Sophie Emilie Högqvist (29. huhtikuuta 1812 Tukholma – 18. joulukuuta 1846 Torino) oli ruotsalainen näyttelijä ja Oskar I:n rakastajatar.
Högqvist kasvoi köyhissä oloissa ja joutui jo nuorena pärjäämään omillaan. Hän kävi vuosina 1821–1826 Kuninkaallisen oopperan balettikoulun ja liittyi sen jälkeen Anders Petter Berggrenin kiertävään teatteriseurueeseen. Siellä hän sai vähitellen merkittävämpiä rooleja, mutta hänen taloudellinen tilanteensa oli edelleen tiukka. Lisätuloja hän ansaitsi pitämällä tanssitunteja.
Vuonna 1828 Högqvist palasi Tukholmaan, pääsi Kuninkaallisen teatterin oppilaaksi ja teki debyyttinsä lavalla samana vuonna. Kolme vuotta myöhemmin hän sai vakituisen työsopimuksen ja 200 riikintaalerin vuosipalkan. Aluksi Högqvist ei juuri saanut kriitikoilta kiitosta näyttelijän taidoistaan, mutta kylläkin ulkonäöstään. Hänen läpimurtonsa oli vuoden 1834 komedia Qväkaren och dansösen, johon hän oli tuonut lavasteiksi omia huonekalujaan. Se teki vaikutuksen yleisöön, joka oli tottunut hyvin niukasti sisustettuun lavaan, ja vaikutti lavastuksen kehittymiseen Kuninkaallisessa teatterissa.
Vuodesta 1834 Högqvist alkoi tehdä opintomatkoja ulkomaille, missä hän tutustui johtavien näyttelijöiden työskentelyyn ja löysi uusia näytelmiä esitettäväksi Ruotsissa. Hän oli opetellut kieliä ja etikettiä niin, että pystyi peittämään köyhän perhetaustansa. Högqvististä tuli ajan myötä suosittu näyttelijä, joka nautti erityisesti ”housurooleista” eli nuorten mieshahmojen esittämisestä.
Högqvistillä oli elämänsä aikana useita miessuhteita ja hän sai kolme avioliiton ulkopuolista lasta, jotka annettiin adoptioon. Hänen tunnetuin rakastajansa oli kuningas Oskar I, joka kanssa suhde kesti noin kymmenen vuotta. Kaksi lapsista oli hänen. Högqvistin yksityiselämä oli omana aikanaan suosittu juoruilun aihe.
Högqvist kärsi tuberkuloosista, joka paheni 1840-luvun puolivälissä. Hän joutui puoleksi vuodeksi vuodepotilaaksi, mutta tervehtyi sen verran, että lähti keväällä 1846 Manner-Eurooppaan hoitoa hakemaan. Hän kuoli saman vuoden joulukuussa Torinossa, mihin hänet myös haudattiin. Högqvistin omaisuuden peri hänen veljensä, koska biologiset lapset eivät olleet virallisesti hänen.
Kuolemansa jälkeen Högqvist innoitti monia näytelmäkirjailijoita, jotka osin tositapahtumiin perustuen ja osin omasta päästään keksien kirjoittivat hänen elämästään. Hänet kuvattiin ”langenneena enkelinä”. Kiinnostus jatkui 1900-luvun puolella, jolloin ilmestyi useita elämäkertoja ja vuonna 1939 Gustaf Molanderin ohjaama elokuva Filmen om Emelie Högqvist, jossa pääossa näytteli Signe Hasso.
Lähteet
Aiheesta muualla
Luokka:Ruotsalaiset näyttelijät Luokka:Vuonna 1812 syntyneet Luokka:Vuonna 1846 kuolleet