pienoiskuva|300x300px|Mikaelin palatsi Pietarissa Taiteiden aukiolla. Mikaelin palatsi (ven. Михайловский дворец, Mihailovskij dvorets) on suuriruhtinaallinen vuosina 1819–1825 rakennettu palatsi Pietarissa. Se sijaitsee Taiteiden aukiolla (ven. площадь Искусств, Ploštšad Iskusstv) ja on esimerkki empiretyylisestä uusklassisesta arkkitehtuurista. Palatsissa sijaitsee nykyään Venäläisen taiteen museon päärakennus, ja siellä ovat esillä vanhan taiteen, kansantaiteen, 1700- ja 1800-luvun taiteen kokoelmat.
Rakennushistoria pienoiskuva|Taiteiden aukio vuonna 1737, tulevan Mikaelin palatsin tontti on merkitty punaisella linjalla. pienoiskuva|Suuriruhtinas Mihail Pavlovitš Romanov, George Dawe 1829. Alun perin se suunniteltiin suuriruhtinas Mihail Pavlovitšin, keisari Paavali I:n nuorimman pojan asunnoksi. Mikaelin palatsin rakennustyöt eivät olleet vielä alkaneet, kun Paavali syöstiin vallasta ja tapettiin palatsivallankaappauksessa, joka toi valtaistuimelle Mihailin vanhimman veljen Aleksanteri I:n. Uusi keisari herätti henkiin ajatuksen uudesta palatsista Mihailin ollessa 22-vuotias, ja arkkitehti Carlo Rossi laati suunnitelmat uuden tontin kehittämiseksi Pietariin. Aleksanteri I osallistui henkilökohtaisesti Mikaelin palatsin peruskiven muuraukseen kesällä 1819. Palatsin rakentaminen aloitettiin, ja kaikki rakennustyöt tehtiin yksinomaan lämpimänä vuodenaikana, mikä varmisti rakenteiden maksimaalisen vakauden. Lopulta valmistuivat palatsin päärakennus ja kaksi sivurakennusta, joista toisessa sijaitsivat keittiöt ja toisessa tallit. Puutarha suunniteltiin Mars-kentän puolelle.
Uusklassiseen tyyliin rakennetusta palatsista tuli kokonaisuuden keskipiste, joka käsitti uusia katuja ja aukioita. Se oli ylellisesti koristeltu sekä sisustettu, ja sisätilat maksoivat enemmän kuin itse rakennustyöt. Palatsin kokonaiskustannukset olivat 7 000 600 000 ruplaa, josta 4 000 000 käytettiin koristeluun. Keisari lahjoitti palatsin suuriruhtinas Mihailille ja tämän uudelle saksalaiselle puolisolle, prinsessa Charlotte von Württembergille eli suuriruhtinatar Jelena Pavlovnalle vuonna 1825, jotka muuttivat vihkimisseremonian jälkeen uuteen asuntoonsa Talvipalatsista ja arkkitehti Carlo Rossille myönnettiin Pyhän Vladimirin ritarikunnan 3. luokan risti.
Arkkitehtuuri pienoiskuva|Vastavalmistunut Mikaelin palatsi noin 1820-luvulla. pienoiskuva|Mikaelin palatsi 1800-luvulla. Palatsi hallitsee Taiteiden aukion kokonaisuutta. Monumentaalisen rakennuksen pääjulkisivua koristaa korinttilainen pylväshalli, jossa on kolmionmuotoiset päätykolmiot ja kuvanveistäjä Vasili Ivanovitš Demut-Malinovskin (1779–1846) reliefifriisi sijaitsee etupihan takaosassa. Alakerroksen rustikoidut aukot on koristeltu maskaroneilla; sivuilla olevat siipirakennukset on yhdistetty valurauta-aidalla, ja portin pylväät on kruunattu raudoituksella. Niin sanotut Villa Medici-tyyppiset pronssiset leijonat, jotka valettiin vuonna 1824 ovat molemmin puolin leveitä sisäänkäyntiportaita. Puutarhajulkisivua koristaa loggia-pylväikkö. Sisustussuunnitteluun osallistuivat kuvanveistäjät Stepan Pimenov (1784–1833) ja Vasili Demut-Malinovski, taiteilijat G. ja P. Scotti, A. Vigi ja B. Medici; marmorityöntekijä Ja. Štšennikov, veistäjät F. Stepanov ja V. Zaharov, parkettiasentaja S. Tarasov sekä huonekaluvalmistajat V. Bokov, I. Bouman ja A. Tur. Alkuperäinen sisustus on säilynyt seremoniallisessa kaksikerroksisessa vestibyylissä ja porrashuoneessa, Valkoisessa salissa ja useissa huoneissa parvella.
