Mannerheimintie (; aik. Henrikinkatu, Läntinen ja Itäinen Henrikinkatu, Läntinen ja Itäinen Heikinkatu, Turuntie, Läntinen viertotie, Heikinkatu), arkikielessä Mansku on Helsingin pääkatu. Samalla se muodostaa osan Eurooppatietä E12 ja on valtatie 3:n jatke.
5,5 kilometriä pitkä Mannerheimintie alkaa Erottajalta Helsingin kantakaupungin ytimestä ja loppuu Vihdintien ja Hakamäentien risteykseen, jossa se muuttuu Hämeenlinnanväyläksi. Mannerheimintie on yksi Helsingin kantakaupungin sisääntuloteistä, jonka kautta Turunväylän, Vihdintien ja Hämeenlinnanväylän liikenne ohjataan kaupunkiin.
Historia pienoiskuva|Mannerheimintie eli Itäinen Heikinkatu vuonna 1907. Nykyisen Mannerheimintien alkuna oli 1600-luvulla syntynyt maantie, joka oli läntisempi kahdesta Helsingin kaupunkiin johtaneesta päätiestä. Tie johti kaupungista luoteeseen, Haagan ja Pitäjänmäen kautta kohti Espoota, jossa se alun perin liittyi suureen Turku–Viipuri-rantatiehen eli Kuninkaantiehen. Kartoissa tien nimi oli Landsvägen till Åbo (Turun maantie) tai Landsvägen till Esbo (Espoon maantie), yleiseksi nimeksi vakiintui myöhemmin Turuntie. Itäisempi kahdesta tiestä oli koilliseen kohti Vanhaakaupunkia kulkenut Hämeentie.
Kun Johan Albrecht Ehrenström laati vuonna 1812 pääkaupungiksi korotetulle Helsingille uuden asemakaavan, kaupunki levisi yli Turuntien Kampin ja Punavuoren alueille. Turuntien alkupää Erottajalta Turun kasarmille (nykyisen Lasipalatsin kohdalle) kaavoitettiin kaduksi ja sai nimen Henrikinkatu () ministerivaltiosihteeri Robert Henrik Rehbinderin mukaan. 1830-luvulla Henrikinkadusta muokattiin leveä kaksiosainen puistokatu. Kadunpuolikkaat saivat nimet Itäinen ja Läntinen Henrikinkatu (), ja niiden väliin jäi kolminkertaisten lehmusrivien reunustama puistokujanne, Henrikin esplandi, myöhemmin Heikinpuisto (). Vuonna 1928 kadunpuoliskot saivat virallisiksi suomenkielisiksi nimikseen Läntinen ja Itäinen Heikinkatu ja puisto nimettiin Heikinpuistoksi (Henriksallén).
Henrikin esplanadi muuttui hieman Turun kasarmin pohjoispuolella Turuntieksi, joka nimensä mukaisesti oli alkuosa Turkuun johtaneesta maantiestä. 1850-luvulla Turuntien alkuosa Turun kasarmilta Töölön tullille saakka sekä Hämeentien alkuosa Pitkältäsillalta nykyisen Paavalinkirkon kohdalle saakka päällystettiin sepelillä ja muutettiin entistä huomattavasti leveämmiksi viertoteiksi. Samalla Turuntie sai uuden nimen Västra Chaussén, suomennettuna Läntinen Viertotie; vastaavasti Hämeentiestä tuli Itäinen Viertotie (Östra Chaussén). Vuonna 1928 nimet Turuntie ja Hämeentie kuitenkin palautettiin takaisin käyttöön.
Maailmansotien välisenä aikana Henrikin esplanadi alkoi muodostua tulpaksi kasvavalle autoliikenteelle. Kaupunki päätti vuonna 1935 kaataa esplanadin satavuotiaat lehmukset ja yhdistää Läntisen ja Itäisen Heikinkadun toisiinsa. Raitiovaunut, jotka olivat aiemmin kulkeneet muun liikenteen seassa, saivat oman kaistansa uuden leveän kadun keskelle entisen lehmuskujanteen paikalle. Hävinneen lehmuskujan korvaukseksi kadun reunoille istutettiin puurivit. Paljon myöhemmin myös kadun keskellä kulkeva raitiovaunukaista reunustettiin puilla. Vuonna 1942 Heikinkatu ja Turuntien kantakaupungissa oleva osuus yhdistettiin, ja ne saivat nimen Mannerheimintie marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheimin 75-vuotispäivän kunniaksi.
