René-Robert Cavelier, Sieur de La Salle (21. marraskuuta 1643 Rouen, Ranska – 19. maaliskuuta 1687 Huntsville, Texas) oli ranskalainen tutkimusmatkailija, joka oli yksi Pohjois-Amerikan keskeisistä eurooppalaisista valloittajista.
La Salle oli aluksi jesuiitta, mutta erosi järjestöstä ja siirtyi Amerikkaan veljensä Jeanin, katolisen papin, perässä. Vuosina 1682 La Salle valtasi koko Mississippin laakson Meksikonlahdelta Isoillejärville Ranskan kruunun alaisuuteen. Hän myös nimesi alueen Ranskan Louisianaksi kuningas Ludvig XIV:n kunniaksi. Kesällä 1685 La Salle perusti siirtokunnan Texasin rannikolle. Vajaa kaksi vuotta myöhemmin hän menehtyi oman retkikuntansa jäsenten ampumiin luoteihin.
Nuoruus
René-Robert Cavalier syntyi Rouenissa 21. marraskuuta 1643 tukkuvaatekauppias Jean Cavalier’n ja tämän vaimon Catherine Geestin toisena poikana. Perhe kuului Ranskan maakuntien rikkaaseen porvaristoon. Pojan myöhemmin ottama sukunimi La Salle tuli maatilasta, jonka hänen vanhempansa omistivat Rouenin läheisyydessä. Cavalier’t asuivat vain muutaman minuutin kävelymatkan päässä Pierre Corneillesta, josta tuli merkittävä ranskalainen näytelmäkirjailija. Nuori Robert oli mieltynyt tieteisiin ja luonnossa liikkumiseen ja kävi Pierre Corneillen tavoin jesuiittakouluja. Käytyään jesuiittaopistoa vuoteen 1658 Robert siirtyi Pariisiin, jossa hän aloitti kilvoituselämänsä noviisina eräässä jesuiittojen veljeskunnassa. Uskonlupauksensa Robert teki vuonna 1660.
Mielen rauhattomuus vaikeutti Robertin opintoja, ja välillä hän tunsi voimakasta halua vaihtaa ympäristöä. Hänen oli vaikeaa sopeutua sääntöihin, eikä hänen mielipiteitään arvostettu. Vuonna 1665 22-vuotias Robert pyysi kahdesti, että hänet lähetettäisiin jonnekin lähetysasemalle. Häntä ei katsottu kuitenkaan riittävän valmiiksi. Robertin teologinen koulutus oli kesken ja uskonnollinen valmistautuminen riittämätön. Hän anoi 1666 siirtoa Portugaliin, jossa voisi valmistautua lähetysasema-apostoliksi. Tämäkin pyyntö evättiin.
Ura tutkimusmatkailijana Uudelle mantereelle Vuoden 1666 aikana Robert purjehti siirtolaisena Kanadaan, jonka hän katsoi tarjoavan itselleen otolliset puitteet rakentaa tulevaisuutta. Hänen vanhempi veljensä Jean, joka oli St. Sulpicen kirkon ympärille kasvaneen Pyhän Sulpiciuksen seuran pappi, oli saapunut Uuteen Ranskaan vuotta aiemmin. Vanhan jesuiittalupauksensa vuoksi ilman isänsä perintöä jäänyt Robert oli lähes rahaton saapuessaan uudelle mantereelle. Vuonna 1667 hän luopui jesuiittaveljeskunnan jäsenyydestä ”moraalisten heikkouksien” vuoksi, eikä hän ollut ehtinyt tehdä vielä lopullista luostarilupausta.
