Hildegard Bingeniläinen (, ; noin 16. syyskuuta 1098 Bermersheim vor der Höhe tai Niederhosenbach, Kurpfalz, Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta – 17. syyskuuta 1179 Rupertsbergin luostari, Bingen am Rhein, Kurpfalz) oli saksalainen abbedissa, kirjailija, mystikko ja kirkkomusiikin säveltäjä.
Häneltä on säilynyt laaja kirjallinen tuotanto muun muassa teologian, kosmologian, luonnonhistorian ja lääketieteen aloilta. Historioitsijoiden huomio on kohdistunut Hildegardiin vasta aivan viime aikoina. Tutkimus oli aiemmin laiminlyönyt sekä hänet että Elisabet Schönaulaisen. Saksalaiset historioitsijat pitivät heitä merkittävinä vain saksan kielen kehityksen ilmentäjinä. Tuon ajan naismystikkojen kirjoituksia vähäteltiin, ja usein niiden tekijöiksi on epäilty miehiä.Scivias (engl. käännös, Google Books), Paulist Press, s. 1, Introduction. Viitattu 31.8.2010.
Hildegard oli pienestä pitäen nähnyt näkyjä, mutta ei ollut uskaltanut kertoa niistä, koska samanlaisia kokemuksia ei ollut muilla. Hänen kuvaustensa perusteella nykyajan neurologit ovat arvelleet, että kyse olisi migreenin oireista. Kun Hildegard vuonna 1141 sairastui, hän näki entistä voimakkaampia näkyjä. Toivuttuaan hän alkoi osallistua enemmän julkiseen elämään ja kirjoittaa kirjeitä, muun muassa neljälle paaville, keisari Fredrik I Barbarossalle ja Bernhard Clairvauxlaiselle. Kirjeiden ohella Hildegardilta on säilynyt laaja muu kirjallinen tuotanto.
Hildegardin kanonisointiprosessi käynnistyi jo vuonna 1228. Asia ei kuitenkaan vuosisatojen kuluessa edennyt, ja vasta 1900-luvulta alkaen hänelle pyrittiin saamaan asema kirkonopettajana. Hildegardin muistopäivää vietetään 17. syyskuuta. Paavi Benedictus XVI liitti hänet virallisesti pyhimysluetteloon vuonna 2012.
Elämä upright|pienoiskuva|left|Hildegardin saarnamatkat Hildegard Bingeniläisen syntymäaika on epävarma, mutta syntymävuodeksi on päätelty vuosi 1098. Web archive 2016 Hildegardin vanhemmista tiedetään vain nimet Hildebert ja Mechthilde sekä heidän ylhäinen syntyperänsä. Hildegard syntyi aatelisperheen kymmenenneksi vanhimpana lapsena joko Bermersheim vor der Höhessä tai mahdollisesti Schlossböckelheimissa Nahen jokilaaksossa. Hildegard oli jo syntymästään sairaalloinen. Pyhimyselämäkerrassaan Hildegard kertoo nähneensä näkyjä jo aivan pikkulapsena.
Vanhemmat lunastivat hänelle kymmenyksilläänHildegard, Scivias (engl. käännös, Google Books, Paulist Press, s. 11 viitattu 31.8.2010 merkittävällä summalla paikan kirkon huomassa, mutta ajankohta on kiistanalainen. Hagiografian mukaan hän olisi mennyt luostariin kahdeksanvuotiaana. Kyse oli Disibodenbergiin paikallisen benediktiiniläisluostarin yhteydessä olevasta naisyhteisöstä, jonne hän meni vanhemman nunnan, kreivi Stephan II Sponheimilaisen tyttären Jutan avuksi. Jutan luostariin menon ajankohdaksi tosin tiedetään vuosi 1112, jolloin Hildegard olisi ollut neljätoistavuotias. Web archive 2013
Hildegard antoi luostarilupauksen vuonna 1114, ja kuten muutkin lupauksen antaneet hän sai sääntökunnan käytännön (Regula Benedicti) mukaisen koulutuksen. Niiden 24 vuoden ajalta, jotka Jutta ja Hildegard olivat samassa luostarissa, ei ole kirjattuja muistiinpanoja. Disibodenberg on nykyisen Saksan alueella olevassa Pfälzerwaldissa. Jutta oli näkijä ja sai sen vuoksi paljon seuraajia, jotka tulivat tapaamaan häntä luostariin. Hildegard on kertonut, että Jutta opetti häntä lukemaan ja laulamaan psalmeja, mutta pyhiä kirjoituksia hänelle ei opetettu.
Jutan kuoltua vuonna 1136 muut nunnat valitsivat 38-vuotiaan Hildegardin yksimielisesti sisaryhteisönsä opettajaksi, magistraksi. Paavi Eugenius III asetti vuonna 1147 lautakunnan tutkimaan Hildegardin kirjoituksia. Bernhard Clairvauxlainen tuki voimakkaasti Hildegardia, ja niin paavi hyväksyi hänen näkynsä aidoiksi Pyhän Hengen ilmentymiksi.
