Maailmanhistoria on ihmiskunnan menneisyyden kuvaus ja tulkinta. Maailmanhistoria on se ihmiskunnan menneisyys, joka ylittää kansalliset, alueelliset ja kulttuuriset rajat. Maailmanhistoria ei siis ole kansallisten ja alueellisten historioiden kokoelma, eikä siihen kuulu kaikki mitä koskaan on tapahtunut, vaan maailmanhistorian täytyy olla johdonmukainen ja ymmärrettävä menneisyyden rekonstruktio, jossa on järjestys ja tarkoitus. Maailmanhistoria on laajuudessaan kuin panoraamakuva, jota kuvataan laajakulmaobjektiivilla.World History Encyclopedia osa 1, 2011, Andrea, Alfred J. & Neel, Carolyn: "An Introduction to World History: What is World History?", s. 1–3.
Teemat Erityisen keskeistä maailmanhistoriassa ovat yhteiskuntien väliset yhteydet. Maailmanhistoria kuvaa esimerkiksi sitä, kuinka maailman eri yhteiskunnat ovat tulleet kosketuksiin toistensa kanssa, harjoittaneet kulttuurivaihtoa ja sopeutuneet. Maailmanhistorioitsijat tarkastelevat myös yhteiskuntien välistä yhteistyötä ja konflikteja. Maailmanhistoriaan kuuluu lisäksi vertailevaa tutkimusta, jossa tarkastellaan erilaisten ja toisistaan erillisten kulttuurien tapoja reagoida samanlaisiin ärsykkeisiin.
Maailmanhistorian suuria linjoja ovat esimerkiksi ihmisen suhde luontoon ja ympäristöön, yhteiskuntien kehitys, alueellisen maantieteen merkitys, muuttoliikkeen historia, kielten kehitys ja historia, kosmologian ja uskonnon historia, työkalujen käytön historia, teknologian historia, maatalouden synty, kaupungistuminen, monimutkaisten poliittisten järjestelmien kehitys, teollistuminen ja globalisaatio.World History Encyclopedia osa 1, 2011, "An Introduction to World History: The Overarching Issues, Seeing the Big Picture", s. 67–274.
Maailmanhistorian historia ja opetus Jo jotkut varhaiset historioitsijat pyrkivät ottamaan laajan näkökulman omissa historiateoksissaan, eivätkä kirjoittaneet vain omista maistaan. Kreikkalainen Herodotos kirjoitti 400-luvulla eaa. kuvauksia itäisen Välimeren alueen maista, joissa oli itse käynyt. Myös pohjoisafrikkalainen arabihistorioitsija Ibn Khaldun pyrki tuomaan esiin useita maailmankolkkia. Vaikka he pyrkivätkin maailmanlaajuiseen näkökulmaan, heidän historiateoksensa eivät vielä olleet maailmanhistoriaa termin nykyisessä merkityksessä, sillä heidän aikoinaan maailmasta ei vielä tiedetty paljoakaan. Vielä 1700-luvun valistusfilosofi Voltairenkin historiateokset käsittelivät kapeasti vain Länsi-Eurooppaa. 1800-luvulla nationalismin nousu vei historioitsijoiden ajatukset kansallisiin historioihin. Jotain huomiota alettiin kuitenkin antaa myös antiikin Kreikan ja Rooman historioille ja Yhdysvalloissa Euroopan yleiselle historialle. Historioitsijat alkoivat kuitenkin samoihin aikoihin erikoistua yksittäisiin historian jaksoihin tai tapahtumiin, joista he pyrkivät kertomaan mahdollisimman yksityiskohtaisesti ja kattavasti.Stearns 2011, s. 6–8.
