Ensimmäiset jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut järjestettiin vuonna 1930 Uruguayssa. Ensimmäisen maailmanmestaruuden voitti kisaisäntä Uruguayn maajoukkue, kun se kaatoi loppuottelussa Argentiinan maalein 4–2. Kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA oli päättänyt myöntää MM-kilpailut Uruguayn järjestettäväksi, sillä maa oli voittanut kaksi edellistä jalkapallon olympiaturnausta ja maan kansallinen liitto oli myös valmis maksamaan kustannukset.

Ensimmäiset jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut ovat olleet ainoat kisat, joihin ei ole järjestetty karsintoja, vaan osallistuvat joukkueet kutsuttiin. Monet Euroopan parhaista maista eivät olleet kiinnostuneita lähtemään pitkälle merimatkalle Atlantin yli, eivätkä monet seurat halunneet päästää parhaita pelaajiaan kahden kuukauden Etelä-Amerikan-matkalle. Mukaan saatiin houkuteltua neljä eurooppalaista joukkuetta. Turnaukseen osallistui lopulta 13 joukkuetta, joista suurin osa tuli Etelä-Amerikasta. Joukkueet arvottiin neljään lohkoon, joiden voittajat etenivät välieriin.

Historiallinen avausottelu pelattiin 13. heinäkuuta 1930 Ranskan ja Meksikon välillä. Ranska voitti ottelun maalein 4–1. MM-kisahistorian ensimmäisen maalin viimeisteli ranskalainen Lucien Laurent. Yhdysvaltain ja Paraguayn välisessä ottelussa nähtiin MM-historian ensimmäinen hattutemppu, kun Yhdysvaltain Bert Patenaude teki joukkueensa kaikki maalit. Turnauksen välierissä pelasivat Argentiina, Jugoslavia, Uruguay ja Yhdysvallat. Kumpikin välieräkamppailu päättyi lukemiin 6–1, kun Argentiina voitti Yhdysvallat ja Uruguay Jugoslavian. Loppuottelu pelattiin 30. heinäkuuta pääkaupunki Montevideossa, Estadio Centenariolla. Johtoasema vaihteli ottelussa ja tauolle mentiin Argentiinan 1–2-johdossa, mutta koko ottelu päättyi lopulta isäntäjoukkue Uruguayn 4–2-voittoon. FIFAn puheenjohtaja ja MM-kilpailujen tärkeä taustahahmo Jules Rimet luovutti turnauksen voittajalle maailmanmestaruuspokaalin, joka myöhemmin nimettiin hänen mukaansa Jules Rimet -pokaaliksi.

Järjestelyt Olympialaisten jalkapallo oli ollut menestys, minkä takia FIFAssa heräsi toive jalkapallon maailmanmestaruuskilpailuista. FIFA:n ranskalaisen puheenjohtajan puheenjohtajan Jules Rimet’n johtama komitea perehtyi asiaan, ja Rimet’tä tuki Ranskan jalkapalloliiton pääsihteeri Henri Delaunay.

FIFAn hallinnoimien jalkapallon maailmanmestaruuskilpailujen järjestämisestä päätettiin toukokuussa 1928 Amsterdamissa pidetyssä kokouksessa. Isäntämaiksi halusivat Unkari, Ruotsi, Italia, Alankomaat, Espanja ja Uruguay. Uruguay oli alusta alkaen suurin suosikki isäntämaaksi, sillä maa oli voittanut jalkapallon edelliset olympiaturnaukset 1924 ja 1928. Ratkaisevinta kuitenkin oli, että Uruguayn kansallinen liitto oli valmis kattamaan kaikki kulut, mukaan lukien joukkueiden matka- ja majoituskustannukset. Lisäksi maan liitto lupautui vastaamaan mahdollisista taloudellisista tappioista, kun taas mahdollinen voitto oli määrä jakaa. FIFAn kongressi päätti vuonna 1929 Barcelonassa myöntää MM-kilpailut Uruguayn järjestettäväksi. Muut hakijamaat myös vetivät hakemuksensa pois.