Disibodenbergin apotti Kuno pyysi Hildegardia priorittareksi, mutta kun Hildegardin maine kasvoi ja nunnaksi pyrkiviä oli yhä enemmän, hän halusi itselleen ja nunnilleen enemmän itsenäisyyttä ja pyysi apotti Kunolta lupaa muuttaa aiemmin hylättyyn Rupertsbergin luostariin. Kun apotti torjui Hildegardin ehdotuksen, Hildegard kääntyi tämän esimiehen puoleen ja sai hyväksynnän Web archive 2014 Mainzin arkkipiispalta Heinrich I:ltä. Munkkien vastustuksesta huolimatta naisille rakennettiin oma luostari 1147–1152. Osa lähteistä kertoo, että apotti Kuno ja Disibodenbergin munkit vastustivat muuttoa edelleen, varsinkin kun nunnilla oli melkoinen varallisuus.
Hildegard sairastui eikä halvaantumisen vuoksi päässyt nousemaan vuoteestaan. Hänen mukaansa sairastumisen syynä oli se, että Jumala oli tyytymätön, kun hän ei ollut noudattanut tämän käskyä siirtää nunnat Rupertsbergiin. Vasta kun apotti itsekään ei saanut Hildegardia liikahtamaan, hän päätti myöntää nunnille oman luostarin. Hildegard ja parikymmentä nunnaa siirtyivät noin vuonna 1150 Rupertsbergin luostariin, jonka johtajana ja myös Hildegardin rippi-isänä ja kirjurina toimi Volmar. Toisen nunnaluostarin Hildegard perusti vuonna 1165 Eibingeniin, ja tämän sivuluostarin nunnat olivat peräisin alemmista yhteiskuntaluokista.
Hildegard alkoi nähdä näkyjä kolmevuotiaana. Jumala oli hänelle ”elävä valo”, ja tietoisuutta Jumalasta hän sanoo ”elävän valon häivähdykseksi”. Hän sanoi näkevänsä kaiken Jumalan valossa viiden aistinsa välityksellä. Hän ei ollut transsissa eivätkä näyt tulleet unessa, kuten tuon ajan näkijöillä yleensä, vaan hän näki kaiken ”sielunsa silmin”. Hildegard ei ollut innokas kertomaan näyistään, vaan uskoutui vain Jutalle ja opettajalleen, myöhemmälle kirjurilleen Volmarille. Hänellä oli paljon näkyjä koko elämänsä ajan, ja hän oli 42-vuotias, kun hän vuonna 1141 sai näyn, jota hän piti Jumalan ohjeena ”kirjoittaa muistiin mitä näet ja kuulet”. Hildegard kuvaa kamppailuaan ensimmäisessä teologisessa kirjoituksessaan, joka oli Scivias (”Tunne tiet”):
Hildegardin eloisien, etenkin juuri valoa koskevien kuvausten perusteella, on neurologi ja tieteen popularisoija Oliver Sacks diagnosoinut näkyihin liittyviä fyysisiä aistimuksia migreeniksi. Sacksin mukaan kuvaukset Hildegardin käsikirjoituksissa vahvistavat, että tämä kärsi myös pälvisokeudesta.
Vähän ennen kuolemaansa Hildegard joutui ristiriitatilanteeseen Mainzin papiston kanssa. Muuan Rupertsburgiin haudattu mies oli kuollut kirkon yhteydestä erotettuna, ja siksi papisto halusi siirtää hänen ruumiinsa pois siunatusta maasta. Hildegard ei hyväksynyt ajatusta vaan vastasi, että se on synti ja että mies oli kuollessaan otettu kirkon yhteyteen. Luostari julistettiin tapauksen vuoksi kahteenkin otteeseen joksikin aikaa pannaan.
Hildegardin nunnat sanoivat nähneensä hänen kuolinpäivänään 17. syyskuuta 1179 kahden valonsäteen välähtäneen taivaasta hänen kuolinhuoneensa poikki. Hildegardin elämälle ovat leimallista hänen valonäkynsä, ja hän näyttää kuollessaankin olleen saman valon merkitsemä.
Jo Hildegardin eläessä munkit Gottfried Disibodenilainen ja Dieter Echternachilainen aloittivat hänen sanelemanaan pyhimyselämäkerran kirjoittamisen. Web archive 2012 Seuraavan elämäkerran aloitti Guibert Gemblouxlainen.
