Daakian sodat käytiin Rooman valtakunnan ja Daakian kuningaskunnan välillä vuosina 101–102 ja 105–106. Ensimmäisessä Daakian sodassa roomalaiset onnistuivat keisari Trajanuksen johdolla lyömään kuningas Decebaluksen johtamat daakialaiset ja solmimaan edullisen rauhansopimuksen. Toinen Daakian sota alkoi, kun Decebalus halusi kostaa ja hyökkäsi Rooman liittolaisten kimppuun, ja sen seurauksena roomalaiset valtasivat Daakian kokonaan ja liittivät sen Rooman provinssiksi. Sodan aikana ja Rooman miehityksen alla Daakian väestö ja kulttuuri katosivat täysin, ja maa annettiin muista Rooman provinsseista saapuneille siirtolaisille.
Osapuolet Rooman valtakunta Pääartikkelit: Rooman valtakunta, legioona Rooma oli ensimmäisen vuosisadan alkuun mennessä saavuttanut ne rajat, jotka pysyivät suunnilleen muuttumattomina monen vuosisadan ajan. Keisari Augustus oli suunnitellut valtaavansa Germaniassa Reinin itäpuoliset osat ja etenevänsä aina Elbelle asti. Myös Balkanin niemimaalla Tonavan ylitys oli suunnitelmissa, mutta kolmen roomalaisen legioonan menetys Teutoburgin taistelussa vuonna 9 jaa. sai Augustuksen perumaan kaikki laajennusaikeensa. Hän myös kehotti seuraajiaan tekemään samoin. Roomalaiset noudattivatkin Augustuksen tahtoa eivätkä tehneet merkittäviä aluevaltauksia ennen Daakian sotia, lukuun ottamatta keisari Claudiuksen Britannian valtausta vuonna 43.The Cambridge Ancient History s. 300–301 thumb|150px|Kuvassa olevalla miehellä on päällään lorica segmentata -levyhaarniska ja keisariajan gallialainen kypärä, joka suojasi hyvin niskaa ja kasvoja tavallisilta teräaseilta, mutta daakialaisten falx-miekka pystyi puhkaisemaan kypärän helposti.
Ensimmäisellä ja toisella vuosisadalla legioonalaiset olivat varustautuneet rautakypärillä, lorica segmentata -levyhaarniskalla tai lorica hamata -rengashaarniskalla sekä suurella suorakulmaisella scutum-kilvellä, joka suojasi hyvin viholliselta.Goldsworthy 1996 s. 209, 216 Aseistukseen kuului raskas heittokeihäs pilum, lyhyt miekka gladius sekä joskus myös tikari.
Legioonalaisten lisäksi Rooman armeijaan kuului suuri määrä apujoukkoja eli auxilia-osastoja, jotka koostuivat ulkomaalaisista sotilaista, Rooman liittolaisten sotaväestä. Auxilia-joukoilla oli tärkeä rooli roomalaisten sotatoimissa, sillä niitä oli usein saman verran kuin legioonalaisia, joskus jopa enemmänkin. Auxilia-joukkoja käytettiin muun muassa ratsuväkenä, jousimiehinä ja kevyenä jalkaväkenä, ja niillä oli joskus roomalaiset aseet ja haarniskat.Goldsworthy 1996 s. 17–19 Tosin usein auxilia-joukkojen annettiin pitää omat aseensa. Ensimmäisen vuosisadan puolivälistä alkaen roomalaisten oli ollut tapana käyttää auxilia-joukkoja aina etulinjassa säästääkseen legioonalaiset eli Rooman kansalaiset miestappioilta.Bennett s. 92