Uuden Ranskan maanjakojärjestelmän mukaisesti Robert sai läänityksen (seigneurie) läheltä Montrealia. Samalla René Robert Cavelier’sta tuli La Salle. Hän oli innokas tutustumaan uuteen ympäristöön ja ystävystyi mohawkien kanssa, joilta hän oppi vähän irokeesien kieltä. Kuunnellessaan intiaanien tarinoita mantereen suuresta jokiverkostosta La Sallen kiinnostui Ohiojoesta, jolta voisi löytyä vesitie länsirannikolle ja meren yli Kiinaan. Vuonna 1669 La Salle myi läänityksensä rahoittaakseen tutkimusmatkansa Ohiolaaksoon. Samana vuonna aloitettu matka ylettyi todennäköisesti nykyiseen Louisvilleen, jossa putoukset estivät taivalluksen jatkumisen. Retkeä käsittelevää aineistoa ei kuitenkaan ole löytynyt, joten matkasta ei ole luotettavaa tietoa.Golay 2009, s. 292.
Vuosien 1674 ja 1678 välisenä aikana La Sallen tiedetään käyneen kahdesti kotimaassaan. Hän kertoi tulevaisuuden suunnitelmistaan kuningas Ludvig XIV:lle ja pyysi lupaa linnakkeiden perustamiseen Isoillejärville ja Mississippijoen varrelle ja Ranskan talouteen perustuvan hallinnon luomiseen läpi mantereen.Calloway 2006, s. 248. thumb|Le Griffon. Vuonna 1679 La Salle apulaisineen rakensi Le Griffonin, josta tuli ensimmäinen eurooppalainen laiva Isoillajärvillä. Alus teki elokuussa 1679 neitsytmatkansa Eriejärvellä ja purjehti 16 miehen voimin Niagarajoelta nykyiseen Detroitiin. Alus oli tarkoitettu tutkimusmatkojen ohella tavarakuljetuksiin, sillä La Salle oli kiinnostunut myös turkiskaupasta. Laivan elinaika jäi lyhyeksi, sillä syyskuun lopulla 1679 se katosi jäljettömiin. Yleisin uskomus oli, että myrsky upotti aluksen, mutta myös intiaaneja epäiltiin osallisuudesta laivan tuhoon. La Sallelle Le Griffonin menetys oli suuri isku, sillä hän oli suunnitellut aluksen liikkuvaksi tukikohdakseen.Parkman 2012, s. 366.
Tutkimusmatka Meksikonlahdelle Vuonna 1680 La Salle perusti kiinteäksi tukikohdakseen Fort Crevecoeurin, josta tuli samalla nykyisen Illinoisin ensimmäinen valkoinen sivilisaatio. Linnakkeen edustalla rakennettiin uusi laiva, jolla La Salle aikoi purjehtia Mississippijokea pitkin Meksikonlahdelle ja jopa Länsi-Intiaan. Laiva ei ehtinyt vesille, sillä linnakkeeseen hyökänneet irokeesit polttivat sen.Henriksson 1986, s. 31. La Salle ei kuitenkaan luopunut unelmastaan tehdä tutkimusmatkan etelään. Syksyllä 1681 hän johti kanootein liikkuvaa retkikuntaa, johon kuului hänen lisäkseen luutnantti Henri Tonti ja 21 muuta ranskalaista sekä joitakin kymmeniä mahican- ja abenaki-intiaaneja.Calloway 2006, s. 248.
Retkikunta käytti alkeellista intiaanikarttaa ja liikkui kanootein Mississippijoelle. Maaliskuussa 1682 miehet saapuivat Arkansasjoelle, joka oli vuonna 1673 tehdyn tutkimusmatkan eteläinen raja. Tuolloin matkaa olivat johtaneet Jacques Marquette ja Louis Jolliet. La Salle seurueineen vieraili paikallisten intiaanien luona ja solmi hyvät suhteet kylien päälliköihin. Samalla hän otti Ludvig XIV:n nimissä maat Ranskan haltuun.Henriksson 1986, s. 31.
