Fundamentalismi on konservatiivinen uskonnollinen suuntaus, jolle on ominaista tiukka nojautuminen pyhiin kirjoituksiin. Alun perin fundamentalismilla tarkoitettiin 1900-luvun alussa Pohjois-Amerikassa syntynyttä kristillistä protestanttista liikettä, joka korosti Raamatun erehtymättömyyttä. 1900-luvun loppupuolelta lähtien fundamentalismin käsitteellä on viitattu myös muihin kuin kristinuskoon pohjautuviin liikkeisiin, kuten islamilaisiin, juutalaisiin, hindulaisiin ja buddhalaisiin.
Yhdysvalloissa osa kristillisistä fundamentalisteista on vaikuttanut politiikkaan. Kristillinen oikeisto on osittain yhdistänyt protestanttisia fundamentalisteja ja muita konservatiiveja. Yhteisiä teemoja ovat esimerkiksi abortinvastaisuus. Israelin juutalaisuudessa fundamentalistisina on pidetty kahta suuntausta: uskonnollista sionismia sekä haredeja eli vanhoillisia ortodoksijuutalaisia. Islamissa, hindulaisuudessa ja buddhalaisuudessa fundamentalismiin liittyy usein nationalismia ja länsimaisen vaikutuksen vastustamista.
Fundamentalismi nähdään usein vastareaktiona maallistumiselle ja nykyaikaistumiselle. Fundamentalismin kritiikki on liittynyt siihen, että monet fundamentalistiset liikkeet tavoittelevat tiettyjen uskonnollisten sääntöjen asettamista valta-asemaan vastoin sekularismia ja ihmisoikeuksia. Osa liikkeistä on pyrkinyt tavoitteisiinsa väkivaltaisin keinoin. Islamilainen fundamentalismi herätti lännessä laajaa huomiota vuoden 1979 Iranin vallankumouksen jälkeen. Islamismi eli poliittinen islam sai paljon huomiota länsimaissa vuonna 2001 Yhdysvaltoihin tehtyjen syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen.
Käsite
Fundamentalismin käsite nousi laajempaan käyttöön 1970-luvulta alkaen. Käsitettä on käytetty sekä kristillisten että islamilaisten suuntausten yhteydessä. Ajan myötä käsitettä on käytetty myös sekulaareissa yhteyksissä.
Käsitettä on pidetty asenteellisena ja todellisuutta yksinkertaistavana. Kritiikin mukaan käsitteellä on haluttu leimata uskonnollisia ryhmiä ja kokonaisia uskontoja. Toisaalta on korostettu, että termiä voidaan käyttää mielekkäästi vain sen alkuperäisessä kontekstissa eli viitattaessa tietynlaiseen protestanttiseen suuntaukseen Yhdysvalloissa.
Alun perin fundamentalismilla viitattiin keskeisten opinkappaleiden eli fundamenttien puolustamiseen. Yleisemmällä tasolla fundamentalistinen raamatuntulkinta tarkoittaa Raamatun erehtymättömänä pitämistä.
Perusta
Fundamentalismi perustuu ajatukselle, että jokin pyhä kirjoitus on erehtymätön ja täydellinen. Protestanttifundamentalisteille tämä perusta on Raamattu ja islamilaisille fundamentalisteille Koraani ja hadithit eli perimätieto. Nämä alkuperäiset lähteet riittävät fundamentalisteille ohjekirjoiksi.Bruce 2000, s. 13. Usein fundamentalistit löytävät menneisyydestä jonkinlaisen todellista uskontoa edustavan täydellisen sosiaalisen rakenteen. Radikaaliprotestanteille tällaista edustaa raamatullinen yhteiskunnallinen järjestys ja muslimeille 600-luvun Mekka ja Medina.
Fundamentalismi on vastareaktio modernisaatiolle eli yhteiskunnan nykyaikaistumiselle. Länsimaissa uskonto on uudella ajalla joutunut vähitellen perääntymään ja sopeutumaan yhteiskunnallisiin muutoksiin: uskonto on siirtynyt julkisesta yksityiseksi, joutunut alistumaan maallisen vallan alaisuuteen ja alkanut hyväksyä muun muassa naispappeuden.Bruce 2000, s. 35. Islamilaisissa maissa kokemus poliittisesta ja taloudellisesta jälkeenjääneisyydestä ja lännestä tulevat nykyaikaiset vaikutteet ovat luoneet pohjaa fundamentalismille.Bruce 2000, s. 38–39.
Fundamentalismi ei pyri säilyttämään alkuperäistä uskoa sellaisenaan, vaan uudistaa sitä varmistaakseen sen jatkuvuuden uhkien edessä. Fundamentalistien tavoitteena on palauttaa uskonnon alkuperäinen kiihko, joka aikoinaan synnytti uskovien yhteisöllisen identiteetin. Fundamentalistit eivät useinkaan torju nykyajan tekniikkaa, vaan he voivat käyttää esimerkiksi edistyksellistä viestintätekniikkaa aatteensa levittämiseen.Bruce 2000, s. 15.
