pienois|H. P. Lovecraftin Cthulhua esittävä piirros (1934). Cthulhu-tarustoSadelehto 1995, s. 7. (”Cthulhu Mythos, joka voidaan suomentaa Cthulhu-tarustoksi – – ”) eli Cthulhun mytologiaKivinen 1993, s. 9. (engl. Cthulhu Mythos) on laaja 1900-luvulla syntynyt tarusto, jota hyödynnetään pääasiassa kauhukirjallisuudessa mutta myös muussa taiteessa, kuten elokuvissa, populaarimusiikissa ja peleissä. Tarusto pohjautuu yhdysvaltalaisen kauhukirjailijan H. P. Lovecraftin (1890–1937) ja hänen kirjeenvaihtopiirinsä teoksiin.
Lovecraftin kuoltua lukuisat kirjailijat ovat ottaneet vaikutteita hänen tuotannostaan. Alkuvaiheessa kyse ei vielä ollut yhtenäisestä mytologiasta vaan sisäpiirin vitsistä ja ammattikirjailijoiden kunnianosoituksista toinen toisilleen. Cthulhu-taruston nimen keksi August Derleth (1909–1971), joka pyrki antamaan sille sisäisesti johdonmukaisen asun. Lovecraft oli ateisti, jonka näkemykset heijastuivat hänen tarinoihinsa, joissa mahtavat mutta välinpitämättömät muukalaisolennot hallitsevat kaoottista maailmankaikkeutta. Derlethin tulkinnassa Cthulhu-tarustoon ilmaantui hyvän ja pahan kosmisen taistelun aineksia, mikä heijasti hänen katolista vakaumustaan. Monet Lovecraft-tutkijat ovat korostaneet, ettei järjestelmällinen Cthulhu-tarusto varsinaisesti ole Lovecraftin luomus. Lovecraft itse ei tehnyt eroa Cthulhu-novellien ja muun tuotantonsa välillä. Hän korosti kaikkien tarinoidensa perustuvan samalle filosofiselle pohjalle, jonka mukaan ihmisellä tai inhimillisillä tunteilla ei ole kaikkeuden mittakaavassa arvoa tai merkitystä.
Taruston keskeisiä hahmoja ovat suuret muinaiset, pelottava joukko jumalolentoja, joista tunnetuin on kammottava Cthulhu. Cthulhu ja hänen palvelijansa nukkuvat ja uneksivat R’lyehin mereen uponneessa kaupungissa. ”Kun tähtien asento on oikea”, Cthulhu herää ja aiheuttaa hävitystä koko maailmassa. Taruston perusteoksena pidetään Lovecraftin vuonna 1928 julkaistua novellia ”Cthulhun kutsu”. Muita yhdistäviä piirteitä ovat kuvitteelliset Uuden-Englannin kaupungit, salatieteelliset ”kielletyt kirjat” sekä niin sanottu kosminen kauhu. Sekä Lovecraft että hänen seuraajansa laajensivat sittemmin tarustoa merkittävästi osan toimiessa vielä Lovecraftin elinaikana ja jopa yhteistyössä hänen kanssaan.
Määritelmä
pienois|pysty|H. P. Lovecraft vuonna 1934. Cthulhu-tarusto on useiden eri kirjailijoiden teoksissa esiintyvä kuvitteellinen mytologia, joka sai alkunsa amerikkalaisen kauhukirjailija H. P. Lovecraftin (1890–1937) tuotannosta. Taruston keskeisin piirre on ”suurina muinaisina” tunnetut hirviöt.Langford 2020. Suurten muinaisten lisäksi Lovecraftin tarinoissa toistuivat kuvitteelliset Uuden-Englannin pikkukaupungit, erinäiset henkilöhahmot sekä mielenterveydelle vaaralliset okkulttiset kirjat, jotka sisältävät salattua tietoa suurista muinaisista.Sadelehto 1995; Harms 1998, s. vii. Monet Cthulhu-kirjailijat ovat lisäksi jäljitelleet Lovecraftin polveilevaa ja tahallisen vanhahtavaa kieltä. Cthulhu-tarusto onkin ennen muuta kaunokirjallinen ilmiö, vaikka aiheesta on tehty jonkin verran myös elokuviaMäyrä 2005, s. 16. ja muita sovituksia.