Suuri lama koetteli eurooppalaisia valtioita 1920–1930-lukujen taitteessa, minkä takia monet Euroopan maat eivät halunneet lähettää joukkuetta Uruguayn kisohin. Euroopan ja Uruguayn välissä oli myös pitkä höyrylaivamatka Atlantin yli, minkä vuoksi monet seurat olisivat joutuneet luopumaan huippupelaajistaan kahdeksi kuukaudeksi. Tähän eivät eurooppalaiset liitot olleet valmiita. Ja vaikka Uruguayssa oli korkeampi elintaso kuin suuressa osassa Eurooppaa, pientä Etelä-Amerikan valtiota vieroksuttiin, vaikka maa oli kaksinkertainen olympiavoittaja. Näin ollen yhä useampi Euroopan maa jättäytyi kisoista pois.

Joillekin maille oli tärkeää myös ammattilaiskysymys. Ruotsi, Tanska ja Saksa jäivät pois kisoista, sillä maiden liitot olivat tiukasti amatöörihenkisiä eivätkä halunneet olla tekemisissä ammattilaisjalkapalloilijoiden kanssa. Tammikuussa 1930 yksikään eurooppalainen maa ei vielä ollut ilmoittautunut haluavansa osallistua kisoihin. Tästä suivaantuneet eteläamerikkalaiset uhkasivat erota FIFAsta.

pienois|Eurooppalaisjoukkueet matkasivat Atlantin yli Conte Verde -valtameriristeilijällä. Jules Rimet oli ottanut asiakseen saada eurooppalaisia joukkueita mukaan. Ehkä helpointa hänen oli saada houkuteltua mukaan Romanian joukkue, sillä maan kuningas Kaarle II suhtautui urheiluun intohimoisesti, ja hän valitsi henkilökohtaisesti maan joukkueen pelaajat Uruguayn kisoihin. Romanian joukkueen kokoaminen ja kisoihin valmistautumisaika jäi lyhyeksi, sillä kuningas nousi valtaistuimelle vain 35 päivää ennen kisojen alkua. Monet maan pelaajista työskentelivät kotimaassaan englantilaiselle öljy-yhtiölle, joka kieltäytyi antamasta työntekijöilleen vapaata turnauksen ajaksi. Kaarle uhkasi yhtiötä tehtaan sulkemisella, mikäli pelaajat eivät pääsisi kisoihin, jolloin yhtiö taipui päästämään heidät matkaan.

Ensimmäisenä eurooppalaisena maana kisoihin lupautui lähtemään Belgia, mistä oli kiittäminen FIFAn belgialaista varapresidenttiä Rodolphe Seeldrayersia. Jules Rimet’n helpotukseksi myös hänen kotimaansa liitto taipui MM-kilpailuihin osallistumiselle ja Ranska osallistui kisoihin. Neljäs eurooppalainen valtio kisoissa oli Jugoslavia. Jugoslavian joukkue koostui ainoastaan serbeistä, sillä maan kroaattipelaajat eivät suostuneet edustamaan Jugoslaviaa. Euroopassa MM-kisojen seuraaminen ei saavuttanut suurta kiinnostusta, sillä kisoihin osallistuneet eurooppalaismaat eivät edustaneet maanosan parhaimmistoa. Kisäjärjestäjille vain neljän eurooppalaisen maan osanotto oli suuri pettymys, minkä johdosta Uruguay päätti boikotoida Italian vuoden 1934 MM-turnausta. On ollut pitkällinen kiistelynaihe, miten MM-turnaus olisi edennyt, jos Euroopan parhaimpiin lukeutuneet maat olisivat olleet mukana.

