pienoiskuva|Historiallinen Normandian alue. Normandian historia on kiinteästi Ranskaan keskiajan puolivälissä liittyneen Normandian alueen historiaa. Liitos Ranskaan oli seurausta Normandian herttuoiden siirtymisestä myös Englannin hallitsijoiksi.
Esihistoria ja antiikki Ennen roomalaisten valloitusta Normandian alueella on ollut ihmisiä jo esihistoriallisella ajalla, mistä todistavat lukuisat löydöt kivikauden työskentelystä etenkin Euren ja Calvados'n departementeissä. Rouenin kaupunkia lähellä sijaitsevassa Goyn luolassa olevat luolamaalaukset ovat Euroopan pohjoisimmat. Lisäksi useat alueella sijaitsevat megaliitit tuovat säännöllisyydellään esiin Normandian maaseudulla muiston ihmiskäden varhaisista aikaansaannoksista.
Normandian kelttiläinen historia on suhteellisen helposti hahmotettavissa lukuisten arkeologisten löytöjen ansiosta, ja ne on pystytty ajoittamaan melko tarkasti. Jo 1800-luvulta lähtien paikalliset tutkijat ovat tutkineet ahkerasti alueen arkeologisia löydöksiä, eritoten Ylä-Normandian departementin alueella. Tutkimustuloksista on julkaistu suuri määrä erikoisteoksia ja julkaisuja. Kelttien läsnäolosta kertovat useat eri löydöt kuten muun muassa 400-luvulle eaa. sijoittuvat kultainen ja rautainen kypärä, Pîtren hautausalue tuhkauurnineen, taivutettuine miekkoineen ja vankkurihaudan jälkineen. Lisäksi Halstattin kauteen sijoittuva kalmisto kertoo myös kelttiläisestä Normandiasta.
Belgien kelttiläinen heimo asettui Normandiaan useina perättäisinä aaltoina 400–300-lukujen eaa. aikana. Julius Caesarin Gallian sota -teoksen kautta saamme hyvän kuvan erilaisten kelttiheimojen sijoittumisesta Galliaan ja siten myös Normandiaan. Vuosina 57 eaa. tai 56 eaa. heimot yhdistyivät vastustaakseen roomalaisten Caesarin legioonien Gallian valtausta. Alesian suuren tappion jälkeen normandialaiset heimot jatkoivat edelleen roomalaisvallan vastustamista, kunnes vuonna 51 eaa. koko Gallia oli alistettu roomalaisten hallintaan.
Nykyisen ja historiallisen Normandian alueella asuivat seuraavat kelttiheimot ja heidän asuinalueensa keskeisine kaupunkeineen:
Calètes (Juliobona, nykyisin Lillebonne) Véliocasses (Rotomagus, nykyisin Rouen) Aulerques Diablintes (Noviodunum, nykyisin Jublains) Bajocasses (Augustodurum, nykyisin Bayeux) Lexoviens (Noviomagus, nykyisin Lisieux) Unelles (Cosedia, nykyisin Coutances) Aulerques Éburovices (Mediolanum, nykyisin Évreux). Viducasses (Aragenuae, nykyisin Vieux (Calvados)).
pienoiskuva|Lillebonnen teatteri roomalaiselta ajalta pienoiskuva|Pronssinen roomalaisjumalan pää. Löydetty Lillebonnesta, sijoitettu Musée des antiquités de Seine-Maritimeen.
Roomalainen Normandia Vuonna 27 eaa. keisari Augustus järjesti uudelleen Gallian alueen hallinnon ja siirsi Calètet ja Véliocasset Lugdunaisen alueelle, jonka pääpaikka oli nykyinen Lyon. Normandian roomalaistaminen tapahtui, kuten muuallakin läntisessä Euroopassa, roomalaisten teiden rakentamisen ja kaupungistumisen avustuksella.
Normandian alueelta tunnetaan lukuisia roomalaisajan villoja, joita löydettiin runsaasti arkeologisessa pelastusoperaatiossa joka aloitettiin moottoritie A29:n rakennustöiden yhteydessä, kun tietyömaan alle jäi runsaasti arkeologian kannalta mielenkiintoisia alueita. Nämä villat eli maaseutuasumukset olivat taloudellisen toiminnan keskuksia ja ne oli rakennettu pääsääntöisesti kahdella eri tyylillä. Ensimmäinen käsitti pitkän, etelään avautuvan julkisivun ja rakennukset muodostivat rivistön. Toinen malli oli saatu roomalaisista kaupungeista Apenniinien niemimaalta. Siinä rakennukset keskittyivät neliömäisen aukion ympärille. Tämän viimeisen mallin mukaan on rakennettu muun muassa rikkaista löydöistään ja koristelustaan tunnettu Villa Saint-marguerite-sur-Mes, joka sijaitsee Dieppen ja Saint-Valery-en-Cayxn välimaastossa meren rannalla. Tämän villan rakentajat ovat käyttäneet rakentamiseen paikallisia materiaaleja: piikiveä, liitua, kalkkikiveä. Rakennuksissa on myös tiiliä sekä oljesta ja savesta tehtyä laastia. Puuristikolla tuettujen saviseinien tekniikka ja kelttiläiset majat periytyvät juuri tältä kaudelta. Kylpytilojen ja eräiden muidenkin huoneiden lämmitysjärjestelmät olivat saaneet esikuvansa roomalaisesta lattialämmityksestä.