Tarusto ei määrity minkään yksittäisen seikan kautta,Sadelehto 1995, s. 9. vaan se sisältää laajan valikoiman toisiinsa linkittyviä viittauksia ja vihjauksia. Kyse ei myöskään ole virallisesta tuoteperheestä, eikä ole mitään keskitettyä tahoa, joka valvoisi, että sarjan tarinat muodostavat johdonmukaisen ja sisäisesti ristiriidattoman jatkumon. Tarustoa hyödyntävien tarinoiden kirjoittaminen ja julkaiseminen on vapaata eikä siihen tarvita erillistä lupaa. Tyypillisimpiä Cthulhu-tarinan piirteitä ovat:Sadelehto 1995 (s. 9) listaa neljä ensimmäistä, Lattu 2020 (s. 274–280) kaikki viisi tuntomerkkiä.
Viittaukset suuriin muinaisiin ja muihin muukalaisolentoihin, jotka riistävät ihmiseltä paikan kaikkeuden tärkeimpänä lajina. Kielletyt kirjat, joiden sisältämä salattu tieto paljastaa kaikkeuden todellisen luonteen ja riistää ihmiseltä viattomuuden. Kosminen kauhu: luonnonlakien vähittäinen murtuminen ja ihmisen mitättömyys valtavassa, välinpitämättömässä kaikkeudessa. Kuvitteellinen Uuden-Englannin maantiede. Sivistynyt päähenkilö, joka on pikemminkin tutkija kuin toiminnan mies.
pienois|pysty|August Derlethiä voidaan pitää Cthulhu-taruston varsinaisena luojana. Kuva vuodelta 1962. Kaksi viimeistä piirrettä ovat erityisesti Lovecraftin tuotannolle ominaisia, mutta myös myöhemmät Cthulhu-kirjailijat ovat jäljitelleet niitä.Lattu 2020, s. 279–280. S. Albert Kivisen (1993) mukaan pelkkä ”Cthulhun mytologian aineiston mainitseminen ei riitä kelpuuttamaan julkaisua Cthulhun mytologiaan. Oleellista on se, millä tavoin aineistoa käsitellään.” Pelkkä humoristinen viittaaminen ei riitä tekemään kertomuksesta Cthulhu-taruston edustajaa. Lisäksi mytologian rajamaille asettuu piirteitä, jotka voidaan toisinaan tulkita Cthulhu-taruston elementeiksi. Tällainen on esimerkiksi Edgar Allan Poen Arthur Gordon Pymin selonteosta (1838) lainattu huudahdus ”tekeli-li”. Vaikka huudahdusta on käytetty Cthulhu-tarustoon kuuluvissa kertomuksissa, Poen romaania tuskin voi pitää lajityyppiin kuuluvana tekstinä. Sama pätee Raamattuun, jossa mainittu jumalolento Dagon esiintyy myös Cthulhu-kirjallisuudessa.Kivinen 1993, s. 10–11.
Lovecraft ei tietoisesti kehittänyt yhtenäistä mytologiaa tai tehnyt jyrkkää eroa Cthulhu-tarinoiden ja muun tuotantonsa välille. Hän käytti erilaisia termejä ristiriitaisesti eikä luokitellut kuvaamiaan olentoja ja ilmiöitä. Esimerkiksi ”muinaiset” viittaa Lovecraftin tuotannossa moniin erilaisiin olentoihin. Lovecraft kuitenkin korosti, että kaikki hänen tarinansa perustuivat samalle filosofiselle pohjalle, jonka ytimessä oli jyrkkä nihilismi ja pessimistinen suhtautuminen ihmisen merkitykseen maailmankaikkeudessa:Joshi & Schultz 2001 (hakusana ”Cthulhu Mythos”).