Helsingin ensimmäiset liikennevalot eivät tulleet Mannerheimintielle vaan Aleksanterinkadulle vuonna 1951, mutta Mannerheimintielle asennettiin kaupungin ensimmäiset joukkoliikenneohjatut liikennevalot (1958 Tilkanmäkeen) risteävän raitiovaunuliikenteen takia ja ensimmäiset polkupyörävalot (1981 Tilkanmäkeen poikkeusluvalla).
Liikenne pienoiskuva|vasen|Jalankulkijoita ja raitiovaunuja Lasipalatsin läheisyydessä Mannerheimintiellä vuonna 2018. thumb|Mannerheimintie yöllä, kuvattu Uuden ylioppilastalon parvekkeelta. Mannerheimintie on nelikaistainen ja niiden keskellä kulkee kaksi raitiovaunukaistaa. Kadun leveys on 47 metriä.YTV: Mannerheimintie 5, mittausaseman kuvaus (luettu 26.8.2007) Mannerheimintietä pitkin kulkevat monet Helsingin raitiolinjoista. Lisäksi bussiliikenteen määrä on suuri: HSL:n sisäisen liikenteen lisäksi monet Espooseen ja Vantaalle liikennöivät seutulinjat sekä muualle Suomeen kulkevat kaukoliikenteen bussit kulkevat katua pitkin. Katu on ollut Esplanadien ja Arkadiankadun välillä kuusikaistainen mutta kavennettiin vuosituhannen vaihteessa nelikaistaiseksi rakentamalla pysäköintitaskut ja suojatieulokkeet.
Helsingin kaupungin vuoden 2006 laskelmien mukaan Mannerheimintien alkupäässä keskustassa liikkuu päivittäin 12 400 ajoneuvoa ja loppupäässä 42 900, lukeman ollessa korkeimmillaan Meilahden kohdalla 51 300.Liikennemäärätiedot ovat syyskuulta 2006 ja ovat 6% suuremmat kuin keskimääräinen kuukausiliikennemäärä.Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto: Liikennemäärät syyskuu 2006 (luettu 26.8.2007) Jalankulkijoita liikkuu keskustassa 50 000 vuorokaudessa. Keskustassa Mannerheimintie on nupukivipäällysteinen.
Vaikka Mannerheimintie on varsin pitkä, liikenteen sujuvuuden takia vain harvasta risteyksestä saa kääntyä vasemmalle, mikä pätee molempiin suuntiin kuljettaessa. Mannerheimintien kanssa risteävät kadut jatkuvat aina eri nimisinä sen toisella puolella, ainoat poikkeukset ovat Nordenskiöldinkatu ja kadun alittava Tilkanvierto.
Julkinen liikenne Raitiolinja 10 kulkee Mannerheimintiellä Erottajalta Korppaanmäentien risteykseen asti. Muut raitiovaunulinjat ovat 1 (Erottaja–Arkadiankatu), 2 (Runeberginkatu-Nordenskiöldinkatu), 3 (Erottaja–Kaivokatu ja Reijolankatu–Kuusitie), 4 (Aleksanterinkatu–Tukholmankatu), 5 (Aleksanterinkatu–Kaivokatu) ja 6 (Erottaja–Kaivokatu). Kadulla sijaitsevat raitiovaunupysäkit Ylioppilastalo, Lasipalatsi, Kansallismuseo, Hesperianpuisto, Ooppera, Töölön halli, Kansaneläkelaitos, Töölöntulli, Jalavatie, Kuusitie ja Tilkka.
