pienoiskuva|Charles Ponzi, 1920 Carlo Ponzi (3. maaliskuuta 1882 – 18. tammikuuta 1949) oli italialainen huijari. Ponzi muutti Yhdysvaltoihin Italiasta vuonna 1903, ja silloin hänestä tuli yksi kuuluisimmista huijareista Amerikan historiassa. Hänet tunnetaan myös nimillä Charles Ponei, Charles P. Bianchi ja Carl Ponzi. Totuutta Charles Ponzin elämästä on vaikea saada selville, koska hänellä oli taipumuksena sepitellä tarinoita ja kaunistella tosiasioita. Vaikka monet ihmiset eivät ole kuulleet mitään itsestään Ponzista, niin termi ”Ponzi-huijaus” on laajalti tunnettu nimitys nopeaa rikastumista lupaavalle petolliselle järjestelmälle. Hämäläinen, K.: Rikos ja rahastus, 2022, s. 48
Varhainen elämä Ponzi syntyi vuonna 1882 Lugon kaupungissa Ravennan maakunnassa ja sai nimekseen Carlo Ponzi.Nars 2009, s. 114 Eräät lähteet määrittävät hänen syntymäpaikakseen Parman, missä hän asui teini-ikäisenä. Ponzi työskenteli nuoruudessaan postimiehenä ja pääsi opiskelemaan Rooman yliopistoon La Sapienzaan.
Opinnot eivät päässeet alkua pidemmälle, sillä Ponzi ystävystyi ryhmään nuoria, joita opiskelu ei kiinnostanut. Hänen uudet ystävänsä pitivät yliopistoa ”neljän vuoden lomana”. Ponzi seurasi heitä lähiseudun baareihin, kahviloihin ja oopperaan. Yliopisto-opinnot jäivät lopulta kesken rahapulan vuoksi. Ponzin setä ehdotti hänelle töihin menoa, mutta tämä kieltäytyi vedoten olevansa herrasmies. Sen jälkeen setä kertoi Ponzille, että Yhdysvaltoihin muuttaa paljon nuoria italialaisia, jotka asetuttuaan maahan pääsevät hyviin ansioihin. Tämä herätti Ponzin kiinnostuksen. Hän osti matkalipun ja matkusti S/S. Vancouverilla Bostoniin. Hämäläinen, K.: Rikos ja rahastus, 2022, s. 49
Saapuminen Amerikkaan Omien sanojensa mukaan Ponzi saapui Yhdysvaltoihin vuonna 1903 taskussaan kaksi dollaria ja viisikymmentä senttiä. Kaikki muut säästönsä hän oli menettänyt laivalla uhkapeleissä. Englannin kielen Ponzi oppi nopeasti, ja hän teki seuraavat vuodet sekalaisia töitä Yhdysvaltain itärannikolla. Ponzi sai lopulta pysyvämmän työpaikan tiskaajana ravintolassa, jossa hän joutui myös nukkumaan asunnottomuuden takia. Työpaikallaan hänet ylennettiin tarjoilijaksi, mutta erotettiin epärehellisyyden ja varkauksien vuoksi.