Lovecraft-tutkijat S. T. Joshi ja David E. Schultz (2001) ovat kyseenalaistaneet, missä määrin Cthulhu-taruston käsitteellä voidaan mielekkäästi kuvata Lovecraftin tuotantoa. Taruston yhtenäisti August Derleth (1909–1971) vasta Lovecraftin kuoleman jälkeen. Hän myös keksi nimen ”Cthulhu Mythos”. Joshin ja Schultzin mukaan vain harvat Lovecraft-tutkijat pitävät nykyään kirjailijan kuvitteellista mytologiaa itsessään olennaisena ja katsovat, että kyseessä oli vain yksi monista ”omaleimaisen kosmisen vision” ilmentymistä.
Daniels Harmsin The Encyclopedia Cthulhianan (1998) mukaan Cthulhu-tarinat muodostavat keskinäisten viittausten verkon. Ensimmäisenä olivat Lovecraftin tarinat, joiden hahmoihin ja ilmiöihin muut kirjailijat viittasivat. Myöhemmin alettiin viitata tarinoihin, jotka viittaavat Lovecraft-pastisseihin, ja niin edelleen. Se, määritelläänkö tarina Cthulhu-tarustoon vai ei, on usein kiinni arvostelijan henkilökohtaisista mieltymyksistä.Harms 1998, s. xv.
Historia
H. P. Lovecraft
pienois|vasen|”Palvojien kehä liikkui loputtomana bakkanaalina – –” Hugh Rankinin aikalaiskuvitusta ”Cthulhun kutsuun”. Lovecraft kertoi saaneensa ”kuvitteellisen jumalluettelon” ajatuksen irlantilaiskirjailija Lordi Dunsanylta, joka teoksessaan The Gods of Pegana (1904) kuvaili kuvitteellisen maan jumalia ja tarustoa. Toinen esikuva lienee ollut Arthur Machen, joka novellissaan ”Valkea väki” (1904) viljeli viittauksia erikoisennimisiin mustan magian rituaaleihin. Lovecraftin Cthulhu-tarusto hahmottui samankaltaisten viittausten varaan. Viittaukset jatkuivat novellista toiseen, mutta niiden sisältö muuttui tarinan tarpeiden mukaan. Eri novellien yksityiskohdat ovat usein keskenään ristiriidassa.Harms 1998, s. viii–ix. Lovecraft viittasi myös aiempaan kauhukirjallisuuteen, kuten Ambrose Biercen kuvitteelliseen Marvells of Science -kirjaan sekä Robert W. Chambersin ja Edgar Allan Poen teoksiin.Harms 1998, s. ix. Todellinen okkultismi näytteli taruston synnyssä verrattain pientä osaa. Lovecraft tunsi esoteriaa pintapuolisesti, mutta hän ei itse harjoittanut sitä tai uskonut yliluonnolliseen. Sama päti useimpiin Lovecraftin kirjailijaystävistä.Harms 1998, s. x.
Tieteellinen käsitys maailmankaikkeudesta muuttui Lovecraftin elinaikana suuresti. Kaikkeuden todettiin olevan luultua huomattavasti laajempi ja vanhempi. Lovecraftin tarinoissa maailmankaikkeuden valtavuus herättää ihmisessä voimatonta kauhua. Suuret muinaiset ja luonnonlakien murtuminen toimivat symboleina kaikkeuden välinpitämättömyydelle sekä ihmisen kyvyttömyydelle ymmärtää maailman todellista luonnetta.Lattu 2020, s. 275.
Lovecraft käsitteli kuvitteellisia jumalolentoja jo ensimmäisissä novelleissaan. Varhaisimpia Cthulhu-tarustoon luettavia teoksia olivat ”Dagon” (1917) ja ”Nyarlathotep” (1920). Tarusto hahmottui edelleen novelleissa ”Nimetön kaupunki” (1921) ja ”Juhlapäivä” (1923). Vuosina 1925–1926 kirjoitettua ja 1928 julkaistua novellia ”Cthulhun kutsu” voidaan pitää taruston syntyhetkenä.Sadelehto 1995, s. 7–8; Ashley 1997. Novelli esitteli Lovecraftin kehittämän mytologian perusajatuksen: muinaisen hirviömäisen rodun, joka kauan sitten hallitsi maapalloa ja uneksii nyt meren tai maan syövereissä odottamassa valtansa uutta tulemista. ”Cthulhun kutsun” ilmestyttyä Lovecraft kirjoitti aiheeseen liittyen novellin tai kaksi vuodessa. Tarusto ei muodostanut yhtenäistä tai ristiriidatonta kokonaisuutta, vaan toimi ajatuspohjana, jolle tarinoiden tematiikka rakentui.Sadelehto 1995, s. 7–13.