Daakia thumb|left|180px|Roomalainen legioonalainen taistelussa daakialaisen soturin kanssa, joka on aseistettu käyrällä kahden käden falx-miekalla. Pääartikkelit: Daakia, daakialaiset Daakialaiset olivat traakialainen kansa, joka asui muinaisessa Daakiassa Vähän-Aasian luoteispuolella, nykyisen Romanian alueella. Rikkaiden luonnonvarojen, kuten kulta- ja hopeakaivosten ansiosta daakialaiset olivat kehittyneempiä kuin läheiset germaani- tai kelttiheimot. Daakian maasto oli hyökkääjän kannalta erittäin vaikeakulkuista, ja daakialaiset olivat lisäksi rakentaneet linnakkeita turvaamaan valtakunnan rajoja.Bennett s. 85 Tärkeimmät niistä olivat Orăștie-vuoriston alueella sijainneet Costești, Blidaru, Piatra Rosie ja Sarmizegethusa.Rossi s. 220–225
Daakialaisista, kuten ei monista muistakaan barbaarikansoista, ollut vastusta roomalaisille avoimessa taistelussa, eikä daakialaisilla ollut pysyvää kenttäarmeijaa. Paikalliset heimopäälliköt ja ylimykset (pileati) rekrytoivat miehiä sotaväkeen tarvittaessa, ja lisäksi Daakian kuningas Decebalus pystyi kutsumaan liittolaisjoukkoja roksolaanien ja bastarnien parista.Goldsworthy 1996 s. 74 Roksolaanien ensiluokkaisten ratsuväkimiesten merkitys olikin suuri Daakian sodissa. Daakialaiset tapasivat värvätä myös Rooman armeijasta karanneita sotilaita, ja heidän armeijansa olikin usein koulutettu ja järjestetty Rooman mallin mukaan.Rossi s. 22
Daakialaissotilailla ei ollut erityistä univormua, vaan useimmat miehet taistelivat tavallisissa vaatteissa. Varusteina heillä oli yleensä soikea kilpi ja käyrää vesuria muistuttava ase (falx), jota viholliset erityisesti pelkäsivät. Sitä käytettiin viiltämiseen, ja se oli erittäin tehokas suojaamattomia ruumiinosia vastaan. Rintapanssareita ja kypäriä oli yleensä vain rikkaimmilla sotilailla. Daakialaiset tunnettiin hurjuudestaan. He kulkivat taisteluun sotatorven (carnyx) säestyksellä, ja torvensoittajaa seurasi Draco, erityinen daakialainen standaari.Bennett s. 85–86 Siinä oli suden pää ja pronssista tehty lohikäärmettä muistuttava ruumis, joka päättyi raidallisiin ja värikkäisiin vaatekappaleisiin. Se oli kiinnitetty puiseen varteen, ja kun dracoa pidettiin ilmassa, siitä lähti viheltävä ääni. Daakialaiset käyttivät myös roomalaisilta kaapattuja aseita ja varusteita.
Taustaa Burebista oli noussut Daakian kuninkaaksi vuonna 82 eaa. Hän oli yhdistänyt alueen heimot voimakkaaksi valtioksi,MacKendrick s. 52 joka huolestutti roomalaisia. Daakialaiset olivat usean vuosikymmenen ajan tehneet hyökkäyksiä Tonavan yli. Lisäksi he olivat hyökänneet Olbiaan, joka oli kreikkalainen enklaavi Krimillä, ja hyökkäys Makedoniaankin oli mahdollinen. Julius Caesar oli suunnitellut hyökkäystä Burebistan valtakuntaa vastaan, mutta suunnitelma raukesi molempien miesten kuolemaan vuonna 44 eaa. Seuraavina vuosina Daakian kuningaskunta hajosi heikon johtajuuden ja useiden vallantavoittelijoiden takia. Marcus Licinius Crassus valtasi Tonavan etelänpuoleiset osat vuonna 27 eaa., ja vuoteen 7 eaa. mennessä Daakian alue oli pienentynyt huomattavasti. Vaikka daakialaisilla oli nyt vain noin 40 000 soturia entisten 200 000:n sijasta, he olivat yhä vakava uhka roomalaisille. Talvella 10 eaa. daakialaiset hyökkäsivät jäätyneen Tonavan yli Moesiaan. Hyökkäys pystyttiin vain vaivoin torjumaan, eivätkä edes rajalle rakennetut rajalinnakkeet pystyneet estämään ryöstöretkiä.Bennett s. 86
Domitianuksen Daakian sodat pienoiskuva|Trajanus