Suuriruhtinaallisella perheellä oli mukavat asuinhuoneistot, jotka oli sisustettu heidän yksilöllisten mieltymystensä mukaan. Suuriruhtinas Mihail suoritti siellä osan sotilastehtävistään ja hänen puolisonsa Jelena emännöi salonkeja, jotka kokosivat yhteen monia Pietarin seurapiirien ja kulttuurin johtavia edustajia. Suuriruhtinatar jatkoi tätä elämäntapaa miehensä kuoleman jälkeen vuonna 1849 aina omaan kuolemaansa asti vuonna 1873. pienoiskuva|Mikaelin palatsin edustustiloja, Valkoinen sali, arkkitehti Carlo Rossi. Rakennuksen ensimmäisessä kerroksessa sijaitsivat suuriruhtinaan yksityistilat, jotka käsittivät kuusi huonetta, kuten Arsenaalin, jossa säilytettiin hänen asekokoelmaansa. Arsenaalissa säilytettiin Nikolai I:n nuoremmalle veljelleen lahjoittamia tykkejä. Niillä oli historiallinen rooli Senaatinaukiolla vuonna 1825 käydyssä Dekabristien kansannousussa. Myös hovimiesten asunnot sijaitsivat ensimmäisessä kerroksessa. Toisessa kerroksessa sijaitsivat oleskeluhuone, työhuone, kirjasto ja vastaanottohuone. Valtiosaleissa, joihin kuljettiin pääportaikkoa pitkin, pidettiin vastaanottoja ja tanssiaisia. Toisessa kerroksessa, aivan huoneiston keskellä sijaitsi Valkoinen sali, jonka sisustus oli erityisen vaikuttava.
Mikaelin palatsista tuli pian tunnettu monissa Euroopan maissa. Esimerkiksi Ison-Britannian kuningas Yrjö IV pyysi Venäjän keisaria luomaan hänelle palatsin pienoismallin. Venäläinen mestari Nikolai Tarasov rakensi kaksi metriä pitkän ja kaksi metriä leveän pienoismallin, joka vietiin Englantiin. Mikaelin palatsin sisustus oli silmiinpistävän loistelias: upeat veistokset ja seinävaatteet, maalaukset ja stukkokoristelu, Tsarskoje Selon tehtaalla valmistettu tapetti, todellinen taideteos sekä kuudesta arvokkaasta puulajikkeesta mm. palisanterista ja mahongista tehty parkettilattia. Yksi osio parkettia tuli maksamaan 160 ruplaa.
Suuriruhtinas Mihail Pavlovitš isännöi Mikaelin palatsissa puolisonsa Jelena Pavlovnan suunnittelemia loisteliaita tanssiaisia, jotka eivät olleet millään tavalla keisarin järjestämiä. Näiden tanssiaisten ja vastaanottojen loisto, vieraiden määrä, musiikki ja tanssi, kukat ja herkut tekivät vaikutuksen kaikkiin vieraileviin ulkomaalaisiin. pienoiskuva|Valkoinen sali, arkkitehti Carlo Rossi. Suuriruhtinas Mihail piti yllä tiiviitä yhteyksiä sotilaselämään ja isännöi usein palatsissa tilaisuuksia sekä piti audiensseja virkoja hakeville sotilashenkilöstölle. Palvelijat olivat usein sotaveteraaneja, ja jonkin aikaa palatsissa asui Napoleonia vastaan vuonna 1812 käydyn sodan kenraalimajuri Dmitri Vasiltšikov.
Suuriruhtinas Mihail kuoli vuonna 1849, ja palatsi siirtyi hänen leskelleen, suuriruhtinatar Jelena Pavlovnalle. Hänestä tuli kuuluisa salonkiemäntänä, ja hänen vieraisiinsa kuuluivat runoilijat Aleksandr Puškin, Fjodor Tjutšev ja Vasili Žukovski. Hän toimi taiteilijoiden kuten Aleksander Ivanovin, Karl Brjullovin ja Ivan Aivazovskin suojelijana. Toinen vieras oli Nikolai Mikloho-Maklai, joka Jelena Pavlovnan ja Anton Rubinsteinin avulla perusti vuonna 1859 Venäjän musiikkiseuran ja vuonna 1862 Pietarin konservatorion. Seuran ja konservatorion luentoja pidettiin aluksi vuonna 1858 joskus palatsissa. pienoiskuva|Suuriruhtinatar Jelena Pavlovna, synt. prinsessa Charlotte von Württemberg, Christina Robertson n. 1850-luku. Torstaista tuli päivä, jolloin valtiomiehet, tiedemiehet, kirjailijat ja taiteilijat tapasivat palatsissa. Yksi läsnäolijoista oli Otto von Bismarck toimiessaan Preussin lähettiläänä Venäjällä, ja lanko, keisari Nikolai I vieraili siellä ajoittain, samoin kuin hänen seuraajansa keisari Aleksanteri II ja hänen puolisonsa, keisarinna Maria Aleksandrovna. Jelena Pavlovna oli myös tunnettu tanssiaisten järjestämisestä palatsissa, jotka olivat keisarillisen perheen tasoisia.