Lovecraftille ominainen piirre oli tekstienvälisyys: niissä viitataan erilaisiin historian tapahtumiin ja kaunokirjallisuuden klassikoihin. Todellisten ilmiöiden ja tapahtumien lisäksi Lovecraft viittasi omiin keksintöihinsä, mutta ei tarkemmin selittänyt viittauksia. Teksteissä mainitaan toistuvasti esimerkiksi ”hullu arabi” Abdul Alhazred, okkulttinen teos Necronomicon sekä erilaisia pelottavia jumalolentoja ja avaruuden muukalaisia, joista tunnetuimpia ovat Azathoth, Yog-Sothoth ja Nyarlathotep sekä erityisesti uponneessa R’lyehin kaupungissa asuva Cthulhu.Harms 1998, s. vii–viii. Pseudomytologia kehittyi ja muuttui Lovecraftin viimeisiin tarinoihin saakka. Myöhemmissä tarinoissaan Lovecraft selitti fiktiiviset jumalansa avaruudesta saapuneiksi vieraiksi elämänmuodoiksi.Joshi & Schultz 2001 (hakusana ”Necronomicon”).
Joshin ja Schultzin mukaan on vaikea sanoa, kuinka tosissaan Lovecraft suhtautui sepittämäänsä mytologiaan. Kirjeenvaihdossaan hän käytti humoristista ilmaisua ”cthulhuismi ja yog-sothoteria”. Frank Belknap Longille 1931 lähettämässään kirjeessä Lovecraft kuvaili Yog-Sothothia ”lapselliseksi luomukseksi”, jota hän oli kuitenkin käyttänyt, koska tosimaailman myytit olivat vieläkin lapsellisempia. Joshin ja Schultzin mukaan Lovecraft ei suoranaisesti kuvaa myyttisiä tapahtumia, vaan yliluonnollinen tulkinta on fiktion sisällä tapahtuva alkukantaisten ja taikauskoisten henkilöhahmojen väärinkäsitys. Lovecraft ei siten rakentanut mytologiaa vaan ”anti-mytologian”, joka tieteellisenä aikana oli ainoa mahdollinen tarusto.
Lovecraft näyttäisi pitäneen toisiinsa linkittyvien tarinoiden keskeisimpänä tekijänä niiden kuvitteellista Uuden-Englannin maantiedettä, josta hän käytti nimeä ”Arkham-sikermä” (the Arkham Cycle) tai ”Miskatonicin laakson myyttisikermä” (the Miskatonic Valley myth-cycle).
Lovecraftin piiri
pienois|pysty=0.7|Clark Ashton Smithin Azathothia esittävä pienoisveistos. Lovecraftin pääasiallinen julkaisukanava oli pulp-lehti Weird Tales.Wilson & Langford 1997. Hän oli aktiivisessa kirjeenvaihdossa muiden kioskikirjailijoiden kanssa.Harms 1998, s. ix. Monet heistä kirjoittivat juuri Weird Talesiin.Ashley 1997. Piirin jäsenet kävivät keskustelua kirjallisuudesta ja lukivat toistensa tekstejä. He alkoivat sijoittaa novelleihinsa viittauksia toistensa tuotantoon. Keskinäisillä viittauksilla luotiin muinaisuuden, kauhun ja aitouden tuntua. Viittaamisessa oli myös sisäpiirin vitsin aineksia.Dennis 1984, s. 74. Kyseessä oli mahdollisesti ensimmäinen kirjallinen ”jaettu universumi”.Nummelin 2016, s. 6.