Ahdistuneisuushäiriö on oireyhtymä, jossa esiintyy poikkeavan voimakasta, pitkäaikaista ja toiminnallista haittaa aiheuttavaa ahdistuneisuutta, autonomisen hermoston oireita (kuten sydämentykytystä, hengenahdistusta, rintatuntemuksia ja vapinaa), sekä välttämiskäyttäytymistä. Ahdistuneisuudella tarkoitetaan huonosti tiedostetun uhan ennakoimisesta johtuvaa pelon tunnetta.
Tavallisimmat ahdistuneisuushäiriöt ovat julkisten paikkojen pelko, sosiaalisten tilanteiden pelko, paniikkihäiriö ja yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. Monilla on useita ahdistuneisuushäiriöitä samanaikaisesti; esimerkiksi noin 60 %:lla sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsivillä on muita ahdistuneisuushäiriöitä.Ahdistuneisuushäiriöt. Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Psykiatriyhdistys ry:n ja Suomen Nuorisopsykiatrisen yhdistyksen asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 2019 (viitattu 28.05.2020). Saatavilla internetissä: www.kaypahoito.fi Ahdistuneisuushäiriöiksi on luokiteltu myös määräkohteiset pelot (esim. lentäminen, korkeat paikat, eläimet, neulat tai veri) ja pakko-oireinen häiriö.
Esiintyvyys
Neljäsosa väestöstä kärsii jostain ahdistuneisuushäiriöstä jossain elämänsä vaiheessa. Ahdistuneisuushäiriöiden 12 kuukauden esiintyvyys suomalaisilla aikuisilla vuonna 2000 oli seuraava: Paniikkihäiriö: noin 1,9 % Julkisten paikkojen pelko ilman paniikkihäiriötä: noin 1,2 % Sosiaalisten tilanteiden pelko: noin 1,0 % Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö: noin 1,3 %
Rajatummista väestöistä esimerkiksi perusterveydenhuollon potilasväestössä noin 4-8 %:lla on yleistynyt ahdistuneisuushäiriö ja 7 %:lla on sosiaalisten tilanteiden pelko.
Syyt
Psykososiaaliset tekijät
Ahdistuneisuuden laukaiseva syy on paniikkihäiriössä ja yleistyneessä ahdistuneisuushäiriössä tyypillisesti ennalta-arvaamaton ja vaihteleva, eikä oireen vaikeutuminen näytä liittyvän mihinkään erityisen rasittavaan tai vaaralliseen ympäristön ärsykkeeseen. Paniikkikohtauksen laukaisevana tekijänä voi olla esimerkiksi lievä heikotuksen tunne. Muut ahdistuneisuushäiriöt aiheutuvat rajatummin tietyistä pelon kohteena olevista ympäristöistä ja tekijöistä ja niiden ennakoinnista ja ajattelusta.