Monet Kampista tai Elielinaukiolta lähtevät linja-auto, mukaan lukien runkolinjat 40 ja 200 kulkevat kadulla Pohjoisen Rautatiekadun tai Töölönlahdenkadun risteyksestä Tukholmankadulle tai kadun pohjoispäähän asti. Myös runkolinjat 500 ja 510 kulkevat kadulla lyhyen matkan Reijolankadulta Tukholmankadulle ja linja 506 Reijolankadulta Ruskeasuolle. Mannerheimintiellä sijaitsevat seuraavat bussipysäkit: Kansallismuseo, Hesperian puisto, Ooppera, Töölön kisahalli, Kansaneläkelaitos, Töölöntulli, Kuusitie, Tilkka, Ruskeasuo ja Ruskeasuon varikko.
Peruskorjaus 2020-luvulla pienoiskuva|Peruskorjaus käynnissä huhtikuussa 2023. Maaliskuussa 2023 Mannerheimintiellä käynnistyi laaja peruskorjaus, jossa uusittiin noin satavuotias kunnallistekniikka. Muun muassa katupintoja, raitiotiekiskoja ja vuonna 1894 valmistunut Mannerheimintien silta uusittiin. Pyörätiet rakennettiin osuudelle Ooppera–Reijolankatu, josta ne aiemmin puuttuivat.
Hanketta kutsuttiin Helsingin historian suurimmaksi katuremontiksi. Se valmistui syyskuussa 2025, noin kolme kuukautta suunniteltua nopeammin.
Aukioita, patsaita ja rakennuksia etelästä pohjoiseen
Mannerheimintie on pitkä, lähes koko Helsingin kantakaupungin läpäisevä katu. Tämän ansiosta sen varrella on lukuisia eri aikaan rakennettuja kaupunginosia ja paljon erityyppistä kaupunkirakentamista. Lisäksi sillä sijaitsevat monet Helsingin nähtävyydet ja historialliset rakennukset.
Mannerheimintien länsipuoli on suurelta osin rakennettu paljon tiiviimmin kuin itäpuoli, jossa sen varrella on muun muassa Hesperianpuisto. Tämän vuoksi parilliset talonnumerot ovat läpi koko tien suurempia kuin vastapäätä olevat parittomat, ja ero kasvaa sitä suuremmaksi, mitä pohjoisemmaksi mennään: länsipuolen viimeinen talonnumero on Mannerheimintie 172 ja itäpuolen vain Mannerheimintie 117.
Erottajalta Kiasmalle pienoiskuva|Mannerheimintien eteläpäätä Sokos-tavaratalon katolta kuvattuna. Taustalla oikealla Kauppakeskus Forum.
Mannerheimintien eteläisin osa Erottajalta Kiasman kohdalle on Helsingin vilkkaimpia liikekatuja ja edustaa tiiviisti rakennettua korttelikaupunkia. Tämä katuosuus on entinen Heikinkatu eli Henrikin esplanadi, joka sai kaupunkimaisen ilmeen jo 1800-luvulla. Kadun länsipuolta reunusti alun perin 1800-luvun lopulla rakennettujen uusrenessanssityylisten liikerakennusten sarja, mutta 1960- ja 1970-luvuilla useimmat näistä purettiin ja tilalle nousi moderneja liiketaloja. Tähän rakennusrivistöön kuuluvat muun muassa sanomalehti Hufvudstadsbladetin toimitalo (1923) ja Kauppakeskus Forum (1985) sekä sisällissodassa tuhoutuneen Turun kasarmin paikalle rakennettu Lasipalatsi (1935).