Matkalla Arkansasjoelta Meksikonlahdelle ranskalaiset meloivat läpi noin 300 kilometrin pituisen alueen, jossa he eivät nähneet ainuttakaan intiaanikylää. Koko laaja alue oli autioitunut, sillä 140 vuotta aiemmin Hernando de Soto oli löytänyt samalta alueelta kymmenittäin kukoistavia kaupunkeja.Mann 2011, s. 118. De Soton vierailun jälkeen sikäläisten intiaanien maailma oli romahtanut joko eurooppalaisten mukana tulleiden tautien tai jonkun muun katastrofin seurauksena. Intiaanien sijaan La Sallen retkikunta näki laumoittain biisoneita, jotka olivat tulleet laiduntamaan jokea reunustaville preerioille.Mann 2011, s. 317. thumb|left|La Salle julistaa Louisianan Ranskalle. Elokuun alussa 1682 retkikunta saapui Meksikonlahdelle ja teki lyhyen tutkimusretken Mississippijoen suistomaalle. Tämän jälkeen La Salle järjesti pienimuotoisen tilaisuuden, jossa suuri risti ja Ranskan lippu pystytettiin maaperään muskettien yhteislaukauksen juhlistaessa tapahtumaa. Toimitus liitti laajat alueet Meksikonlahdelta Missourijoen yläjuoksuille ja Alleghenyvuorilta Kalliovuorille Ranskan kruunun alaisiksi.Calloway 2006, s. 249.
Syksyllä 1682 retkikunta palasi takaisin Kanadaan. Vuotta myöhemmin La Salle matkusti Ranskaan, jossa kuninkaallinen komissio hyväksyi hänen suunnitelmansa lähettää siirtokunta Louisianan territorioon.Golay 2009, s. 292. La Sallen tehtäviin kuului siirtokunnan johtamisen ohella kristinuskon levittäminen, intiaanien taivuttaminen myötämieliseksi Ranskan kruunulle, Uuden Espanjan valloittaminen ja luonnonrikkauksien kaivaminen.Calloway 2006, s. 250.
Siirtokunnan harhautuminen
thumb|La Sallen laivasto Matagordanlahdella. La Salle ja noin 320 siirtolaista aloittivat heinäkuussa 1684 purjehduksensa kohti Meksikonlahtea. Miesmatkustajien joukossa oli 100 sotilasta, useita lähetyssaarnaajia, kauppiaita ja eri käsityöteollisuuden taitajia. Naisten joukosta löytyi perheenäitejä lapsineen sekä nuoria naisia, jotka halusivat kokeilla onneaan Amerikassa.Parkman 2012, s. 366. La Rochellesta lähteneeseen laivastoon kuului neljä alusta: 36-tykkinen sotalaiva Le Joly, La Sallen lippulaivana toiminut parkki La Belle ja kuljetusalukset Aimable ja St. François.Weber 1994, s. 149. Erimielisyydet sekä huono onni seurasivat matkustajia koko retken ajan. La Salle ja merivoimien komentaja Beaujeu riitelivät päivittäin ja Santo Domingossa espanjalaiset merirosvoalukset sieppasivat St François’n. Siirtolaiset menettivät laivan mukana työkaluja ja muita tarvikkeita.Weddle 2006, s. 16.
Talvella 1684–1685 kolme jäljellä ollutta laivaa harhautuivat kovassa sumussa 600 kilometriä ohi Mississippin suistosta. Alukset ankkuroituivat Matagordanlahdelle Texasin rannikolle nykyisen Houstonin ja Corpus Christin puoliväliin.Golay 2009, s. 292. Aimable haaksirikkoutui lahdella, ja suurin osa sen lastista tuhoutui myrskyn seurauksena.Chipman 1991, s. 77.
Texasin rannikolla La Salle uskoi tulleensa Mississippijoen suulle ja lähetti ryhmän sotilaita käymään kauppaa rannikon intiaanien kanssa. Miesten tarkoitus oli hankkia kanootteja, joiden avulla laivoissa olleet tarvikkeet voitaisiin kuljettaa maihin. Sotilaat löysivät kylän, joka kuului karankawa-intiaaneille. Paljastettuja aseita pelästyneet karankawat pakenivat kylästä. Sotilaat käyttivät tilanteen hyödykseen ja varastivat joitakin kanootteja ja eläinten taljoja. Karankawat tulkitsivat vieraiden käytöksen sodanjulistukseksi ja alkoivat pitää silmällä ranskalaisten toimia.Bruseth 2005, s. 4.