Etelä-Amerikan maista kisoihin osallistuivat isäntämaa Uruguayn lisäksi Argentiina, Brasilia, Bolivia, Chile ja Peru. Pohjois- ja Keski-Amerikasta kisoihin osallistuivat Meksiko ja Yhdysvallat. Afrikasta turnaukseen ei tullut yhtään maata. Alun perin Egyptin oli määrä osallistua, mutta joukkue myöhästyi Marseillesta lähteneestä postilaivasta, jolla Jugoslavian joukkue matkusti kisoihin. Ranskan, Belgian ja Romanian joukkueet matkustivat Montevideoon Genovasta lähteneellä Conte Verde -laivalla. Rio de Janeirossa kyytiin otettiin myös Brasilian joukkue. Eurooppalaisjoukkueiden laivamatka Atlantin yli kesti kaksi viikkoa. Atlantin ylittävät lennot olivat ensimmäisen MM-turnauksen aikaan kalliita, ja joukkueet säästivät rahaa matkustaessaan yhdessä. Mukana laivassa oli MM-turnauksen alullepanija ja FIFAn puheenjohtaja Jules Rimet. Mukanaan hänellä oli turnauksen voittajalle jaettava pokaali, joka myöhemmin nimettiin hänen mukaansa. Conte Verden lähtiessä Genovasta 20. kesäkuuta mukana oli vain Romanian joukkue. Ranskalaiset nousivat laivaan Villefranche-sur-Meristä ja belgialaiset Barcelonasta. Conte Verde saapui Montevideoon 4. heinäkuuta, yhdeksän päivää ennen turnauksen alkua. Yhdysvaltain ja Meksikon joukkueet matkustivat Montevideoon puolestaan SS Munargo -laivalla. Meksikolaisille matka oli pitkä, sillä he joutuivat matkustamaan ensin laivan lähtösatamaan New Yorkiin.

Stadionit MM-kilpailujen kaikki pelipaikat sijaitsivat Uruguayn pääkaupungissa Montevideossa. Kisojen päänäyttämö oli niitä varten rakennettu Estadio Centenario, jonka avajaisia vietettiin kisojen aikana. Stadionia ei saatu valmiiksi kisojen alkuun mennessä, sillä kolme kuukautta jatkuneet sateet hidastivat rakentamista. Stadionin kapasiteetin piti olla yli 100 000 katsojaa, mutta rahan- ja ajanpuutteen vuoksi sen kapasiteettia pienennettiin. Myöhästymisen johdosta turnauksen ensimmäiset ottelut piti pelata pienemmillä Estadio Gran Parque Central- ja Estadio Pocitos -stadioneilla. Historian ensimmäinen MM-ottelu Ranskan ja Meksikon välillä pelattiin Pocitos-stadionilla, joka toimi Uruguayn mestarijoukkue Peñarolin kotikenttänä. Estadio Centenarion avausottelussa Uruguay voitti Perun 1–0. Suurin yleisömäärä nähtiin Uruguayn ja Jugoslavian välisessä puolivälieräottelussa, jonka Uruguay voitti 6–1.

Estadio Centenario oli aikansa modernein jalkapallostadion ja suurin stadion Britannian ulkopuolella. Se on yksi maailman vanhimmista edelleen käytössä olevista stadioneista. FIFA on julistanut sen suojeltavaksi merkittävänä kohteena jalkapallon historiassa.

MontevideoEstadio CentenarioEstadio Gran Parque CentralEstadio Pocitos Kapasiteetti: 90 000 Kapasiteetti: 20 000 Kapasiteetti: '''1 000

