Latvialaiset eli lätit () ovat Latviassa asuva etninen ryhmä. Siirtolaisuuden vuoksi latvialaisia asuu runsaasti myös muun muassa Pohjois-Amerikassa ja Länsi-Euroopassa. Latvialaiset puhuvat äidinkielenään latviaa, joka on balttilainen kieli. Monet latvialaiset puhuvat venäjää toisena kielenään, koska kielellä oli virallinen asema Latvian neuvostotasavallassa. Latvialaisten kulttuuriin on vaikuttanut se pitkä aika, jolloin he elivät saksalaisten ja venäläisten alaisuudessa. Puolalainen kulttuuri on myös jättänyt jälkensä etenkin Latgaleen, jossa katolisella uskolla on vahva asema. Muut latvialaiset ovat pääosin luterilaisia. Lisäksi pieni osa latvialaisista kuuluu ortodoksiseen kirkkoon.
Historia Kivikausi Ensimmäiset ihmiset tulivat Latviaan noin 10 500 vuotta sitten. Tältä ajalta on löydetty nuolenkärkiä, kaapimia ja erilaisia teräaseita. Ensimmäiset asukkaat elivät metsästyksellä ja keräilyllä. Erityisen tärkeä asema riistana oli peuralla.Mela ja Valba 2005, s. 4-7 Pohjois-Euroopan laajin tunnettu kivikautinen hautausalue on löydetty Mazsalacan kaupungin lähettyviltä Pohjois-Latviasta. Paikka on noin 7 000 vuotta vanha. Ilmaston lämmetessä metsien määrä lisääntyi ja riistalajien määrä kasvoi. Eniten metsästettiin hirveä, majavaa ja villisikaa. Ensimmäiset merkit kalastuksesta ovat peräisin mesoliitiselta kivikaudelta.Mela ja Valba 2005, s. 7-8 Neoliittisella kaudella Latviaan levisi niin sanottu Narvan kulttuuri. Myöhemmin alueelle tuli vielä kampakeraaminen kulttuuri ja myöhäisneoliittisella kaudella vielä venekirveskulttuuri. Kampakeraamisen kulttuurin myötä väestö kasvoi merkittävästi. Myöhäisneoliittiselta kaudelta on jälkiä laajamittaisesta sodankäynnistä eri yhteisöjen kesken. Löydöksiin ilmaantui sotakirves ja asutukset alettiin ympäröidä puunrungoista rakennetuilla suoja-aidoilla.Mela ja Valba 2005, s. 23-27
Varhaismetallikausi Varhaismetallikausi kattaa pronssikauden 3 500–2 500 vuotta sitten, sekä varhaisimman rautakauden 2 500–2 100 vuotta sitten. Näinä kausina alueelle levisivät pronssi- ja rautaesineet, mutta raaka-aineiden puuttuessa puiset ja luiset esineet säilyivät yleisinä. 2 200 vuotta sitten maanviljelystä ja karjankasvatuksesta tulivat tärkeimmät elinkeinot. Maanviljely kehittyi merkittävästi kaskeamisen myötä. Pronssikauden keskivaiheilla alettiin rakentaa linnavuoria eli linnoitettuja asutuksia, mikä viittaa olojen rauhattomuuteen. Linnavuorilta on löydetty merkkejä pronssin valmistuksesta. Sitä tuli oman tuotannon lisäksi myös Etelä- ja Keski-Euroopasta, mutta myös Skandinaviasta. 500-luvulla Latviaan levisivät rautaiset esineet.Mela ja Valba 2005, s. 30-37
Rautakausi 220px|thumb|vasen|Tērven mäkilinna. Rautakauden alussa on merkkejä väestön kasvamisesta edelleen. Kylissä asuvien määrä kasvoi ja toisaalta linnavuorissa asuvien määrä väheni. Myöhäisellä rautakaudella aloitettiin varsinaisten linnoitusten rakentaminen. Rautakaudella alkoivat vakiintua erilaiset pienet itsenäiset alueet, joilla oli omat johtajansa. Latvian erilaiset kulttuuriryhmät alkoivat muodostua varhaisella rautakaudella. Ne saatettiin erottaa toisistaan ennen historiallista aikaa lähinnä erilaisten hautatapojen perusteella. Vidzemen, Kuurinmaan ja Latgalen pohjoisosat olivat ilmeisesti itämerensuomalaisen väestön asuttamia, kun taas Väinäjoen eteläpuoli ja osa Latgalea oli balttien asuttamaa.Mela ja Valba 2005, s. 41-52 400–800-luvuilla Latvian alueella alettiin tuottaa laajemmassa mittakaavassa rautaesineitä. 500-luvulla maanviljelyksen käyttöön tuli aura. Metsästyksen ja kalastuksen tärkeys väheni huomattavasti ja ne muuttuivat sivuelinkeinoiksi. Väinäjoki toimi yhteydenpidossa Dneprin alueiden baltteihin, joiden alueelle alkoi levitä slaaveja. Kiinteät yhteydet olivat myös Viroon ja Itämeren kaakkoisrannikoille. 