Eri ahdistuneisuushäiriöiden psykologisiin mekanismeihin kuuluvat muun muassa seuraavat: Tuntemusten huomioinnin ja itsetarkkailun lisääntyminen Tarkkaavaisuuden lisääntyminen itseen muiden mielessä Itsen käsittely ei-haluttuna, vastenmielisempänä tai häpeällisempänä kohteena Tuntemusten katastrofitulkintojen lisääntyminen Ennakkokatastrofoinnin lisääntyminen Tilanteiden jälkimurehtimisen lisääntyminen Uusien uhkien etsimisen lisääntyminen Uhkiin liittyvien mielikuvien ja ajatusten lisääntyminen Huolehtimiseen liittyvän positiivisen metauskomuksen vahvistuminen (uskomus, että uhan välttämiseksi täytyy murehtia ja huolehtia) Huolehtimiseen liittyvän negatiivisen metauskomuksen vahvistuminen (uskomus, että ei hallitse murehtimistaan) Huolen lisääntyminen liiasta huolehtimisesta Turvakäyttäytyminen, kuten välttely, ajatusten torjuminen, imagonhallinta, paikan valinta, ulkoaopettelu, vahvan ehostuksen käyttö ja vihaiset ilmeet
Lisäksi seuraavat tekijät näyttävät liittyvän ahdistuneisuushäiriön kehittymisen riskiin: Persoonallisuus: Ainakin negatiivinen affektiivisuus (reagoiminen kielteisillä tunteilla) ja korostunut estyneisyys lisäävät ahdistuneisuushäiriön riskiä. Monilla psykologisilla resilienssitekijöillä (kuten ajattelumalleilla) voi jonkin verran olla suojaavaa vaikutusta. Ihmissuhteet: Lapsuuden perheen riitaisuus, ylisuojelevuus ja hylkäävä vuorovaikutus sekä varhainen ero vanhemmista, koulukiusaaminen ja kaltoinkohtelu lisäävät kaikki ahdistuneisuushäiriön riskiä. Sosiaalisilla resilienssitekijöillä, kuten tukevilla ihmissuhteilla, lienee jonkin verran suojaavaa vaikutusta. Traumaattiset kokemukset Psykiatriset häiriöt: Samanaikaiset muut psykiatriset häiriöt voivat lisätä ainakin ahdistuneisuushäiriön uusiutumisen riskiä. Samanaikaissairastavuus on yleistä, mutta tämä voi myös liittyä samoihin syytekijöihin ja olla ahdistuneisuushäiriön seuraus.
Biologiset tekijät
Autonominen hermosto: Monet ahdistuneisuuteen liittyvät oireet johtuvat fysiologisesti autonomisesta kiihotustilasta, erityisesti sympatikotoniasta eli sympaattisen hermoston aktivaatiosta. Ikä: Sosiaalisten tilanteiden pelko alkaa usein lapsuus- tai nuoruusiässä, joskus aikuisiässä. Paniikkihäiriö ilmaantuu tyypillisimmin 20-30-vuotiaana. Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö alkaa yleensä alle 40-vuotiaana. Sukupuoli: Paniikkihäiriö, sosiaalisten tilanteiden pelko ja yleistynyt ahdistuneisuushäiriö ovat yleisempiä naisilla kuin miehillä. Genetiikka: Ahdistuneisuushäiriöiden periytyvyys on kaksostutkimusten mukaan noin 30-60 %. Vähäinen liikunta
Kemialliset tekijät
Useat päihteet vähentävät ahdistuksen tunnetta hetkellisesti, mutta vieroitusoireena tai pitkäaikaiskäytössä lisäävät sitä. Päihteiden käyttö voi lisätä ahdistuneisuushäiriön riskiä ja pitkittää ahdistuneisuushäiriötä heikentämällä sen hoidon tehoa. Ahdistuneisuushäiriön kehittymisen riskiä lisäävät ainakin tupakointi ja nikotiiniriippuvuus sekä mahdollisesti alkoholin ja kannabiksen käyttö.
Vaikutukset
Oireet
Ahdistuneisuushäiriöt ovat oireyhtymiä, joihin kuuluu vaikeat toimintakykyä rajoittavat ahdistuneisuusoireet, autonomisen hermoston aiheuttamat oireet sekä välttämiskäyttäytyminen. Ahdistuneisuudella tarkoitetaan huonosti tiedostetun uhan ennakoimisesta johtuvaa pelon tunnetta. Pelko on tunnusomainen emotionaalinen ja fysiologinen reaktio vaarallisiksi koettuihin ärsykkeisiin. Ahdistuneisuushäiriöillä on kohtalainen taipumus uusiutua; tätä tapahtuu noin kolmanneksella potilaista vuoden kuluessa hoidon lopetuksesta. Oireyhtymiin liittyvät oireet voidaan jakaa karkeasti psyykkisiin ja kehollisiin (somaattisiin) oireisiin.