Historioitsijat alkoivat luonnostella maailmanhistorioita vasta 1900-luvun puolivälin tienoilla. Arnold J. Toynbee aloitti vuonna 1934 laajan Study of History -teoksensa, jossa hän esitteli suurten valtakuntien nousun ja tuhon. 1960-luvulla amerikkalaiset historioitsijat kuten William McNeill keskittyivät kirjoittamaan maailmanhistoriasta suurelle yleisölle ja sisällyttivät aiheeseen länsimaiden ja Välimeren historioiden lisäksi myös Kiinan, Intian ja Lähi-idän. Näihin aikoihin saatiin lisäksi paljon uutta tietoa Afrikan ja Lähi-idän historioista. Myös kommunistimaiden historioitsijat kiinnostuivat tuolloin maailmanhistoriasta.Stearns 2011, s. 8–9.
Vaikka kansalliset historiat pitivätkin pitkään pintansa kouluissa, maailmanhistoriasta alkoi tulla yliopistojen oppiaine aluksi Yhdysvalloissa 1980-luvulla, ja sen jälkeen muuallakin maailmassa.Stearns 2011, s. 10.
Maailmanhistorian aikakaudet Jako esihistoriaan ja historialliseen aikaan Maailmanhistoria jaetaan esihistoriaan ja historialliseen aikaan.
Esihistorialliselta ajalta ei ole olemassa ensisijaisia kirjallisia lähteitä, vaan tiedot siitä ajasta perustuvat arkeologisiin lähteisiin ja suulliseen kertomusperinteeseen. Esihistoria jaetaan kivikauteen, pronssikauteen ja rautakauteen sen mukaan, millaisia työkaluja ihmiset osasivat valmistaa.
Historiallinen aika alkoi kun kirjoitustaito keksittiin. Historialliselta ajalta on tietoa saatavilla myös ensisijaisista kirjallisista lähteistä.Parker 2011, s. 14–16. Historiallinen aikakausi alkoi eri kulttuureissa eri aikoihin. Varhaisimmat kirjoitusjärjestelmät kehitettiin noin 5000 vuotta sitten Egyptissä ja Mesopotamiassa. Muualla maailmassa Kiina, Intia ja Amerikka loivat itsenäisesti omat korkeakulttuurinsa ja historialliset vaiheensa.
Esihistoria thumb|Esihistorialliset ihmiset jättivät myöhemmille sukupolville luolamaalauksensa.
Esihistoria tarkoittaa aikaa ennen kirjoitettua kieltä. Yli 99 prosenttia ihmissuvun olemassaolon ajasta on ollut esihistoriaa.
Nykyihminen levittäytyi Afrikasta jääkauden aikaan suuressa muuttoliikkeessä yli 50 000 vuotta sitten Lähi-idän kautta Euraasiaan ja Australiaan. Myös Amerikkaan ihminen levittäytyi yli 10 000 vuotta sitten, mutta tarkkaa aikaa ei tiedetä. Esihistoriallinen ihminen sai elantonsa yksinomaan metsästämällä ja keräilemällä vielä 12 000 vuotta sitten. Sen jälkeen maatalous alkoi syrjäyttää entistä elintapaa vähä vähältä eri aikaan eri puolilla maailmaa.Parker 2011, s. 66–67.
Asetuttuaan aloilleen viljelemään maata ja pitämään karjaa, esihistorialliset kansat alkoivat perustaa pysyviä asetuksia, kyliä ja kaupunkeja.Parker 2011, s. 74.
Esihistoria päättyi Mesopotamiassa ja Egyptissä noin vuonna 3000 eaa. Muualla maailmassa siirtyminen esihistoriasta varhaishistoriaan tapahtui huomattavasti myöhemmin. Kivikausi oli useimmilla seuduilla esihistoriallinen aikakausi, ja pohjoismaissa sitä ovat myös pronssikausi ja rautakausi. Esimerkiksi Lähi-idän korkeakulttuureissa pronssikausi puolestaan oli jo historiallista aikaa.