Kadun itäpuolella on sarja historiallisia rakennuksia:
Ruotsalainen teatteri (Chiewitz–Benois–Saarinen–Eklund, 1860–1935) on Helsingin tärkein suomenruotsalainen teatterinäyttämö. Alun perin 1860-luvulla valmistunutta teatterirakennusta on myöhemmin laajennettu ja uudistettu moneen otteeseen; sen nykyinen funktionalistinen ulkomuoto on peräisin 1930-luvulta. Stockmannin tavaratalo (Mannerheimintie 1) on Suomen suurin ja Euroopan kuudenneksi suurin tavaratalo. Tavaratalon päärakennus (Sigurd Frosterus, 1930) edustaa 1920-luvun alun klassistista liikerakentamista. Lisäksi tavarataloon kuuluvat nykyisin myös viereinen Argoksen talo (Grahn, Hedman & Wasastjerna ja John Settergren, 1897) sekä moderni laajennusosa (Kristian Gullichsen, 1989), joiden ansiosta se käsittää koko korttelin. Kolmen sepän patsas sijaitsee Stockmannin edessä Kolmen sepän aukiolla, jossa Mannerheimintiestä erkanee kaupungin vilkkain kauppakatu Aleksanterinkatu. Aukiolla on usein katumuusikoita. Vanha ylioppilastalo (Axel Hampus Dahlström, 1870, Mannerheimintie 3) ja Uusi ylioppilastalo (Armas Lindgren ja Wivi Lönn, 1910, Mannerheimintie 5) ovat helsinkiläisen ylioppilaselämän historialliset keskukset. Vakuutusyhtiö Kalevan entinen toimitalo (Armas Lindgren), 1914, Kaivokadun risteyksessä. Sokoksen tavaratalo (Erkki Huttunen, 1942, Mannerheimintie 9) on Lasipalatsia vastapäätä ja rakennettiin sen tavoin Helsingin olympialaisia varten. Koko korttelin kokoinen on Helsingin toiseksi suurin tavaratalo Stockmannin jälkeen. Rakennuksen ylimmissä kerroksissa sijaitsee hotelli Vaakuna.
Julkiset taideteokset Erottajalta Kiasmalle
100px|center100px|center100px|center100px|center100px|center100px|center150px|centerFelix Nylund, Kolme seppää, 1932 Robert Stigell, Ilmarinen, 1888Robert Stigell, Väinämöinen, 1888 Harry Kivijärvi, Itä ja Länsi (J. K. Paasikiven muistomerkki), 1980Aimo Tukiainen, Marsalkka Mannerheimin ratsastajapatsas, 1960Eila Hiltunen, Menneet ritarit/Yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden muistomerkki, 2006Jukka Lehtinen, Oma maa mansikka, 2007
Kiasmalta Finlandia-talolle thumb|600px|Sokos ja Postitalo Mannerheimintien toiselta puolelta katsottuina
Suunnilleen nykyisen Kiasman kohdalla sijaitsi alkuperäinen Espoon tulli, ja 1900-luvun alkuun asti sen kohdalla kulki kaupunkialueen raja, jossa umpikorttelien ympäröimä Henrikin esplanadi muuttui hajanaisen huvila-asutuksen reunustamaksi Läntiseksi Viertotieksi. Kaupunki levisi tämän rajan pohjoispuolelle vasta 1900-luvun alussa, kun Töölöä ryhdyttiin rakentamaan. Tässä kohdassa katu tekee pienen mutkan ja muuttuu kapeammaksi. Kadun osuus Kiasmalta Finlandia-talolle on ilmeeltään ratkaisevasti erilainen kuin edellinen: sitä reunustavat 1900-luvulla rakennetut monumentaalirakennukset, jotka on sijoiteltu väljästi.
Postitalo (Borg–Järvi–Lindroos, 1938, Postikatu 1) on entinen Posti- ja telelaitoksen pääkonttori. Nykytaiteen museo Kiasma (Steven Holl, 1998, Mannerheimintie 11) Marsalkka Mannerheimin ratsastajapatsas (Aimo Tukiainen, 1960) ja J. K. Paasikiven muistomerkki (Harry Kivijärvi, 1980) ovat vastapäätä toisiaan Mannerheimintien kahden puolen. Mannerheiminaukiolla kohoava Mannerheimin ratsastajapatsas edustaa perinteistä näköisrealismia ja on sijoitettu paikkaan, jossa valkoisen armeijansa kärjessä ratsastanut Mannerheim lausuttiin tervetulleeksi Helsinkiin vuonna 1918; Paasikivenaukiolla sijaitseva Paasikiven muistomerkki on tyyliltään moderni ja ei-esittävä.