Psyykkisempiin oireisiin kuuluvat seuraavat: Pelko, jonka kohteena voi olla esimerkiksi itsehallinnan menettäminen, sekoaminen, pyörtyminen, kuolema, väkijoukot, julkiset paikat, yksin matkustaminen, kotoa lähteminen, huomion kohteeksi joutuminen, nöyryyttävä käytös, nolostuttava käytös, julkiset ruokailutilanteet, esiintymistilanteet, tuttujen kohtaaminen, rajatut ryhmätilanteet (juhlat, kokoukset, opetustapahtumat) tai pelottavassa tilanteessa oksentaminen, virtsaaminen tai ulostaminen Pelästymisherkkyys Levottomuus tai rentoutumiskyvyttömyys Hermostuneisuus tai ärtyneisyys Huolestuneisuus tai murehtiminen Tuskaisuus Huimaus tai pyörryttävä, sekava tai epävakainen olotila Derealisaatio eli tunne ympäristön epätodellisuudesta Depersonalisaatio eli tunne itsen poissaolevuudesta tai kaukaisuudessa olemisesta Keskittymisvaikeus tai mielen tyhjäksi pyyhkiytyminen
Kehollisempiin oireisiin kuuluvat seuraavat: Sydämentykytys, korkea pulssi tai sydämen hakkaaminen Hengitysvaikeus, kuten ilman loppumisen tai tukehtumisen tunne Rinnan kipu tai muu epämiellyttävä tunne Punastuminen, kuumat aallot ja vilunväristykset Vapina ja lihasjännitys, -särky ja -kipu Nukahtamisvaikeus ja unihäiriöt Tiheävirtsaisuus Hikoilu Suun kuivuminen Ihon puutuminen ja pistely Nielemisvaikeus tai palan tunne kurkussa (globus) Vatsakipu tai vatsanväänteet Pahoinvointi Erektiohäiriö
Oireyhtymät
Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö: Vähintään 6 kuukauden ajan kestänyt korostunut jännittyneisyys, huolestuneisuus ja pelokkuus suhteessa arkipäivän tapahtumiin ja ongelmiin. Ajalliselta kulultaan häiriö on tyypillisesti aaltoileva ja häviää äkillisesti noin kolmanneksella potilaista. Paniikkihäiriö: toistuvat, äkillisesti alkavat, muutamassa minuutissa huippunsa saavuttavat, vähintään muutaman minuutin kestävät ja intensiivisen pelottavat tai epämiellyttävät paniikkikohtaukset tilanteissa, jotka ovat ennalta-arvaamattomia, vaihtelevia ja kohtuullisen turvallisia ja rasittamattomia. Ajalliselta kulultaan häiriö on tyypillisesti pitkäaikainen ja uusiutuva tila, mutta oireiden laatu ja vaikeusaste vaihtelevat paljon yksilöiden välillä. Noin 20 % potilaista on vaikeasti ja noin 40 % lievästi oireilevia pitkässä seurannassa. Vaikeasta paniikkihäiriöstä puhutaan, kun kohtauksia on vähintään 4 viikossa, ja keskivaikeasta, kun niitä on vähintään 4 kuukaudessa. Sosiaalisten tilanteiden pelko: Huomattava huomioon kohteeksi joutumiseen tai nöyryyttävään tai nolostuttavaan käytökseen rajautuva pelko, tai huomattavaa näihin liittyvien tilanteiden välttelyä, minkä henkilö tunnistaa kohtuuttomaksi ja josta hän kokee huomattavaa tuskaisuutta. Pelko ei aiheudu elimellisestä mielenterveyden häiriöstä, harhoista, skitsofreniaryhmän häiriöstä, mielialahäiriöstä, pakko-oireisesta häiriöstä tai kulttuurin mukaisista uskomuksista. Julkisten paikkojen pelko (agorafobia): Väkijoukkojen, julkisten paikkojen, yksin matkustamisen tai kotoa lähtemiseen pääasiassa rajautuvia ahdistuneisuusoireita tai näiden välttelyä, minkä