Burebistan kuoleman jälkeen daakialaiset eivät saaneet yhtä vahvaa johtajaa moneen vuosikymmeneen. Tilanne muuttui lopulta ensimmäisen vuosisadan jaa. lopulla, kun Daakian kuninkaaksi nousi Diurpaneus. Hän alkoi heti koota voimakasta armeijaa ja oli myös innokas värväämään Rooman armeijan karkureita. Lopulta hän alisti naapuriheimot, kuten sarmaatit ja bastarnit, valtaansa. Roomalaisen historioitsijan Dio Cassiuksen mukaan Diurpaneus ymmärsi sodan luonteen ja oli erittäin taitava sodankävijä.Goldsworthy 2006 s. 386–387
Seuraavina vuosina daakialaiset jatkoivat taas hyökkäyksiään Tonavan yli. Vuonna 85 Moesian maaherra Gaius Oppius Sabinus kuoli taistelussa daakialaisia vastaan, ja vain keisari Domitianuksen nopea reaktio esti provinssin menettämisen daakialaisille. Keisari tekikin seuraavina vuosina useita menestyksekkäitä vastahyökkäyksiä, mutta hän joutui pian lähtemään Roomaan ja jättämän armeijan komennon pretoriaaniprefekti Cornelius Fuscukselle vuonna 86 tai 87. Fuscus sai kuitenkin surmansa Tapaessa, missä daakialaiset saivat roomalaisen legioonan väijytykseen, tuhosivat sen täysin ja kaappasivat sen tunnuksen.Yleisen käsityksen mukaan kyseinen legioona oli Legio V Alaudae, mutta joidenkin historioitsijoiden mukaan tuo legioona tuhoutui jo Bataavien kapinan aikana vuosina 69–70 eikä siis voinut osallistua Fuscuksen sotaretkeen. Jones s. 138–139 Taistelun jälkeen Diurpaneus vaihtoi nimensä Decebalukseksi, joka tarkoitti rohkeaa.
Kostaakseen Fuscuksen kärsimän tappion Domitianus alkoi valmistella uutta sotaretkeä seuraavalle vuodelle. Joukkoja jouduttiin ottamaan muualta Rooman raja-alueilta, muun muassa Britanniasta, josta irrotettiin Legio II Adiutrix. Moesia uudelleenorganisoitiin ja jaettiin kahdeksi uudeksi provinssiksi, Moesia Superioriksi ja Moesia Inferioriksi. Vuoden 88 sotaretkeen otti osaa yhteensä kuusi legioonaa. Domitianus joutui kuitenkin pian lähtemään takaisin Roomaan, koska huhut kertoivat juonitteluista keisaria kohtaan. Hän jätti Lucius Tettius Julianuksen armeijan ja sotaretken johtoon. Julianus menestyi hyvin ja voittikin daakialaiset seuraavana vuonna Tapaessa, mutta syksyn ja talven tulo esti häntä jatkamasta sotaretkeä. Seuraavaksi Germania Superiorin maaherra Lucius Antonius Saturninus kapinoi Domitianusta vastaan, ja lisäksi tilanne paheni yhä Tonavalla, missä markomannien ja kvadien germaaniheimot olivat alkaneet käyttäytyä vihamielisesti roomalaisia kohtaan. Domitianuksen oli lopulta pakko solmia rauha daakialaisten kanssa Roomalle epäedullisin ehdoin.Bennett s. 29–31, 86–87
Daakia oli virallisesti Rooman vasalli, ja se sai vuosittain suuria summia rahaa Roomalta. Rauhanehtoihin kuului myös, että roomalaisten piti lähettää eri alojen käsityöläisiä Daakian pääkaupunkiin Sarmizegethusaan. Lisäksi daakialaiset saivat sotilaallisia neuvonantajia, joiden johdolla he rakensivat muun muassa erilaisia sotakoneita. Pian Daakiasta ja sen kuninkaasta Decebaluksesta tuli yhdistävä voima kaikille, jotka vastustivat Rooman kasvavaa valtaa, ja daakialaiset solmivat liiton muun muassa sarmaattiheimo roksolaanien kanssa. Daakialaiset uskoivat, että roomalaiset eivät uskaltaisi tulla armeijoineen Karpaattien yli.