Fundamentalismi on nykyaikainen ilmiö. Sen syntymisen edellytys on se, että vanhasta uskonnosta on säilynyt riittävästi, jotta se voitaisiin nostaa takaisin valta-asemaan. Fundamentalismin nousun edellytykset syntyivät 1800-luvulla. Raamattu alettiin nähdä tulkinnanvaraisena teoksena, jonka kirjoittajien tarkoituksia ryhdyttiin pohtimaan kuten myös sitä, oliko edes mahdollista tulkita Raamattua oikein. Vasta tekstin arvovaltaisen version käsitteen haastaminen ja laajalle levinnyt lukutaito mahdollistivat fundamentalismin syntymisen.Bruce 2000, s. 13–14.
Piirteitä
Chicagon yliopiston tutkimushankkeessa vuosina 1988–1993 tunnistettiin yhdeksän ideologista ja organisatorista piirrettä, joista useimpia esiintyy fundamentalistisissa ryhmissä: Reagointi uskonnon marginalisoitumiseen. Valikoivuus omien perinteiden ja kirjoitusten suhteen. Moraalinen kahtiajako: todellisuus jaetaan selkeästi hyvään ja pahaan. Ehdottomuus ja erehtymättömyys: pyhiä kirjoituksia pidetään kirjaimellisesti tosina ja määräävinä; tulkinnat voivat tosin vaihdella. Millenarismi ja messiaanisuus: käsitys hyvän lopullisesta voitosta ja historian päättymisestä. Valikoitu jäsenyys: jäsenet käsittävät itsensä erityisen jumalallisen kutsun saaneiksi tai pelastettujen valituksi joukoksi. Tiukat rajat: ulkopuolisista yhteisöistä erottautuminen, joskus jopa asumisjärjestelyjen kautta. Karismaattinen ja autoritaarinen johtajuus. Käyttäytymisvaatimukset: kieltoja, jotka koskevat etenkin pukeutumista, ravintoa, nautintoaineiden käyttöä, parinvalintaa sekä viihteen ja kirjallisuuden kulutusta; ryhmän tunnukset toimivat kulttuurisina merkitsijöinä ja ryhmäidentiteetin tunnuksina.
Fundamentalismia käytetään nykyisin termin alkuperäisen merkityksen lisäksi joskus myös pilkkanimenä viittaamassa epämieluisiin, yleensä konservatiivisiin uskonnollisiin ryhmiin. Sitä käytetään joskus kuvaamaan kaikenlaisia uskontonsa vakavasti ottavia ryhmiä, jotka erottuvat muista tai haluavat korostaa uskonnon asemaa politiikassa. Uskontojen sisällä liberaalit käyttävät termiä joskus kuvaamaan konservatiivien älyllistä kypsymättömyyttä.Bruce 2000, s. 12.
Toimintatavat
Fundamentalismiin liittyy joskus voimakas pyrkimys erottautua ”vääräuskoisista”, minkä vuoksi fundamentalismi voi johtaa riitoihin ja väkivaltaan.Harris 2006, s. 409. Väkivalta ei kuitenkaan ole fundamentalismin määrittävä piirre, sillä vain osa fundamentalisteista kannattaa väkivaltaa.
Fundamentalismi on antropologi Pascal Boyerin mukaan halua säilyttää tietty hierarkian tyyppi, joka perustuu liittoutumisen psykologialle ja jota luopumisen helppous ja kasvava todennäköisyys uhkaavat. Fundamentalistinen väkivalta on toimintaa, jonka tarkoituksena on lannistaa mahdollisia luopioita osoittamalla luopumisen kova hinta. Fundamentalismiin liittyy Boyerin mukaan neljä keskeistä piirrettä: Fundamentalistiset ryhmät pyrkivät valvomaan toistensa julkista käyttäytymistä. Fundamentalistiset ryhmät pyrkivät rankaisemaan uskonnollisten normien rikkomista näyttävästi ja julkisesti. Fundamentalistinen väkivalta voidaan suunnata saman kulttuurisen yhteisön jäseniä kohti, ei ulkopuolisia vastaan. Fundamentalistien pääasiallisena hyökkäyksen kohteena on yleensä oman uskonnollisen perinteen modernisoitunut ja paikallinen muoto.
Tutkijoiden Gabriel Almondin, Emmanuel Sivanin ja Scott Applebyn (1995) mukaan fundamentalistit voivat olla vuorovaikutuksessa ulkopuolisen maailman kanssa neljällä tavalla: Maailman valloittaminen: yhteiskunnan rakenteiden haltuunotto kumouksellisen toiminnan kautta (esimerkkinä kristillinen rekonstruktionismi). Maailman muuttaminen: vaikuttamista yhteiskunnan rakenteisiin, instituutioihin, lakeihin ja tapoihin sisältäpäin (Billy Grahamin edustama evankelikalismi). Maailman luominen: vaihtoehtoisten sosiaalisten rakenteiden ja instituutioiden pystyttäminen ja oman kannatuspohjan laajentaminen. Maailman kieltäminen: oman erillisen sosiaalisen todellisuuden ylläpitäminen etenkin kasvatuksen, perhe-elämän ja rituaalien kautta (ortodoksijuutalaisuus).