Varhaishistoria
Varhaishistoriaksi kutsutaan ajanjaksoa noin vuosina 3000 eaa.–700 eaa., jolloin ensimmäiset tekstilähteet ilmaantuvat.Parker 2011, s. 82–83. Historiallinen aika alkoi, kun kirjoitustaito keksittiin toisistaan riippumatta Mesopotamiassa, Egyptissä, Intiassa, Kiinassa ja Mesoamerikassa. Ensimmäisenä kirjoitustaidon kehittivät mesopotamialaiset ja egyptiläiset yli 3000 vuotta sitten.Parker 2011, s. 90–91. Kirjoitettujen lähteiden määrä on kuitenkin varhaishistoriallisella kaudella vähäinen ja tiedot usein epäluotettavia.
Varhaiset korkeakulttuurit
Sivilisoitumiskehitys lähti käyntiin noin 5500 eaa., jolloin asutusta siirtyi Mesopotamian tulvatasangolle. Ensimmäinen sivilisaatio syntyi noin 3500 eaa. Sumerissa nykyisen Irakin alueella Eufrat- ja Tigrisjokien suistossa. Mesopotamiassa Sumeria seurasivat Elamin (Iran n. 3000–570 eaa.), Akkadin (Keski-Irak n. 2500–2200 eaa.), Assyrian (n. 2000–700 eaa.) ja Babylonian kulttuurit (n. 1800–500 eaa.).
thumb|Muinaiset egyptiläiset rakensivat kuninkailleen pyramideja. Faaraon hallitsema Egyptin valtakunta syntyi Niilin varrelle Ylä- ja Ala-Egyptin kuningaskuntien yhdistyessä vuonna 3100 eaa.Parker 2011, s. 92–83.
Sivilisaation synnyn syinä olivat muun muassa kauppa ja uudet keksinnöt. Sivilisaatio syntyi yleensä jokilaaksoon, jossa oli mahdollista kehittää kastelujärjestelmä, joka oli maanviljelylle välttämätöntä. Maanviljely vaati ihmisiä jäämään sille seudulle. Varhaisen sivilisaation tuntomerkkejä olivat muun muassa kaupunkimainen asumismuoto, kirjoitustaito, valtiomainen hallinto, tavaroiden massatuotanto ja uudet keksinnöt.
Nykyisen Turkin keskiosissa sijaitsi vuosina 1700–1200 eaa. heettiläisten valtakunta. Foinikialaisten rannikkokaupungit alkoivat käydä kauppaa Välimerellä vuodesta 1200 eaa. alkaen.Parker 2011, s. 87–88.
Intia
Indusjoen varsille syntyi 2000-luvulla eaa. Harappan ja Mohenjo-Daron kaupunkikulttuurit. Ne kehittivät kirjoitusjärjestelmän, jota tosin ei ole vielä kyetty tulkitsemaan. Indusjoen tärkeimmät kaupungit romahtivat yhtäkkiä vuoden 1750 eaa. tienoilla. Sen jälkeen Pohjois-Intiaan syntyivät hindulainen uskonto, sanskritinkielinen kirjallisuus ja kastijärjestelmä.Parker 2006, s. 28–29. Vuosina 1800–500 eaa. Intiassa vallitsi vedalainen kulttuuri ja syntyi Intian kansalliseepos Veda.
Arjalaiset levittäytyvät vähitellen Intiaan ja Pakistaniin. He kukistivat alkuperäiset asukkaat ja orjuuttivat heidät. Pohjoiseen muodostui taistelevia kuningaskuntia. 1300-luvulla eaa. alueella alkoi kaupungistuminen.
Kiinan varhaishistoria thumb|left|150px|Shang-dynastian aikaisten asuinalueiden löytöpaikkoja Keltaisenjoen alueelta.