Ponzi muutti vuonna 1907 Montrealiin, Kanadaan. Hän sai työpaikan kassa-apulaisena juuri avattuun pankkiin nimeltä Banco Zarossi, jonka oli perustanut Luigi ”Louis” Zarossi palvellakseen kaupunkiin tulvivaa italialaisten maahanmuuttajien joukkoa. Zarossi maksoi kuuden prosentin korkoa, mikä oli tuplasti muiden pankkien yleisen korkotason, ja hänen pankkinsa kasvoi nopeasti tämän tuloksena. Ponzi sai selville, että pankki oli vakavissa taloudellisissa vaikeuksissa kannattamattomien kiinteistölainojen vuoksi. Zarossi ei rahoittanut korkomaksujaan sijoituksista saamillaan voitoilla, vaan uusien asiakkaiden tallettamista varoista. Pankki kaatui lopulta, ja Zarossi pakeni Meksikoon mukanaan suuri osa pankin varoja. Hämäläinen, K.: Rikos ja rahastus, 2022, s. 50
Ponzi jäi Montrealiin ja asui jonkin aikaa Zarossin kotona auttaen miehen jälkeensä jättämää perhettä, samalla kun hän suunnitteli paluuta Yhdysvaltoihin ja uutta alkua. Ponzi oli kuitenkin varaton, ja suunnitelma paluusta tuntui mahdottomalta. Hän meni eräänä päivänä sisään erään Zarossin entisen asiakkaan toimistoon, ja kun ei tavannut siellä ketään, hän väärensi itselleen sekin, jonka arvo oli 423,58 Yhdysvaltain dollaria. Poliisi kiinnitti huomionsa Ponzin lisääntyneisiin menoihin ja tuhlailevaan elämäntyyliin pian väärennyksen jälkeen. Poliisin tiedustellessa asiasta Ponzi tunnusti välittömästi syyllisyytensä, ja hänet tuomittiin kavalluksesta kolmeksi vuodeksi quebeciläiseen vankilaan. Sen sijaan, että olisi kertonut äidilleen totuuden vaiheistaan, hän lähetti tälle kirjeen, missä väitti löytäneensä työpaikan erään vanginvartijan ”erityisavustajana”. Tähän tarinaan ei ole täysin luottaminen, sillä jos Ponzin oli valittava totuuden ja hyvän tarinan välillä, hän valitsi hyvän tarinan.
Päästyään vapaaksi vankilasta vuonna 1911 hän päätti palata Yhdysvaltoihin. Hän jäi kuitenkin kiinni italialaisten laittomien siirtolaisten salakuljetuksesta rajan ylitse, ja hänet tuomittiin tällä kertaa kahdeksi vuodeksi atlantalaiseen vankilaan. Siellä hänestä tuli erään vartijan tulkki. Vartijalla oli tapana varastaa kuuluisan gangsterin, Ignazio ”the Wolf” Lupon kirjeitä. Ponzista tuli Lupon ystävä. Roolimallinaan Ponzi piti kuitenkin erästä toista vankia, Charles Morsea. Morse huijasi lääkäreitä väittäen, että oli tekemässä kuolemaa, ja sai heiltä vapautuspäätöksen. Sairautensa oireet hän sai aikaan syömällä saippuavaahtoa.
Vapauduttuaan vankilasta Ponzi suuntasi takaisin Bostoniin. Siellä hän tapasi tulevan puolisonsa, italialaisen Rose Gneccon. Ponzi ei kertonut Gneccolle vuosistaan vankilassa, mutta Ponzin äiti ilmoitti asiasta lähettämässään kirjeessä, missä kertoi poikansa menneisyydestä. Gnecco päätti kuitenkin pysyä Ponzin rinnalla. Pari meni naimisiin vuonna 1918.