Fundamentalistiset liikkeet houkuttelevat esimerkiksi marginalisoituneita miehiä: Yhdysvalloissa valtansa menettäneitä protestantteja ja islamilaisissa maissa muslimeja, joiden yhteiskunnallinen nousu on estetty.Bruce 2000, s. 14–15.
Fundamentalismi eri uskonnoissa
Kristillinen fundamentalismi
Kristillisen fundamentalismin juuret ovat 1800-luvun lopun Yhdysvalloissa nousseessa Raamatun arvovallan puolustuksessa historiallis-tieteellistä arvostelua vastaan sekä samanaikaisessa helluntailaisuuden nousussa. Fundamentalismin nousu liittyy erityisesti vuosina 1910–1915 nimellä The Fundamentals (’Perusteet’) julkaistuihin kirjasiin. Vuonna 1919 fundamentalismi järjestyi liikkeeksi, ja 6 000 ihmistä kerääntyi ensimmäiseen World Christian Fundamentals Associationin konferenssiin. Baptisti- ja presbyteerifundamentalistit perustivat omat yhteisönsä. Vuoden 1925 jälkeen fundamentalistiliike heikentyi.
Toisen maailmansodan jälkeen muodostui evankelikalinen liike, joka elvytti ja yhdisti konservatiivista protestanttisuutta sekä säilytti joitain fundamentalismin käsityksiä laimennettuina. Fundamentalismi aloitti uuden nousun 1970-luvulla. Uudet fundamentalistit olivat pienten, kirkkokuntiin kuulumattomien seurakuntien pastoreita, lähinnä helluntailaisia, itsenäisiä baptisteja tai etelän baptisteja. Heidän kannatuspohjanaan ovat olleet suurehkot lähiöiden kirkot tai televisiotoiminta, josta he saavat varoja kuulumatta kirkkokuntiin. Jerry Falwell ja Pat Robertson ovat olleet 1980-luvun saarnaajista kuuluisimpia. Fundamentalistit keräävät varoja vaikuttaakseen suoraan Yhdysvaltain politiikkaan.
1970-luvulla syntyneen Yhdysvaltain kristillisen oikeiston poliittisia tavoitteita ovat yleisten konservatiivisten tavoitteiden lisäksi abortin ja homoseksuaalisuuden rajoittaminen, seksuaalikasvatus, joka sivuuttaa ehkäisymenetelmät ja korostaa esiaviollisesta seksistä pidättäytymistä, sukupuoliroolien ja perheen vanhempien aseman palauttaminen entisiksi, rukoilemisen ja kreationismin tuominen kouluihin ja evoluution opettamisen ohittaminen. He ovat myös asettaneet omia ehdokkaitaan republikaanisen puolueen esivaaleihin.Bruce 2000, s. 71–75.
Islamilainen fundamentalismi
pienois|Kaksi naista kävelee Talibanin tuhoaman Buddha-patsaan ohitse Afganistanissa. Islamilaiset fundamentalistit näkevät ristiriidan muuttuneen maailman ja muuttumattomana säilyneiden islamilaisten lähteiden eli Koraanin ja sunnan (profeetan esimerkin) välillä. Fundamentalistien mukaan kyse on siitä, että koska Koraani ja profeetta ovat aina oikeassa, täytyy nykymaailman olla väärässä. Sen vuoksi he vaativat modernin ajattelun kieltämistä ja paluuta islamin alkuaikojen kirkkaaseen puhdasoppisuuteen, nimenomaan sen yksilö- ja yhteiskuntamoraaliin. Uudenaikaisen tekniikan käyttöä he eivät kiellä.
Fundamentalismi-termin käyttökelpoisuutta islamin yhteydessä on usein epäilty. Uskontokriitikko Sam Harrisin mukaan fundamentalististen ja maltillisten muslimien ero on siinä, missä määrin he katsovat poliittisen ja sotilaallisen toiminnan olevan luontaista uskonsa harjoittamiselle. Nimitystä on ehdotettu islamin yhteydessä korvattavaksi esimerkiksi termeillä ”traditionalismi”, ”islamismi”, ”revivalismi”, ”radikalismi”, ”militanttius” ja ”ekstremismi”.Bruce 2000, s. 12–13. Jihadismista kirjoittaneen Atte Kalevan mukaan traditionalistiset muslimit eivät kuitenkaan katso yhtä kauas menneisyyteen kuten fundamentalistit, eivätkä he näe ristiriitaa modernin elämäntavan ja islamin pyhien kirjoitusten välillä eivätkä siksi pyri yhteiskunnalliseen muutokseen.