Maatalous tuotti, kuten Plinius vanhempi toteaa, alueen asukkaiden käyttöön vehnää ja pellavaa. Normandialaiselle maaseudulle tänä roomalaisaikana olivat tyypillisiä pienet neliömäiset temppelit, eli fanat, joita sijaitsi kaikkialla. Harfleurin läheltä on löydetty eräistä alueen kalmistoista ja asuntojen jäänteistä useita maaäiti-jumalattaren pienoispatsaita, jotka on valmistettu poltetusta savesta. Vieil-Écreux'stä on löydetty yksi kaikkein tärkeimmistä pyhiinvaelluskeskuksista, joka koostuu muun muassa forumista, kylpylöistä, monumentaalisesta basilikasta, kahdesta "fanasta" ja Gallian toiseksi suurimmasta teatterista.
pienoiskuva|Orfeusta esittävä mosaiikki Lillebonnesta, sijoitettu Musée des antiquités de Seine-Maritimeen
200-luku ja muutokset Noin 200-luvun puolivälin paikkeilla barbaarien hyökkäykset ja ryöstöretket vaivasivat useita Normandian alueen kyliä ja kaupunkeja kuten myös maaseutuakin. Tulipalojen jäljet ja hätäisesti kätketyt rahakätköt ovat arkeologien tästä ajasta löytämiä todisteita. Tämä kertoo myös turvattomuuden merkittävästä lisääntymisestä pohjoisessa Galliassa. Alueen rannikolla jouduttiin toimimaan ja taistelemaan saksien merirosvoja vastaan. Esimerkiksi nykyinen Coutancesin kaupunki, kelttiheimo unellesien alueen keskuspaikka, otti latinankieliseksi nimekseen, mikä oli melko yleistä myös Normandian kelttiläisissä kaupungeissa, Constantia vuonna 298 Konstantinus I:n aikana. Kaupunkiin sijoittui legioona sotilaita, joiden tehtävänä oli puolustaa kaupunkia saksien merirosvoja vastaan. Tässä yhteydessä kaupungin ja ympäristön alue, jota oli kutsuttu pagus Constantinus -termillä, muuttui muotoon Contentin.
Keisari Diocletianuksen uudistusten aikana vuosina 285–305 Normandia muuttui enemmän Lyonin seudun kaltaiseksi alueeksi ja samalla se erkani selkeästi naapurimaakunnastaan Bretagnesta. Tämän suuren muutoksen aikoihin sijoittuu myös maakunnan siirtyminen kristinuskoon, sillä 200-luvun puolivälissä pyhä Mellon määrättiin Rouenin piispaksi.
Vuodesta 406 germaaniset heimot vyöryivät läntiseen Eurooppaan. Tällöin saksiheimoja asettui asumaan Normandian rannikolle. Samalla Rooman keisarin valta alueella mureni ja Normandia otti käyttöön vanhan nimensä Amorique. Maaseudulla olleet villat autioituivat ja tuhoutuivat ja kaupungit sulkeutuivat muuriensa suojiin. Alueen paikannimistön avulla voidaan hyvin päätellä barbaariryhmien toimineen yhteistyössä ja yhteisymmärryksessä alueen asukkaiden kanssa jo ennen Länsi-Rooman kukistumista vuonna 476.
Keskiaika Keskiaika merkitsee Normandian historiallisen maakunnan menneisyydessä noin tuhat vuotta kestänyttä aikakautta. Mikään aikakausi, joka voitaisiin hahmottaa jonkinmoiseksi yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, ei ole läheskään vastaavan pituinen. Lisäksi Normandian historia eräänlaisena omatoimisena poliittisena ja historiallisena kokonaisuutena sijoittuu juuri keskiajalle.
Varhaiskeskiaika Vuodesta 486 Somme- ja Loire-jokien välinen alue Galliasta siirtyi frankkien hallitsijan Klodvig I:n alaisuuteen. Kuitenkaan frankkien harjoittama kolonisaatio ei ollut kovin massiivista kuten voidaan havaita Normandian alueella olevista frankkien kalmistoista. Paikannimistössä erilaiset -court ja -ville loppuiset nimet ajoittuvat tuohon frankkien saapumisen ja keskiajan varhaisvaiheen aikaan. Tälle samalle aikakaudelle sijoittuu myös hallinnollinen ja sotilaallinen jako eri kreivikuntiin. Käytännössä Normandian itäiset osat, lähellä nykyistä Pariisia muodostuvat merovingiruhtinaiden asuinalueiksi.