Ponzi-huijaus
Ponzi työskenteli lukuisissa yrityksissä ennen kuin sai idean, että luotaisiin yritysluettelo, josta yritykset ostaisivat itsellen mainostilaa. Muut kehittivät samaa ideaa eteenpäin Ponzista tietämättöminä, ja se tunnetaan nimellä ”Keltaiset Sivut”. Idean toteuttamista varten hän perusti yrityksen "The Bostonian Advertising & Publishing Company", jota julkaisi "Traders Guide" -nimistä lehteä. Ponzi ei kyennyt myymään ideaa eteenpäin ja hänen yrityksensä kaatui. Hämäläinen, K.: Rikos ja rahastus, 2022, s. 52
Ponzi sai muutaman viikon kuluttua kirjeen eräältä yritykseltä Espanjasta. Kirjeen sisällä oli kansainvälinen postin palautuskuponki (IRC), jollaista Ponzi ei ollut aiemmin nähnyt. Tutkittuaan kuponkia hän huomasi järjestelmässä heikkouden, joka voisi mahdollistaa rahan ansaitsemisen kuponkien avulla. Hämäläinen, K.: Rikos ja rahastus, 2022, s. 52-53
Postin palautuskuponkien tarkoituksena oli mahdollistaa asiakkaalle kupongin lähettäminen toiseen maahan vastauspyynnön kera niin, että kuponki voitaisiin käyttää maksuna vastauksen postittamiseen. Jos postitus olisi tapahtunut saman maan sisällä, palautuskirjeen mukana olisi lähetetty postimerkkejä, mutta yhden maan viralliset postimerkit eivät kelvanneet maksuksi toisessa maassa. IRC oli hinnoiteltu lähettäjämaan postimaksujen mukaan, mutta se voitiin vaihtaa vastaanottajamaan postimerkkeihin, jotka riittäisivät lähetyksen postimaksuksi. Näin lähetysmaassa oli maksettu vähemmän kuin mitä vastaanottajamaassa saatiin postimerkeistä, kun ne muutettiin siellä rahaksi vastauslähetyksen lähettämisen sijasta. Erotus oli voittoa, kun siitä vähennettiin toiminnan kulut.
Inflaatio oli vähentänyt Italian postimaksujen hintoja ensimmäisen maailmansodan jälkeen, kun ne laskettiin Yhdysvaltojen dollareissa. Näin IRC voitiin ostaa halvalla Italiasta, ja se voitiin vaihtaa Yhdysvalloissa postimerkkeihin suuremmasta arvosta. Systeemi toimi näin: lähetä rahaa ulkomaille, pistä asiamiehet ostamaan siellä IRC-kuponkeja, lähetä IRC:t Yhdysvaltoihin, lunasta IRC:llä postimerkkejä suuremmalla arvolla kuin mitä oli maksettu lähettäjämaassa ja myy postimerkit voitolla. Ponzi väitti, että nettovoitto liiketoiminnasta olisi ylittänyt jopa 400 %. Tämä oli eräänlainen arbitraasi, missä ostettiin halvalla ja myytiin kalliilla, mikä ei ole laitonta.
Ponzi esitteli ideansa Bostonin varakkaille, mutta se ei herättänyt mielenkiintoa. Hän yritti saada alkupääoman viemällä panttilainaamoon vaimonsa sormukset ja taskukellonsa, joiden arvoksi määriteltiin 520 dollaria. Hän yritti vakuutella liikeideansa tuottavuutta myös panttilainaamon johtajalle, joka ei kuitenkaan lämmennyt. Hän oli kuullut asiakkailtaan paljon tarinoita pian perustettavista tuottoisista liikeyrityksistä. Hämäläinen, K.: Rikos ja rahastus, 2022, s. 55
Ponzi pyysi ystäviään ja tuttaviaan tukemaan keksimäänsä järjestelmää. Hän tarjosi 50 %:n tuottoa 45 päivän sijoitukselle. Hän selitti, että postikupongeista saatavat suuret palautukset tekivät sellaiset voitot helpoiksi saavuttaa. Hän perusti oman yrityksen nimellä the "The Securities Exchange Company" joulukuussa 1919, jonka nimissä hän markkinoi järjestelmää.
Ensimmäiset sijoittajat tekivät sijoituksia Ponzin järjestelmään ja saivat luvatut voitot. Sana levisi ja sijoituksia alkoi tulla yhä nopeammin. Ponzi palkkasi asiamiehiä ja maksoi runsaita palkkioita jokaisesta dollarista, jonka he toivat sisään järjestelmään. Helmikuuhun 1920 mennessä Ponzin saamat varat olivat 5 000 USD.
Maaliskuuhun mennessä hän oli saanut 30 000 USD. Toiminta uhkasi räjähtää käsiin, ja Ponzi palkkasi asiamiehiä ottamaan vastaan uusia sijoituksia kaikkialta Uudesta Englannista ja New Jerseystä. Sijoittajille maksettiin suuria korkoja, mikä rohkaisi yhä uusia sijoittajia tekemään sijoituksia.
