Germaine Dulac (17. marraskuuta 1882 – 20. heinäkuuta 1942) oli ranskalainen elokuvaohjaaja, joka tunnetaan impressionistisista ja kokeellisista mykkäelokuvistaan. Dulac työskenteli ensin toimittajana vuosina 1909–1913 ja siirtyi sitten elokuvan pariin. Hän ohjasi 26 elokuvaa vuosina 1915–1929 ja valvoi kahden muun tuotantoa. Uransa loppupuolella hän tuotti ja ohjasi uutiskatsauksia (1929–1940).
Elämäkerta
Dulacia kasvattivat pääasiassa isoäiti ja setä Pariisissa. Dulac osoitti varhain kiinnostusta taiteisiin, ja Richard Wagnerin oopperat vaikuttivat häneen suuresti. Vuosina 1898–1902 Dulac opiskeli katolisessa sisäoppilaitoksessa luostarissa St. Étiennessä Ranskassa, minkä jälkeen hän palasi Pariisiin. Hänen isoäitinsä oli kuollut vuonna 1901, mutta hänen setänsä, joka oli aktiivinen sosialistisessa politiikassa ja taiteen suojelija, esitteli Germainen maatalousinsinööri Albert Dulacille, jonka kanssa hän meni naimisiin vuonna 1905. Albert oli myös taiteen harrastaja ja tutustutti hänet sellaisten filosofien kuin Friedrich Nietzschen ja Henri Bergsonin työhön.
Vuosina 1906–1913 Dulac haastatteli kuuluisia naisia ja kirjoitti teatteriarvosteluja feministiseen La Française -lehteen. Hän kirjoitti myös näytelmiä tänä aikana; vain yksi niistä esitettiin, L’Emprise (1907), joka kertoo seurapiirinaisesta, josta tulee feministi.
Dulacilla oli vuosina 1912–1915 suhde puolalais-ranskalaisen näyttelijättären ja tanssijan Stacia Napierkowskan kanssa. Dulac erosi miehestään vuonna 1913, mutta heidän välinsä säilyivät sydämellisinä. Ensimmäisen maailmansodan syttyessä Albert Dulac lähetettiin rintamalle, ja Germaine Dulac työskenteli sotapakolaisten hyväksi. Dulac vietti aikaa Napierkowskan kanssa Roomassa, missä näyttelijä teki elokuvaa. Dulacin mielenkiinto siirtyi teatterista elokuvaan.
Napierkowskan jälkeen Dulacilla oli suhde kirjailija Irène Hillel-Erlangerin kanssa. Germaine ja Albert Dulac sekä Hillel-Erlanger perustivat tuotantoyhtiö Les Films DH:n. Sen toiminta päättyi 1920 Hillel-Erlangerin kuoltua tuberkuloosiin.
Dulacin mielestä elokuva oli psykologista tutkimusmatkaa, joka paljastui naturalistisen näyttelijäntyön kautta. ”Tuntui hölmöltä asettaa hahmo tilanteeseen tunkeutumatta hänen sisäisen elämänsä salaiseen alueeseen”, hän sanoi. Dulac näki elokuvan taiteena, kuten musiikin: ”Muusikot esittävät ääniä liikkeessä. Elokuvantekijät voivat esittää kuvia liikkeessä.”
Dulacin varhaisin säilynyt elokuva, La Cigarette (1919), kertoo arkeologian professorista, joka menee naimisiin paljon nuoremman naisen kanssa. Elokuvassa La fête espagnole (1920) kaksi miestä taistelee kuolemaan asti espanjalaisesta tanssijasta, joka ei välitä heistä tai heidän konfliktistaan.
Elokuvassa Hymyilevä rouva Beudet (1923) nimihahmo (jota näyttelee Germaine Dermoz) on jumissa avioliitossa moukkamaisen aviomiehen (Alexandre Arquillière) kanssa, joka usein vitsailee itsemurhasta. Dulac ilmentää heidän välistään konfliktia Dermozin hillityllä ja hiljaisella näyttelijätyylillä ja Arquillièren laajalla, uhkaavalla roolisuorituksella. Dulac käytti myös laajaa valikoimaa elokuvallisia tekniikoita – erikoislähikuvista unisekvensseihin kaksoisvalotuksilla ja stop motion -tekniikalla.
Dulac siirtyi kaupallisempiin projekteihin, kuten keskiaikaan sijoittuvaan satiiriin Paholainen kaupungissa (1924) ja teatterimaailman kolmiodraamaan Näyttelijän sielu (1925). Hänen seuraava elokuvansa, Rohkean hulluus (1926), oli Maksim Gorkin novellin elokuvasovitus. Dulac kuvasi sen pienellä budjetilla Etelä-Ranskassa harrastajanäyttelijöiden kanssa. Hänen sopimuksensa antoi hänelle "täyden taiteellisen vapauden", ja hän koki elokuvan olevan hänen yrityksensä "visuaaliseen sinfoniaan". Dulacin viimeinen kaupallinen elokuva oli seikkailukertomus kidnapatusta prinsessasta. Sen jälkeen hän teki kolme lyhyttä kokeellista tanssi- ja musiikkielokuvaa: Disque 957 (1928), Themes and Variations (1928) ja Étude cinégraphique sur une arabesque (1929).
Mykkäfilmin ajan päättyessä Dulac siirtyi tekemään viikottaisia uutiskatsauksia. Oman ohjaajantyönsä lisäksi hän edisti elokuvakulttuuria elokuvakerhojen kautta. Dulac oli myös Kansainvälisen naisten neuvoston elokuvakomission puheenjohtaja ja elokuvantekijöiden yhdistyksen rahastonhoitaja. Hänen teoreettisilla kirjoituksillaan oli suuri vaikutus aikansa ja myöhemmin eurooppalaisiin elokuvantekijöihin. Natsien miehittäessä Ranskan vuonna 1940 ja Propagandastaffelin asettaman sensuurin myötä Dulacin oli pakko lopettaa kaikki ammatillinen toiminta.
Dulac nimitettiin Kunnialegioonan upseeriksi, mikä oli tuohon aikaan harvinainen kunnia naiselle. Lähteet
Luokka:Ranskalaiset elokuvaohjaajat Luokka:Vuonna 1882 syntyneet Luokka:Vuonna 1942 kuolleet