500-luvusta alkaen Latviaan tuli uusia asukkaita, jotka asettuivat asumaan itämerensuomalaisten alueelle Vidzemessä ja Latgalessa. Lisäksi kuurit työntyivät entistä pohjoisemmaksi Kuurinmaalla. Yhteisöjen välillä käydyt sodat lisääntyivät entisestään.Mela ja Valba 2005, s. 54-59 Myöhäisrautakaudella Latvian alueen asukkaat järjestyivät niin sanotuiksi muinaismaakunniksi, mikä oli korkein järjestäytymisen aste 1200-luvulle saakka. Alueiden johtajista käytettiin monissa lähteissä latinan kielistä nimitystä rex, eli kuningas. Maakuntia johti paikallisten mahtisukujen keskuudesta valittu vanhin.Alenius 2000, s. 24-27
Keskiaika 220px|thumb|oikea|Liivinmaan rahvaita piirroksessa 1500-luvulta. Saksalaisten kiinnostus Baltian alueeseen alkoi 1100-luvulla. Ensiksi saapuivat kauppiaat, mutta heidän perässään tulivat paikallisten käännyttämiseen tähtäävät papit ja munkit. Kauppiaat ja papit saapuivat aluksi Väinäjoen suulle ja sieltä sisämaahan liiviläisten alueelle. Koska liiviläiset kohdattiin ensimmäisenä yleistyi Liivinmaa termi tarkoittamaan myöhemmin koko aluetta. Riiasta tuli valloittajien keskus sen jälkeen kun se perustettiin vuonna 1201. Latvialaisten alistaminen kävi suhteessa esimerkiksi virolaisiin suhteellisen helposti. Latgalen itsenäiset maakunnat alistettiin 1210-luvulla. Kalparitaristo oli vuonna 1209 hyökännyt Latgallien merkittävimmän johtajan Visvaldisin kimppuun liittouduttuaan ensin usean alempiarvoisen paikallisen kanssa. Ritaristo tuhosi Visvaldsin linnan Jersikassa sekä sitä ympäröineen kaupungin. Albert von Buxhövden tarjosi Visvaldikselle mahdollisuutta ryhtyä vasalliksi, mihin tämä suostuikin. Visvald sai alueensa takaisin, mutta jo 1214 Albert pakotti tämän luopumaan niistä. Vuoden 1210 vaiheilla Albert kukisti Viestardsin johtamat semgallit, joista suuri osa pakeni Liettuaan. Vähitellen alistettiin myös kuurit. Kun latvialaiset oli kukistettu heitä käytettiin vielä itsenäisiä virolaisia vastaan. Latvialaisten ja muiden valloitettujen kansojen maat jaettiin Kalparitariston ja piispanistuimen kesken. 1400-luvulla otettiin käyttöön maaorjuus, kun kasvaneesta viljan hinnasta pyrittiin hyötymään mahdollisimman paljon. Liivinmaan sodan aikana ritarikunta hajosi, ja sen Latviassa omistamista alueista tuli osa Puola-Liettuaa, lukuun ottamatta vuonna 1561 perustettua Kuurinmaan herttuakuntaa, joka säilytti eriasteien itsemääräämisoikeuden vuoteen 1795 saakka.Mela ja Valba 2005, s. 64-67
Ruotsin vallan aika Ruotsi valloitti Latvian pohjoispuoliset osat Puolalta vuonna 1629. Puolan alaisuuteen jäi Kuurinmaan herttuakunta ja Latgallian voivodikunta. Vuosien sotimisen jälkeen 1620-luvulla Latviassa oli enää arviolta 200 000 asukasta, kun vielä 1500-luvulla asukkaita oli ollut arviolta 400 000. Ruotsin valloittamalla Liivinmaalla oli noin 50 000 latvialaista, Latgalessa suurin piirtein saman verran ja sodasta vähiten kärsineellä Kuurinmaalla noin 100 000. Eniten kuolleisuutta aiheuttivat ruttoepidemiat 1500-luvun lopussa ja 1600-luvun alussa. Taudit levisivät nopeasti sotapakolaisten mukana.Alenius 2000, s. 105-108 Ruotsin valtiovallalla oli enemmän sananvaltaa Liivinmaalla, kuin Ruotsiin vapaaehtoisesti liittyneessä Viron provinssissa. Ruotsin valtio heikensi saksalaisen aatelin valtaa alueella pyrkiessään liittämään alueen kiinteämmin Ruotsiin. Ruotsi alkoi läänittää Liivinmaan alueita muutamalle Ruotsalaiselle maaseutuaateliselle. Parilla kymmenellä ruotsalaisella oli lopulta hallussaan yli puolet Liivinmaan peltoalasta. Läänitystilat kuitenkin peruttiin 1680- ja 1690-lukujen aikana.Alenius 2000, s. 110-113 Vuosina 1695–97 Latviaan iskivät peräkkäin pahat katovuodet, minkä seurauksena jopa 20 % väestöstä kuoliMela ja Valba 2005, s. 69.
