintaan kymmenen vuoden väliajoin. Ajatus paavin yläpuolella olevasta konsiilista osoittautui toimimattomaksi, sillä seuraavat paavit pitivät tiukasti kiinni ylivallastaan. Baselissa vuonna 1431 kokoontunut kirkolliskokous ei tuottanut juurikaan konkreettista tulosta. Sen päätyttyä paavi Pius II hyökkäsi voimakkaasti kirkolliskokousaatetta vastaan. Myöskään uskonpuhdistuksen kynnyksellä pidetty viides lateraanikonsiili vuosina 1512–1517 ei pystynyt muuttamaan kirkon epäkohtia. Se kyllä arvosteli kirkon silloista tilaa ja vaati uudistuksia, mutta paavi oli kokousta voimakkaampi eikä konsiilin päättämiin toimenpiteisiin ryhdytty.Kristinuskon historia 2000: Uskonpuhdistuksesta nykyaikaan, s. 10.
Pietarinkirkko ja anekauppa
Katolisen opin mukaan synneistä oli mahdollisuus vapautua joko hyvitystöiden taikka kiirastulen kautta. Myöhäiskeskiajalla anekirjeistä eli ostettavista vapautuksista muodostui yhä kasvava tulonlähde Rooman kuurialle.Kristinuskon historia 2000: Uskonpuhdistuksesta nykyaikaan, s. 16. Rahoja ei kuitenkaan käytetty esimerkiksi köyhien auttamiseen, vaan puolet tuloista kuului paavi Leo X:lle ja puolet tämän valtuuttamalle ”anekomissaarille”, Mainzin arkkipiispa Albrechtille. Saatuaan paavilta luvan anekaupan harjoittamiseen kahdeksaksi vuodeksi arkkipiispa laati kaupalle seuraavanlaiset säännöt:
Yksi kohde anekaupasta saaduille varoille oli Pietarinkirkon rakentaminen. Kirkon rakentaminen vaati paljon varoja, joita kerättiin kirkon siunaamalla anekaupalla pohjoista Eurooppaa myöten (Suomessa ns. pietarinpenninki), Saint Peter's Basilica.org: Saint Peter's in 1505, James Lees-Milne (1967), haettu 25.9.2007 ”In 1513 the pope issued a bull announcing to the world that the new basilica would eclipse in size and magnificence every church in Christendom. Graciously he promised an extension of indulgences to those pious benefactors who agreed to pay contributions on an annual basis”. mikä johti lopulta uskonpuhdistukseen ja protestanttisten kirkkojen eroamiseen katolisesta kirkosta.About.com: Art History, Creating St. Peter's: Architectural Treasures of the Vatican, Stan Parchin, haettu 25.9.2007 ”Financing its building partially through the sale of indulgences (remissions of temporal punishments due to sin) infuriated many faithful Christians north of the Alps. This abuse was a major factor that contributed to the development of Martin Luther's Reformation...”
Uskonpuhdistus alkaa Lutherista thumb|left|Martti Luther
95 teesiä
Vuonna 1517 saksalainen augustinolaismunkki Martti Luther julkaisi 95 teesiä katolisen kirkon anekauppaa vastaan. Teesit sisälsivät paavin oppia kyseenalaistavia ajatuksia: ”Joka luulee anekirjeen takaavan itselleen autuuden, hän tulee oppi-isineen iankaikkisesti tuomituksi"” (teesi 32), ”Jokaisella kristityllä on, jos hänen katumuksensa on todellinen, täydellinen anteeksianto rangaistuksesta ja syynalaisuudesta, ja se kuuluu hänelle ilman anekirjeitäkin” (teesi 36) tai ”Opetettakoon kristityille, että se, joka antaa köyhälle tai lainaa tarvitsevalle, tekee paremmin, kuin jos hän lunastaisi aneen” (teesi 43).Teesit Luther.de-sivustolla (suomeksi)
Lutherin ajatusten leviämistä helpotti Johannes Gutenbergin keksimä painokone. Aluksi teesit eivät juuri kiihdyttäneet tunteita, eikä Luther siten joutunut väittelemään niiden oikeaoppisuudesta.Kristinuskon historia 2000: Uskonpuhdistuksesta nykyaikaan, s. 16. Joulukuussa 1517 teesit painettiin, ja sen jälkeen ne alkoivat levitä ympäri Saksaa. Ehkä innokkaimman vastaanoton ne saivat humanistien piirissä. Muun muassa tunnettu ajattelija Erasmus Rotterdamilainen tuki alussa Lutheria.
Katolinen kirkko reagoi teeseihin
Kun Lutherin ajatukset alkoivat levitä, myös katolinen kirkko kiinnitti asiaan huomiota. Lutherin arvostelu kohdistui Wittenbergin alueen anekaupasta vastaanneeseen dominikaani-isä Johann Tetzeliin, sekä Mainzin vaaliruhtinaskunnan arkkipiispa Albrechtiin. Albrecht raportoi Lutherin toiminnasta Roomaan, ja vuoden 1518 alkupuolella dominikaanit julistivat Lutherin harhaoppiseksi. Alkukesästä 1518 Luther sai haasteen saapua Roomaan kuulusteluja varten, mutta matka peruuntui.
pienoiskuva|Kardinaali Cajetanus kuulustelee Lutheria.
Uskonpuhdistuksen aikaan paavina oli Leo X. Hän muistutti käytökseltään tyypillistä renessanssiruhtinasta eikä aluksi kiinnittänyt saksalaisten munkkien väliseen riitaan juurikaan huomiota. Katolisella kirkolla olisi ehkä ollut mahdollisuus estää uskonpuhdistus, mutta se ei reagoinut Lutherin uusien oppien nostattamaan väittelyyn tarpeeksi ajoissa, eikä Roomassa heti ymmärretty tilanteen vakavuutta.Heininen, s. 65. Paavi olisi helposti voinut tuomita Lutherin roviolle, mutta samalla paavi olisi voinut menettää Lutherin suojelijan, Saksin vaaliruhtinas Friedrich IIIViisaan, Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisarinvaalien ennakkosuosikin tuen. Se sai paavin viivyttelemään.