Ensimmäinen Daakian sota Alkuvalmistelut thumb|350px|Ensimmäisen Daakian sodan kartta. Keisari Nervan adoptoima sotapäällikkö Marcus Ulpius Trajanus nousi keisariksi adoptioisänsä kuoleman jälkeen tammikuussa 98. Hän oli luultavasti alkanut suunnitella Daakian sotaa jo ensimmäisenä keisarivuotenaan, ja ilmeisesti hän halusi nöyryyttää daakialaisia, jotka olivat tulleet entistä röyhkeämmiksi roomalaisia kohtaan. Hän oli luultavasti myös sitä mieltä, että Tonavaa seuraava raja ei ollutkaan niin edullinen kuin saattoi luulla. Lisäksi sotilaallinen voitto auttaisi häntä vakiinnuttamaan valta-asemansa. Trajanus piti luultavasti daakialaisia ja kuningas Decebalusta uhkana Tonavan provinsseille. Pienikin daakialaisten menestys saattoi provosoida lännessä germaaneja tai idässä parthialaisia hyökkäämään Roomaa vastaan.Schmitz s. 7–8
Daakian sota alkoi maaliskuussa vuonna 101. Sodan tarkoitus ei ilmeisestikään ollut vallata Daakiaa vaan palauttaa Rooman arvovalta; kyseessä oli siis eräänlainen kostoretki. Tätä kuvaa se, että ennen sotaretkeä lyödyissä rahoissa sodan jumala Marsista käytettiin nimeä Mars Ultor (Koston Mars). Trajanus oli valmistautunut hyökkäykseen nimittämällä Daakian läheisten provinssien johtoon kokeneita kenraaleja, joihin hän saattoi luottaa. Trajanus itse lähti Roomasta 25. maaliskuuta arvaaliveljien rukouksien saattelemana. Hän otti sotaretkelle mukaan pretoriaanikaartin, toisen pretoriaaniprefekteistään ja useita kenraaleja, jotka olivat johtaneet joukkoja jo Domitianuksen daakialaisodassa. Kun keisarin saattue pääsi Tonavalle, sinne oli kerääntynyt jo yhdeksän legioonaa ja 90 auxilia-yksikköä. Legioonalaisia ja auxilia-joukkoja oli yhteensä yli 55 000. Paikalla oli myös Rooman klienttivaltioiden joukkoja. Trajanuksen Daakian sotaretkeen otti osaa muun muassa palmyralaisia, brittejä ja maureja. Joukkoja oli yhteensä noin 100 000. Trajanuksen armeija oli suurin, minkä Rooma oli koskaan koonnut yhtä sotaa varten.Bennett s. 88–89
Tonavan ylitys thumb|300px|Legioonalaiset ja pretoriaanikaartin sotilaat ylittämässä Tonavaa ponttonisillalla. Trajanus määräsi Tonavan yli rakennettavaksi suuren ponttonisillan, jota pitkin joukot pystyivät ylittämään joen ja armeijaa voitaisiin myös huoltaa. Siltoja oli tärkeää suojella, jotteivat roomalaiset joutuisi eristyksiin Moesiassa olevista tukikohdista. Roomalaiset hakkasivat myös joen vartta reunustavaan kallioon teitä ja levensivät niitä puusilloilla, jotta Rooman laivasto voisi helposti huoltaa joukkoja joelta käsin.Rossi s. 24–32