Ranskalainen Astolphe-Louis-Léonor, markiisi de Custine (1790–1857) muisteli:"Kuten minulle on kerrottu, suuriruhtinatar Jelena keksii jokaiseen järjestämäänsä juhlaan jotain uutta, omaperäistä ja ennennäkemätöntä. Ja tällä kertaa yksittäisten värillisten lamppuryhmien valo heijastui maalauksellisesti palatsin pylväisiin ja puutarhan puihin, joiden syvyyksissä useat sotilasorkesterit soittivat sinfonista musiikkia. Ylhäältä varjoisalla valaisemat puuryhmät olivat lumoavia, sillä mikään ei voisi olla fantastisempaa kuin kirkkaasti valaistu vihreys hiljaisen, kauniin yön taustalla."
"Suuri, tanssimista varten suunniteltu galleria oli koristeltu poikkeuksellisella ylellisyydellä. Viisitoistasataa harvinaisilla kukilla täytettyä ruukkua ja ämpäriä muodosti tuoksuvan kimpun. Salin päässä, eksoottisten kasvien tiheässä varjossa, kohosi allas, josta suihkulähde pulppusi jatkuvasti. Kirkkaiden valojen valaisemat vesiroiskeet kimaltelivat kuin timanttipöly ja raikastivat ilmaa. Ylelliset palmut, banaanipuut ja kaikenlaiset muut trooppiset kasvit, joiden juuret piiloutuivat vihermaton alle, näyttivät kasvavan alkuperäisessä maaperässään, ja tuntui kuin tanssiparien kulkue olisi jonkin ihmeellisen voiman voimalla siirtynyt villistä pohjoisesta kaukaiseen trooppiseen metsään ... Oli mahdotonta olla unelmoimatta, sillä ympäristö huokui paitsi ylellisyyttä myös runoutta. Maagisen salin loistoa korosti satakertaisesti valtavien peilien runsaus, jollaisia en ollut koskaan ennen nähnyt. Kultakehyspeilit peittivät ikkunoiden väliset leveät tilat ja täyttivät myös salin vastakkaisen seinän, joka täytti lähes puolet koko palatsista heijastaen lukemattomien kynttilöiden valoa ylellisissä kattokruunuissa. On vaikea kuvitella tämän kohtauksen loistoa. Eksyin täysin ympäristöni seuraamiseen ... Palatsi tuntui olevan luotu juhlaa varten, ja näytti siltä, että tanssiaisten jälkeen tämä maaginen sali katoaisi tanssiparien mukana ... En ole koskaan nähnyt mitään kauniimpaa missään." pienoiskuva|Suuriruhtinatar Jelena Pavlovna 1871. Suuriruhtinaan huoneisto pysyi muuttumattomana hänen elinaikanaan, vaikka 1830-luvulla suuriruhtinatar Jelena määräsi arkkitehti Andrei Stackenschneiderin remontoimaan oman huoneistonsa uusien tyylien mukaisesti. Myös pienempiä edustustiloja uudistettiin hänen valtakautensa aikana. Useita kuuluisia arkkitehtejä palkattiin eri aikoina suorittamaan tätä työtä – Harald von Bosse uudisti kaksi oleskeluhuonetta ja kaksi työhuonetta suuriruhtinattaren sviitistä 1840–1850 -luvuilla, Ludwig Bohnstedt uudisti pariskunnan tyttären, suuriruhtinatar Jekaterina Mihailovnan huoneet vuonna 1850; Aleksandr Jurkevitš uudisti palatsin yläkirkon vuonna 1857 ja Robert Goedike musiikkihuoneen vuonna 1863. Georg Preiss nimitettiin palatsin arkkitehdiksi vuonna 1859 ja I. Johansson ja Veniamin Stukkei täyttivät useita toimeksiantoja 1870-luvulla.
Uusi omistajasukupolvi pienoiskuva|Suuriruhtinatar Jekaterina Mihailovna, Carl Timoleon von Neff 1850. Suuriruhtinatar Jelena Pavlovna kuoli vuonna 1873 ja palatsi siirtyi kolmanneksi vanhimmalle tyttärelle, suuriruhtinatar Jekaterina Mihailovnalle (1827–1894).
Hän avioitui vuonna 1851 Mecklenburg-Strelitzin suurherttua Georg Augustin (1824–1876) kanssa. Tänä aikana arkkitehti Harald von Bosse suunnitteli erilliset asuinsisätilat. Vuonna 1865 Manežni-siipeen rakennettiin uusi kahdeksan huoneen huoneisto suuriruhtinatar Jekaterinalle ja hänen tyttärelleen Jelenalle, josta tuli suuriruhtinatar Jekaterinan pääasiallinen asunto hänen kuolemaansa asti huhtikuussa 1894. Jekaterina Mihailovnan edustushuoneet ja Freylinski-sviitti remontoitiin suuriruhtinatar Jelenan kuoleman jälkeen. Arkkitehti Georg Preiss jäi eläkkeelle vuonna 1888 ja luovutti tehtävänsä pojalleen Konstantinille. 1890-luvun alkuun mennessä herttuaperhe asui enimmäkseen palatsin siipirakennuksissa, ja pääedustustilat olivat suurelta osin tyhjillään. Residenssivuosiensa aikana perhe remontoi ja kunnosti palatsin huoneita sen aikaisen maun mukaisiksi.
Palatsi muuttuu museoksi