Ponzi ryhtyi ostamaan Hanover Trustin osakkeita. Hän oli pyytänyt aikaisemmin pankista lainaa, mutta pankki ei ollut pitänyt häntä luottokelpoisena. Hän alkoi tutustua pankin italialaistaustaisiin osakkaisiin, joille tarjosi lainoja. Toimimalla heidän sijoitusneuvojananaan hän sai heidät vaikutusvaltansa piiriin. Hän myös alkoi keskittää kaikki talletuksensa Hanover Trustiin ja oli pian sen suurasiakas. Ponzin liiketoimet heiluttivat pankin tasetta, varsinkin kun monet hänen asiakkaansa nostivat pankista varojaan laittaakseen ne Ponzin tarjoamiin sijoituksiin. Hämäläinen, K.: Rikos ja rahastus, 2022, s. 63
Kun Hanover Trust päätti antaa osakeannin, Ponzi ilmoitti ostavansa kaikki antiin tulleet osakkeet. Pankki kieltäytyi, sillä Ponzista olisi tullut pankin enemmistöosakas. Kun Ponzi ei saanut tahtoaan läpi, hän uhkasi lopettaa asiakkuutensa pankissa. Sovitteluratkaisuna päädyttiin siihen, että Ponzi sai ostaa 1 500 kappaletta antiin tulleista 2 000 osakkeesta. Loput osakkeet menivät Ponzin vaikutuspiirissä olleille.
Ponzi oli koonnut useita miljoonia dollareita sijoituksina heinäkuuhun 1920 mennessä. Ihmiset kiinnittivät kotejaan Ponzin tarjoamia sijoituksia vastaan ja sijoittivat elinikäiset säästönsä järjestelmään. Useimmat eivät nostaneet voittojaan, vaan sijoittivat ne edelleen suurempien voittojen toivossa.
Vaikka Ponzi toi järjestelmään rahaa uskomatonta vauhtia, olisi yksinkertainen taloudellinen analyysi osoittanut, että toimintaa harjoitettiin suurilla tappioilla. Niin kauan kuin rahaa virtasi sisään, aiemmille sijoittajille voitiin maksaa uusien sijoittajien rahoilla, mutta luvatuista koroista ja voitoista oli kehittymässä valtavat velat.
Ponzi eli ylellistä elämää. Hän osti kartanon, jossa oli ilmastointi ja lämmitettävä uima-allas. Hän toi äitinsä Italiasta Yhdysvaltoihin ensimmäisen luokan sviitissä valtamerihöyrylaivalla. Hän oli sankari italialaisten yhteisössä ja häntä ylistettiin, minne vain hän menikin.
Epäilykset heräävät Ponzi oli ostanut huonekaluja luotolla silloin, kun hänellä ei ollut vielä varaa maksaa. Myyjä haastoi Ponzin oikeuteen saadakseen rahansa. Kanne ei tuottanut tulosta. Se herätti kuitenkin huomiota ja kysymyksen, miten Ponzista oli tullut miljonääri niin lyhyessä ajassa. Ponzin yhtiössä (the Securities Exchange Company) tapahtui joukkopako, kun monet sijoittajat päättivät vetäytyä.
Ponzi maksoi kaikille rahojaan vaatineille, ja joukkopako pysähtyi. Boston Post julkaisi myönteisen artikkelin Ponzista ja hänen järjestelmästään 24. heinäkuuta 1920, minkä jälkeen ennätysmäärä uusia sijoittajia sijoitti hänen yritykseensä. Hän sai uusia sijoituksia noin 250 000 USD päivässä. Ponzista oli tullut lehdistön suosikki, koska hän oli palkannut lehden toimittajan hoitamaan julkisuuskuvaansa.