Joukkueet

pienois|400px|MM-turnaukseen osallistuneet maat kartalla. MM-turnaukseen osallistui 13 maata. Alun perin tavoitteena oli ollut saada mukaan 32 joukkuetta, mutta tämä toteutui vasta 68 vuotta myöhemmin, vuoden 1998 kisoissa. Lohkot arvottiin vasta, kun nähtiin, mitkä maat olivat saapuneet paikalle. Lohkot pyrittiin jakamaan siten, että valtameren yli tulleet eurooppalaiset saisivat pelata enemmän kuin yhden ottelun, joten kolmetoista joukkuetta jaettiin neljään alkulohkoon. Lohkojaossa aiheutti ongelmia se, ettei joukkueiden tasoa tiedetty. Ennakkoarvioinneissa olympiamenestystä saanut Uruguay ja vuoden 1929 Etelä-Amerikan-mestaruuskilpailujen voittaja Argentiina olivat kisojen suosikkeja. Muut eteläamerikkalaiset eivät yltäneet Argentiinan ja Uruguayn tasolle. Tuleva jalkapallon suurmaa Brasilia osallistui kisoihin pelkästään Rio de Janeirosta kotoisin olleista pelaajista, sillä Rion ja São Paulon liitot olivat maan huonosti organisoidussa jalkapallossa riidoissa keskenään.

Eurooppalaisjoukkueista Belgia oli voittanut olympiakultaa kotikisoissaan 1920, mutta se oli sen jälkeen taantunut. Belgian kokoonpanosta myös puuttui muutama merkittävä pelaaja. Ranskakaan ei ollut mukana parhaalla kokoonpanollaan, sillä osa sen pelaajista ei ollut saanut vapaata työstään turnauksen ajaksi. Ennakkoasetelmissa eurooppalaisjoukkueista pidettiin kovimpana pelkästään serbipelaajista muodostettua Jugoslaviaa. Niissä Euroopan maissa, jotka eivät olleet turnauksessa, sitä ei juuri arvostettu ja sen MM-status kyseenalaistettiin. Ainoa kokonaan ammattilaispelaajista koostunut joukkue oli Yhdysvallat, jonka joukkue olikin varsin tasokas. Maalla oli riveissään useita skotlantilaissyntyisiä pelaajia, ja joukkue selviytyi helposti välieriin.

Lohko A

Lohko B

Lohko C

Lohko D

Tuomarit pienois|pysty|Belgialainen John Langenus toimi päätuomarina ensimmäisessä jalkapallon MM-loppuottelussa. Turnaukseen valittiin yksitoista tuomaria, heistä vain kolme oli eurooppalaisia ja muut olivat eteläamerikkalaisia. Eurooppalaisia tuomareita olivat belgialaiset John Langenus ja Henri Christophe sekä ranskalainen Thomas Balvay. Heidän lisäkseen kisojen tuomaristossa toimi neljäs eurooppalainen, kun Romanian joukkueen valmentaja Constantin Rădulescu oli bolivialaisen Ulises Saucedon avustavana tuomarina. Saucedokin toimi kahdessa roolissa, sillä hän oli myös Bolivian joukkueen valmentaja. Ennen turnausta tuomarit kokoontuivat lyhyeen kokoukseen, jotta turnauksessa voitaisiin soveltaa yhteneviä sääntöjä paitsioiden sekä vapaa- ja rangaistuspotkujen osalta.

Alkulohkot Alkulohkoon A arvottiin neljä joukkuetta ja muihin lohkoihin kolme joukkuetta. Lohkojen voittajat etenivät välieriin.

Lohko A A-lohkon avausottelu Ranskan ja Meksikon välillä oli jalkapallon MM-historian ensimmäinen ottelu; se alkoi kymmenen minuuttia aikaisemmin kuin Yhdysvaltain ja Belgian välinen ottelu. Avausottelu ei vielä herättänyt nykyisenkaltaista kiinnostusta MM-kisoihin. Avausottelun virallinen yleisömäärä oli 4 444, mutta todellisuudessa tuhat katsojaa oli lähempänä totuutta. Ottelu päättyi Ranskan 4–1 voittoon, ja historiallisen avausosuman teki Ranskan Lucien Laurent Ernst Libératin keskityksestä. thumb|left|Guillermo Subiabre viimeisteli Chilen ja Ranskan välisen ottelun ainoan maalin.