Teokset Hildegard Bingeniläisen sävellykset samoin kuin sekä näkyihin perustuvat että luonnontieteelliset tekstit sisältyvät pääasiassa kahteen käsikirjoitukseen: Dendermonden käsikirjoitukseen ja Riesencodexiin. Dendermonden käsikirjoitus jäljennettiin todennäköisimmin Hildegardin valvonnassa Rupertsbergissa, ja Riesencodex jäljennettiin Hildegardin kuolemaa seuranneena vuonna, luultavasti liitettäväksi mukaan kanonisointipyyntöön. Web archive 2015
pienoiskuva|200px| Hildegard Bingeniläisen käyttämät aakkoset, litterae ignotae, joilla hän kirjoitti luomaansa kieltä lingua ignota. Kirjoitusmerkit ja kieli Hildegard kehitti omat kirjoitusmerkit. Monet keinotekoisten kielten kehittäjät pitävät häntä keskiaikaisena edeltäjänään hänen laulutekstejään varten kehittämiensä sanojen ja luomansa kirjoituksen vuoksi. Tutkijoiden mukaan Hildegard käytti lingua ignotaa nunnien keskeisen yhteishengen luomiseen.Hildegard, Scivias, Paulist Press, Barbara J. Newman, "Introduction", s. 13, viitattu 31.8.2010
Sävellykset Hildegard on 2000-luvulla noussut esille, kun keskiaikaisen kirkon naisiin on alettu kiinnittää huomiota. Saksankielisissä maissa on häneen kohdistunut eri alojen tutkimusta jo 1900-luvun alkupuolelta, ja vuosituhannen vaihteen tienoilla myös muun muassa Suomessa heräsi kiinnostus aiheeseen ja sen merkitykseen. Erityiseen suosioon on noussut hänen musiikkinsa, ja 1990-luvulla hänen kirkkolaulunsa olivat jonkin aikaa musiikkiäänitteiden myyntitilastojen kärkisijoilla. Sävellyksiä on säilynyt 70–80, mikä on laajimpia keskiaikaisten säveltäjien tuotantoja. Häneltä jäi lisäksi yli sata kirjettä – koko kirjeenvaihto sisältää 390 kirjettä Web archive 2010 – 72 laulua, 70 runoa ja 9 kirjaa.Biographical Sketches of memorable Christians of the past Hildegard on Leoninuksen ohella yksi länsimaisen musiikinhistorian ensimmäisistä nimeltä tunnetuista säveltäjistä, ja ensimmäinen, jonka elämäkerta tunnetaan.
Hildegardin tunnetuimpiin teoksiin kuuluu moraliteetti Ordo virtutum (”Hyveiden näytelmä”). Hänen sävellystensä tarkkaa syntyajankohtaa ei tiedetä, mutta arvellaan, että Ordo virtutum olisi sävelletty viimeistään 1151. Moraliteetti koostuu yksiäänisistä sävelmistä Animalle (ihmisen sielu) ja kuudelletoista Hyveelle. Paholaisella on siinä puheosa. Tutkijoiden mukaan Paholaisen osaa olisi kantaesityksessä esittänyt Volmar ja Hildegardin nunnat olisivat esittäneet Animan ja Hyveiden osia.
Ordo virtutumin lisäksi Hildegard sävelsi liturgisia lauluja, jotka on koottu yhteen nimellä Symphonia armoniae celestium revelationum (Taivaallisten ilmoitusten sopusuhtainen yhteissointi, 1150–1160). Tämä laaja runojen ja musiikin kokoelma sisältää 77 hetkipalveluksiin tarkoitettua runoa. Musiikillisesti hienoimpia niistä ovat viisi sekvenssiä ja kolme hymniä. Lisäksi runoihin kuuluu 34 antifonia, 14 responsoriota, kahdeksan messunosaa ja muita teoksia. Hänen musiikkinsa on monofonista eli yksiäänistä. Hildegardin sävellystyylille ovat ominaisia korkealle kohoavat melodiat, jotka usein ylittävät silloisen normaalin laulun rajat. Web archive 2012 Esimerkiksi hymnissä ”Ave, generosa” sävelala ulottuu e:stä c1:een, mikä ylittää huomattavasti tuon ajan lauluäänen tavallisen ulottuvuuden. Lisäksi hymnin musiikissa on rohkeaa, intohimoista deklamaatiota. Hildegard Bingeniläinen käyttää lauluissaan ajalle tyypillistä neumikirjoitusta, joten muun muassa sävellyksen rytmi jää esittäjän tulkinnan varaan.
Näkykirjat upright|pienoiskuva|Hildegard Bingeniläinen: Liber Divinorum Operum, ihminen maailmankaikkeuden osana. Sävellysten lisäksi Hildegard kirjoitti kolme näkykirjaa, joista ensimmäinen, Scivias ("Tunne tiet"), valmistui 1151. Sen jälkeen syntyivät Liber vitae meritorum ("Kirja elämän ansioista") ja De operatione Dei ("Jumalan teoista", myös nimellä Liber divinorum operum). Näissä teoksissa, joista viimeinen valmistui, kun Hildegard oli noin 75-vuotias, hän aluksi kuvaa kunkin näyn, sitten selittää sen Raamattua käyttäen. Hänen näkyjensä kerronta kuvitettiin runsaasti hänen ohjeidensa mukaan, ja kirjalliseen muotoon saattamisessa hän sai apua munkki Volmarilta ja nunna Richardisilta. Kirja oli kuuluisa keskiajalla, osin paavi Eugenius III:n suosittelun ansiosta, ja se jäljennettiin myöhemmin vuonna 1513 Pariisissa.
Maalliset teokset