Eritoten keisarikauden loppuvaiheessa alkanut kristinuskon juurtuminen löi oman voimakkaan leimansa maakuntaan. Keskeisiin kaupunkeihin rakennetaan katedraaleja, maaseudulle pystytetään eri pyhimyksille omistettuja kirkkoja sekä rakennetaan lukuisia rukouspaikkoja maanteiden varsille. Seurakuntajärjestelmä rakentuu omaksi hallinnolliseksi verkostokseen melko pitkän ajan kuluessa. Caenin kaupunkia ympäröivälle laajalle alankomaalle syntyvät pinta-alaltaan pienet seurakunnat, kun taas metsäisille alueille syntyvät seurakunnat ovat hyvin laaja-alaisia. Karolinkisella ajalla kyläläisten hautaaminen alkaa tapahtua entistä useammin seurakunnan kirkon välittömään ympäristöön.
pienoiskuva|Mont Saint-Michel, Normandian rannikolla olevaan saareen rakennettu luostarikokonaisuus.
Normandian luostarielämä alkaa todella kehittyä 500-luvulla ja näin etenkin maakunnan läntisessä osassa. Normandian aristokraatit perustavat ja rakentavat 600-luvulta useita luostareita erityisesti Seine-joen laaksoon. Nämä luostarit omaksuvat hyvin nopeasti benediktiiniläisen luostarijärjestyksen. Luostareiden omistuksessa on erittäin laajoja maa-alueita myös muualta Ranskasta ja ne saavat näistä huomattavia tuloja. Varallisuutensa myötä niistä tulee merkittäviä tekijöitä poliittisissa ja dynastisissa kilpailuissa ja kiistoissa.
Skandinaavien invaasio pienoiskuva|Rollon hautamuistomerkki Rouenin katedraalissa (huom! ei aikalaistyötä). Normandia on saanut nykyisen nimensä viikinkien eli pohjanmiesten mukaan. Viikingit tekivät retkiään eri puolille Eurooppaa ensimmäisen vuosituhannen loppupuolella, etenkin vuosina 790-930 ja sitten vuosina 980-1030. Aikakauden nimitys heille on latinankielinen Northmanorum eli pohjolan miehet. Normandian alueen paikannimistössä tästä skandinaavien invaasiosta on runsaasti jälkiä. Samoin alueen sukunimistössä näkyy tuon aikakauden vaikutus.
Pääsääntöisesti muinaisen Gallian länsirannikolle saapuivat viikingit ensimmäisen kerran noin vuosina 790-800. Normandian rannikolle he tulivat Ludvig Hurskaan hallinnon aikana (814-840). Vuoden 841 hyökkäys sai aikaan suuria vahinkoja etenkin Rouenissa ja Jumiègessä. Viikingit ryöstivät luostareiden aarteita, sillä ne olivat helppoja saaliita, sillä papit ja munkit eivät voineet puolustautua. Vuoden 845 ryöstöretki ulottui Seine-jokea pitkin aina Pariisiin saakka. Ryöstöretket tapahtuivat kesän aikana ja talvikausiksi skandinaavit palasivat takaisin koteihinsa pohjoiseen.
Vuodesta 851 viikingit kuitenkin aloittivat talvikausien vieton Seinen alajuoksun alueella. Viikinkien tuhot kohdistuivat siis erityisesti luostareihin ja niiden asukkaat jouduttiinkin siirtämään turvaan kauemmaksi sisämaassa oleviin luostareihin. Samoin tehtiin luostarien kirjastoille ja muille aarteille, jos vain aikaa pelastamiseen oli. Kuitenkin moni kirjasto haihtui savuna ilmaan pohjanmiesten vierailun jälkeen. Karolingiset hallitsijat käyttivät ryöstelijöiden suhteen usein hyvin vastakkaisiakin poliittisia toimintatapoja ja usein niiden seuraukset olivat hyvinkin raskaita alueen väestölle.
Kuitenkin vuonna 867 Kaarle Kaljupää antoi bretonnien johtajalle Salomonille Contentin kreivikunnan sillä ehdolla, että tämä vannoo hallitsijalle uskollisuusvalan ja auttaa tätä taistelussa viikinkejä vastaan. Tämän jälkeen vuonna 911 viikinkipäällikkö Rollo allekirjoitti Saint-Clair-sur-Eptessa Kaarle Yksinkertaisen kanssa sopimuksen, joka oli merkittävä Normandian historialle. Hallitsija antoi Rollolle läänitykseksi Seinen alajuoksun, suunnilleen nykyisen Ylä-Normandian departementin alueen vastapalvelukseksi vasallivalasta (joka annettiin 940) ja sitoutumisesta kristillisen kasteen ottamiseen. Rollon tuli niin ikään suojella Seinen alajuoksua ja Rouenin kaupunkia skandinaavien hyökkäyksiltä. Vähittäin tapahtuneiden valloitusten avulla viikinkien hallitseman läänityksen alue laajeni.