Venäjän vallan aika Latvia päätyi Venäjälle muiden Ruotsin Baltian omistuksien mukana suuren Pohjan sodan jälkeen Uudenkaupungin rauhassa. Liivinmaa ja Viro saivat säilyttää erikoisasemansa valtauksen jälkeenkin. Kuurinmaa joutui Venäjälle vuonna 1795. Vuonna 1817 Kuurinmaan maapäivillä päätettiin, että talonpojilla oli oikeus vapauteen ja maaorjuus lakkautettiin. Sama toistettiin Liivinmaalla vuonna 1819, mutta Latgalessa vasta vuonna 1861. Latvialaisten kansallisen heräämisen voidaan katsoa alkaneen 1850-luvulla Pietarissa ja Tartossa opiskelleiden keskuudessa. Latvialaiset hakivat tukea Baltian saksalaista ylimystöä vastaan Venäjän slavofiileistä, jotka päästyään valtaan rajoittivat kyllä saksalaisten erityisoikeuksia, mutta alkoivat myös tukahduttaa Latvian kansallista liikettä. 1800-luvun lopussa Latviaan kehittyi monia sosialistisia liikkeitä, joista monet bolševistuivat vuoden 1905 vallankumouksen jälkeen.Mela ja Valba 2005, s. 69-73
Ensimmäinen maailmansota ja itsenäisyys Ensimmäisen maailmansodan aikana Latvia joutui Saksan joukkojen miehittämäksi. Vuoteen 1915 mennessä he olivat valloittaneet alueet Väinäjoesta etelään ja vuoteen 1918 mennessä koko nykyisen Latvian alueen. Saksalaisten perääntyessä Latvian kansanneuvosto julisti maan itsenäiseksi 18. marraskuuta 1918. Itsenäisyysjulistusta seurasivat kuitenkin neuvostotasavallan julistus 14. marraskuuta samana vuonna ja puna-armeija valtasi koko Latvian. He perääntyivät kuitenkin vuonna 1919, mutta heitä seurasivat saksalaiset, jotka pystyttivät itselleen myönteisen hallituksen. Saksalaisvalloitusta seurasi niin sanottu Landeswehrin sota, jossa virolaiset ajoivat saksalaisjoukot Pohjois-Latviasta Riian edustalle. Sota päättyi ympärysvaltojen välittämään rauhaan. Itsenäisyyden jälkeen suoritettiin maareformi, jossa suurtilallisten maita jaettiin pientiloille.Mela ja Valba 2005, s. 77-81 Vuonna 1939 Neuvostoliitto sijoitti joukkojaan Latviaan muiden Baltian maiden ohella uhkavaatimuksen jälkeen. Nämä joukot suorittivat sittemmin Latvian miehityksen vuonna 1940.Mela ja Valba 2005, s. 87
Neuvostoaika Vuonna 1941 NKVD kokosi 15 500 latvialaista kaikista kansallisuuksista, joista suuri osa kyyditettiin Vorkutaan ja Krasnojarskiin. Saksa valtasi toisen maailmansodan yhteydessä Latvian vuoden 1941 aikana. Miehityksen aikana aloittivat toimintansa niin sanotut metsäveljet, jotka jatkoivat toimintaansa neuvostojoukkoja vastaan saksalaisten peräännyttyä suurimmasta osasta Latviaa vuonna 1944. Latvia menetti sotavuosina 20–25 % väestöstään.Mela ja Valba 2005, s. 91-94 Yli 200 000 oli paennut neuvostoterroria länteen. Latvialaisia meni muun muassa Ruotsiin, Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Isoon-Britanniaan ja Australiaan. Ulkolatvialaiset toimivat sittemmin aktiivisesti erilaisissa latvialaisissa organisaatioissa.Mela ja Valba 2005, s. 97-98 Vuonna 1945 pidätettiin taas 15 000 latvialaista ja niin sanottuihin suodatusleireihin joutui 50 000.Mela ja Valba 2005, s. 100 Pahempi karkotusaalto iski kuitenkin vuonna 1949, jolloin 140 000–190 000 latvialaista lähetettiin Siperiaan niin sanotuissa maaliskuun kyydityksissä. Samana vuonna aloitettiin maatilojen kollektivisointi. Neuvostoliitosta tulleen maahanmuuton takia latvialaisten osuus väheni heidän omassa maassaan 52 prosenttiin.Mela ja Valba 2005, s. 106-111
Itsenäinen Latvia Latvia itsenäistyi vuonna 1991. Venäläiset sotajoukot vetäytyivät maasta vuoteen 1994 mennessä. Heti itsenäistymisen jälkeen päätettiin, että Latvian uusiksi kansalaisiksi laskettiin ne, jotka olivat olleet 17. kesäkuuta 1940 Latvian kansalaisia, sekä heidän jälkeläisensä.Mela ja Valba 2005, s. 122-123 Ulkolatvialaisten kolmas polvi on käytännössä jo sulautunut ympäröivään kulttuuriin, mutta myös uutta maastamuuttoa on syntynyt, kun hyvin koulutetut latvialaiset ovat muuttaneet muualle parempien palkkojen perässä. Latvian liityttyä Euroopan unioniin vuonna 2003 maastamuutto helpottui entisestään.Mela ja Valba 2005, s. 130
Kulttuuri Perinteiset elinkeinot