henkilö tunnistaa kohtuuttomaksi ja josta hän kokee huomattavaa tuskaisuutta. Pelko ei aiheudu elimellisestä mielenterveydenhäiriöstä, harhoista, skitsofreniaryhmän häiriöstä, mielialahäiriöstä, pakko-oireisesta häiriöstä tai kulttuurin mukaisista uskomuksista. Pakko-oireinen häiriö: Toistuvat, epämiellyttävät, ahdistavat, epätarkoituksenmukaiset ja toimintakykyä haittaavat pakkoajatukset tai -toiminnot, jotka henkilö tunnistaa lähtöisiksi itsestään ja joita hän yrittää vastustaa, eikä pakko-oireet johdu Touretten oireyhtymästä, elimellisestä mielenterveyden häiriöstä, skitforeniaryhmän häiriöistä tai mielialahäiriöstä. Tavallisiin pakkoajatuksiin kuuluu kontaminaatiopelko, pakonomainen epäily, sairastaminen tai sairastuminen, symmetrian tarve sekä seksuaaliset ja aggressiiviset mielikuvat. Tavallisimpia pakkotoimintoja ovat muun muassa tarkistaminen, peseminen, laskeminen, järjestely ja keräily.Hannu Koponen (2019). "Mikä on pakko-oireinen häiriö?". Psykiatria. Kustannus Oy Duodecim.
Liitännäissairaudet
Päihdeongelmat: Ahdistuneisuushäiriö altistaa päihteiden käytölle ja päihdehäiriöille, ainakin ahdistuneisuuden itselääkinnän vuoksi. Tämä vaikutus selittänee osan siitä, että noin 30-46 % ahdistuneisuushäiriö-potilaista tupakoi päivittäin ja noin 60 %:lla bentsodiatsepiini- ja opioidiriippuvaisista on ollut ahdistuneisuushäiriö. Somaattiset sairaudet: Ahdistuneisuus ja ahdistuneisuushäiriöt voivat lisätä jonkin verran sepelvaltimotaudin, aivoinfarktin ja sydämen vajaatoiminnan riskiä sekä kuolleisuutta näihin sairauksiin. Ahdistuneisuus on tunteena tavallista somaattisten sairauksien yhteydessä. Masennus: Masennuksen kehittyminen voi johtua siitä, että ahdistuksen hoidossa käytettävät bentsodiatsepiinit voivat aiheuttaa masennusta.
Ehkäisy
Ahdistuneisuushäiriöitä ehkäiseviä toimenpiteitä voidaan toteuttaa valikoimattomasti tai kohdistaa koululaisiin ja opiskelijoihin, ahdistuneisuushäiriöistä kärsivien tai eronneiden vanhempien lapsiin tai ahdistusherkkiin ja ahdistuneisuusoireista kärsiviin. Psykologiset menetelmät perustuvat tyypillisesti kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan (KBT). Yksittäisiin ehkäisymenetelmiin kuuluvat muun muassa seuraavat:
Kaltoinkohtelun tunnistaminen ja ehkäisy Kiusaamisen tunnistaminen ja ehkäisy Liikunta (kohtuullinen kuormitus) Säännöllinen unirytmi Säännöllinen ruokailurytmi Stressinhallintamenetelmät, kuten rentoutusharjoitukset Mielenterveyskoulutus (psykoedukaatio) Ryhmätoimintaharjoitus
Toteaminen
Ahdistuneisuushäiriö voidaan diagnosoida usein perusterveydenhuollossa. Diagnoosin vahvistaminen ja erotusdiagnoosien poissulkeminen perustuu oireiden ja niiden kulun, syiden ja toiminnallisten haittojen kartoittamiseen psykiatrisen haastattelun ja tätä tukevien kyselymenetelmien, kuten seulontalomakkeiden, oirekartoitusmittareiden ja strukturoitujen haastatteluiden avulla.
Kyselymenetelmiin epäilyn mukaan kuuluvat muun muassa seuraavat: Ahdistuneisuushäiriö: BAI, OASIS, DSM-IV SCID, MINI, K-SADS-PL Yleistynyt ahdistuneisuus: GAD-7