Siirtolaiset rakennuttivat alkeellisen leirin lahden rannalle. Paikkaa ympäröivät vain matalat hiekkadyynit ja mereltä ajelehtineet puunrungot. Metsän puuttuminen teki leirin alttiiksi tuulelle. Lähellä riehuvat preeriapalot uhkasivat levitä rantaan, ja siirtolaiset joutuivat leikkaamaan kaiken heinän ympäriltään. Intiaanit piirittivät leiriä öisin, mutta eivät hyökänneet. La Sallen asettamat vartijat valvoivat erityisesti ruutitynnyreitä, joista suurin osa oli pelastettu haaksirikosta. Aimablen onnettomuudessa oli kuitenkin menetetty enin osa siirtolaisten matkatavaroista; lähes kaikki lääkkeet, 60 barrelia viiniä, 1 600 tykinkuulaa, tuhansia kiloja rautaa ja lyijyä sekä ahjo ja mylly.Parkman 2012. s. 360.
Maaliskuussa 1685 laivaston komentaja Beaujeu lähti purjehtimaan Le Jolyllä takaisin Ranskaan. Hänen mukanaan palasi 120 siirtolaista, jotka olivat menettäneet uskonsa onnelliseen tulevaisuuteen Amerikassa. La Belle jäi Texasiin jääneiden ainoaksi alukseksi.Bruseth 2005, s. 27. Myöhemmin samana keväänä siirtolaiset siirtyivät ylemmäksi sisämaahan ja aloittivat Fort St. Louis’n rakentamisen. Työn etenemistä hidastivat kuuma ilmanala, rakennusmateriaalin niukkuus ja osaamattomat puusepät.Parkman 2012, s. 370. Linnaketta rakennettaessa yhä useammat siirtolaiset alkoivat epäillä La Sallen taitoja johtaa siirtokuntaa. Myös Santo Domingista mukaan liittyneet miehet olivat La Sallea vastaan ja tekivät parhaansa horjuttaakseen hänen arvovaltaansa.Crompton 200 2009, s. 81.
Linnoitus valmistui elokuussa 1685. Sen sijainti korkealla kalliolla Lavacajoen varrella tarjosi hyvät puolustusmahdollisuudet intiaanien, espanjalaisten ja merirosvojen hyökkäyksiä vastaan.Bruseth 2005, s. 8. La Salle teki useita retkiä Lavacajoella ennen kuin uskoi, että kysymyksessä ei ollut Mississippijoen haarautuma.Parkman 2012, s. 367.
Fort St. Louis’n myötä siirtolaisten elämänlaatu parani. Joenvarsilla liikkuvien biisonien ansiosta heillä oli riittävästi ruokaa ja nahkatarvikkeita, mutta La Sallen epäoikeudenmukaisuus ja kovuus alaisiaan kohtaan aiheutti pahaa mieltä ja joitakin retkikunnan jäseniä karkasi. Myös intiaanien hyökkäykset koettelivat siirtokuntaa. Kesän loppuun mennessä siirtolaiset olivat haudanneet yli 30 toveriaan, suurin osa sairauksiin menehtyneinä.Parkman 2012, s. 370.
La Bellen haaksirikko Lokakuussa 1685 La Salle kokosi 50 miehen retkikunnan, joka aloitti kanootein tehtävän tutkimusmatkan kohti itää. La Bellen oli määrä purjehtia rantaviivaa myötäillen kauempana lahdella ja kuljettaa tarvikkeita Mississippijoen suulle. Laivan mukana seurasi 27 miehistön jäsentä.Bruseth 2005, s. 7. Fort St. Louis’in jäi 34 siirtolaista, joista suurin osa oli naisia, lapsia ja pappeja.Parkman 2012, s. 373.
thumb|Texasin Big Thicket.