Kiinassa Keltaisenjoen varrelle oli alkanut keskittyä neoliittisia yhteisöjä vuodesta 4500 eaa. lähtien. Niistä kehittyi kaupunkeja ja Kiinan ensimmäinen keskitetty valtio Shang-dynastian aikana 1000–700 eaa. Ennustamiseen käytetyistä oraakkeliluista on löydetty Kiinan vanhinta kirjoitusta.Parker 2011, s. 104–105.
Eurooppa Euroopan historiallinen aika alkaa vuodesta 1600 eaa. kun Kreetan minolainen kulttuuri kehitti kirjoitusjärjestelmän. Mykeneläiset valloittivat Kreetan 200 vuotta myöhemmin ja nousivat Egeanmeren sotilas- ja talousmahdiksi. Vuoden 1200 eaa. jälkeen Kreikan historiasta ei ole seuraavan 400 vuoden ajalta säilynyt juuri mitään merkintöjä.Parker 2006, s. 30–31.
Amerikka
Mesoamerikassa ja Perussa alkoi kehittyä monipuolisia yhteiskuntia 1000-luvun eaa. puolivälistä lähtien. Olmeekkien ja Chavínin kulttuurit rakensivat suuria seremoniakeskuksia mutta eivät jättäneet itsestään kirjallista aineistoa.Parker 2011, s. 106–107.
Antiikki
Antiikki eli vanha aika on aikakausi erityisesti kreikkalaisessa ja roomalaisessa historiassa, noin 800 eaa.–500 jaa. Ajanjaksoa on pidetty merkittävänä koska on katsottu että länsimainen sivistys ja yhteiskunta juontavat juurensa tuosta ajasta. Monet keksinnöt, tavat, arvostukset ja tyylit ovat joko antiikin kreikkalaisten tai roomalaisten luomia tai heidän kauttaan länsimaiseen kulttuuriin omaksuttuja. Myös latinalaiset aakkoset ovat antiikista. Foinikialaisilta peräisin oleva kirjaimisto kehittyi kreikkalaisten ja roomalaisten muokkaamana ns. latinalaiseksi kirjaimistoksi.
Antiikin Kreikka
thumb|Antiikin kreikkalaiset rakensivat muun muassa Ateenan Parthenonin. Antiikin Kreikan historia jaetaan yleensä arkaaiseen aikaan (noin 700–480 eaa.), klassiseen aikaan (480–330 eaa.) ja hellenistiseen aikaan (330–27 eaa.).
Antiikin Kreikan vahvimmat kaupunkivaltiot olivat Ateena ja Sparta.Parker 2011, s. 122. Kreikkalaiset perustivat runsaasti siirtokuntia Välimeren ja Mustanmeren rannikoille.Parker 2011, s. 119. Ateenassa kehitettiin maailman ensimmäinen demokratia.Parker 2011, s. 118. Kreikan kaupunkivaltiot kehittivät 500–300-luvuilla eaa. sivilisaation, jonka filosofisia ja taiteellisia saavutuksia pidetään edelleen arvossa.Parker 2011, s. 123.
Makedonialainen Aleksanteri Suuri löi persialaiset 330-luvulla eaa. ja perusti suuren mutta lyhytaikaisen valtakuntansa, joka hajosi osiin hänen kuoltuaan. Kreikkalaisten valloitukset jättivät Lähi-itään hellenistisen kulttuurin.Parker 2011, s. 124–127.
Rooman valtakunta
Rooman valtakunta (usein myös antiikin Rooma) oli Rooman kaupunkivaltion pohjalta kasvanut laaja imperiumi. Rooma kehittyi vuosisatojen aikana Välimeren ympäröiväksi maailmanvallaksi.
Ensimmäiset asutuksen merkit Rooman kaupungin alueella ovat noin 1300-luvulla eaa. Kyläyhteisö oli olemassa vuoden 1000 eaa. tienoilla. Rooman kaupungistuminen lienee alkanut 700-luvulla eaa. Rooman perustamistarinan mukaan kaupungin perustivat Romulus ja Remus vuonna 753 eaa.